7. tammikuuta 2023

Helenin Fiksusähkö Takuu 6kk - Ajatuksia tarjouksesta

Mikään ei taida nyt herättää enemmän keskustelua, kuin sähkönhinta ja kaikki mahdollinen sen ympärillä. Olen vähän hämmästynyt, että Helen toi äskettäin markkinoille Helen Fiksusähkö Takuu -sopimuksen. Helenin hallituksen puheenjohtajana toimii entinen Vihreiden kansanedustaja ja nykyinen Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen Osmo Soininvaara. Blogissaan hän on useasti kirjoittanut (esim tässä ja tässä), että olisi muita kohtaan väärin, jos Helen myisi sähköä asiakkailleen markkinahintaa halvemmalla. Muut ihmiset joutuisivat säästämään heidänkin puolestaan ja maksamaan sähköstään vielä olennaisesti enemmän. Tämä ei vaikuttaisi oikeudenmukaiselta ja siksi Helen ei näin tee. Perustelut ovat loogisia ja Soininvaara on fiksu mies. Silti takki kuitenkin kääntyi ja Helen kehitti tuotteen, jossa tavallaan yhdistyy hintakatto (20 senttiä/kwh) sähkölle, mutta kannustin säästää sähköä kalleimpaan hetkeen myös säilyy. Kannattaisiko sähkösopimus vaihtaa tähän? Mitä etuja ja haittoja tässä olisi?


Kriisien hoito - Urho Kekkosta lainaten: Saatanan tunarit

Hallitus on herännyt tähänkin kriisiin todella myöhään ja vasta sitten, kun löröt on jo housuissa ja kansalaiset melkein barrikadeilla. Tässä olisi ollut vähintään puoli vuotta aikaa tehdä tarkkoja ja täsmällisiä toimia asioiden korjaamiseen, mutta oikeastaan mitään ei tehty. Juurisyytä, eli sähkön tarjontaa ei ole luonnollisesti saatu kasvatettua ja Sanna Marin pelottelee A-Studiossa sähkökriisin jatkuvan seuraavat pari vuotta. Lopulta vaalien lähestyessä päätettiin rykäistä viikossa kasaan jotain todella sekavaa, jossa paljon turhaa rahaa heitetään vähän sinne sun tänne. Toivottavasti kansalaiset äänestyskopissa muistavat päättäjien sekoilut koronan hoidossa, EU:n elpymispaketin hyväksymisessä, energiakriisin hoidossa, järkyttävässä velkaantumisessa, katujengien tulemisessa, Uniper neuvottelut Tuppuraisen säestämänä ja romahtaneen sosiaali- ja terveydenhoidon. Voisiko sitä enää huonommin leiviskäänsä hoitaa? Käsitellään tässä nyt kuitenkin vähän energiakriisiä.

Jotenkin kuvaavaa, että oikein mitään järkevästi kohdennettuja ja kustannustehokkaita toimia juurikin niitä tarvitseville pienituloisille ei olla saatu aikaiseksi. On ALV alea, joka todennäköisesti lisää sähkönkulutusta. Alesta hyötyvät suurituloisemmat ja jopa ne, joilla on todella halpa 2 vuoden määräaikainen sähkösopimus. Sitten on Kelasta haettava sähkötuki (omavastuu 400 €), joka ei taida paljon takuueläkkeellä (alle 900 €/kk) elävää eläkeläistä lämmittää. Sitten on takautuva kertakorvaus (yksityiskohdat vielä auki) talvikuukausilta, joka voisi pahimmillaan ajaa sähkönmyyjät likviditeettikriisiin. Sähköyhtiöt kompensoivat päätetyn summan kuluttajille ja valtio maksaa sen sitten joskus sähköyhtiöille. Vihreän siirtymän takia noussut sähkönhinta ja sen seurauksena voitot sähköyhtiöiltä ryöstetään sitten lopuksi windfall-veroilla takaisin valtiolle, jolla koko tämä hallintohimmeli rahojen siirrosta taskusta toiseen rahoitetaan. En yhtään yllättyisi lööpista, jossa joku kertoo tienanneensa sähkönkulutuksella, kun himmeli on jo niin sekava :) Tähän päälle suunnitellaan vielä sähkön hintakattoa, jotta markkina ja kuluttajat saataisiin totaalisesti sekaisin. 


