Wille Rydman ja järjestörälssin ravistelu

Vaikka blogini teema onkin enemmän rahaan ja sijoittamiseen liittyvä, on välillä pakko kirjoittaa myös jotain politiikasta. Ehkäpä siksi, että siitä saa välillä niin herkullisia juttuja, kuten Maahanmuuton kustannukset - Rasismia vai realismia? En pysty katsomaan eduskunnan kyselytuntia, tai jotain A-Studiota, jossa vihervasemmistolaiset poliitikot jankkaavat ja vänkäävät jostain asiasta silmät kiiluen ja vieläpä huutavat vastapuolen päälle. Se jos mikä on rasittavaa. Itse politiikka ja asiat sen takana ovat kuitenkin kiinnostavia. En edes oikeastaan ymmärrä, miksi politiikasta puhutaan ruokapöydissä niin vähän. Kertoohan se miten ihminen ajattelee ja näkee asiat. Mikä voisi olla tätä kiinnostavampaa? Jokainen politiikkaa seuraava ei ole varmasti välttynyt draamalta, jonka Wille Rydmanin päätokset STEA-järjestöavustuksista ja tutkimushankkeiden rahoituksen epäämisestä ovat saaneet aikaan. Aikaisemminhan nämä hallituksen "kohut" ovat olleet jotakin väkisin väännettyjä, puolivillaisia rasismin vastaisia pelleilyjä, joiden merkitystä tavallinen kansalainen on pitänyt ihan turhana. Miten onkaan nyt?

Ei tällaista väittelyä jaksa kukaan katsoa. Kuvan lähde: Yle.

Mistä on kyse? - Historian aikajana

Vähän historiaa, jotta konteksti avautuu paremmin. Kauan aikaa sitten meillä oli Veikkausmonopoli. Rahapeleistä kerätty tuotto maksettiin lakisääteisten kiintiöiden kautta eri aloille, kuten taiteelle, urheilulle, tieteelle, nuorisotyölle ja sosiaali- ja terveysjärjestöille. Kirja Veikkauskratia kertoo hyvin tästä korruption tasosta ja ajasta. Kärjistäen: Mitä enemmän Veikkausta puolusti ja kuritti vähävaraisia, peliongelmaisia ihmisiä, sitä enemmän oli rahaa tarjolla ja nämä jaettiin aika läpinäkymättömin kriteerein. Tyypillisenä vuotena (esim 2019) Veikkaus tuloutti edunsaajille noin 1,1-1,2 miljardia euroa ja tästä sosiaali- ja terveysjärjestöt (STEA) sai noin 360–380 miljoonaa euroa (esim. mielenterveystyö, kriisiapu, vammaisjärjestöt)

Aikaisempi Marinin hallitus siirsi vuonna 2024 nämä "veikkaushäviörahat" valtion budjettitalouden puolelle, jotta järjestöiltä ei raha katoaisi. Tämä uudistus tehtiin, koska pelihaittojen torjunta (kuten peliautomaattien vähentäminen ja pakollinen tunnistautuminen) sekä koronapandemia romuttivat Veikkauksen tuotot. Jos olisi jatkettu vanhalla mallilla, yleishyödyllisiltä järjestöiltä olisi leikattu satoja miljoonia. Rahapelituottojen ja niiden saajien vuosikymmeniä kestänyt suora kytkös siis katkesi, mutta rahamäärä järjestöille pysyi samana. 

Vuodesta 2024 alkaen valtio on siis taannut järjestöille ja kohteille vakaamman rahoituksen (noin 975–990 miljoonaa euroa vuodessa) suoraan verovaroista riippumatta siitä, paljonko Veikkaus tekee voittoa. Luonnollisesti voitto on laskenut ja vuonna 2024 valtiolle tuloutettiin noin 590 miljoonaa ja vuonna 2025 himpun verran vähemmän, kertoo Rahapelisanomat. Potti on siis kutistunut merkittävästi (reilu 1 miljardi vs 580 miljoonaa). Samaan aikaan suomen valtio ottaa joka vuosi velkaa (10 miljardin alijäämä), talous ei juurikaan kasva ja velkaa on jo noin 90 % BKT:stä (velkaa 196 miljardia), joten kaikesta pitää luonnollisesti säästää. On siis aika itsestään selvää, että myös järjestöille menevästä rahasta pitää säästää, koska se ei kuulu valtion ydintehtäviin. 

