17. lokakuuta 2016

Twitter -widget Bloggeriin - Onko Twitteristä hyötyä blogissa?

Joku lukija on saattanut jo ehkä huomata, että blogini oikeasta sivupalkista, kommetti-osion alapuolelta löytyy Twitter-widgetti, josta voi seurata mietteitäni Twitterissä. Jos joku ei tiedä tynnyrissä elettyään mikä Twitter on, niin kerrottakoon sen olevan mikroblogipalvelu. Sen tekstipohjaiset viestit, eli tviitit voivat sisältää korkeintaan 140 merkkiä tai vaikkapa vain kuvan. Vuoden 2017 lopussa merkkimäärä tuplattiin 280 merkkiin.

En ole Facebookissa, enkä mene, joten miksi Twitter? Arvostan laadukasta blogikirjoittelua, johon on käytetty aikaa ja vaivaa. Puhdasta, ajatonta ja riippumatonta näkökulmaa eri asioihin, joista olisi mahdollisimman monelle lukijalle ja itselleni jotain hyötyä. Siihen pyrin ainakin itse tähtäämään. Ei siis mitään diipadaapaa. Twitterhän sotii juuri tätä ajatusta vastaan. Se houkuttaa sanomaan, vaikkei ole mitään sanottavaa. 280 merkkiin (saati alkujaan 140 merkkiin ) ei voi saada yksinkertaisesti mahtumaan kovin tasokasta ajatusta. Tasonsa puolesta twiittejä voisi verrata elektronisiksi vessanseinäkirjoituksiksi sillä erolla, että kirjoittajan identiteetti tiedetään.


Twitterin hyöty blogissa - Vierailijoiden parempi palvelu


Miksi siis lisäsin (lisätty 5.10.2015) Twitter -widgetin blogiini? Twitterin olen lisännyt blogiini alun perin oikeastaan vähän kokeilumielessä. Haluan nähdä, onko sillä minkäänlaista vaikutusta blogini kävijämääriin ja hakukonenäkyvyyteen suorasti tai epäsuorasti. Vaikka seuraajia olisikin alussa nolla, ei se silti suoraan kerro kuinka moni viestin näkee ja mikä merkitys sillä on. Suurta seuraajamäärää en edes tavoittele, saati sitä odota (noin kolmessa vuodessa seuraajia yhteensä 226 kpl). Veikkaan, ettei mietteeni kovin montaa twitterin käyttäjää kiinnosta pätkääkään. Tyhjiä jorinoita :D Jos ei kuitenkaan kokeile, niin lopputulosta ei voi koskaan tietää.

Kaikista mielenkiintoisista aiheista, tapahtumista ja kohtaamisista ei yksinkertaisesti ole blogiartikkeleiksi, mutta joskus ne ansaitsisivat silti pienen maininnan. Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa ja twiittiin voi liittää kuvan tai linkin laajempaan taustakokonaisuuteen. Tähän Twitter on juuri omiaan. Twitter on toki myös ajanvietettä, eikä siinä ole välttämättä sen suurempaa ajatusta. Toivon Twitter -widgetin palvelevan enemmän blogissani aktiivisemmin vierailevia kävijöitä. Jos uusia artikkeleita ei ole vähään aikaan ilmestynyt, niin ainakin sivulta löytyy jotain pientä ja kiinnostaa asiaa luettavaksi ja mahdollisesti katseltavaksi tämän ansiosta. Nykyisin tuntuu, että harvalla on enää paljon aikaa lukea, joten Twitterissä tylsemmänkin jutun jaksaa lukea, koska se on niin lyhyt. Tässä pitää kuitenkin huomata, että jos vierailet blogissani vaikkapa kännykällä, niin mobiiliversiosta on karsittu kaikki hienoudet, joten Twitter-widgettikään ei siinä luonnollisesti näy.

Twiitistä voi nyt myös helposti huomata, jos jokin vanha artikkelini on saanut pienen päivityksen (enemmän kuin kirjoitusvirheen korjaus, esim. taustatietoa laajennettu, päivitetty tilasto yms.). Suuremmat päivityksethän nostavat artikkelin aina blogini "etusivun" ensimmäiseksi, mutta pienten päivitysten kohdalla en ole näin tehnyt ja ne saattavatkin helposti jäädä unholaan. Twitter toivottavasti toimii tässä pelastajana ja kiinnostavan tuotannon esiinnostajana. Uusien artikkelien ilmestyessä myös niistä luonnollisesti ilmoitetaan tämän kanavan kautta. Toisin kuin alun perin ajattelin, niin Twitter ei taivu kovin hyvin päiväkirjaksi, jolla voisi näppärästi tarkistaa esimerkiksi milloin tuli tehtyä tai nähtyä jotakin vähän erikoisempaa. Vanha seinäkalenteri on helpoin käyttöliittymä siihen, milloin bongasi vuosi sitten ensimmäisen leskenlehden, milloin pyörätiet tuli putsattua hiekasta tai jotain vastaavaa. Kyllä nuo tiedot twitteristäkin kaivaa, mutta ei niin näppärästi.

