19. lokakuuta 2016

Minimipalkka lakiin - Hyvä vai huono idea?

Mediassa puhutaan nyt paljon minimipalkasta. Toisten mielestä se on hyvä idea ja toisten mielestä taas yksi osoitus poliitikkojen tyhmyydestä. Vasemmistoliitto esimerkiksi vaatii 10 euron minimipalkkaa, tätä pienempää korvausta ei palkansaajalle siis voisi maksaa.Vasemmistoliiton tietojen mukaan vuoden 2015 alussa EU:n 28 jäsenvaltiosta 22:ssa oli käytössä kansallinen vähimmäispalkka. Jos kansalta kysyy mielipidettä asiaan, niin suurin osa näyttäisi kannattavan minimipalkkaa. Usein kuulee perusteluna, että "Omalla palkalla pitää pystyä elämään ja työstä pitää saada kohtuullinen korvaus".  Välillä huomaa, että esimerkiksi nuorilla on mennyt jotenkin yli tuo oman työn arvon määrittäminen. Heti koulun penkiltä pitäisi päästä ilman työkokemusta 4 000 euron ansioihin, vaikka ei välttämättä mitään lisäarvoa edes yritykselle tuottaisi.

Vähimmäispalkat Euroopassa. Lähde: Savon Sanomat.

17. lokakuuta 2016

Twitter -widget Bloggeriin - Onko Twitteristä hyötyä blogissa?

Joku lukija on saattanut jo ehkä huomata, että blogini oikeasta sivupalkista, kommetti-osion alapuolelta löytyy Twitter-widgetti, josta voi seurata mietteitäni Twitterissä. Jos joku ei tiedä tynnyrissä elettyään mikä Twitter on, niin kerrottakoon sen olevan mikroblogipalvelu. Sen tekstipohjaiset viestit, eli tviitit voivat sisältää korkeintaan 140 merkkiä tai vaikkapa vain kuvan. Vuoden 2017 lopussa merkkimäärä tuplattiin 280 merkkiin.

En ole Facebookissa, enkä mene, joten miksi Twitter? Arvostan laadukasta blogikirjoittelua, johon on käytetty aikaa ja vaivaa. Puhdasta, ajatonta ja riippumatonta näkökulmaa eri asioihin, joista olisi mahdollisimman monelle lukijalle ja itselleni jotain hyötyä. Siihen pyrin ainakin itse tähtäämään. Ei siis mitään diipadaapaa. Twitterhän sotii juuri tätä ajatusta vastaan. Se houkuttaa sanomaan, vaikkei ole mitään sanottavaa. 280 merkkiin (saati alkujaan 140 merkkiin ) ei voi saada yksinkertaisesti mahtumaan kovin tasokasta ajatusta. Tasonsa puolesta twiittejä voisi verrata elektronisiksi vessanseinäkirjoituksiksi sillä erolla, että kirjoittajan identiteetti tiedetään.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...