Bestway Aqua Cruiser - Kokemuksia ilmatäytteisestä SUP-laudasta

Olen välillä fiilistellyt sitä, miltä tuntuisi omistaa oma kajakki. Lähtisi aina vapailla merille melomaan ja olisi vaikka yötä jollain saarella. Kesälomalla tekisi vaikka viikon pituisen matkan jonnekin kauas. Pitää kuitenkin huomioida reaaliteetit. Kajakki vie törkeästi tilaa ja pitää tietenkin omistaa myös auto, jotta paatin saa ylipäänsä mihinkään kuljetettua. Kerrostalokaksion ja sähköfatbiken omistajana tuo on yhtä realistista kuin joulupukki ja lentävät porot. Toisekseen en kyllä oikeasti jaksaisi meloa viikon reissua, kun jo vähän pidempikin päivän reissu tuntuu jo jäsenissä ja seuraava päivä menee palauttelussa. Entäs sitten jos olisi jonkin melontaseuran jäsen? Noin satasen vuosimaksulla pääsisi harrastamaan melontaa. En kuitenkaan tiedä jaksaisiko noita talkoohommia, tai sitä, että tukikohta on aina sama. Mitä jos meren sijaan haluaisinkin kokeilla meloa vaikka lähijärvillä, kuten Oittaan Bodomjärvellä, Nuuksion Pitkäjärvellä tai vaikka Vantaanjoessa? Ongelma on siis vain puoliksi ratkaistu, joten minkään melontaseuran jäsenyys ei oikein houkuttele. Perinteinen kajakin vuokraus on siis järkevintä, mutta tässäkin on se ongelma, että vuokrapisteitä ei ole joka lätäkön äärellä, niiden aukiolot ovat suppeita ja vuokraus ei ole ihan halpaa hupia. Olisiko vielä muita vaihtoehtoja, jos tykkää läträtä vedessä mela kädessä?

Kehitysavun kirous - Enemmän haittaa kuin hyötyä

Ex-suurlähettiläs Matti Kääriäisen kirja Kehitysavun kirous on aika karua luettavaa. Pääsanoma on se, että kehitysavusta on saajille enemmän haittaa kuin hyötyä. Kehitysavun tavoitteet ovat korkealla, mutta konkreettiset tulokset ovat negatiiviset: ne kehitysmaat jotka apua eivät ole saaneet näyttävät pärjäävän paremmin. Käytännössä kehitysapu luo kestämättömiä rakenteita ja vääriä kannustimia, sekä pitää yllä epädemokraattisia hallintoja. Kehitysapu siis estää Afrikkaa kehittymästä normaalilla tavalla. Surkuhupaisaa ja surullista asiassa on se, että kehitysavun tuloksia ei oikein haluta mitata ja kaikki negatiivinen sivuutetaan täysin. Ulkoapäin ei tule painetta ja mediaa ei asia kiinnosta, koska moraaliposeeraus on tärkeintä. 

Saksalaiset lähdeverot takaisin - Palautukset osinkoverosta

Joku tuntee varmaan lauseen: "Saksa on paska maa". Sitaatti ei ole peräisin sijoittajan suusta, mutta voisi erittäin hyvin ollakin. Vaikka Suomen ja Saksan välillä on voimassa oleva verosopimus, niin silti Saksa kohtelee ulkomaisia sijoittajia huonosti verottaen liikaa näiden osinkoja. Tämän kaltoin kohtelun takia saksalaisten osinkojen kohdalla häviää yhteensä noin 11,4 % tuotosta. Miksi? Avaan tätä matematiikkaa tässä artikkelissa ja lisäksi kerron, miten lähdeverojen takaisinhaku toimii. Miten homma tehdään kädestä pitäen, kauanko se kestää ja paljonko se tulee kustantamaan. Kannattaako hommaan ylipäänsä ryhtyä?

Tarvittavat paperit leimattuna ja Saksaan postitusta vaille valmiita. Kuka huomaa veroviraston virheen keskimmäisessä paperissa? Onneksi tällä ei ollut vaikutusta lopputulokseen. Kuva vanhemmasta vuoden 2017 prosessista.

Varallisuus kunniaan - Suomalaiset ovat persaukista kansaa

Näin vaalien alla on hyvä kerrata miten Suomella ja tarkemmin sanoen suomalaisilla menee. Poliitikot osaavat hyvin maalata mustan valkeaksi ja väittää, että taloudellisesti kaikki on hyvin. Esimerkiksi velkalukuja suhteessa bruttokansantuotteeseen käytetään herättämään erilaisia mielikuvia. Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen tilanne on hyvä (julkinen velka suhteessa bkt:hen 71,6 % eli noin 24 500 euroa per suomalainen). Pitää kuitenkin muistaa, että bruttokansantuotteeseen lasketaan mukaan myös julkinen sektori, jonka osuus meillä on todella suuri ja melkein EU maiden korkeimpia, kertoo Veronmaksajat. Voisiko kansan syvien rivien hyvinvointia ja elintasoa mitata mieluummin varallisuuden kehittymisenä? Pitäisikö siis kysyä myös, mitä oikeasti tapahtuu ihmisille? Raha ei tuo onnea, mutta varallisuuden määrä helpottaa elämistä huomattavasti. Valitettavasti tässä suhteessa suomalaiset ovat todella köyhä kansa. 

Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2022

Mitä vähemmän omaat rahaa, niin sitä enemmän sen puute stressaa. Raha ei tuo onnellisuutta, mutta se helpottaa elämistä ja eteen tulevia valintoja. Energiakriisi tai noussut inflaatio ei tunnu niin pahalta, jos tietää omaavansa sopivasti selkänojaa pahan päivän varalle. Tästä syystä vuosi 2022 ei juuri stressannut. Itse asiassa hämmästelen aina sitä, miten vähän kulutusvalinnat ja rahankäyttö ovat muuttuneet vuosien saatossa. Etenkin tänä vuonna tämän kirjanpito-artikkelin teko tuntui vaikealta, koska oikein mitään uutta ja erilaista sanottavaa ei ole. En jaksaisi toistaa itseäni kuin papukaija. En saa siitä mitään irti. Jos lukijana keksit, miten tästä vuosikoosteesta saisi enemmän irti, niin ehdota ihmeessä.

Onko ravintolassa syöminen kallista? - Vuosi lounasbuffettia takana

Ennen kuluttaminen ja reissaaminen oli suurelle osalle ihmisistä luksusta. Ulkomaille ja varsinkin etelään piti päästä vähintään vuosittain. Sitten tuli korona ja vähän kaikki muuttui. Enää ei välttämättä päässyt matkustamaan vapaasti. Osa ei edes halunnut saati uskaltanut enää matkustaa ja osa siirtyi katsomaan kotimaan matkailua ihan uusin silmin. Tavarastakin alkoi olla puutetta. Ravintoloille tämä oli katastrofi, kun Krista Kiuru halusi tehdä kaikkensa saadakseen kuppilat kumoon ja koiranputkea kasvamaan. Koska itse työskentelen ravintolatyöntekijänä, niin ymmärrän hyvin näiden yrittäjien ja alalla työskentelevien tuskan. Osittain tästä syystä halusinkin tukea läheistä ravintolaani ja päätinkin lounastaa vuoden lounaspuffetissa. Oliko ravintolassa syöminen sitten niin kallista ja saiko rahalle vastinetta?