21. joulukuuta 2015

Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2015

Vuosi on kohta lopuillaan, mutta ajattelin julkaista jo oman kirjanpitoni vuoden 2015 tuloista ja menoista niistä kiinnostuneille. Eiköhän niitäkin riitä. Verotietojen julkaisu lehdissä kun on aina pienimuotoinen sirkuspäivä. Nyt saa siis tirkistellä luvan kanssa ja vieläpä kommentoida, jos siltä tuntuu. Pieniä tarkennuksia lukuihin tietenkin vielä tulee, mutta se on vain luokkaa kympin tai kaksi jompaankumpaan suuntaan. Jos puhun säästämisestä, sijoittamisesta, kulutuksen ja tavaran minimoinnista, niin on tietysti reilua ja rehellistä myös näyttää, mihin ja minkä verran sitä rahaa itselläni kuluu. Vaikka kulupuoli on omasta mielestäni asiassa se kiinnostavampi asia, niin luonnollisesti asiayhteydessä pitää mainita myös itse tulot.




18. joulukuuta 2015

Puhevalta käyttöön - Oikeat treeniliikkeet puhumiseen ja kirjoittamiseen

Törmäsin vähän aikaa sitten yhdessä suosikkiblogissani (Jari Parantaisen Pölli tästä-blogi) kirja-arvosteluun Juhana Torkin kirjasta: Puhevalta käyttöön! - Näin valmistelet elämäsi parhaan puheen. En ole juurikaan puheita pitänyt, eikä oman työni parissa sitä taitoa edes tarvita. Jos itse tuotteistamisen guru kuitenkin kehuu kirjaa ja samalla jopa oppii siitä itsekin jotakin uutta ja tärkeää, niin pakkohan tällaisen tavallisen tallaajankin on kirjaan tutustua. Ja mikäs sen parempi hetki, kuin reilu viikko sitkeän flunssan parissa sohvalla pötköttäen.

Puhekouluttaja Juhana Torkin kirja on siitä erikoinen, että se pistää oikeasti ajattelemaan. Jopa kirjan tyyli ja rakenne on muista tietokirjoista poikkeava. Kirja on kirjoitettu insinöörin ja puhekouluttajan väliseksi vuoropuheluksi. Ratkaisu on mielenkiintoinen ja "uusi", vaikka se perustuukin jo antiikin ajan Platonin oppeihin. Tästä dialogista välittyy paremmin aito vuorovaikutus, vaikka ajoittain se tuntuu turhankin hitaalta. Vähän kuten Kaurismäen elokuvat. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja oppiminen on jotenkin kokonaisvaltaisempaa ja uudet ajatukset juurtuvat paremmin mieleen juuri dialogin avulla. Sanat ovat yhtä kuin niiden vaikutus ja puhuja johdattelee sanoillaan edessään olevaa ihmismieltä. Dialogi on vähän kuin hyvä tennispeli. Vuoro vaihtuu puolelta toiselle. Siinä ei kuitenkaan ole kyse voittamisesta, vaan mielihyvästä, joka tulee kun asiat loksahtavat kohdalleen. Näin juuri tämän kirjan kohdalla on.

Tämä kirja pistää sinut ajattelemaan. Kuvan lähde: Pölli tästä-blogi.

29. marraskuuta 2015

Kuukausittaista kassavirtaa - Global X Superdivident EFT



Kiinnostaako tasainen kuukausittainen kassavirta, kuten asuntosijoittamisessa? Saat samalla hyvän hajautuksen niin maantieteellisesti kuin sektoreittainkin ja tuotoksi noin reilut 6 % vuodessa. Et joudu myöskään maksamaan tästä suuria kuluja tai käyttämään tähän sijoittamiseen paljon omaa aikaa. Mikä se semmoinen sijoitustuote onkaan, WinCapita 2.0 ? No ei tietenkään, vaan Global X SuperDividend ETF (kaupankäyntitunnus SDIV), joka on vähän aika sitten päätynyt myös omaan salkkuuni.



17. marraskuuta 2015

Kokemuksia seikkailupuisto Huipusta

Vaikka kesä on ohi, niin blogini aiheissa se jatkuu vielä jonkin aikaa. Pimeän syksyn ja alkutalven masennuksesta pääsee helpommin yli, kun muistelee kuluneen kesän tapahtumia ja samalla suunnittelee jo tulevan kesän seikkailuja. Mitä kannattaisi kesällä tehdä ja onko jokin kokemus jäänyt kokematta? Mitä suosittelen tai olen suosittelematta blogini lukijoille? Kaikki riippuu tietysti siitä, mistä itse tykkää, mutta muiden kokemuksista voi kuitenkin hahmottaa, olisiko jokin asia itselle ehkä mieleen.

Seikkailupuistot ovat maailmalla tutumpia, mutta verrattain uusi ilmiö Suomessa ja vetävät nyt kiivaasti väkeä. Vantaan Sanomat kirjoitti 18.10.2015, että pääkaupunkiseudun seikkailupuistot tekivät kuluneena kesänä erinomaista tulosta reippaiden kävijämäärien ansiosta. Yksi maan uusimmista seikkailupuistoista on Talin urheilupuistossa sijaitseva Zippy, jonka odotettu kävijämäärä ylittyi selvästi noussen noin 17 000 kävijään. Espoon Leppävaarassa sijaitsevassa seikkailupuisto Huipussa puolestaan kävi kesän aikana 21 000 kävijää (tavoite 14 000). Ruuhkaisempina päivinä kaikki halukkaat eivät ole edes mahtuneet mukaan. Huippu nousi ensimmäisen kautensa aikana kävijämäärältään yhdeksi Suomen suurimmista seikkailupuistoista ja paikka työllisti 21 nuorta aikuista, jotka toimivat lipunmyynnissä, välinehuollossa sekä radoilla seikkailuohjaajina.

Seikkailupuisto Huipun lipunmyynti ja tavaransäilytys. Taustalla korkeimpia ratoja.

13. marraskuuta 2015

Kirjastojen palvelut - Konsolipelien lainaus

Mitä tehdä eläkkeellä tai silloin, kun taloudellinen riippumattomuuteni joskus (toivottavasti 45-vuotiaana) toteutuu? No tietysti lähes sitä samaa, mitä nytkin teen. Pyöräilisin enemmän, liikkuisin, bloggaisin, kävisin useimmin uimassa ja punttisalilla, harrastaisin boulderointia, lukisin yms. Asuntoni sijainti on siinä mielessä optimaalinen, että kaikki äsken mainitut paikat kirjastosta, uimahalliin ja boulderkeskukseen ovat ihan kävelymatkan päässä. Etenkin kirjaston palveluita tulisi todennäköisesti käytettyä huomattavasti enemmän. Haluaisin lukea enemmän, mutta aikaa sille ei aina löydy riittävästi. Toisekseen itseäni kiinnostavia tietokirjoja on hankala löytää. Tarvitsisin hyviä kirjasuosituksia. Omat suositukseni blogin lukijoille löytyy tästä kirja-arvostelut linkistä.

