Toisen roska voi olla toisen aarre

Turhien tavaroiden kerääminen on sairautta. Jokainen on varmasti joskus nähnyt kuvia tai ohjelman niin siivottoman kuntoisesta asunnosta, jossa ei oikeastaan pysty edes kävelemään. Kaikki paikat ovat täynnä tavaraa, jota ei ole pystytty heittämään pois. Esimerkiksi sanomalehtiä, käytettyjä ruokapakkauksia, rikkinäisiä vaatteita yms aivan turhaa tavaraa. Näin joskus ohjelman, jossa eräs oli kerännyt jopa oman virtsansa talteen. Meille muille tuo on pelkkää roskaa, mutta näille jonkinlaisesta sairaudesta kärsiville tuo on täysin normaalia. Sitten on se toinen laita, jossa yritetään pärjätä mahdollisimman vähällä ja hankkiudutaan kaikesta eroon. Tästä oli aikoinaan Riisutut - sarja, jossa konttiin laitettiin kaikki tavarat ja sieltä sai ottaa päivittäin vain yhden tavaran kuukauden ajan. Aika monen perspektiivi tavaroihin muuttui, kun piti tulla toimeen vähemmällä. 

Oma polkuni - Priorisoiva minimalisti

Itse tunnen kuuluvani jälkimmäiseen porukkaan. Saan jonkinlaista tyydytystä siitä, että tulen toimeen vähällä. Paras fiilis tulee siitä, kun saa jonkin tavaran korjattua. Oikeastaan tunnen jonkinlaista tuskaa, jos tajuan ostaneeni jotain, mille en sitten oikeasti keksi kunnon käyttöä. Pitääkö tavara heittää nyt sitten roskiin, yrittää myydä eteenpäin tai jotain muuta? Hankintoja todelliseen tarpeeseen en kuitenkaan juuri mieti, ne maksavat sen minkä maksavat. Ruokaa tarvitsee aina ja ravintolassa on joskus kiva käydä, fillari syö ketjuja ja kuluttaa renkaita, videopelejä on joskus kiva pelailla ja omalla SUP-laudalla on helpompi lähteä kauemmas melomaan. Mietelause taitaakin olla: Säästä turhasta ja tärvää tarpeelliseen. En osta halvinta, mutta vertailen kuitenkin hintoja ja päädyn siihen itselleni sopivaan. Vaikeus taitaakin olla, mikä on tarpeellista kenellekin. Tarpeellisuus kun on myös riippuvainen ajasta, vaihtoehdoista, teknologiasta ja elämäntilanteesta.

Tämän blogin alkupään juttuja oli vuodelta 2015 teksti: Kaikkea ei kannata omistaa - Tavaroiden todelliset kustannukset. Siinä oli hyvä esimerkki siitä, kun keräsin joskus Aku Ankan näköispainoksia. Myös Roope-setä taskulehtiä löytyi varmaankin noin 300 kappaletta. Muistan hyvin vielä sen fiiliksen, kun divarissa penkoi hyllyjä ja löysi sen puuttuvan numeron kokoelmaan. Onhan akkareita kiva lukea joskus ruokapöydässä, mutta ainakin nykyään ne ovat täyttä roskaa. Ehkä ajattelin näköispainosten ja muiden lehtien joskus olevan arvokkaampia ja näyttiväthän ne kivoilta hyllyssä. Toisaalta ne veivät ihan turhaan tilaa ja sitoivat satasia pääomaa. Senkin rahan olisi voinut laittaa tuottamaan osakemarkkinoille. Nykyisin kirjahyllystä löytyy muutaman sijoituskirjan lisäksi vain Tew Willereitä, joista en luovu. Noita tulee luettua joka kesä parvekkeen sohvalla. Ei tulisi enää mielenkään keräillä mitään muuta.

Aikoinaan omistin myös monta polkupyörää. "Pyörähullujen" keskenhän on vitsi, että oikea pyörien määrä on n+1. Olen melko varma, että Suomesta ei löydy henkilöä, joka on aluksi testannut Kaarikinneri Oy:n ICE Sprint X trikeä, ostanut sitten Challenge Furai nojapyörän, omistanut hetken mielijohteesta hollantilaisen sähköavusteisen ja kallistuvalla ohjauksella toimivan Drymer Leisure triken. Parhaimmillaan kerrostalokaksiossani pyöriä oli 5 (maantiepyörä, maastopyörä, fatbike, cyclocross ja kickbike). Kuulostaa paljolta, mutta oikeasti noille oli kaikille oma käyttötarkoituksensa. Fatbike talvelle, maantiepyörä pitkille kesäisille maantielenkille, cyclocross syksylle jne. Vähän sama kuin kengillä. Ei kukaan käytä lenkkareita savipellolla, tai lähde saappaissa juoksemaan maratonia.

