Julkaistu: 18. kesäkuuta 2025

Puhelinmyynnin kieltäminen - Robinson palvelu

Puhelinmyyjät tuskastuttavat varmasti monia. Mikä voisikaan olla ärsyttävämpää, kuin rauhallisen koti-illan häiritseminen turhien tavaroiden tai palveluiden tuputuksella. Ei, en tilaa Pelaaja-lehteä tai Aku Ankkaa, jota olen viimeksi lukenut varmaan reilut 10 vuotta sitten. Ei, en halua ilmaisia sukkia "vain postikulujen hinnalla" ja en ole vaihtamassa puhelinliittymää tai sähköyhtiötä, joihin olen jo tyytyväinen ja varmasti kilpailuttanut ne halvimpaan hintaan. Puhelinmyyjät tekevät tietysti vain työtään ja se heille sallittakoon. Näin kuluttajan näkökulmasta on kuitenkin vaikea kuvitella kenenkään nauttivan tällaisesta suoramarkkinoinnista. Puhelinmyyjää tuskin siis yllättää, että luurin päästä saa kuulla törkeyksiä, haistattelua ja muuta epäasiallista käytöstä ihan riittävästi. Ihmisistä nyt vain löytyy aina sellaisia yksilöitä, joiden mielestä tällainenkin sopimaton käytös on oikeutettua, kun jo kolmas puhelinmyyjä soittaa viikon sisällä.



Julkaistu: 9. lokakuuta 2017

Laiton lataus - Lisää markkinaoikeuden päätöksiä

Tämä juttu on jatkoa artikkelille: Laiton lataus ja tekijänoikeuden valvontakirje - Mitä tehdä? Enpä arvannut juttua kirjottaessa, kuinka suosittu siitä tulisikaan. Vain yksi tekijänoikeuteen keskittyvä juttu on keikkunut tällaisen "talousblogin" luetuimpana juttuna jo vaikka kuinka kauan. Ei kai tuosta voi kuin vetää yhden johtopäätöksen. Asia koetaan mielenkiintoiseksi ja tuollaiselle artikkelille on selvästi tarvetta. Pakkohan tästä aiheesta on siis kirjoittaa lisää. Suosittelen lukemaan alussa linkkaamani artikkelin, jotta lukijana pysyisit paremmin perillä mistä näissä kiristyskirjeissä onkaan kyse ja mitä kannattaa tehdä, jos saa tällaisen tekijänoikeuden valvontakirjeen.

Piraatit vastaan tekijänoikeus. Markkinaoikeus ratkaisee, kumpi voittaa. Kuvan lähde: Turre.com.

Näin pähkinänkuoressa tiivistettynä vertaisverkosta on ladattu luvatonta materiaalia juuri sinun liittymästäsi. IP-osoite ei kuitenkaan yksilöi vielä tekijää, se vain yksilöi liittymän, jota kautta tekijänoikeutta on rikottu. Tekijänoikeudenvalvoja lähettää kuitenkin hyvitysmaksun (noin 550 - 3 000 euroa) liittymän haltialla. Jos summaa ei makseta, niin asia lähtee eteenpäin ja pahimmillaan saa maksaa noin 30 000 euron oikeudenkäyntikulut. Syyllisen näyttövelvollisuus on kuitenkin tekijänoikeusvalvojalla. Jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Aihetodistelulla tekijänoikeusvalvojan on erittäin hankala todistaa syyllistä. Mahdollista se toki on ja siksi homma meneekin erittäin mielenkiintoiseksi. Vähän kuin seuraisi Hercule Poirot -televisiosarjaa.

Julkaistu: 15. elokuuta 2017

Laiton lataus ja tekijänoikeuden valvontakirje - Mitä tehdä?

Eräs lukijani sai Adultialta varoituksen markkinaoikeuteen haastamisesta, mikäli ei ole valmis hyvittämään luvatonta jakamista. Yleensä en sekaantuisi tällaisiin lakiasioihin, saati jakaisi neuvoja yksittäisiin ja paljon selvitystyötä vaativiin kysymyksiin. Mitä enemmän aiheeseen kuitenkin paneuduin, sitä herkullisemmalta se yleisellä tasolla vaikuttikin. Koska olen jo taistellut Kelaa vastaan opintotuen järjettömästä takaisinperinnästä ja lähettänyt Finanssivalvontaan väärinkäytösepäilyn, niin looginen askel on tarttua myös tähän tekijänoikeuden valvontakirjeeseen ja sen ympärillä pyörivään järjestelmään. En ota kantaa juuri tähän yksittäiseen kysymykseen, vaan koko touhuun yleensä. Yritän pitää artikkelin mahdollimman yksinkertaisena, kuitenkin faktat perustellen. Mitä kannattaa tehdä, jos saa tällaisen tekijänoikeuden valvontakirjeen? Uskon, että tästä artikkelista on monelle rutkasti apua ja lukemisen jälkeen yöunet ovat paljon paremmat.