Joskus ennen vanhaan kirjastojen pääasiallisena tarkoituksena oli pitkään ollut vain kirjojen, musiikin ja DVD-elokuvien lainaaminen. Ajat muuttuvat, teknologia kehittyy ja samalla kirjastotkin yrittävät pysyä ajassa mukana. Tarjonta onkin laajentunut, sillä HelMet-kirjastot (Helsinki Metropolitan Area Libraries) on ottanut valikoimiinsa myös uusimmat konsolipelit (pääasiassa Wii, Xbox 360, Xbox One, PS3 ja PS4) ja Blu-ray elokuvat. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastojen muodostamasta kirjastojen verkostosta on mahdollista lainata kirjastokortilla yhtaikaa maksimissaan 100 lainaa, 50 varausta ja lainat voi uusia 5 kertaa, jos niissä ei ole varauksia. Laina-aika on 14 vuorokautta.

Jos tarkkoja ollaan, niin konsolipelejä ja Blu-ray-levyjä on ollut mahdollista lainata pääkaupunkiseudun kirjastoista jo maaliskuun alusta 2009 lähtien, jolloin tiedote asiasta julkaistiin. Erittäin pienistä ja osin jopa olemattomista varausmääristä voi kuitenkin päätellä, että monet ihmiset eivät ole edelleenkään huomanneet, tai ainakaan ottaneet tätä mahdollisuutta vakavasti. Katselin jo kesällä 2009 hieman tätä peli ja leffavalikoimaa. Silloin kaikkia Blu-ray-elokuvia oli yhteensä 61 kappaletta, pääasiassa elokuvaklassikkoja. Konsolipelejä oli vuoden 2009 kesällä puolestaan 23 kappaletta. Mitään K-18-merkittyjä pelejä oli tuolloin turha odottaa, mutta hyviä nimikkeitäkin löytyi, esim. Tomb Raider Underworld, Guitar Hero World Tour ja Oblivion. Reilut neljä vuotta myöhemmin vuoden 2013 lopussa konsolipelejä löytyi jo 863 kappaletta ja Blu-ray elokuvia 922 kappaletta. Nyt kirjoitushetkellä vuoden 2015 lopulla konsolipelejä löytyy jo huimat 1374 ja Blu-ray elokuvia 1496 kappaletta.



12. marraskuuta 2015

Polkupyörän säilytys ja huolto kerrostalossa


Miten yhdistää pyöräilyharrastus ja kerrostalossa asuminen? Keskustan ulkopuolella omakotitalossa asuttaessa polkupyörää on helppo säilyttää vaikkapa autotallissa. Sinne mahtuukin yleensä monta pyörää ja autotallissa myös pyörän huolto onnistuu kätevästi. Mutta mihin vähän arvokkaamman pyörän voi viedä ja missä sitä voisi turvallisesti säilyttää, jos muuttaa vaikkapa maaseudulta kerrostaloon? Yleensä kerrostaloista löytyy pieni pyörävarasto tai vastaava, mutta jos pyörän hinta liikkuu vaikkapa reilussa 2 000:ssa eurossa, ei sitä viitsisi muiden mummopyörien joukkoon laittaa. Kateellisia ynnä muita varkaita ja pahantekijöitä kun kaupungissa ja lähiöissä on joka lähtöön. Onko siis ainoa vaihtoehto kantaa pyörä sisään asuntoon joka lenkin jälkeen ja katsovatko muut asukkaat sitä pahalla?

Itse asun kerrostalon toisessa kerroksessa. Taloyhtiöstä löytyy viereisen rapun kellarikerroksesta pyörävarasto, joka on kuitenkin suhteellisen kaukana, pieni ja yleensä aivan täynnä pyöriä. Pyörävarastossa pyörä myös altistuu ilkivallalle ja muiden asukkaiden välinpitämättömälle käytökselle, kun viereisiä pyöriä siirrellään, lukitaan ja kaivellaan mahdollisen romun alta. Pyörien lukituskin on pyörävarastossa hoidettu huonosti siten, että itse pyörän voi kyllä lukita telineeseen, mutta se teline itsessään on aika heppoisesti kiinni rakenteissa. Onpahan taloyhtiöni varastoon sattunut murtojakin, vaikka sinne mennessä pitää kulkea kahden lukitun oven läpi. Jos veisin hiilikuituisen maantiepyöräni taloyhtiön yhteiseen pyörävarastoon, niin ennemmin tai myöhemmin se varmasti houkuttelisi pitkäkyntisiä ja joku kaunis päivä olisikin mystisesti kadonnut. Ei kiitos.

2. marraskuuta 2015

Eläkeläisten taitettu itsetunto - Seniorikansalaisena nyky-Suomessa

Eläkeläisten taitettu itsetunto on entisen poliitikon ja tietokirjailija Kimmo Kiljusen kirjoittama kriittinen puheenvuoro ikääntyvien tilanteesta tämän päivän Suomessa. Näin alkuun on pakko lyhyesti mainita, että se on erinomainen tietokirja, joka kuuluisi vähintään jokaisen politiikassa mukana olevan henkilön kotiläksyksi. Ei sen lukemisesta olisi haittaa meille muillekaan, jotta oikeasti tietäisimme, mihin tämä yhteiskunta on menossa nykyisten päättäjien talutusnuorassa. Johan sen jo sanoi ruotsalainen valtiomies 1600 luvulla: ”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”

Kirja on pääosin erittäin helppolukuinen. Se sekoittaa hyvin faktaa fiktioon, vaikka tietokirja onkin. Kirjan painavaa asiasisältöä elävöitetään läpi kirjan Elli eläkeläisen arjen rinnalla kulkemalla ja tarkastelemalla erilaisia esimerkkejä sekä näissä tehtyjen valintojen seurauksia ja historiaa. Eläkeläisten elämän ja ikääntymisen haasteet arjessa tuodaan hyvin esiin, mutta pääpaino on rahassa ja sen vähyydessä. Kirja on siis enemmänkin laajempi näkökulma eläkejärjestelmästä, sen toimivuudesta ja eläkeläisten olojen hoidosta, vaikka se esitetäänkin yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Ratkaisu on mielestäni erittäin hyvä ja lukukokemuksena toimiva.