Paljonko leikataan ja mitkä ovat kriteerit 

Ennen leikkauksia STEA avustuksiin (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) käytettiin siis vajaa 400 miljoonaa euroa. Nyt hallitus leikkaa portaittain 200 miljoonaa STEA rahaa siten, että vuonna 2027 jaossa on siis enää noin 190 miljoonaa. Tässä pitää vielä huomioida, että tämä leikkaus on sovittu jo aikaisemmin hallituspuolueiden kesken viime kehysriihessä huhtikuussa 2026. Nyt ministeri Rydman on asettanut näille rahoille jakokriteerit, koska on vastaava sosiaali- ja terveysministeri ja tekee vain työtänsä. Nämä kriteerit ovat lyhyesti ja yksinkertaistaen seuraavat: Suositaan kohtaavaa asiakastyötä, erityisen varakkailta järjestöiltä vähennettäisiin avustusta ja lobbaamiseen tarkoitetut kattojärjestöt eivät saisi rahaa ollenkaan. Myös kaikenlaiset identiteetti ja ideologiset järjestöt, jotka eivät liity mitenkään terveyteen eivät saisi rahaa. 

Nyt huudetaan, että meillä ei ole demokratiaa, kun järjestöiltä leikataan sovitusti ja kriteerit kuulostavat järkeviltä. Pitää huomata, että meillä on paljon hyviä järjestöjä ja arvostan vapaaehtoistyötä tekeviä. Sitten on se toinen puoli, kun puhutaan niin sanotusti rälssistä. Vain itseään elättävät lobbausjärjestöt (käytän näistä termiä rälssi) pitäisi lopettaa kokonaan. Suomineidon tississä kiinni olevat järjestöt, jotka lapioivat veronmaksajien rahaa erilaisille viestintätoimistoille, joiden tarkoitus on lobata poliitikoilta lisää rahaa, jotta kokouksiin riittää varmasti viinereitä. Näillä lobbareilla 10 000 euron kuukausiliksa juoksee ja koko homma pyörii vuodesta toiseen. Kun yksi lobbari jää vihdoin virastaan eläkkeelle, tilalle tulee saman puolueen entinen kansanedustaja, joka on antanut ja tehnyt eniten hyvää järjestölle. Piiri pieni pyörii, koska Suomessahan ei ole korruptiota. Aivan perverssiä. Kuulostaa itse asiassa aika paljon samalta, kuin kehitysavun kanssa, jossa riippuvuutta ei edes haluta katkaista.

Järjestörälssin kokouspöytä vai oman työpaikan palkinto hyvin suoritetusta työstä...

Oikeastiko hyödyllistä - Miksi ei tehdä vaikutusarviointia?

Miten markkinataloudessa järjestö voi olla valtiosta riippumaton, jos se toimii vain elättinä ja tarvitsee joka vuosi tukea? Oikeasti valtiosta riippumattomia järjestöjä on olemassa. Ne toimivat jäsenmaksujen turvin ja tuottavat aitoa hyötyä palveluillaan. Siksi niihin liitytään. Esimerkiksi itse olen Osakesäästäjien ja Veronmaksajain keskusliiton jäsen. Viisas Raha ja Taloustaito ovat oikeasti hyviä ja sivistäviä lehtiä ja tuskin tuosta lobbaustyöstä nyt haittaakaan on. Ei siis pitäisi olla kenellekään yllätys, miksi esimerkiksi Autoliitossa on lähes 131 000 jäsentä, kun Plus jäsenyyteen sisältyy ympärivuorokautinen tiepalvelu. 

Jos järjestöstä on aidosti hyötyä, niin kyllä sille riittää myös maksavia jäseniä. Toisaalta kuka on kuullut sanoista empatia ja toisten auttaminen? Ihmiset harrastavat myös hyväntekeväisyyttä. Esimerkiksi itse olen ollut jo vuosia kuukausilahjoittaja UNICEF:in lapsille. Kukin päättäköön mihin lahjoittaa. Eikö olisi helpompi vähentää verorahojen kylvämistä sinne tänne ja alentaa verotusta, jolloin ihmiset voivat itse päättää mihin rahojaan lahjoittavat? Miksi se on niin vaikeaa kerätä rahaa markkinaehtoisesti, kuin kupata rahaa valtiolta ja harjoittaa sosialismia? Ehkäpä silloin pitäisi osoittaa olevansa hyödyksi ja tehdä myös oikeita töitä. Kokoomuksen terävä poliitikko Tere Sammallahti sanoikin hyvin näistä Rydmanin leikkauskriteereistä eräässä podcastissa:

"Rahaa voi edelleen jakaa ympäri ämpäri ilman minkäänlaista vaikutusarviointia. Voihan sitä kohtaavaa työtä tehdä ilman merkittäviä vaikutuksia. Esimerkiksi verkostomarkkinointi on kohtaavaa työtä, mutta ei siitä ole kenellekään hyötyä."

