Vaikka mielestäni seuraan uutisia ja ajankohtaisia tapahtumia melko hyvin, niin olen melkein kokonaan sivuuttanut valtakunnallisen E-kirjaston aukeamisen, joka tapahtui 23. huhtikuuta 2024. Tähän on muutamakin syy. Ensinnäkin fyysinen lehti on käyttökokemukseltaan vain niin paljon parempi, kuin mikään läppäriltä tai vastaavalta luettava, joten suosin sitä. Toisekseen asun aika lähellä kirjastoa, joten vaikkapa lehtisaliin on helppo marssia ja lukea uusin Kauppalehti tai vaikka Helsingin Sanomat, jos siltä tuntuu. Kolmantena on tietenkin se tärkein, eli valikoima, tai pikemminkin sen puute.
26. toukokuuta 2024
2. toukokuuta 2024
Sähköpyörän tehokas etuvalo - Light5 EB1000
Inhoan shoppailua. Tai oikeastaan inhoan sitä prosessia ja tunnetta, joka sitä edeltää. Vähänkään kalliimman tuotteen kohdalla pitää tehdä vertailuja siitä, mikä olisi itselle se paras hankinta. En halua ostaa paskaa, joka hajoaa jo muutaman käyttökerran jälkeen. Mikään ei tunnu niin pahalta, kuin tajuta tulleensa huijatuksi ja haksahtaneensa johonkin romuun, jonka lopullinen paikka on roskakori. Elämässä on rajallisesti aikaa, joten turhauttaa käyttää sitä erilaisten tuotteiden vertailuun. Siksi kannattaakin usein ostaa vähän kalliimmalla ja vaikkapa useampi sama tuote kerralla, jos tuote osoittautuu hyväksi. Niin säästyy kaikelta tältä vaivalta. Noin vuosikymmen sitten ostin pyörään Shimanon Lighster -etulampun (ei myydä enää). Se toimi neljällä AA-akulla, virtaa riitti siis pitkään ja valovoima oli hyvä. Kiinnikkeitä saattoi ostaa erikseen, joten pystyin vaihtamaan samaa lamppua useiden pyörien välillä. Olihan tuossakin vähän vikoja, mutta omistin niitä useita. Nyt viimeinenkin yksilö sanoi sopimuksensa irti. Vaikka kuinka etsin, niin mitään vastaavaa ei löydy. En haluaisi enää yhtäkään uutta laturia työpöydän reunalle vajaan kymmenen muun laturin kanssa, joten kannattaisiko virta valoihin ottaa suoraan sähköpyörän akusta?
Miksi siirryin pörssisähköön - Uhka vai mahdollisuus?
Nykyinen määräaikainen sähkösopimukseni umpeutui nyt syksyllä 2022 ja tarkan markan miehenä olin jo tietenkin kilpailuttamassa uutta sähköntoimittajaa. Kilpailuttaminenhan on erittäin yksinkertaista, helppoa ja nopeaa ja olen tästä kirjoittanutkin jo artikkelin: Sähkön kilpailuttaminen ja halvin sähköyhtiö. Jokainen vähänkään uutisia seuraava kuitenkin tietää, että sähkö on nyt historiaan nähden kallista. Venäjän aloittama sota on nostanut energian hintaa, samoin tekee päästökauppa, joka ajaa niin sanotun viimeisen tuotantomuodon hintoja ylös. Myös Norjan huono vesitilanne on nostanut säädettävän ja halvan vesivoiman hintaa, eikä Olkiluoto 3 aja vielä täysillä. Onhan noita ongelmia. Tuohon kun vielä lisätään joustamattoman sähköpörssin vakuuksien hurja nousu, niin halvasta sähköstä määräaikaisella sopimuksella on turha haaveilla. Olisiko pörssisähkö sitten vaihtoehto, vai onko se varmin tie tuhoon?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)