Kirja on osittain myös kunnianhimoinen pyrkimys osoittaa ja kertoa, mitä eläkejärjestelmälle, eläkeläisten oloille ja heistä huolehtimiseksi pitäisi todellisuudessa tehdä, jotta kaikki toimisi. Mitä vanhenevan väestön aseman parantamiseksi poliitikkojen tulisi tehdä, tähän Kimmo Kiljusella on kirjan lopussa selvät ohjeet. Tuntuu väärältä listata uudistusehdotukset tähän, koska jokainen kohta pitäisi oikeasti avata tarkemmin ja selittää lukijalle. Ehdotusten todellisen merkityksen ymmärtää perustellusti vasta kirjan lukemisen jälkeen. Uudistusehdotukset on kuitenkin pakko nostaa pöydälle, jotta edes joku voisi ottaa neuvosta vaarin.

1. marraskuuta 2015

Läskipyörien uusi kuningasperhe - White 3 Fat Pro ja Lite

Norjalainen urheilukauppaketju XXL Store on rantautunut Suomeen rytinällä ja teki jo ensimmäisenä toimintavuotenaan Suomessa pienen positiivisen tuloksen. Kauppaketjun hinnoittelu on aggressiivista, tuotteet hyviä ja hinnat erittäin kilpailukykyisiä. Firmalta löytyy myös oma White-pyörämerkki, jonka alta löytyy eri malleja, muun muassa läskipyörä. Fillari lehti arvioi vuoden 2014 White 2Fat Interceptor läskipyörän yhdeksi parhaista läskipyöristä koskaan. Yleensä pyöristä julkaistaan joka vuosi hivenen päivitetty versio ja Whiten 3 Fat Pro on tämän läskipyörämallin kolmas sukupolvi. Koska jo aikaisemmat mallit ovat olleet niitä testanneiden ja käyttäneiden mielelestä erinomaisia ja keränneet hyviä arvosteluja, niin uskalsin vihdoin ja viimein "päivittää" oman Kona Wo läskipyöräni vähän parempaan versioon.


30. elokuuta 2015

Melontaa pääkaupunkiseudulla - Oittaan Bodomjärvi

Kesä tuli ja kesä meni. Yksi konkreettinen merkki kesän loppumisesta on melontapaikkojen sulkeutuminen. Pääkaupunkiseudulla melontakaluston vuokrauspaikkoja on suhteellisen vähän ja ne ovat auki vain muutaman kuukauden kesässä. Jos on tänä kesänä yrittänyt etsiä sitä parasta aikaa melontaretkelle, niin vähäiseksi ovat hetket jääneet. Välttämättä ei ole päässyt ollenkaan melomaan. Joko on ollut aivan liian kylmää ja sateista tai sitten on tuullut niin paljon, että kokemattomia melojia hirvittäisi meloa sellaisessa aallokossa. Kun sää vihdoinkin suosisi melontaa, niin suurin osa paikoista on jo kiinni :( Semmoinen on Suomen melontakesä. Jos jotain mielii kesällä tehdä, niin se kannattaa toteuttaa heti, muuten homma voi hyvinkin jäädä kokonaan tekemättä.

Oittaan Bodomjärvi on hyvä paikka aloittaa melonta. Järvi on sopivan pieni, jottei sinne eksy. Bodomjärvi on kuitenkin juuri riittävän iso antamaan vapauden ja avaruuden tuntua. Siellä ei ole moottoriveneliikennettä ja aallotkaan eivät kasva niin korkeiksi kuin aavalla merellä. Matka pääkaupunkiseudulta on lyhyt ja pyörälläkin sinne ajelee helposti. Oittaalla voi myös halutessaan pulahtaa uimaan, suunnistamaan, pelaamaan frisbeegolfia, suppailemaan yms. Jäätelökioskikin löytyy ja ruokaa saa halutessaan. Melontakaluston vuokraus on siirretty näin sesonkiaikaan rannan kontille, muuten se toimii kivisessä navettarakennuksessa. Sesonkiaikaan kajakkien vuokraus kannattaa hoitaa varaamalla, koska kalustoa ei hirveästi ole. Kahden tunnin kajakkivuokraus on omasta mielestäni minimiaika järven kiertämiseen ja maksaa 20 euroa. Smartumin liikuntasetelit käyvät maksuksi kortin ja käteisen lisäksi.

Suppailijat ja melojat lähtevät samasta rannasta uimarien vierestä.

2. elokuuta 2015

Vuelta Vantaa 2015 - Puoli kisaa sadekelissä

Suomen kesä ja koululaisten kesäloma alkaa olemaan jo pian ohi ja Jaakkokin on heittänyt jo kylmän kiven järveen. Hellepäiviä ei ole tälle vuodelle paljon siunaantunut. Tuulta ja sadetta on siunaantunut sitäkin enemmän. Jos asut Suomessa, niin olet varmasti tottunut tähän ja oikeanlaisella vaatetuksella kyllä pärjää. Niin kauan on turha valittaa, kun kesällä ei sada lunta ja järvivesi ei ole jäässä. Urheilutapahtumiin toivoisi aina hyvää säätä, mutta aina tätä ei ole tarjolla. Puolimaratonin olen juossut sateessa ja Tour de Helsinkiä sekä vuoden 2014 Vuelta Vantaatakin on tullut ajettua huonossa säässä. Ei mitään herkkua, mutta olosuhteita ei kisapäivänä voi valita, vai voiko?

Vuoden 2015 Vuelta Vantaa ajettiin 26.7. Jo viikko ennen kisaa tapahtumapäivälle luvattiin pahaa myrskyä kuukausiin, kaameaa sadetta ja tuulta olisi aivan riittämiin. Vain masokisti lähtisi siihen säähän ajamaan maantiepyörällä. Päivää ennen kisaa sääennuste näytti jo hivenen parempaa. Sadetta ei tulisi aivan kuin Esterin per***** ja tuulikin oli laskenut alle tornado-luokan :) Lähtöpäivän hetkenä ikkunasta katsoessa näki kuitenkin sateen piiskaavan ulkona liikkujia ja asvaltin lainehtivan vedestä. Siinä ei pelkällä takalokasuojalla selviäisi ja jo kisapaikalle siirtyessä olisi jo kuin uitettu koira. Ei kiitos. Pieni saituri kuitenkin kolkutteli takaraivossa. Ilmoittautumismaksu ja maalissa oleva keittolounas menisi ihan hukkaan, jos en raahautuisi kisapaikalle. Perskules, voittaisiko piheys sittenkin mukavuudenhaluni? Sadetutka näytti, että noin reilun tunnin päästä myräkkä olisi jo ohi. Puuskainen tuulikin kuivattaisi tiet melko nopeasti. Ehdotin veljelleni, että lähtisimmekin ajamaan vasta sateen lakattua, kärjen tullessa juuri toiselle kierrokselle.