Sinänsä erittäin looginen kommentti. Kriteerien pitäisi siis oikeastaan olla vieläkin tiukempia ja vaatia myös tuloksia. Näitä on tietysti vaikea näyttää, jos ei mittaa saavutuksia. Itse olisin vielä lisännyt kriteereihin, että järjestöjen tilinpäätös pitää olla julkinen ja kaikille saatavissa ilman eri tietopyyntöä ministeriöstä tai virastosta. Ilman julkista tilinpäätöstä selkeästi nettisivuilla ei muuten heru tippaakaan rahaa. Näin avoimuuden ja kansalaisyhteiskunnan avulla päästään läpinäkyvämpään ja luotettavampaan rahankäyttöön ja toimintaan. Tämän luulisi olevan ihan itsestäänselvää, mutta kun ei ole edes byrokratian luvatussa maassa, jossa lähes kaikkea säädellään. 

Kukaan ei halua lukea uutisia, jossa: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä. Tai lasten ja nuorten terveyttä, sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta edistävä ehkäisevän päihdetyön järjestö Riemu Finland ry, jossa avustuksella katettiin muun muassa toiminnanjohtajan työsuhdeasunnosta aiheutuneita kuluja. Apuna ry:n avustuksia myönnettiin toiminnassa kiinteästi olevan henkilön lähisukulaiselle sekä lähes kolmen vuoden vankeusrangaistukseen tuomitulle talousrikolliselle. Tai Suomen Katutanssiliiton tapaus, jossa avustusvaroja oli käytetty suuria summia esimerkiksi liiton puheenjohtajan puolison palkkoihin, yksityiskäytössä olleen asunnon vuokriin jne.

Esimerkki itsenä rahoittavista järjestöistä. Osakesäästäjien keskusliiton Viisas Raha ja Veronmaksajain keskusliiton Taloustaito ovat lehtinä ihan hyviä.

Mikä tässä siis hiertää? - Poliitikoilla napanuora järjestöihin

Rydmanin viestimä linjaus kriteereistä järjestökenttään tuntuu minusta ja monesta muusta aika järkevältä, mutta Kokoomus ja RKP ovat älähtäneet ja järjestörälssistä huudetaan hätää ja paniikkia. Syitä on oikeastaan kaksi. Ensimmäinen on se, että järjestörälssi ei ole erotettivissa puolueista. Poliitikoilla on napanuora järjestöihin eläkeviran muodossa. Ymmärtäisin kohun, jos Rydman olisi vaikkapa kasvattanut selkeästi jo sovittua jaettavaa rahamäärää ja suhmuroinut sitä vieläpä ajaakseen omaa agendaansa ja mahdollista tulevaisuuden hillotolppaa silmällä pitäen. Mutta kun näin ei ollut. 

Oikeastaan tämä oli Rydmanilta hienoa mediapeliä ja pakotti muiden puolueiden näyttämään korttinsa. Jos kriteerit ovat kerta hyviä ja loogisia, niin missä on ongelma? Ai RKP:n Folkhälsänilta ei saa leikata (noin miljardin varallisuu)... jaa että Kokoomuksen Marttaliitonkin (40 miljoonan omaisuus) pitää saada jotain, jos RKP saa.. ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry se vasta rahaa tarvitseekin...pitäähän kattojärjestökin olla, johon kaikki poliitikot pääsevät eläkevirkaan. Lopulta oikein mistään ei sitten leikatakaan, kun kaikki haluavat suojella etujaan. Tämä onkin se ongelma. Kun edunsaajien määrä kasvaa tarpeeksi suureksi systeemiä ei voi enää muuttaa kuin romahduksen kautta.