Nykyisin omistan vain maantiepyörän kesälenkeille, kickbiken lähialueen kauppareissuille yms mihin ei kallista pyörää uskalla jättää ja sähköavusteisen fatbiken. Se korvaa kaikki muut käyttötarkoitukset. Tilaa siis säästyi, kun pyörämäärä väheni, vaikkakin tämä maksoi ehkä hivenen enmmän. Aikaisemmin sähköfätti ei käytännössä ollut vaihtoehto, koska ne maksoivat aivan liikaa, varallisuuteni oli eri tasolla ja Tunturi Tribe -sähköpyöräni nykyisillä spekseillä tuli vasta äskettäin markkinoille. Tässä siis esimerkki siitä, miten teknologia ja uusi vaihtoehto vaikuttaa tarpeeseen.

 

Roskisdyykkaus - Roskista aarteita

Tavallaan ymmärrän, että ihmiset keräilevät asioita, koska olen itsekin joskus näin tehnyt. En kuitenkaan pysty ymmärtämään sitä, että hyvää tavaraa heitetään surutta roskiin. Miksi sitä ei laiteta myyntiin tai viedä ilmaiseksi kierrätyskeskykseen? Itse tykkään viedä roskia taloyhtiön roskahuoneeseen, koska ikinä ei tiedä mitä kaikkea sieltä voi löytääkään. Lehtiroskis on tietenkin se helpoin, koska sieltä voi löytää vaikka mitä ja sen penkominen on helppoa ja siistiä. Aika pajon löytyy Aku Ankkoja ja erilaisia aikakauslehtiä, kuten Arvopaperi, Tiede, Talouselämä yms. Ei tietenkään ihan uusimpia numeroita, mutta kuukausia tai vuoden vanhoja. 

Löytöjä lehtiroskiksesta. Sopii hyvin parvekkeen sohvalle luettavaksi.

Löytöjä lehtiroskiksesta osa2. Matematiiikka, talous ja sijoittaminen, joita ihmisten pitäisi lukea enemmän. Muistaakseni sain nämä myytyä yhteensä parilla kympillä.

Rahallisesti paras on sekajäteastia. Hatusta heitettynä noin kuukauden välein löydän sieltä muutaman jätesäkillisen, joiden sisällä on pääosin tyhjiä kaljatölkkejä ja vähäisessä määrin syömättömiä pitsan reunuksia, tyhjiä tupakka-askeja ja vaikkapa sandaaleja ja muutama roska. Itselleni ei tuota vaikeuksia napata niitä mukaani. Vien säkit parvekkeelle, avaan pussit, laitan hanskat käteen ja tyhjennän tölkeistä. Homma on ohi noin 10 minuutissa ja toinen 10 minuuttia menee, kun kävelen viereiseen kauppakeskukseen ja palautan tölkit. Kaksi isoa roskasäkkiä tuottaa lajiteltuna noin 12 euron verran pantteja. Bonuksena kauppakeskukseen on juuri ilmestynyt Tomran R1 palautusautomaatti, johon voi suoraan kaataa pussillisen tölkkejä. Nyt homma on siis vieläkin nopeampaa ja puhtaampaa.

Sekajäteastiassa pari jätesäkkiä ja muovikassia täynnä tölkkejä ja vähäisessä määrin roskia. Panttien arvo noin 15 €, kun jaksaa palauttaa. 

Esimerkiksi vuonna 2022 taloyhtiön roskahuoneesta löysin panttipulloja yhteensä 98,7 euron arvosta. Tänä vuonna todennäköisesti enemmän. Tuo on muuten noin 650 tölkkiä tai 9,2 kg kierrätettyä alumiinia. Kun yhden alumiinitonnin valmistukseen käytetään noin 14 000 KWh energiaa, niin keräykselläni säästin myös noin 128 kWh sähköä. Se on muuten 1 kk sähkönkulutukseni, tai peukalosäännöllä säästetty sähkö on noin 10 % lisää panttien arvosta. Ei mitenkään vähäpätöisesti. Vertailun vuoksi puhtaan alumiinin valmistus kierrätetystä alumiinista kuluttaa noin 5 prosenttia siitä energiamäärästä, mikä tarvitaan bauksiitista valmistettuun alumiiniin.

