Vuelta Vantaa 2015 - Puoli kisaa sadekelissä

Suomen kesä ja koululaisten kesäloma alkaa olemaan jo pian ohi ja Jaakkokin on heittänyt jo kylmän kiven järveen. Hellepäiviä ei ole tälle vuodelle paljon siunaantunut. Tuulta ja sadetta on siunaantunut sitäkin enemmän. Jos asut Suomessa, niin olet varmasti tottunut tähän ja oikeanlaisella vaatetuksella kyllä pärjää. Niin kauan on turha valittaa, kun kesällä ei sada lunta ja järvivesi ei ole jäässä. Urheilutapahtumiin toivoisi aina hyvää säätä, mutta aina tätä ei ole tarjolla. Puolimaratonin olen juossut sateessa ja Tour de Helsinkiä sekä vuoden 2014 Vuelta Vantaatakin on tullut ajettua huonossa säässä. Ei mitään herkkua, mutta olosuhteita ei kisapäivänä voi valita, vai voiko?

Vuoden 2015 Vuelta Vantaa ajettiin 26.7. Jo viikko ennen kisaa tapahtumapäivälle luvattiin pahaa myrskyä kuukausiin, kaameaa sadetta ja tuulta olisi aivan riittämiin. Vain masokisti lähtisi siihen säähän ajamaan maantiepyörällä. Päivää ennen kisaa sääennuste näytti jo hivenen parempaa. Sadetta ei tulisi aivan kuin Esterin per***** ja tuulikin oli laskenut alle tornado-luokan :) Lähtöpäivän hetkenä ikkunasta katsoessa näki kuitenkin sateen piiskaavan ulkona liikkujia ja asvaltin lainehtivan vedestä. Siinä ei pelkällä takalokasuojalla selviäisi ja jo kisapaikalle siirtyessä olisi jo kuin uitettu koira. Ei kiitos. Pieni saituri kuitenkin kolkutteli takaraivossa. Ilmoittautumismaksu ja maalissa oleva keittolounas menisi ihan hukkaan, jos en raahautuisi kisapaikalle. Perskules, voittaisiko piheys sittenkin mukavuudenhaluni? Sadetutka näytti, että noin reilun tunnin päästä myräkkä olisi jo ohi. Puuskainen tuulikin kuivattaisi tiet melko nopeasti. Ehdotin veljelleni, että lähtisimmekin ajamaan vasta sateen lakattua, kärjen tullessa juuri toiselle kierrokselle.

Mistä tuntee fanaattisen pyöräilijän? Hän ajaa sateesta välittämättä ja ilman lokasuojaa kurat perseellä :) Kuvan lähde: SilverAnnion.

Omissa mielikuvissa kävi jo vähän sääliksi muita ajajia. Toiset värisevät kylmässä sateessa ja tuulessa, kun itse vedän saman aikaan vielä reilun tunnin tirsat pehmeällä kotisohvalla lämpimän viltin alla. Vuelta Vantaa on noin 102 km pitkä kuntoajotapahtuma. Reitti suuntautuu Vanhaa Hämeenlinnantietä pitkin Palojoelle, Hyrylään, Ruotsinkylään, Myllykylään, Seutulaan ja Vantaankoskelle. Reitti ajetaan kahtena noin 50 km pitkänä pätkänä. Tämän ansiosta suunnitelmana olikin lähteä ajamaan vain tuota toista 50 km kierrosta. Jos myöhästyt muista pyöräilykisoista, niin se on voi voi, etkä pääse matkaan. Vuelta Vantaassa se on kuitenkin mahdollista juuri kahden kierroksen ansiosta. Pääset vieläpä polkemaan tuoreilla jaloilla koko reitin ja vaikutat aivan pro-kuskilta, kun toiset pyöräilijät ovat jo tuhlanneet energiaansa ja saaneet reidet tönköiksi ensimmäisellä kierroksella. Eihän se nyt ihan sääntöjen mukaista ole, mutta jos tapahtumaan olen ilmoittautunut, niin haluan myös siitä jotenkin nauttia. Lyhyemmän matkan ansiosta olisi myös mahdollista ajaa vähän lujempaa ja harjoitella vaikkapa veljen kanssa kunnolla vetoharjoituksia.

Lähestulkoon tällä ryhmällä ajeltiin koko toinen 50 km-kierros. Kuvan lähde: SilverAnnion.

Lähdimme tapahtumapaikalle suhteellisen hyvässä säässä. Vettä ei enää ropissut ja asvaltin märkä pintakin kuivui pikkuhiljaa tuulessa enemmän ja enemmän. Lätäköitä oli toki vielä siellä täällä.  Siirryimme polkemaan kisapaikalta rentoa vauhtia pitkin Vanhaa Hämeenlinnanväylää. Olin asentanut pyörääni takalokarin maastopyörästä, koska en halunnut ravan roiskuvan selkääni tai satulan ja takapuolen väliin. Pyörässäkin oli vielä aikaisempien reissujen vähäiset kuratkin kiinni ja vaatetuskin oli valittu siten, että päällä olevat vaatteet olisivat lentäneet pesukoneeseen riippumatta siitä kuinka kuraisiksi ne tässä tapahtumassa menisivätkään. Tarkoitus oli ajella veljen kanssa vuorovedoin noin 32 km/h keskinopeutta, mutta jo alkutaipaleella huomasin vauhtini kulkevan todella hyvin. Tie oli suhteellisen tasaista ja vauhti kovaa, välillä mentiin loivaan alamäkeen reilua 40 km/h. Itse olin vetohommissa ja veljeni peesissä. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että taaksemme oli muodostunut jo pieni ryhmä.