Mistä tuntee fanaattisen pyöräilijän? Hän ajaa sateesta välittämättä ja ilman lokasuojaa kurat perseellä :) Kuvan lähde: SilverAnnion.

16. heinäkuuta 2015

Red Notice: Kuinka minusta tuli Putinin vihollinen numero yksi

Nykyisin tulee lueskeltua kirjoja valitettavan harvoin. Ehkäpä vain muutama kirja vuodessa. Aika vain tuppaa menemään kaikkeen muuhun, jota muka pidän tärkeämpänä ja mielekkäämpänä. Harrastukset, liikunta, työ... kyllähän noita tekosyitä riittää. Oikeasti olen laiska lukija. Kynnys kirjaan tarttumiseksi on vain muodostunut suhteettoman suureksi. Ehkä kaikki juontaa juurensa kouluajoilta, jolloin oli pakko lukea sellaisia tylsiä kirjoja, joista ei todellakaan pitänyt. Jostain syystä koululaitos rapauttaa lukuintoa ja samoin se näyttää tekevän myös liikunnalle. Niistä tulee jotenkin vastenmielistä heti, kun ne tehdään pakolliseksi. Tämä on tuskin sen tavoite. Oikeasti lukeminen on kivaa. Tarvitsen vain itselleni sopivan ja mielenkiintoisen kirjan, jota joku suosittelisi. Jos olisin eläkkeellä, niin olisin varmasti kirjaston suurkuluttaja.

Talouselämä-lehden kirjasuosituksia katsellessani silmiini osuikin tämä mielenkiintoinen tietokirja. Red Notice: Kuinka minusta tuli Putinin vihollinen numero yksi on jännittävä ja poikkeuksellisen epätavallinen tarina yhden ihmisen kamppailusta Venäjän korruptoitunutta valtakoneistoa vastaan. Koska koko tarina on tosi, on se myös pysäyttävä dokumentti siitä, miten Venäjä ja sen hallinto vielä nykyisinkin toimii. Vain rahalla on väliä. Jos ihmiset tuottavat ongelmia, niin yksilö on helposti uhrattavissa. Valitettavasti venäläisissä tarinoissa on harvoin hyvä ja onnellinen loppu, eikä tässäkään tehdä poikkeusta.

Perhetaustansa takia Browder on heti alusta asti kiinnostunut Itä-Euroopasta. Aikaisempien hyvien ja onnistuneiden osakekauppojen takia Bill Browder perustaa 90-luvulla Hermitage Capital -sijoutusrahaston Moskovaan Venäjän yksityistämisohjelman ollessa juuri käynnissä. Vielä silloin sijoittajat eivät juurikaan kiinnittäneet Venäjän tilanteeseen ja sen markkinoiden tarjoamiin tuottoihin suurempaa huomiota. Tilanne oli juuri otollinen ja sellainen sattuisi vain kerran elämässä. Siihen oli pakko tarttua. Yrityksiä yksityistettiin aivan järjettömään pilkkahintaan.

Jos olet joskus sijoittanut rahojasi osakkeisiin ja tehnyt sillä hyvän tilin, pystyt paremmin eläytymään myös siihen tunteeseen, jota Browder kirjassa koki. Into ja kiihtymys tuntuu melkein lukijan omassa vatsanpohjassa, kun Browder tajusi Murmanskin troolilaivaston arvon Venäjän yksityistämisohjelmassa ja halusi selvittää, olivatko kaikkien venäläisten yhtiöiden osakkeet yhtä halpoja. Kommunismista markkinatalouteen siirtymiseksi Venäjän hallitus oli päättänyt antaa suurimman osan valtion omaisuudesta kansalle. Mielenkiintoisin tapa oli kuponkiyksityistäminen. Jos haluat tietää, miten tuo yksityistäminen ja kuponkihuutokauppa tapahtui, siihen liittyvät väärinkäytökset ja miten Venäjän oligarkit ovat saaneet varallisuutensa, niin tämä teos on pakko lukea. Browder ymmärsi tämän yhtiöiden arvon matematiikan, tuotot olivat ällistyttäviä ja sijoitusten arvo kasvoi nopeasti miljardeihin.

10. heinäkuuta 2015

Voimarinteen teräsmieskisat 2015 - Triathlonin perusmatka helteessä

5 - 6.7.2015 järjestettiin Team 226:den voimin suuri triathlontapahtuma Voimarinteellä. Lauantaina aamupäivästä oli sarja lapsille ja puolelta päivin triathlonin perusmatka (1500 m/40 km/10 km), johon itse osallistuin. Sunnuntaina kisattiin sitten vielä sprintti ja puolimatka. Kilpailukeskus sijaitsi Innovaatiokeskus Voimarinteellä Karkussa, Sastamalan kaupungissa. Kisan osallistumismaksun (60 euroa liikuntaseteleillä) olin maksanut jo huhtikuussa, kun selvisi, että samalle viikonlopulle oli meillä suunniteltu myös sukujuhlia Sastamalaan. Mummola sukujuhlapaikkana olisi lähellä kisapaikkaa, joten siinähän saisi hyvin kaksi kärpästä yhdellä kertaa.

Voimarinteen triathlonkisa on yksi Suomen suurimpia. Olympiamatkalla miesten, naisten ja yli 50 -vuotiaiden sarjojen yhteislähtöön osallistui yli 150 kisaajaa. Kaiken kaikkiaan kaksipäiväiseen tapahtumaan otti osaa 370 henkeä. Vain muutaman kymmenen hengen kilpailusta alkunsa saanut tapahtuma on saanut hyvän maineen ja kisat ovat synnyttäneet Voimarinteelle muutakin samaan lajiin kuuluvaa toimintaa triathlon-koulun ja harjoittelumahdollisuuksien muodossa.

Voimarinteen vaihtoalue täynnä pyöriä. Kaikkien kuvien lähde ja kuvaaja Mikko Vestola, ellei toisin mainita.

23. kesäkuuta 2015

112 Suomi - Hätäkeskussovellus puhelimeesi


Säästäminen ja sijoittaminen ei ole näin kesällä kovinkaan paljon mielessä. Oikeastaan se ei juuri nyt kiinnosta yhtään, eikä sen tarvitsekaan, sillä sitähän se passiivisen sijoittamisen oikeastaan onkin. Kesällä on tarkoitus nauttia liikunnan ja ulkoilun riemusta ja niistä olisikin vaikka kuinka paljon sanottavaa. Kirjoitan silloin tällöin blogiini myös juttuja, jotka eivät liity millään tavalla sen aihealueisiin. Aiheet ovat kaikkea taivaan ja maan väliltä, kunhan niissä vain on jotain kiinnostavaa ja hyödyllistä tietoa sekä itselleni että lukijoille. Seuraava aihe on jäänyt mielestäni medialta liian vähälle huomiolle, joten ajattelin nostaa sitä vähän esille.