Julkaistu: 12. tammikuuta 2015

Kännykän huolto ja korjaus - Kuluttajan oikeudet

Ostin reilut puolitoista vuotta sitten (toukokuu 2013) Nokia Lumia 620 älypuhelimen vanhan ja hitaasti tahmailevan Symbian -käyttöjärjestelmällä (S60 5th edition) varustetun Nokia C5-03 kännykän tilalle. Olen ollut erittäin tyytyväinen nykyiseen Nokian älypuhelimeen. Hintaisekseen se on mielestäni erittäin toimiva ja tarjoaa kaiken sen, mitä itse tarvitsenkin. Kartta- ja navigaatiosovellus pyörä- ja suunnistusreissuille kulkee aina mukana, kameralla saa vaivatta julkaisukelpoisia kuvia blogikäyttöön ja nettiinkin pääsee, jos jotain tarvetta sille löytyy. Puhelinlaskukin on vähentynyt merkittävästi, kun otin WhatsApp pikaviestisovelluksen käyttöön. Miksi edes hankkisin jotain sikahintaista iPhonea, jos jo parinsadan perusälyluurilla pärjää näin hyvin?

Nokia Lumia 620 -puhelimen käyttöä. Kuvan lähde: GadgetGuy.com

Julkaistu: 24. helmikuuta 2014

Maksaminen väärälle tilille - Miten rahojen palautus onnistuu?

Taloyhtiö jossa asun, päätti hyvän taloudellisen tilanteen takia olla perimättä asukkailtaan yhden kuukauden vastikkeen tammikuussa 2014. Vain taloyhtiön netti ja vesimaksu piti maksaa siltä kuulta. Jesss! Vastikehan tuosta 56 neliön kaksiostani on 151,20 euroa, joka jää siis nyt säästöön ja mahdollisesti sijoitettavaksi.

Vesimaksu (16,50 euroa) ja nopea laajakaista (8 euroa) ovat yhteensä 24,50 euroa, joka piti siis siltä kuulta kuitenkin maksaa. Joka kuukausi yhtä suurina toistuvat maksut olen laittanut pankissani automaattisesti toistuviksi, joten tuo maksu piti tietysti perua ja tilalle laittaa pelkkä vesi- ja nettimaksu. Kirjautuminen nettipankkiin, toistuvan maksun peruutus, uuden pienemmän maksun luonti vanhan maksupohjan tiedoilla, tietojen tarkistus, maksun varmistus ja homman pitäisi olla sillä selvä. Ei siihen montaa minuuttia kulunut.

Noin kuukauden päästä postiluukusta tipahti kuitenkin maksukehotus. Tammikuulta ei ole kirjautunut suoritusta. Kummallista, summahan on maksettu aikoja sitten. Tarkistin asian vielä nettipankista ja maksu oli lähtenyt tililtä ja oikean suuruisena. Yhteydenotto sähköpostilla laskun yhteyshenkilöön ja muutaman vaihdetun viestin jälkeen selvisi, että hommassa oli kuitenkin yksi mutta. Tilinumero oli väärä. En ollut päivittänyt verkkopankkini maksupohjaan uutta tilinumeroa ja siten maksu kirjautui taloyhtiöni/isännöitsijän vanhalle tilille, joka ei ole enää voimassa. Voi rähmä, nyt pitää ottaa yhteyttä pankkiini ja sopia, miten saan suoritukseni takaisin. Kaikkea sitä sattuukin. Mieluummin soittelisin vapaa-ajalla sähkökitaraa, kirjoittelisin blogia tai tekisin ihan jotain muuta, kuin selvittelisin miten rahojen palautus onnistuu väärältä tililtä. Huh, ihan kylmä hiki nousee otsalle, kun miettii mitä kaikkea asiassa voisi tapahtua ja mitä joutuu tekemään.