Helen Fiksusähkö Takuu 6kk

Nostan hattua Helenille, juuri tällainen järkevä tuote markkinoilta puuttuikin. Siinä on sekä määräaikaisen sopimuksen tuomaa turvaa todella korkealle pörssihinnalle, että kannustin säästää sähköä pörssisähkön tapaan siihen kalleimpaan aikaan. 6 kk määräaikaisen sähkösopimuksen hinta muodostuu kiinteästä sähköhinnan perusosasta (20 senttiä/kWh), joka pienenee tai suurenee riippuen siitä, käytätkö sähköä matalan vai korkean hintahetken aikana. Tyypillisesti kulutuksen ohjauksen vaikutus liikkuu +/- 5 c/kWh välillä. Lisäksi tulee kiinteä kuukausimaksu 3,54 €/kk, kaikki hinnat sisältävät sähkön arvonlisäveron 10 %. Alla mielestäni selkeä kuva havainnollistamaan sitä, millainen käyttövaikutus sähkölaskuun voi olla. Mahdollisuus vaikuttaa sähkölaskun loppusummaan sähkönkulutusta ohjaamalla voi olla merkittäväkin riippuen omasta kulutusprofiilista ja mahdollisuuksista.

Helen Fiksusähkö takuu 6 kk ja käyttövaikutuksen merkitys.

Rautalangasta vääntäen perusosa (20 senttiä/kWh) on siis sama kuin sähkön spot-hinta kuukauden keskiarvosta. Keskiarvossa puolestaan jokainen tuntihinta on yhtä arvokas ja tämä tuntikohtainen pörssihinta kerrotaan tuntikohtaisella kulutuksellasi. Lopulta on siis kyse siitä, miten olet kuluttanut sähköä suhteessa sähköpörssin kuukausikeskiarvoon. Onko Helenin kertoma käyttövaikutus +/- 5 c/kWh sitten realistinen? Siitä alla lisää.


Oma sähkönkäyttöni - Historiatietoja

Siirryin pörssisähkön käyttäjäksi lokakuun alussa 2022 ja vaikka olen aina ollut tarkan markan mies, niin sähkön säästössä pääsin taas uusiin ennätyksiin, kun oikein yritin (artikkeli: Miksi siirryin pörssisähköön - Uhka vai mahdollisuus). Lokakuussa kulutukseni (56 neliön kerrostalokaksio kaukolämmöllä) oli 92,3 kWh, kun viime vuonna vastaava oli 107,2 kWh (-14 %) ja marraskuussa kulutukseni oli 90 kWh, kun viime vuonna vastaava oli 110,8 kWh (-19 %). Pienin kulutukseni on ollut 1,3 kWh päivässä, kun se oli aikaisemmin 1,65 kWh päivässä (-21 %). 

Kuten yllä olevassa artikkelissa kerron, niin pystyn siirtämään noin 40 % kulutuksestani halvempaan hetkeen. Sähkölaskun mukaan oma sähkön keskihintani oli lokakuussa 12,26 c/kWh, kun pörssisähkön keskiarvo oli 14,07 c/kWh. Marraskuussa puolestaan 19,12 c/kWh, kun pörssisähkön kuukausikeskiarvo oli 24,23 c/kWh. Oma hintani on siis noin 5 c/kWh halvempi kuin pörssihinta, kun kulutusta ajoittaa halvempiin hetkiin ja tarkastelee vähän kulutusprofiiliaan. Helenin väite on siis ihan realistinen ja käytännössä saisin siis sähköä noin hintaan 15 senttiä/kWh

Näyttäisi hyvältä diililtä ainakin näin talven kalleimpiin hintoihin verrattuna. Toisaalta lokakuussa olisi tullut Fiksusähkö Takuulla takkiin. Tulisiko kesällä sitten kunnolla lunta tupaan, jos sähkönhinta laskee todella alas?