Ongelma on siis siinä, että vanhoilla puolueilla on niin paljon entisiä poliitikkoja järjestöjen vaikutusvaltaisemmissa penkeissä istumassa, että tätä ei voi edes käsittää. Perussuomalaiset taas ovat puolueena niin nuori, että tällaista kahletta ei ole. Siksi Rydman uskaltaa näin tehdä ja puhua esimerkiksi 75 000 euron palkkakatosta vuodessa (lomarahat huomioiden raja vastaa noin 6 000 euron kuukausipalkkaa). Tällä hän pyrkii siihen, että monelta väistyvältä poliitikolta katoaisi kiinnostus näitä suojatyöpaikkoja kohtaan. Hyvä Rydman. Esitys on teknisesti pieni, mutta symbolisesti suuri välittäen juuri oikeanlaista viestiä rälssille. Mielestäni entisessä Twitterissä pyöri hyvä taulukko näistä eri järjestöissä istuvista entisistä poliitikoista, mutta en sitä valitettavasti tähän artikkeliin löydä. 

Tämä on vain jäävuoren huippu

Suomessa on Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan reilut 100 000 järjestöä tai yhdistystä. Viime vuonna vajaa 700 yhdistystä sai STEA tukia. Jokainen varmasti ymmärtää, että tuossa on hurja määrä päällekkäistä toimintaa ja hallintoa. Pelkästään jo järjestöjä yhdistämällä tulisi huomattavaa kustannussäästöä. Kuinka monta somaliseuraa tai romaniyhdistystä maassa oikein tarvitaan, entäpä sosiaalista lomatoimintaa vähävaraisille? Tehdäänkö hommat paremmin, kuin yksityinen sektori voisi markkinaehtoisesti tehdä? Jos hallitus ajaa järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa, niin miksi tuetaan järjestöjä, jotka ajavat laittomasti maassa olevien asiaa? Hivenen ristiriitaista toimintaa. Siitä nostan kyllä hattua, että kaikki STEA avustuskohteet voi nähdä ja hakea helposti Avustukset.stea.fi -palvelun kautta. Kiitos ja kumarrus tästä.

Tässä yhteydessä on pakko mainita, että STEA-rahoitus kattaa noin kolmanneksen (33 %) kaikesta suomalaisille järjestöille jaettavasta valtionavustuksesta. Valtion järjestöille jakamien tukien kokonaissumma vaihtelee vuosittain ja on ollut selkeässä laskussa. Tukia kanavoidaan järjestöille eri ministeriöiden ja virastojen kautta. Jos STEA -rahoituksen saajista löytyy väärinkäytöksiä ja puhdasta rälssiä, niin kuinkahan paljon löytyy näistä muista? 

Yksi hyvin kuvaava tapaus on Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys Hely ry, joka vuokrasi lasten turvaistuimia halvalla. 28 kpl turvaisuinta noin 20€/viikko. Vuokrauksia oli kuitenkin niin vähän (200 kpl), että toiminnan kulut (avustus 95 800€) huomioiden olisi tullut halvemmaksi lahjoittaa kaikille ilmaiseksi kaupasta uudet ja hulppeat istuimet ja rahaa olisi vielä säästynytkin. Jostain syystä itselleni on näistä järjestöistä jäänyt juuri tällainen kuva. Ollaan tekevinään jotain hyvää, mutta ei huomioida ollenkaan vaihtoehtoiskustannusta.

Valtionavustukset saajaryhmän mukaan vuonna 2025. Yleishyödyllisille yhteisöille avustuksia annettu 1 053 miljoonaa. Kuvan lähde: Tutkihallintoa

Miten järjestöjen avustukset jakautuvat eri ministeriöide kesken vuonna 2025. STEA raha on suurin ja käsittää 33 % kaikesta rahasta. Sitten tulee opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä ulkoministerö ja työ- ja elinkeinoministeriö jne.

Onko yhteisten pelisääntöjen rikkominen kovin uskottava selitys?

Sitten tullaan siihen toiseen kohtaan, joka tässä kuulemma hiertää enemmän ja joka on se suurin ongelma. Jaettava 200 miljoonaa on edelleen iso raha ja hallitussopu huomioiden tämä olisi tietysti pitänyt hoitaa paremmin yhteisymmärryksessä muiden puolueiden kanssa. Näin se oli alun perin sovittu ja näin Rydman ei toiminut. Tässä on siis rikottu yhteisiä pelisääntöjä, eikä ehkä ole sitä toimivinta hallituspolitiikkaa. Kriteerien olisi pitänyt kiertää esimerkiksi hallituksen iltakoulun kautta, jossa niistä olisi neuvoteltu.