Digia kehitti viimeinkin kesäkuun 2015 puolivälissä 112 Suomi -mobiilisovelluksen nopeuttamaan avunsaantia hätätilanteessa. Kun soitat hätäpuhelun 112 Suomi -sovelluksen kautta, Hätäkeskuslaitos saa automaattisesti sijaintitietosi. Sovellus on kehitetty yhteistyössä Hätäkeskuslaitoksen kanssa. Hätäkeskuslaitos suosittelee sovelluksen lataamista. Miksi tästä olisi sinulle, minulle tai vaikkapa hätäkeskuspäivystäjälle jotain hyötyä? Katselin joskus Pelastajat tv-sarjaa, jossa apua tarvitseva henkilö kertoi aluksi olevansa kauppakeskus Isossa Omenassa, kunnes vähän ajan päästä kohde tarkentuikin kauppakeskus Lippulaivaksi. Vakavassa hätätilanteessa tuollainen erehdys voisi jo tarkoittaa ihmishengen menetystä. Yleensä apua tarvitseva tietääkin sijaintinsa ainakin suurin piirtein. Kuvittele kuitenkin tilanne, jossa olet kaverin kanssa matkalla hänen syrjäiselle mökille johonkin Keski-Suomeen. Ilta hämärtyy ja sataa, nukut takapenkillä, kunnes heräät hirveään ryskeeseen ja räminään. Tajuat auton olevan katollaan ja törmänneen juuri hirveen. Kaverisi on tajuton ja vuotaa verta. Sinulla ei ole hajuakaan onnettomuuspaikan sijainnista. Soittaessasi 112 Suomi -mobiilisovelluksella hätäkeskuspäivystäjä tietää sijaintisi ja pystyy lähettämään nopeasti apua paikalle.

11. kesäkuuta 2015

Vantaa Triathlon 2015 - Olympiamatka ensikertalaisen silmin

Triathlon on uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmälaji. Legenda kertoo, että triathlon olisi saanut alkunsa siitä, kun haluttiin selvittää onko uimari, juoksija vai pyöräilijä kaikista kovin urheilija. Lajiin kuuluu eripituisia matkoja niin lyhyestä sprintistä (750 m uinti, 20 km, pyöräily, 5 km juoksu) aina kuuluisaan Havaijin Ironman-kisaan, jossa täysmatkaan kuuluu 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42 kilometrin maratonjuoksu. Triathlon on kehittynyt arvostetuksi kilpa- ja huippu-urheiluksi ja levinnyt ympäri maailmaa. Triathlon on myös olympialaji ja ensimmäisen kerran olympiatriathlonissa kilpailtiin Sydneyssä vuonna 2000. Suomessa ensimmäiset kilpailut käytiin Joroisissa 1983 ja Finntriathlon Joroinen onkin kesän ykköstapahtuma monelle triathlonkisaajalle. Menestynein suomalainen on Pauli Kiuru, joka oli parhaimmillaan 2. Havaijin Ironman-kilpailussa.

Triathlonissa harrastajan täytyy hallita kolme eri lajia: uinti, pyöräily ja juoksu. Se on kestävyyslaji, jossa lajit suoritetaan peräkkäin ilman taukoja ja aina äsken mainitussa järjestyksessä. Triathlon on erittäin monipuolinen laji, joka tarjoaa haasteita niin huippu-urheilijalle kuin kuntoilijallekin. Oikeastaan kuka tahansa voi aloittaa lajin harrastamisen. Triathlon on noussut uuteen kukoistukseen ja moni haluaakin kokeilla omia rajojaan juuri triathlonin parissa. Onhan ministerimme Alexander Stubb, Uuutisvuodeon ankkuri Baba Lybeck ja näyttelijä Mikko Leppilampi mitelleet voimiaan lajin parissa. Koska harrastan jo pyöräilyä ja juoksukin kulkee välttävästi, niin miksen itsekin kokeilisi? Vähän uintitreeniä vaan alle, niin kyllä sitä maaliin päästään, eikö? Vuosiin en ollut uimahallissa käynyt ja vain vähän järvessäkin polskinut. Märkäpukuakaan en vielä omistanut, mutta olihan sitä melkein puoli vuotta aikaa tapahtumaan, kun vuoden 2015 alussa vihdoin ilmoittauduin Vantaa Triathlonin olympia, eli perusmatkalle (1500 m uintia, 40 km pyöräilyä ja 10 km juoksua).

Triathlonin perusmatka lähdössä uintiosuudelle Vantaan Kuusijärvessä. Vesi noin 15 astetta. Kuvan lähde: Mikko Vestola.

3. kesäkuuta 2015

Yritysmaratonviesti 2015 - Miten kannustaa työntekijöitä liikkumaan

Yritysmaratonviesti on joukkuejuoksutapahtuma yrityksille ja työyhteisöille. Vuoden 2015 yritysmaratonviesti juostiin 22.5 Helsingin Töölönlahdella. Yritysmaratonviestissä 5-10 hengen joukkueet juoksevat viestinä maratonmatkan 42,195 km Töölönlahdella. Juoksureitti kulkee kauniin Töölönlahden ympäri 19 kertaa ja joukkue voi itse määritellä, miten nämä 19 x 2,2 km kierrosta jaetaan joukkueen jäsenten kesken. Kukin joukkue voi valita sopivan vauhdin rento-, kunto- tai kilpasarjasta. Yritysmaratonviestin tuotot menevät lasten ja nuorten liikunnan edistämiseen, joten jokainen joukkue on mukana tekemässä hyvää.

Yritysmaratonviesti järjestettiin jo seitsemättä kertaa ja tällä kertaa se kokosi ennätysmäärän joukkueita ja juoksijoita paikalle. Aurinkoisessa säässä Töölönlahtea kiersi yhteensä 342 joukkuetta (vuonna 2014: 207 joukkuetta), joissa oli yhteensä yli 3 000 juoksijaa. Jos kierroksen pituuden jakaa joukkuemäärällä, niin saadaan juoksijoiden keskimääräiseksi väliksi noin 6,4 metriä (2200 metriä/342). Suuren osallistujamäärän takia reitillä oli paikoitellen jo ruuhkaa, mutta se ei silti vielä pahemmin juoksua haitannut. Jos tapahtuma tästä kuitenkin vielä kasvaa, niin toivottavasti järjestäjä tajuaakin rajoittaa osallistujien määrän johonkin 400 joukkueen tietämille. Muuten tullaan juoksemaan kuin sillit suolassa ja vaihtoalue menee ihan tukkoon.