Mitä futuurit sanovat - Sähkönhinta tulevaisuudessa?

Pohdittaessa Helenin sähkötarjousta pitäisi tietenkin ottaa kantaa siihen, kuinka suuri sähkön hinta on tulevaisuudessa. Todennäköisesti se on kallista talvella ja vähän halvempaa kesällä, tuon parempaa ennustusta on vaikea antaa. Periaatteessa voisimme katsoa historiallisia tasoja, mutta ne toimivat nyt sähkökriisin aikaan huonosti ja niiden ennustearvo on huono. Tarkkoja lukuja ei luonnollisesti ole kenelläkään, mutta oletettavasti markkinat antavat sen parhaan hintasignaalin. Itse en ainakaan keksi parempaa kristallipalloa. Markkinoilla tarkoitan tässä futuurien hintoja, eli millä hinnalla sähköntuottajat myyvät tuotantoaan ja suuret sähkönkuluttajat ostavat tulevaisuudessa.

Nyt mennään jo todella syvään päätyyn, mutta menköön. Tämä hinnanmuodostus on mielestäni kiehtova aihe. Futuurihinnat tarjoaa Nasdaq tästä. ENO-nimellä alkavat (Electricity Nordic) futuurit kuvaavat Pohjoismaiden systeemihintaa, ja SYHEL-nimellä alkavat futuurit Suomen aluehintaeroa. Futuurin nimen lopussa on lyhenne, joka kuvaa aikaväliä miltä futuuri suojaa sähkön hinnan päivittäistä keskiarvoa (kuukausi, kvartaali tai vuosi). Esimerkiksi futuuri ENOAFUTBLMJAN-23 kuvaa Pohjoismaiden systeemihintaa tammikuussa 2023 ja furuuri SYHELFUTBLQ2-23 Suomen aluehintaeroa huhti-kesäkuussa 2023. Lopulta aika simmpeliä. Kannattaa muistaa noiden hintojen olevan verottomia, joten niihin pitää muistaa lisätä vielä arvonlisävero, joka on huhtikuuhun 2023 asti 10 % ja sen jälkeen 24 %.

Systeemihinta on laskennallinen yhteispohjoismainen hinta, jossa ei huomioida siirtoyhteyksien aiheuttamia rajoituksia. Systeemihinta syntyy sähköpörssin kaikista pohjoismaisista osto- ja myyntitarjouksista, riippumatta siitä missä kulutus ja tuotanto sijaitsevat. Koska siirtoyhteyden rajoittavat halvemman sähkön tuontia Ruotsista ja Norjasta, niin Suomen hinta muodostuu, kun systeemihintaan lisätään vielä Suomen aluehintaero. Käytännössä Suomen sähkönhinta saadaan, kun lasketaan yhteen (systeemihinta) + (Suomen aluehintaero) + ALV+ sähköyhtiön marginaali

Käytännössä noista voisi tehdä hienon kuvaajan, mutta hinta vaihtelee aivan älyttömästi, eikä kaikille tuotteille tahdo edes löytyä kovin selkeää hintaa, kun kauppaa ei välttämättä käydä joka päivä. Tein kuitenkin alle ennusteen Suomen 2023-2024 sähkönhinnasta futuurien pohjalta.

Sähköfutuurien ennustama sähkönhinta Suomessa 2023-2024. Lopullinen hinta vihreällä (kokonaishinta). Sisältää ALV 10 % 1.1-30.4, jonka jälkeen ALV 24 %. Ei sisällä sähköyhtiön marginaalia voitolle. Nasdaq tiedot haettu 23.12.2022.


Futuurien mukaan sähkönhinta Suomessa ei olisi vielä kesälläkään järjettömän halpaa (vihreä viiva kuvaajassa). Hinta liikkuisi himpun alle 15 c/kwh jopa kesäkuussa. Jos uskomme futuurien kertovan sen oikean hintatason tulevaisuudessa, niin Helenin Fiksusähkö takuu vaikuttaa tämän perusteella järkevältä. Futuurien mukaan pörssisähkön kuukauden keskiarvo tuskin on kovin paljon tuota halvempaa ja takkiin ei kesällä tulisi kovinkaan paljon. 