On kuitenkin vähän tulkinnanvaraista mikä tässä on prosessiteknisesti väärin, kun asioista voi keskustella monessa vaiheessa ja kassakaappisopimuksiakin on tässä maassa tehty. Vastuuministerillä on kuitenkin aiheesta paras asiantuntemus ja on riidatonta, että jonkunhan ne linjaukset pitää ministerin hallinnon alla tehdä. Olisiko Kokoomus tai RKP halunnut suojata yksittäisiä järjestöjä? Mitään järjellistä argumenttia kriteerien sisällön osalta ei ole oikeasti tullut. Valtioneuvosto kuitenkin päättää lopulliset budjettiesitykset. Missä siis menee lopulta ministerin liikkumavara ja miten olisi pitänyt teknisesti toimia oikein? Jos Ylen leikkausten kanssa ei päästy yhteisymmärryksessä yhtään mihinkään, niin miten järjestörälssille jaettavien rahojen kriteerien kanssa sitten? Koko juttu olisi voinut vesittyä täysin, kun sitä olisi jokainen puolue nakertanut eri kulmasta. Homma oli vain pakko tuoda julkisesti kansan nähtäville. Näin tämän itse näen. 

Argumentti pelisääntöjen rikkomisesta ontuu myös vähän siksi, että esimerkiksi sosiaali ja terveysministeriön (STM) tulkinta alkoholin etämyynnin kieltämisestä oli ollut EU-säännösten vastainen noin 20 vuoden ajan (Kristillisdemokraatit ovat pyrkineet aktiiviseti jarruttamaan tätä koko ajan). Luulisi tässä olevan enemmän keskustelun aihetta, kuin Rydmanin jutussa? Tai Eva Biaudet, joka on äänestänyt eduskunnassa toistuvasti hallituksen linjaa, esityksiä tai ministereiden luottamusta vastaan. Jostain syystä RKP ei ole saanut häntä kuriin. Se siitä ryhmäkurista ja yhteisten pelisääntöjen rikkomisesta. Toisille on vain eri säännöt kuin toisille.

Kuka muistaa sananlaskun: Se koira älähtää, kehen kalikka kalahtaa. Kuvan lähde: Twitter.

Entäs ne tutkimushankkeiden rahoitukset?

Ministeri Rydman jätti vähän aikaa sitten myöntämättä rahoitusta yhdeksälle sosiaalityön tutkimushankkeelle. Myös tästä nousi hirveä meteli, koska silloin rajoitetaan tieteen vapautta. Tämä on kuitenkin ihan eri asia kuin subjektiivinen oikeus saada juuri omaan tutkimukseensa rahoitusta. Onhan meillä liikkumisen vapaus, mutta jokainen joutuu ostamaan omat bensat autoonsa.

Pitäisi kuitenkin olla mielestäni itsestään selvää, että rahoituksen myöntäjä päättää mitä rahoitetaan. Näin se toimii kaikkialla. Esimerkiksi tutkimusta rahoittavien säätiöiden kohdalla tieteellinen asiantuntijaryhmä arvioi hakemukset ja säätiön hallitus päättää rahan jaosta haluamallaan tavalla, sekä määrän että hankkeiden osalta. Ei kvanttifysiikkaa rahoittava taho anna rahaa Girgisian kurkkulaulannan tutkimiseen. Mitä jos kaikki hakemukset olisivat täyttä paskaa? Pitäisikö niihin silti antaa rahaa? 

Joku ehkä kysyy, miten Wille Rydmanilla olisi pätevyys arvioida tutkimusten rahoituskelpoisuutta? Aivan samaa voisi kysyä keneltä tahansa ison firman toimitus-, talous- yms johtajalta, mikä on hänen pätevyytensä arvioida jotakin it-hanketta, tai vaikkapa minun arvioida hyvää pörssisijoitusta. Kaikki ovat maallikoita ja kaikkien päätös perustuu muiden antamien tietojen analysoimiseen ja punnintaan. Harva on noissa hommissa asiantuntija, vaikka kokemuksesta on eittämättä hyötyä. Sama se on tuomioistuimissa, erityisesti siviilijutuissa. Mitä vain voi tulla vastaan ja tuomarit eivät ole erikoisalojen asiantuntijoita. Asianajajien tehtävänä on vakuuttaa tuomioistuin omasta kannastaan.

Voisiko Wille Rydmanin jättää vihdoinkin rauhaan ja keskittyä tämän maan asioiden hoitoon? Hän tekee vain työtänsä niin, että tulokset ovat sellaisia joita moni kansalainen toivookin näkevänsä.