Kuvan lähde: Sport.fi

19. toukokuuta 2015

KevätPolkaisu 2015 - Pyöräilijöiden kuntotapahtuma Keravalla

Jalat ovat vielä vähän jäykkänä päivää aikaisemmin juostusta Helsinki City Runista. Tänään pitäisi lähteä polkemaan KevätPolkaisua, vaikka vessanpytylle istahtaminenkin tuntuu kankealta ja reisissä vähän polttelee. Mitä oikein ajattelinkaan kesän kisoja suunnitellessani :D Tiukkaa tekee. KevätPolkaisu on kuntotapahtuma, joka on tarkoitettu kaikentasoisille pyöräilijöille. KevätPolkaisussa ajettavat matkat ovat joko 48 km JUST for FUN tai 96 km GO on RACING. Pidemmällä matkalla ajetaan kaksi kertaa lyhempi lenkki. Itse ilmoittauduin pidemmälle matkalle 40 euron hintaan. Osallistujia oli kaikille matkoille yhteensä vajaat 300. Yllätysvieraskin oli hankittu (Alexander Stubb), joka tuli kärkijoukon mukana maaliin.

KevätPolkaisun järjestäjänä oli pyöräilyseura ZEUS ry, joka tukee Team Rynkeby–hyväntekeväisyyspyöräilyä lahjoittamalla 2 € per tapahtumaan osallistuva pyöräilijä syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnalliselle yhdistykselle (Sylva ry:lle). Tapahtumakeskus sijaitsee Talman koululla (Satotalmantie 11, 04240 Talma) Keravalla. KevätPolkaisu kulkee viiden kunnan (Sipoo, Kerava, Järvenpää, Mäntsälä, Pornainen) alueella. Tarkempi reitti löytyy Garmin Connect -palvelusta.

Tapahtumakeskus ja lähtö sijaitsee Talman koululla Keravan suunnalla.

17. toukokuuta 2015

HCR 2015 - Puolimaratonin tulos lähes ilman juoksutreeniä

Jokavuotinen Helsinki City Run 2015 juostiin taas lauantaina 16.5 hyvässä säässä. Suomen suosituin juoksutapahtuma keräsi tänäkin vuonna kadut täyteen juoksijoita ja kadunvarsille kannustajia. Juoksijat oli jaettu kymmeneen eri lähtöryhmään, jotta matka sujuisi ilman suurempia ruuhkia. Kaiken kaikkiaan juoksijoita oli vajaa 11 000 ja osallistujista 46 % oli naisia. Reitti oli lähestulkoon sama kuin aikaisempinakin vuosina ja kulki keskustan kupeesta Töölönlahden ja Eläintarhanlahden kautta keskuspuistoon ja takaisin Pikkuhuopalahden kautta. Ja jos joku ei vielä tiedä, niin puolimaraton on tasan 21 km ja rapiat päälle.

Ilmoittautumis- ja tulospalvelujärjestelmänä oli nyt uusi Ultimate Sport Service. Kovin montaa juoksijaa tämä tuskin hetkautti pätkääkään. Periaatteessa tämä olisi kuitenkin mahdollistanut sen, että omaa juoksua ja sen etenemistä olisi ollut mahdollista seurata lähestulkoon reaaliaikaisesti karttapohjalta kotisohvalta käsin UltimaLIVE-järjestelmässä. Juoksijan olisi pitänyt vain ladata gps:llä varustettuun älypuhelimeensa ohjelma ja kantaa puhelintaan koko juoksun aikana. Harva juoksija tai hänen kannustajansa tällaista palvelua taitaa tosin kaivata. Vanhaan järjestelmään nähden uusi tulospalvelu tarjosi kuitenkin tarkemmat väliajat, keskinopeudet sekä tärkeimpänä itse loppuajan sekunnilleen suoraan omaan kännykkään tekstiviestinä. Aika hyvää palvelua sanoisin, vaikka näkisihän sen tuloksen pienellä vaivalla suoraan netistäkin.




9. toukokuuta 2015

Kehäratapyöräily ja Ride with GPS

Pyöräilykausi polkaistiin käyntiin lauantaina 9.5. Kehäratapyöräilyllä. Leikkimielisen ja ilmaisen tapahtuman järjestivät yhteistyössä HSL (Helsingin seudun liikenne) ja Helsingin polkupyöräilijät. Kehäratapyöräily järjestettiin siksi, että saataisiin lisättyä Kehäradan tunnettavuutta ja edistettyä pyöräilyä, joka on yhtenä osana HSL:n strategiaa. Kaipa tarkoituksena oli myös ihan juhlistaa kohta avattavaa Kehärataa. Kehäratahan avataan 1.7.2015 ja se yhdistää Tikkurilan ja Myyrmäen toisiinsa. Tätä kaupunkirataa on suunniteltu jo pitkään ja vuonna 2009 aloitettu rata on kokonaisuudessaan 18 km pitkä, käsittäen 8 km tunneleita. kehärataa liikennöidään arkisin 10 minuutin vuorovälein. Joku voisi tietysti vitsinä heittää, että nyt opetetaan kaupunkilaisille pyöräreitti valmiiksi, jos ja kun juna ei VR:n toimesta taaskaan kulje jonkin ongelman vuoksi :)

Lähtö- ja paluupaikkana toimi Heurekan parkkipaikka, josta oli tarkoitus oppaiden johdolla lähteä polkemaan Kehärataa myötäilevää lenkkiä. Reitin pituus oli reilut 40 kilometriä ja vauhtinopeuden sai valita kolmesta eri tasosta 15-18, 18-21 ja yli 21 km/h. Keskivauhti yli 21 km/h sopii itsenäisille ja omatoimisille pyöräilijöille, jotka haluavat polkea kartan avulla ilman opasta. Yksi virkistyspaikka oli pystytetty Aviapoliksen juna-aseman läheisyyteen, jossa oli tarjolla virvokkeita.


9. huhtikuuta 2015

Veroilmoitus verkossa 2015 - Matkakuluja ja vähennyksiä

Bloggerin tilastoista näkee hyvin, mitä ihmiset tällä hetkellä blogistani hakevat. Suosituimpana kirjoituksena pitää ykkössijaa reilulla marginaalilla artikkeli: Veroilmoitus ja veronpalautus - Mitä verovähennyksiä. Suurelle osalle veroilmoitus onkin juuri tipahtanut postiluukusta, joten aihe on ymmärrettävästi pinnalla. Oma veroilmoituksenikin saapui juuri postissa.