Omat tehoni alkoivat jo pikkuhiljaa tippua reilun 10 km vedon jälkeen, mutta takaa ei kukaan halunnut vetohommiin. Vasta jyrkemmissä mäissä toinen ajaja tuli hetkeksi vetohommiin. Puuskutin jo itse aikalailla peesiin pääsemiseksi. Veli oli jo tippunut junasta. Ei meidän ihan näin pitänyt ajaa, mutta katsotaan miten käy. Ajamaanhan tänne on tultu ja itselläni on muita tuoreemmat jalat. Kyllä näillä reisillä on pakko pysyä mukana ja reilun pelin hengessä vähän tehdä vetohommiakin. Nyt tosin näytti siltä, että muita ei vetohommat pahemmin kiinnostaneet ja itse jouduin halkomaan ilmaa. Palojoen seudulla oli jo pakko siirtyä vetohommista suosiolla porukan häntäpäähän, happi ei meinannut kunnolla kulkea ja jalkoja hapotti. Pieni peesailu helpotti ja keräsin voimia. Vähän reitin jyrkimmän mäen jälkeen siirryin taas hetkeksi vetohommiin. Vaikea edes kuvailla sitä fiilistä, mikä itselleni syntyi lipuessani taas pitkän jonon häntäpäässä hiljalleen vetohommiin erittäin loivan ylämäen alkaessa. Vauhti kasvoi ja muut seurasivat. Tätä se maantieajo on parhaimmillaan. Peesailu on tietenkin olennainen osa pyöräilyä, mutta vasta kärkimiehenä ajaessa voi oikeasti sanoa pyöräilevänsä ja kisailevansa.

Huilitaan häntäpäässä, jotta kohta jaksaisi taas vetää letkaa. Kuvan lähde: SilverAnnion.

Vetovuorossa olevat kärkimiehet saattoi laskea kyllä yhden käden sormilla. Halukkuutta ei oikein ollut. Tuusulan kohdalla ajelin pitkän matkaa tokana ja meno helpottuikin huomattavasti, kun sai taas ajella peesissä. Kuraakaan ei tällä sijoittumisella tarvinnut paljon nieleksiä ja mutkat saatoin ottaa suhteellisen rauhallisesti. Jos olet ryhmän peräpäässä, niin asia on yleensä päinvastoin ja haitariliikkeen takia vauhti on usein nykivämpää. Myllykylän kohdalla kärjen vetohalut näyttivät taas olevan poissa, joten siirryin hetkeksi taas kärkimieheksi. Muutaman kilsan jälkeen pidemmissä ylämäissä tehot taas laskivat ja päästin porukkaa ohi. Pieni huilailu ryhmän keskellä palautti taas voimia. Loppupätkä reitistä on aika laskuvoittoista ja teki mieli vielä kokeilla, josko viimeisissä ylämäissä pääsisi hajottamaan porukkaa. Joku vajaa 5 km ennen maalia porukan kivuttua pientä mäkeä ja vähän jo huilaillessa sen päällä kiihdytin vauhtia ja siirryin kärkeen. Osa ajajista oli kuitenkin hereillä ja iski peesiin. Ei sitä eroa saanut porukkaan enää millään ja omat jalatkaan eivät enää ihan parhaimmat olleet liian pitkien vetohommien jälkeen. Siinä sitten tultiin maaliin yhtenä ryhmänä. Joku vielä halusi kiriä maalisuoralle, mutta itse otin viimeiset kurvit ja suorat varoen. Miten tyhmää olisikaan kaatua ja teloa itseään viimeisillä metreillä. On niitäkin nähty.

Yhden kierroksen matkaksi mittarini näytti 52,5 km ja ajoajaksi 1:30. Keskinopeudeksi mittarini näytti 34,7 km/h. Paras koskaan ajamani keskinopeus ja vieläpä noin puolet matkasta vetomiehenä. Hieno ajo, vaikkakin vain puolet matkasta. Toisaalta jos olisin ajanut täyden matkan, niin se olisi mennyt tylsästi muita peesaten, hampaissa olisi narskunut vesi/kura muiden takarenkaista ja olo ei olisi mitenkään näin hyvä. Veli tuli maaliin noin 14 minuuttia myöhemmin ja kerkesin hyvin vaihtaa kuulumisia yhden kinnerikuskin kanssa. Sen jälkeen lähdettiin veljen kanssa syömään lihakeitot, juomaan kahvit ja sitten kuumaan suihkuun kotia kohti.

Kyllä tuolla vekottimella kelpaisi ajella sateessa. Oma pyöräni oikealla sopisi melkein jo värin ja koon puolesta kinnerin takakonttiin. 

Ei se sadesää aina latistakaan tunnelmaa. Harmittaisi vietävästi, jos olisin jättänyt tämän tapahtuman väliin. Hatunnosto niille ajajille, jotka jaksoivat lähteä maaliviivalle sateella ja ajaa täydet kaksi kierrosta ja 102 km. Alla video Vuolta Vantaa 2015 kuntoajosta ensimmäisen 50 km -kierroksen sadesäässä. Ei ihan herkkua.