Myönnetään heti alkuun, että otsikko on hieman provosoiva, koska tarkoituksena on puhua tärkeästä asiasta. Jos otsikko olisi yhtään tylsempi, harva jaksaisi lukea sitä pidemmälle. Vaikka otsikolla haetaankin tarkoituksellisesti näkyvyyttä, pitää väite silti täysin paikkansa ja perusteluihin tutustutaankin seuraavissa kappaleissa tarkemmin. Jotta aihe tulisi käsiteltyä kunnolla ja tarpeeksi selkeästi, pitää kuitenkin ensiksi tutustua tarkemmin siihen, mitä ovat tähän liittyen tärkeimmät termit, eli työttömyyskassa, peruspäiväraha ja ansiosidonnainen työttömyysturva? Tämän jälkeen voidaankin sitten perehtyä kysymyksiin kannattaako työttömyyskassan jäsenyys ja miksi siihen pitäisikään liittyä?
Julkaistu: 7. huhtikuuta 2022
Julkaistu: 25. maaliskuuta 2020
Korona, lomautukset ja tulevaisuus - Koronan hoitokin tappaa
Omasta mielestäni on vähän kummallista, että taloudesta ei puhuta korona-kriisissä niin paljon, kuin siitä ehkä pitäisi. Joka päivä mediassa on esillä vain uudet sairastuneet. Heitän hypoteettisen kysymyksen, johon ei tietenkään ole oikeaa vastausta. Onko Suomen torjuntatoimet ja menettely korona-kriisissä onnistunut, jos tautiin kuolee vaikkapa vain 10? Entä vaikkapa 300 kuolleen kohdalla? Mitä jos kuolleita olisikin sitten 1 000, tai jokin muu hatusta heitetty luku? Kukaan ei tietenkään toivo, että oma perheenjäsen tai läheinen menehtyy, se nyt on selvä. Ei kukaan kuolemia toivo. Toisaalta on kyllä tekopyhää ja naivia ajattelua, että jo yhden ihmishengen säästäminen on sen väärti, että valtio ja yhteiskunta velkaantuu vaikkapa 15 miljardia (hatusta heitetty luku). Voitte haukkua kirjoittajaa kylmäksi ja empatiakyvyttömäksi, mutta vertailun vuoksi kuitenkin 90-luvun lamassa itsemurhia tapahtui noin 1520 kpl pelkästään vuonna 1990. Antaa ehkä perspektiiviä ajatteluun.
![]() |
| Tilastokeskuksen graafi itsemurhakuolleisuudesta. |
Julkaistu: 24. helmikuuta 2015
Tietoa työttömyyskassoista - Opiskelijat ja kesätyöntekijät työttömyyskasaan
Harva lukija varmasti huomasi 11.2.2015 A-Studiossa (jakso 5/1872) mitään ihmeellistä. Tarkkasilmäisimmät saattoivat kuitenkin bongata itseni ja blogini vilahtavan hetken aikaa lähetyksessä. Tarkemmin sanoen tämän blogin kirjoittaja oli siis lyhyessä Timo Seppäsen tekemässä A-studion haastattelussa koskien työttömyyskassoja: Työttömyyskassat kisaavat duunarin sielusta ja rahoista. Toimittaja etsi materiaalia ja haastateltavia jaksoonsa ja törmäsi juttuuni: Vain tyhmät eivät liity työttömyyskassaan - Halvin työttömyyskassa. Timo Seppänen otti lopulta minuun yhteyttä ja suostuin nopeaan haastatteluun. Jakso on nähtävissä Yle Areenassa vielä helmikuun 2015 loppuun asti (aihe alkaa kohdasta 23:30 ja loppuu kohdasta 32:10). Tekisi mieli laittaa pätkä jotenkin "laittomasti" jakoon ja esille, koska tämän jälkeen jakso taitaa valitettavasti kadota jonnekin Ylen hautausmaalle, josta sitä ei enää löydä. Näin siis tapahtuu veronmaksajain varoilla tuotetulle materiaalille, josta jollekin voisi vielä olla hyötyä tai mahdollisesti jotain tunnearvoa. Kummallista todellakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