Ajattelin nyt kirjoittaa vain lyhyen jutun omista vähennyksistä vuoden 2015 veroilmoitukseen (eli oikeastaan verovuoteen 2014, jos tarkkoja ollaan). Aikaisempi Veroilmoitus ja veronpalautus -juttuni on mielestäni sen verran kattava ja informatiivinen, että perusasioita on turha toistaa. Kannattaa lukaista se ensin, jos veroilmoituksen täyttö ei ole hallussa ja jos et tiedä, mitä vähennyksistä konkreettisesti hyötyy ja mitä ovat palautukset. Toivon tietenkin, että tästä Veroilmoitus 2015 artikkelista on lukijoillekin jotain hyötyöä, mutta tämä artikkeli on oikeastaan enemmän itseäni varten. Seuraavaa veroilmoitusta varten voin kaivaa blogini arkistosta tämän taas ohjeeksi ja katsella, mitä vähennyksiä olikaan aikaisemmin tullut tehtyä ja mitä vähennyksiä seuraavalle vuodelle voisi tai pitäisi tehdä. Mielestäni kätevää.

17. maaliskuuta 2015

Uusiutuvan energian kuluttaminen ja perusvoima - Mikä onkaan ekoteko?

Lueskelin yksi päivä blogiartikkelia, jossa kirjoittaja kertoi vaihtaneensa sähköyhtiötä sen takia, että hän halusi pienentää ekojalanjälkeään. Aikaisemmin jossain ulkomailla tuotettu tuulisähkö vaihtui kotimaiseen, ekoenergialla tuotettuun ratkaisuun, jossa ekoenergiamerkittyä sähköä tuotetaan bioenergialla, tuulella ja vesivoimalla. Ekologisempi elämäntapa on varmasti lähtökohtana hienoa ja tavoiteltavaa. Myös oman sähkönkulutuksen tiedostaminen, seuranta ja siitä säästäminen on järkevää. Sähköyhtiön kilpailuttaminen ja sähköntoimittajan vaihtaminenkin on nykyään tehty helpoksi. Tästä olen jopa tehnyt jopa artikkelin: Sähkön kilpailuttaminen ja halvin sähköyhtiö. Mutta onko uusiutuvan energian kuluttaminen ekoteko? Kannattaako sähköyhtiötä vain tämän perusteella vaihtaa?



4. maaliskuuta 2015

Nojapyörällä lujaa ja kauas - Velomobiilin eli kinnerin edut pyöräilyssä

Arvostelin vuoden 2014 syksyllä kirjan: Pyörä ja ihminen: Miten pyörä ja polkija pelaavat yhteen. Siitä asti mielenkiintoisesta tiedekirjasta alitajuntaani on jäänyt jonkinlainen ajatus nojapyörän hankinnasta. Katettu nojapyörä, eli velomobiili, sukkulapyörä tai suomeksi ehkä parhaiten kääntyvä kinneri on siis avaruusaluksen/raketin näköinen, makuuasennossa poljettava kolmipyöräinen katettu polkupyörä. Kinnerin ilmanvastus on erittäin pieni ja siksi ratkaisu mahdollistaa kulkupelille todella suuret nopeudet.

Tiedekirjan kirjoittaja Max Glaskin kertoo kirjassaan, että ensimmäiset nojapyörät ilmestyivät 1800 luvun lopulla ja nousivat valokeilaan 1933, kun ensimmäinen nojapyörä voitti tunnin aika-ajon maailmanennätyksen. Vähän tämän jälkeen ne kiellettiin kilpailuista, koska ylivoimaisuuden takia nojapyörät voittavat perinteiset polkupyörät mennen tullen aika-ajoissa. Glaskinin mukaan niiden aerodynaaminen etu on niin suuri, että tavallisella polkupyörällä ajavalla ei olisi mitään mahdollisuuksia sellaisiin nopeuksiin. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Katettu nojapyörä antaa mainoksille varmasti näkyvyyttä. Kuvan lähde: Velocraft.fi


24. helmikuuta 2015

Tietoa työttömyyskassoista - Opiskelijat ja kesätyöntekijät työttömyyskasaan

Harva lukija varmasti huomasi 11.2.2015 A-Studiossa (jakso 5/1872) mitään ihmeellistä. Tarkkasilmäisimmät saattoivat kuitenkin bongata itseni ja blogini vilahtavan hetken aikaa lähetyksessä. Tarkemmin sanoen tämän blogin kirjoittaja oli siis lyhyessä Timo Seppäsen tekemässä A-studion haastattelussa koskien työttömyyskassoja: Työttömyyskassat kisaavat duunarin sielusta ja rahoista. Toimittaja etsi materiaalia ja haastateltavia jaksoonsa ja törmäsi juttuuni: Vain tyhmät eivät liity työttömyyskassaan - Halvin työttömyyskassa. Timo Seppänen otti lopulta minuun yhteyttä ja suostuin nopeaan haastatteluun. Jakso on nähtävissä Yle Areenassa vielä helmikuun 2015 loppuun asti (aihe alkaa kohdasta 23:30 ja loppuu kohdasta 32:10). Tekisi mieli laittaa pätkä jotenkin "laittomasti" jakoon ja esille, koska tämän jälkeen jakso taitaa valitettavasti kadota jonnekin Ylen hautausmaalle, josta sitä ei enää löydä. Näin siis tapahtuu veronmaksajain varoilla tuotetulle materiaalille, josta jollekin voisi vielä olla hyötyä tai mahdollisesti jotain tunnearvoa. Kummallista todellakin.



13. helmikuuta 2015

Bonusway (entinen Ostohyvitys.fi) - Bonusta nettiostoksista

Nykyisin lähes jokaisella kaupalla on oma bonus-korttinsa tai vastaava ohjelma, jolla tehdyistä ostoksista saa alennusta tai kerrytettyä erilaisia rahanarvoisia pisteitä. Koska netistä ostaminen on jo arkipäivää ja yhä suurempi osuus ostoksista tehdään netin kautta, niin on myös luonnollista, että tällainen "bonus-ohjelma" on myös kehitetty nettiostoksia varten. Ostohyvitys.fi on täysin ilmainen palvelu, jonka avulla saat rahaa takaisin verkko-ostoksistasi. Ostohyvitys on niin sanottu cashback- sivusto, aivan kuten esimerkiksi sen kilpailija Bonari.fi.