Miten Twitter -widgetti on toiminut Bloggerin kanssa? Hyvin. Uskoisin sen tuoneen pientä lisäarvoa lukijoille ja itselleni. En kuitenkaan hirveästi usko, että ratkaisu on juurikaan nostanut kävijämääriä, tai parantanut hakukonenäkyvyyttä. Jos jotain blogistia kiinnostaa, miten saada Twitter -widgetti Bloggeriin, niin se on äärimmäisen helppoa. Jos et jo omista Twitter-tunnusta, niin luo ensiksi sellainen. Klikkaa sitten samaisen sivun oikeasta yläkulmasta profiili ja asetukset -kohdasta -> Asetukset -> Pienoisohjelmat, tai mene osoitteeseen: https://twitter.com/settings/widgets. Lisää mikä tahansa julkinen Twitter-aikajana verkkosivustollesi avautuvan työkalun avulla. Luo pienoisohjelma ja kopioi HTML-koodi sivustollesi. Ulkoasu -> Lisää gadget -> HTML/JavaScript. Homma ei voisi olla tämän helpompaa ja widgetti näyttää skaalautuvan erinomaisesti leveyssuunnassa eri sommittelujen osalta. Tämän lisäksi ei kannata unohtaa Twitter -korttia.


Twitter analytiikalla lisää taustatietoa


Twitter widget on ollut nyt blogissani reilut kaksi vuotta. Tämän alkuperäisen artikkelin Twitterin ensimietteistä julkaisin 5.10.2015, joten nopeasti on aika kulunut. Seuraajia @Downshiftaaja -tililläni on tällä hetkellä (20.4.2018) 226 kappaletta ja twiittejä olen julkaissut 357 kappaletta. Kävijöitä Twitter ei blogiini ole juurikaan tuonut. Uutta artikkelia julkaistaessa se näkyy juuri ja juuri Top10 viittaavissa sivuissa. Poikkeustapauksissa Twitter on jopa näkynyt toisena heti Googlen jälkeen. Yleisesti ottaen ja pitkällä aikajaksolla lukijoita se tuo kuitenkin parhaimmillaankin noin 1 % verran. Suuria kävijämassoja sillä ei siis kannata kalastella. Omasta mielestäni Twitter tuntuu sopivan kuitenkin hyvin blogiini, enkä ottaisi sitä enää poiskaan. Joskus asiat on vaan helpompi laittaa 280 merkkiin, kuin kirjoittaa raskas blogiartikkeli.

@Downsiftaaja-tilini Twitter analytiikkaa.

Kuinka moni on huomannut, että Twitteriin löytyy myös oma analytiikkansa? Uusimmille käyttäjille Twitter Analytic -palvelu on aktivoitu jo aloituksesta palveluun rekisteröityessä ja se kerää informaatiota taustalla. Vanhemmat käyttäjät joutuvat todennäköisesti laittamaan sen itse päälle. Twitter-analytiikan käyttöönotto onnistuu kirjautumalla Twitter tunnuksilla osoitteeseen https://analytics.twitter.com/.

Twitter-analytiikka näyttää valitulta ajanjaksolta, esim. kuukausittain perustietoa twiiteistä. Näkymästä löytyy ajanjakson suosituin twiitti, jokaisen twiitin näyttökerrat, niiden toiminnat (esim. montako klikkasi tai uudelleentwiittasi linkkiäsi) yms. Uusien seuraajien määrän kasvu esitetään graafisesti ja seuraajien ikäjakauma ja sukupuolikin löytyy, samoin suosituin uusi seuraaja. Harmittavasti tilastoja ei voi tarkastella koko vuoden osalta, vaan maksimissaan kolmen kuukauden jaksoissa. Oma ennätykseni on luonnolliset näyttökerrat 3 897 kpl (16.5.2016). Silloin en twiitannut mistään ja päivää aikaisemminkin vain Vantaa-päivän ilmaisesta uimahallimahdollisuudesta, joten piikin ennätystä en ymmärrä.

Toiminnasta ja toiminta-asteesta puolestaan ennätys taitaa olla 30. joulukuuta 2017 twiitti, jossa kerroin yllättyneeni, kun osakesalkkuni katsauksessa numerot näyttivät itseni olevan periaatteessa taloudellisesti riippumaton. Tällöin näyttökertoja 1 766 ja toiminta-aste ällistyttävä 19,2 %. Myös 20.1.2018 twiitti (2 776 näyttökertaa), jossa kerroin Iltalehden toimittajan tehneen puhelinhaastattelun oli kiinnostava. Tällöin toiminta-aste oli jopa 17,6 %. Normaalisti tämä on siis luokkaa alle 0,5-2 %. Perspektiiviä tähän antaa se, että jos kumppanuusmarkkinoinnissa saisi kävijämäärän käännettyä rahaksi tuolla suhteella, niin rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.

