20. syyskuuta 2018

Extreme Esport - Kokemuksia aktiviteettiareenasta

Trampoliinipuistot taitavat olla nyt se uusi juttu köysiseikkailupuistojen ohessa. Espoon Tapiolaan avattiin tenniskenttien tilalle kesäkuun 2. päivä 2018 sisäliikuntapuisto Extreme Esport. Nimi ei liity mitenkään elektroniseen urheiluun, vaikka näin voisi äkkiseltään luulla. Aivan metroaseman viereen, Esport Centerin sisälle on noussut sisäliikuntapuisto, joka tarjoaa monenmoista tekemistä kaikentasoisille liikkujille. Paikka on kuten trampoliinipuisto, mutta pienellä lisämausteella. Länsiväylä-lehti kertoo, että tavoitteena oli tehdä parempi ja monipuolisempi paikka, jollaista ei ole muualla. Täällä voi urheilla ja hikoilla, mutta samalla pitää hauskaa. Onko väitteille katetta? Pitihän sitä päästä kokeilemaan Offerillan avustuksella.


12. syyskuuta 2018

Omenamehun teko - Näin mehustat itse omenasi

Vuosi 2018 on taas erinomainen omenavuosi. Omenapuiden oksat notkuvat omenien painosta ja maa omenapuiden alla on täynnä pudokkaita. Satokausi on suhteellisen lyhyt ja jos omenapuita on paljon, niin hyviä omenoita kertyy sitä tahtia, että niitä ei sellaisenaan pysty millään kuluttamaan riittävää määrää. Omenoihin melkein hukkuu ja lehdistä ja uutisista saa lukea, miten ihmiset kärräävät omenoita biojätteeksi. Todella surullista, kun vaihtoehtojakin löytyisi. Mitä tekee käsistään näppärä, vähän omatoimisuutta ja aikaa omaava henkilö? Rakentaa itse omenoiden rouhijan ja hankkii rahalla käsikäyttöisen puristimen, jolla sato muutetaan mehuksi. Seuraavasta lisää tässä artikkelissa. Länsiväylä-lehti on myös tehnyt tästä mehustamisesta jutun lehteensä otsikolla: Omenat mehuksi porakoneen avulla.

Omenoiden murskaus itse kehitetyllä laitteella. Kuvan lähde: Päivi Tuovinen, Länsiväylä.

Hyviä omenoita ei todellakaan viitsisi madoille tai linnuillekaan syöttää. Soseuttaminen tai hillon tekeminen on tietysti mahdollista, mutta ei kukaan jaksa nyhrätä hillon tai soseen tekemisessä päiväkausia. Eikä tähän edes juurikaan omenoita saa kulumaan, jos ongelma omenoiden liiallisessa määrässä on luokkaa sata ämpäriä. Ylivoimaisesti paras ratkaisu omenoiden nopeaan ja helppoon käyttöön on tietenkin niiden mehustaminen. Näin pienellä vaivalla saa kulumaan suuren määrän omenoita. Osan mehusta voi pakastaa ja nauttia sitten talvella hyvänä C-vitamiinipommina. Lisäksi itse mehustettu mehu on lisäaineetonta, toisin kuin kaupasta ostettu mehu. Mehuasemilla mehustaminen maksaa melko paljon, eikä mehuasemia ole aivan joka kylän kulmalla. Omenoita täytyisi myös kerätä ja säilyttää hieman isompi määrä, koska kukapa mehuasemalla viitsisi nyt koko ajan ravata.

6. syyskuuta 2018

Lasitettu parveke - Vehreä puutarha ja monikäyttöinen lisähuone

Kirjoitin tämän jutun parvekkeestani alun perin kevättalvella 2014. Jotenkin hauska lukea blogini varhaisimpia tekstejä näinkin monen vuoden jälkeen. Oikeastaan mikään ei ole muuttunut :) Julkaisen jutun nyt päivitettynä, koska asiasta on uutta sanottavaa vähän toisesta ja erilaisesta näkökulmasta. Nimittäin parvekkeen sisustamisesta tekokukilla. Se sivuaa myös sopivasti säästämisen ja minimalismin ydinajatusta. Tästä enemmän artikkelin lopussa.

Kirjoitushetkellä (2014) eletään maaliskuun alkua ja Etelä-Suomessa on melkein kaikki lumet sulaneet, on vain rippeitä jäljellä siellä täällä teitten varsilla ja ojan penkoissa. Öisin on hädin tuskin enää pakkasta ja päivisin pysytään muutama aste plussan puolella. Kirjoitushetkellä ulkona on reilut viitisen astetta lämmintä, mutta tuuli on melkoinen saaden sään tuntumaan kolealta ja kylmältä. Kevät on tuloillaan, mutta talvi pitää sitä vielä hyvin otteessaan. Kirjoittelen juuri (8.3.2014) tätä artikkelia ulkona pelkissä shortseissa ilman paitaa. Siis teen mitä! Aivan, ilman paitaa pelkissä shortseissa. Päälläni on vielä aurinkolasit ja lippalakki. Mahtaa olla näky naapuruston vanhoille rouville ja viereisen tontin työmiehille. No en sentään nakuile parvekkeellani :)

Sohva, vähän aurinkoa ja jotain lukemista, mitä muuta kesältä vaaditaan. Kuva vuodelta 2013.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...