Cashback -termi tarkoittaa siis takaisinmaksua, jonka sen asiakkaat saavat tehtyään ostoksia verkkokaupoissa. Maailmalla cashback -sivustot ovat tunnettu ja erittäin suosittu ilmiö ja perustuvat kumppanuusmarkkinoinnista syntyneisiin voittoihin. Yksinkertaisuudessaan Ostohyvitys.fi tuo siihen liittyneen kauppiaan sivuille maksavan asiakkaan, josta kauppias maksaa Ostohyvitykselle tietyn komission (yleensä tietty prosenttiosuus). Tästä komissiosta Ostohyvitys ottaa tietyn osan voitokseen ja tilittää lopun sitten suoraan sivuston käyttäjälle. Tilanne on siis periaatteessa win-win-tilanne sekä kauppiaalle, käyttäjälle ja cashback-sivustolle.



4. helmikuuta 2015

Fatbike vuoden arkikäytössä - Ajatuksia läskipyöräilystä

Isot renkaat omaavista läskipyöristä on tullut jo jonkinlainen hitti ja lähes jokaiselta pyörävalmistajalta saa jos jonkinlaista mallia kohtuulliseen, lompakkoa vähemmän köyhdyttävään hintaan. Oman läskipyörän ostin kokeilumielessä vuoden 2014 alussa, siitä löytyy juttu: Läski tuli taloon - Kona Wo fatbike. Paksupyörällä on nyt kertynyt vuoden verran enemmän tai vähemmän ajokokemusta ja ajokilometrejä, joten ajattelin jakaa joitain mietteitä aiheesta. Heti ensiksi kuitenkin pieni varoituksen sana. Jos et harrasta polkupyöräilyä tai et tykkää tippaakaan fysiikasta, niin lopeta lukeminen jo tähän ja vilkaise vain artikkelin kauniit kuvat. Tämä teksti sisältää lähes poikkeuksetta vain pelkkää "tylsää pyöräilijöiden rakastamaa teknisempää paskanjauhantaa" :D Sallittakoon nyt siis tällaisen termin käyttö, koska siltä se varmaan ymmärtämättömien korviin kuulostaa.



21. tammikuuta 2015

Kaikkea ei kannata omistaa - Tavaroiden todelliset kustannukset

Lause: "On rahaa" ei ole sama asia kuin "on varaa". Näinkin yksinkertaista lausetta on monen vaikea ymmärtää. Mitä sillä tarkoitan? Se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että minulla on sen verran rahaa, että voisin ostaa käytetyn Ferrarin. Minulla ei kuitenkaan ole siihen käytännössä varaa, koska ylimääräinen raha pitäisi hankkia myymällä osakesalkkuni. Joka vuosi hyviä osinkoja tuottava rahasampo pitäisi vaihtaa pelkkiä kuluja (vakuutukset, polttoaine, huolto- ja rengaskulut yms.) tuottavaan menopeliin. Ei kiitos. Se olisi ensimmäinen ja nopein tie taloudelliseen tuhooni sitä kautta oman vapauden ja valintamahdollisuuksien vähenemiseen.

Rahojen kuluttaminen luksukseen ja ylellisyyksiin tuottavaa varallisuutta tuhoamalla ei tuo onnea. Hassua, sillä näin moni tuntuu kuitenkin toimivan. Kun tulot kasvavat, tavaraa pitää hankkia yhä lisää ja jokaiselta pitäisi löytyä vähintään auto ja kesämökki. Tämähän on tavallaan se "varallisuuden" merkki, joka näkyy ulospäin, vaikka se ei sitä olisikaan. Salavarakaskin voi elää tyytyväistä, niukkaakin elämää, kun tietää että tulevaisuus on sillä tavoin turvattu. Tiettyyn pisteeseen asti tavarat toki helpottavat elämää, mutta moni on jo edennyt sen pisteen yli, jolloin tavaroista on enemmän riesaa (huolto, puhtaanapito, tilantarve, sitoutunut pääoma yms). Edes kaikkea pienempää ja arvoltaan vähäisempää tavaraa ei kuitenkaan ole järkevä omistaa. Otan pari esimerkkiä omasta elämästäni ja tarkastelen niiden niin sanottua vaihtoehtokustannusta.

Ovatko järki ja tunne vastustajia vai kumppaneita? Kumpi päätöksiäsi ohjaa? Rahan ei tarvitse olla kuin villihevonen, joka lähtee käsistä laukkaamaan. Rahan voi myös kesyttää. Kuvan lähde.

18. tammikuuta 2015

Kelan älyttömyydet opintotuen takaisinperinnässä - Osa 2

Helmikuussa 2014 kirjoitin Kelan älyttömyydestä opintotuen takaisinperinnässä. Punaisena lankana blogikirjoituksessa oli oikeastaan se, että sijoitustoimintaa harjoittavaa opiskelijaa kohdellaan Kelan edessä epäoikeudenmukaisesti ja mielestäni lainvastaisesti. Tulonvalvonnassa pääomatulojen tappioita ei hyväksytä ja tulonhankkimiskuluja ei huomioida, toisin kuin Verottajan edessä. Tästä syystä sain opintotuen takaisinmaksukehotuksen, josta tein uudelleenkäsittelypyynnön, koska Kelan toiminta ei sovi omaan oikeustajuuni. Koska artikkeli on jo suhteellisen pitkä, ajattelin tehdä siitä toisen osan, jonne kirjoitan asian edistymisestä. Artikkelia tullaan päivittämään aina kun jotain uutta tapahtuu, joten "turhiin" kysymyksiin asian edistymisestä ei tulla vastaamaan.

Päivitetty 18.1.2015 uusimmilla tapahtumilla: Muutoksenhakulautakunnan ratkaisu ja siitä valitus löytyy artikkelin lopusta.

12. tammikuuta 2015

Kännykän huolto ja korjaus - Kuluttajan oikeudet

Ostin reilut puolitoista vuotta sitten (toukokuu 2013) Nokia Lumia 620 älypuhelimen vanhan ja hitaasti tahmailevan Symbian -käyttöjärjestelmällä (S60 5th edition) varustetun Nokia C5-03 kännykän tilalle. Olen ollut erittäin tyytyväinen nykyiseen Nokian älypuhelimeen. Hintaisekseen se on mielestäni erittäin toimiva ja tarjoaa kaiken sen, mitä itse tarvitsenkin. Kartta- ja navigaatiosovellus pyörä- ja suunnistusreissuille kulkee aina mukana, kameralla saa vaivatta julkaisukelpoisia kuvia blogikäyttöön ja nettiinkin pääsee, jos jotain tarvetta sille löytyy. Puhelinlaskukin on vähentynyt merkittävästi, kun otin WhatsApp pikaviestisovelluksen käyttöön. Miksi edes hankkisin jotain sikahintaista iPhonea, jos jo parinsadan perusälyluurilla pärjää näin hyvin?

Nokia Lumia 620 -puhelimen käyttöä. Kuvan lähde: GadgetGuy.com
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...