Myös lasinkeräyksestä on mahdollista löytää pantillisia pulloja. Tiesittekö, että Palpan panttimerkki puuttuu suurimmasta osasta lasinkeräykseen viedyistä lasisista panttipulloista? Mitään logiikkaa tuossa ei oikein ole, mutta jos pullossa lukee jotain suomeksi, niin siitä saattaa hyvinkin saada pantin. Pakko tässä mainostaa, että tämän pantillisuuden voi selvittää helpoiten veljeni parissa päivässä tekemällä Panttipullo -sovelluksella. Skannaamalla Panttipullo -sovelluksella vain viivakoodin tietää saako pullosta panttia vai ei. Ei voisi enää olla helpompaa. Lasipullohan voi painaa pahimmillaan kilogramman ja siitä saa vain 10 senttiä, ne kolisevat keräysastiassa niin pirusti, että kuulo lähtee ja vaarana on saada lasinsiruista haavoja, joten oikein mitään järkeä tuossa keräilyssä ei ole. Siltikin tämä tuntuu vähän aarteen etsimiseltä ja tyydyttää jonkinlaista etsimisviettiä. Oma datani Panttipullossa näyttää 27 kpl löydettyjä pantteja, eli sovelluksen lataamalla olen netonnut 2,7 euroa.

Näistä kaikista saa pantin, vaikka Palpan pyöreää panttilogoa ei löydykään. Vain Panttipullo-sovelluksella voit tämän tietää. Corona Extra ja kuvasta puuttuva Sol 4,5 % ovat ehkä näistä yleisimmät, joita tulee vastaan.

Lähialueella kävellessä on tullut muutaman kerran myös bongattua keräyslavoilta mummopyöriä, jotka on heitetty sinne rikkinäisinä. Todellisuudessahan niistä on ehkä vain kumi puhki ja jarrut/vaihteet kaipaavat pientä säätöä, tai voimansiirto rasvausta. Pienellä vaivalla noista on saanut ihan hyvän pelin ja ne on helppo ja nopea myydä noin kolmella kympillä niitä tarvitseville.

Biojäteastiasta on joskus löytynyt pussi mandariineja, joista vain yksi oli vähän homeessa. Söin muut hyvällä mielellä. Metallinkeräyksessä oli myös joskus puoli tusinaa eräpäivän yli mennyttä täysinäistä Pirkka olutta, jotka nautin kurkunkostukkeeksi. Olen kuitenkin kateellinen Onni Tonkijalle, joka dyykkausblogissaan taitaa löytää lähes kaiken ruokansa biojäteastioista. Voisin hyvin tehdä samoin, jos se olisi täällä mahdollista. Vähän aikaa sitten löysin sekajätteestä Dellin tietokonelaukun, jonka taidan lahjoittaa eteenpäin. Omaan käyttöön on mennyt myös pieni kastelukannu, papukaijapihdit ja tyhjä työkalulaatikko. Muutama rottinkinen kori ja maljakkokin on mennyt parvekkeelleni hyötykäyttöön.

 

Entäs se myynti tai lahjoitus?

Jos olet miljonääri, niin luonnollisesti ei kannata käyttää aikaa jonkin myynti-ilmoituksen rustaamiseen, vaan helpointa on viskata turha tavara mustassa jätesäkissä roskikseen ja siitä polttolaitokseen. Aika harva kuitenkaan on miljonääri, kierrätyspisteitäkin löytyy hyvin ja hyvän myynti-ilmoituksen tekoon ei kovin paljon aikaa kulu. Ympäristölläkin pitäisi olla joku arvo. Jos tykkäät ryypätä viikonloppuisin jätesäkillisen kaljaa, niin miksi on niin vaikeaa kerätä panttitölkit ja palauttaa ne kauppaan? Miksi heität Dellin kunnollisen tietokonelaukun sekajätteeseen, kun sen voisi Länsi Vantaalla viedä ja lahjoittaa läheiseen Kierrätyskeskukseen, tai Fida seconhand -myymälöihin, josta voi kaiketi tilata jopa ilmaisen haun? Onko ihminen oikeasti niin laiska, tai välinpitämätön, että asia ei kiinnosta pätkääkään? Ovatko tavarat aivan liian halpoja, jos ne voi surutta heittää roskiin?

Reilun 12 vuoden aikana olen myynyt erilaista tavaraa noin 1 300 €/vuosi keskiarvolla (Tähän liittyen artikkeli: Reilu vuosikymmen kirjanpitoa). Pääosa on tietenkin omat fillarit ja käytetty elektroniikka, mutta paljon on myös ihan pienempää ja turhaksi jäänyttä tavaraa. Suurin osa on mennyt Huutonetin kautta. Olen vähän surullinen siitä, että Huuto.net ei ole koskaan noussut sille tasolle, minkä se ehkä ansaitsisi. Syy on tietenkin se, että palvelua ei ole kehitetty enää pitkään aikaan, muut kauppapaikat ovat tulleet oikealta ja vasemmalta ohi ja mainostaminenkin taitaa olla nollissa. Nykyisin Torissa taitaa tavara mennä paremmin kaupaksi. Pystyisin sanomaan montakin asiaa, jotka Huutonetissa on pielessä, mutta se ei siltikään poista sen etuja. Palautesysteemi ja sen kertoma luetettavuus on se pihvi. Lisäksi plussaa on myös Huutopaketti ja ilmoitusvahti erilaisin kriteerein.