Mitä hyötyä Twitter -analytiikasta sitten on? Ei välttämättä yhtään mitään. Hauskaa ja mielenkiintoista se tosin on. Itse tykkään juurikin analysoida ja kerätä dataa vähän kaikesta. Periaatteessa analytiikan avulla voit päätellä, mitkä aiheet ja millaiset twiitit seuraajiasi kiinnostavat ja mitkä tuovat eniten liikennettä sivustollesi. Mestarina voit siis julkaista vain parasta A-luokan materiaalia ja jättää turhuudet niille, jotka eivät Twitter analytiikasta tiedä mitään. Helppokäyttöisyyden ansiosta suosittelen ainakin kokeilemaan.

(Teksti julkaistu alun perin 18.10.2015)


6 kommenttia:

  1. Itsekin olen miettinyt tuollaista omaan blogiini, mutta en sitten ole ikinä saanut aikaiseksi hankkia tuollaista. Kaipa sitä ilmankin pärjää ihan hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärjäähän sitä ihan hyvin ilmankin, ehkä jopa paremmin. Jos liittyisi ja käyttäisi aikansa kaikkeen tällaiseen "turhanpäiväiseen", niin muuhun ei kohta aika riittäisikään. Toisaalta twitter tuntuu sopivan muutaman viikon käytön perusteella hyvin blogiini, enkä ottaisi sitä enää poiskaan. Joskus asiat on vaan helpompi laittaa 160 merkkiin, kuin kirjoittaa raskas blogiartikkeli.

      Poista
  2. Ei ole ollut hyödyllinen koko twitter blogin kannalta. Muutenkin mun jutut kiinnostaa hyvin pientä osaa ihmisistä.

    Fb on ollut paljon tehokkaampi ihan vinkkinä. Twitteristä saa joku 3 klikkausta ja fb:stä 2500. Tänään just katoin tuota twitter analyytikkaa ja aika nihkeältä vaikuttaa.

    Ajattelen mm. kirjoittavani pääosin naisille, mutta twitterissä on enempi miehiä. Kirjoitan itsensä hyväksymisestä ja hidastamisesta..kun twitterissä taas on suorituskeskeistä, teknologia alan poppoota ja tavallisia ihmisiä, jotka ovat itsekin oivaltaneet samat asiat joista kirjoitan, että näin :-)

    Twitter on paikka johon ihmiset voivat heitellä, mitä vain..kuten "on nälkä" ja ei tarvitse miettiä mitään. Faces etsitään ratkaisuja ja jotkut jopa saattavat lukea muutakin kuin klikkiotsikoita.

    Kirjoitan kahta blogia..ettei ihan sillisalaattia tulisi. Aina oma haasteensa kirjoittaako kaikesta yhteen blogiin vai erottaako blogit toisistaan.

    http://avoinkasvu.fi/mammaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebook on tosiaan kävijöiden saamisessa ja houkuttelemisessa paljon twitteriä parempi. En itse ole Fb käyttäjä (eikä minua sellaiseksi varmaan saakaan), mutta silti säännöllisen epäsäännöllisesti huomaan liikenteen lähteissä facebookin sijoittuvan jopa top3-sijalle. Erittäin hyvin siis. Joku yksinkertaisuus tuossa twitterissä kuitenkin viehättää, vaikka siinä omat ongelmansa onkin.

      Poista
    2. Saanko kysyä mitkä on top 2 liikenteen lähdettäsi? Twitteri on muuten ihan jees ja varmaan kaltaisesi blogi saa helpommin kävijöitä :-) Tosta widgetistä vielä..sehän ohjaa kävijät blogista poispäin..eli twitteriin, mutta näin saat ehkä osan kävijöistä seuraajiksi ja sehän helpottaa mm. blogitekstien leviämistä yms. Tosiaan twitterin käyttäjät näyttävät reagoivan helpommin mielijohteisiin kuin blogipostauksiin :-(

      Poista
    3. Viimeisen kuukauden tilastot liikenteen lähteistä suurin piirtein: 85 % Google, 5 % LinkWithin-widgetti, 4 % Pohatan blogi, sitten parilla prosentilla Facebook ja muut. Päiväkohtaisesti tietenkin vaihtelee joskus paljonkin, mutta Google on kuitenkin aina ykkönen reilulla erolla.

      Twitter -widgetti tosiaan ohjaa pois blogista, mutta kuten sanoit, ehkä osa niistä konvertoituu seuraajiksi myöhemmin. Ja widgettiä katsellakseen pitää joka tapauksessa vierailla sivustollani. Jos sieltä ei sillä hetkellä löydy mitään uutta artikkelia, niin twitteristä toivottavasti löytyy jotain pientä ja kiinnostavaa. Ehkä se tihentäisi vierailukertoja...

      Poista