Mietteitä sekä fiilistelyä menneistä multisport- ja seikkailukisoista

Sääret ovat naarmuilla metsässä juoksun jälkeen, kengät paskassa suossa tarpomisesta, jalkoja ja oikeastaan koko kehoa kramppaa ihan oudoista paikoista. Maalissa on uupunut, mutta hieno fiilis. Suusta lipsahtaa lause: "Ei vit** enää koskaan!" Mikä saa minut silti aina uudestaan ja uudestaan seikkailukisan starttiviivalle? Kilpailuhenkisyys? Hulluus? Ehkä se on jonkin oudon ja uuden kokeminen, haasteista tiimityöskentelyllä selviytyminen, itsensä voittaminen. Halu kehittyä ja menestyä seikkailukisoissa paremmin ja paremmin virheistä oppien ja ne myöhemmin minimoiden. Hauskanpito ja yleisen tunnelman kokeminen, urheilun ja liikkumisen synnyttämä hyvä olo ylipäänsä, jännitys, rastien löytämisen fiilis. Siinähän niitä syitä jo on. Työt harvoin tarjoavat jokaiselle näitä kaikkia kokemuksia, joten siksi varmaan osallistun kerta toisensa jälkeen uusiin seikkailukisoihin vaihtelevissa paikoissa. Sitten on tietysti se, että seikkailukisoissa tuntee oikeasti elävänsä. Pidämme elämämme tärkeimpiä asioita itsestäänselvyyksinä ja arvostuksemme niitä kohtaan vähenee, ellemme joudu ponnistelemaan niiden eteen (nautintoon sopeutuminen = hedonistinen adaptaatio). Voiko olla enempää "pohjalla", kuin kamppailla ja tarpoa kylmässä suossa ja nousta sieltä kaikkensa antaneena ylös. Tällöin osaa arvostaa jo puhtaita ja kuivia sukkia. Klisee, mutta välillä täytyy vähän kärsiä, jotta osaa nauttia elämästä.

Minä ja veljeni Snowflakes seikkailukisassa Oittaalla 2011. Vielä kun saisi hajut ja äänet kuvaan mukaan.

Snowflakes Seikkailu 2014 Kiljavalla

Naisten seikkailu-urheilutiimi Snowflakes Adventure Team järjesti taas jokavuotisen Snowflakes Seikkailukisan sunnuntaina 17.8.2014 Nurmijärvellä. Tapahtumakeskuksena oli Kiljavan opisto ja sen tarjoamat hienot puitteet. Snowflakes Seikkailu on epävirallinen, vähän leikkimielisempi multisport seikkailukisa, jossa edetään kahden hengen joukkueissa juosten, polkupyörällä ja kanootilla. Kaikilla osuuksilla edetään suunnistaen kartan rastilta toiselle oikeassa järjestyksessä. Lisäksi mukana on yllätystehtäviä ja kaikkea muuta hauskaa. Jos/kun kaikki rastit on haettu, aika ratkaisee joukkueen sijoituksen. Seikkailu sopii kaikentasoisille osallistujille aloittelijoista konkariin, sillä tarjolla on kolme eritasoista ja -pituista rataa.

Itse osallistuin veljeni kanssa Medium-sarjaan, jonka tavoiteajaksi järjestäjä oli ilmoittanut noin 4 tuntia. Vuoden 2014 seikkailukisaan oli ilmoittautunut mukaan reilut 180 joukkuetta (Perus: 49, Medium: 88, Pro: 47 joukkuetta), joten tapahtumaa voi kai jälleen kerran pitää "pääkaupunkiseudun" suurimpana seikkailukisana. Ilmoittautumismaksu tapahtumaan oli 100 euroa/joukkue, jota voidaan pitää aika normaalina summana multisport-kisoihin osallistumiseen (kummallista ja vähän ärsyttävää, että liikuntasetelit eivät vieläkään käy). Joku voi pitää osallistumismaksua korkeana, mutta 50 euroa henkilöltä ei ole mielestäni mitenkään paha, summaanhan kuuluu melontakaluston vuokra, ajanotto sekä neste/energiahuolto kisan aikana ja ruokahuolto keitto- ja salaattilounaan merkeissä maalin jälkeen sekä peseytymismahdollisuus.

Medium-sarjan lähtö oli kello 9:30, joten herätyskello piti säätää soimaan aamusta jo 6:40. Kisakamat olin pakannut jo eilen illalla eteiseen odottamaan, jotta aamulla ei tarvitsisi niin paljon säheltää. Aikaisemmista Snowflakes kisoista eroten nyt piti muistaa ottaa myös uimapatja mukaan, koska sitä ohjeen mukaan käytettäisiin medium sarjassakin yllätystehtävässä. Onneksi veli oli muistuttanut minua tästä, koska sokeana olin jostain syystä ohittanut tämän ohjeen kokonaan. Onneksi uimapatja löytyikin kaapista, en tosin ollut testannut sen käytännön toimivuutta vielä tänä kesänä ollenkaan. Uimapatjaa piti ohjeen mukaan kuljettaa koko pyöräilyosuus, joten ajattelin asentaa maastopyörääni tarakan, jolla uimapatjaa kuskaan. Tämä osoittautuikin ihan järkeväksi ratkaisuksi. Kisan vastaisena yönä en ollut saanut kunnolla unta ja aamun herätyskin oli vaikeaa. Omaan niin sanotun stressivatsan ja se alkoikin heti heräämisen jälkeen ilmoitella olemassaolostaan. Kaksi vessakäyntiähän siinä piti tehdä, ennen kuin päästiin matkaan. Takaraivossa vähän hirvitti, jos maha ei kisassa toimisikaan. Isä oli ystävällisesti tullut hakemaan meitä autollaan 7:45, kamat takakonttiin, pyörät takakoukun pyörätelineeseen ja matka kohti Kiljavan opistoa ja seikkailukisaa alkoi.