Kuten yllä oleva kuva osoittaa, niin Torin kävijämäärät ovat noin 6 X Huutonettiin verrattuna, joten on aivan turhaa taistella tuulimyllyjä vastaan. Tori vain on se paikka, jossa myyjät ja ostajat kohtaavat. Kuvan lähde: Kaupan Liitto.

Välillä ihmettelen miten huonosti ihmiset tavaroitaan kauppaavat. Yksi tai muutama tuhruinen kuva ja ei juurikaan tekstiä. Hintakin lähellä uutta vastaavaa ja summaa ei haluta laskea, vaikka ilmoitus olisi roikkunut palvelussa jo puoli vuotta. Oikeasti tavara menee kaupaksi, kun vähän panostaa kuviin sekä oikeanlaiseen ja totuudenmukaiseen tekstiin. Jos kysyntä on heikkoa, niin hintaa pitää laskea, jotta kysyntä ja tarjonta kohtaa. Ei sen vaikeampaa. On oikeastaan ihmeellistä, mitä kaikkea saakaan myytyä. Joskus on tullut myytyä vanha levysoitin, Oral B sähköhammasharjan 2 laturia kympillä, Kärcherin rikkinäinen painepesuri 17 € hintaan, Littlstar -lisenssi PSVR laitteeseen 20 € hintaan, ruohonleikkurin moottori 2 € hintaan ja semmoista, joita tässä ei kehtaa edes mainita. 

Harmaa Garmin Forerunner 110 GPS urheilukello ostettu 3 € hintaan varaosiksi mustaa varten, mutta laitettukin lopulta käyttökuntoon.

Veli oli saanut myytyä jopa polkpyörän käytetyn takapakan. Kuka semmoista nyt edes ostaisi ja miksi? Lopulta loogista. Sellainen, joka haluaa pikkurahalla kokeilla miten juuri sellainen vaihdevälitys omassa pyörässä toimisikaan. Jos ei toimi, niin säästyy ostamasta kallista ja uutta takapakkaa ja maksaa tästä vain muutaman euron käytetyn kautta. Itse asiassa rikkinäiselläkin tavaralla on ostajakuntaa. Esimerkiksi itse ostin vähän aika sitten Garmin Forerunner 110 GPS urheilukellon vain 3 euron hintaan. Pieni fiksaus ja periaatteessa se on jälleen uutta vastaava. Esimerkiksi Youtubesta löytyy paljon videoita, joissa ostetaan esimerkiksi Amazonin asiakaspalautuksia ja yritetään korjata niitä. Suurin osa on oikeasti korjattavissa. Oma suosikkini on My Mate VINCE, joka saa korjattua lähes mitä tahansa korjattavissa olevaa tavaraa ja elektroniikkaa.

Sähköfattini etulokasuojan roiskeläppä leikattu rikkinäisestä sisäkumista. Takalokasuojan jatke Klädesholmen 2,2 kg sillipurkin kannesta :) Toiselle roskaa, toinen taas näkee käyttökelpoista materiaalia. Enää puuttuu Huutokauppakeisarin Desing by Markku leima.

Joskus hyvinä ammoisina aikoina töistä sai ilmaiseksi silliä. Jääkaapissa pahimmillaan 2 purkkia. Hyvin meni kuitenkin leivän päällä ja vielä palvelee siis fatbiken lokasuojan jatkeena tuo kansi.

Kuten yllä oleva kuva ja tämä teksti pyrkii osoittamaan, niin toisen roska voi hyvinkin olla siis toisen aarre. Mitään ei kannata heittää roskiin miettimättä voisiko sen saada itse kuntoon, myydä jollekin tai sitten käyttää tai lahjoittaa eteenpäin ilmaiseksi. Vähän tästä syystä tykkään katsella Huutokauppakeisaria. Mitä kaikkea ihmiset ostavatkaan ja mihin hintaan. Mitä se Markku tällä kertaa värkkää. Mikä on tämän blogin lukijoiden parissa erikoisin tavara, jonka olet saanut myytyä jollakin huutokauppa-alustalla ja mikä on paras tuunaus jolla olet saanut jostain roskasta uuden käyttötarkoituksen?