Tässä kannattaa kuitenkin muistaa futuurien suuri volatiliteetti, eli ne voivat nousta tai laskea vielä todella paljon. Viimeisen kuukauden futuurit ovat olleet selvässä laskussa, kuten alla oleva kuvaaja näyttää.

Pohjoismaisen systeemihinnan kertovan futuurin ENOFUTBLQ2-23 hintamuutos kuukauden aikana. Hinnanvaihtelut todella merkittäviä. Lähde: Nasdaq.


Kannattaako vaihtaa?

Jos itse kuluttaisin paljon sähköä, eläisin kädestä suuhun ja haluaisin nukkua yöni rauhassa, niin vaihtaisin Helenin Fiksusähkö Takuuseen saman tien. Olen kuitenkin esimerkin vastakohta. Kulutan vähän sähköä, pätäkkää löytyy ja riski ei niinkään huoleta. Nykyinen pörssisähkösopimukseni on myös todella kilpailukykyinen.

Eniten itseäni harmittaa tuo Fiksusähkö Takuun kuukausimaksu, joka on 3,54 €/kk. Nykyisessä pörssisähkösopimuksessani ei ole kuukausimaksua kesäkuuhun 2023 asti ja otan tuossa aika paljon takkiin. Vähäisellä kulutuksellani (alle 100 kWh/kuukaudessa) ja vaikkapa hintaan 20 senttiä/kWh kuukausimaksun osuus on jo 18 % koko sähkönkulutuksestani. Se on jo paljon. En siis ole ihan varma, tuleeko Helenin tarjous välttämättä halvemmaksi. Tuleehan tuossa tavallaan vakuutus siitä, että et tule maksamaan sähköstä ihan sikahintaa tammikuussa, jos pahin mahdollinen skenaario toteutuisi. Enemmän voitettavaa talven pakkasissa, kuin hävittävää kesän halvempina hintoina. Katson kuitenkin miten pörssihinta kehittyy ja teen päätöksen vasta vuoden vaihtuessa. Esimerkiksi Olkiluoto 3:n tehotasot käyttöönoton aikana ja sää vaikuttavat pörssihintaan melkoisesti. 

Olkiluoto 3 arvioidut tehotasot käyttöönoton aikana. Kylmin tammikuu käytännössä kiinni. Lähde: TVO.


Sanotaan että ilmaisia lounaita ei ole. Kuka tämän sitten oikeastaan maksaa? Soininvaara kirjoittaa blogissaan, että tässä rikotaan sähkömarkkinoiden periaatteena ollutta sähkön tukkumyynnin ja vähittäismyynnin erottamista toistaan. Nyt Helen käyttää tukkumyynnin voittoja vähittäismyynnin tappioiden peittämiseen. Koska tämä pienentää windfall-voittoveroa (33%) ja yhteisöveroa (20%), valtio kattaa tappiosta 53 % ja Helen 47 %. Tekemällä Helenin Fiksusähkö Takuu sopimuksen "ryöstän" siis valtiolta noin puolet ja Helsinkiläisiltä veronmaksajilta sen toisen puolen. Pitäisikö tästä nauttia :)

Helen tarjoaa tätä sopimusta vanhoille asiakkailleen ja kaikille Helenin alueella oleville toimitusvelvollisuuden piirissä oleville kuluttajille. Kyse on kuuden kuukauden määräaikaisesta sopimuksesta. Tuote on ostettavissa 1.1.2023 alkaen. Tuotetta ei voi ostaa asiakaspalvelun kautta. Sähkön toimitus voi alkaa aikaisintaan 16.1.2023. Sähkösopimusta tehdessä kannattaa muistaa, että sähköyhtiöt ovat vaivihkaa poistaneet sopimussakon sopimuksista, tai vaihtoehtoisesti nostaneet sen pilviin, kertoo Yle. Mitä mieltä lukijat ovat tästä Helenin Fiksusähkö Takuusta? 


Päivitys 7.1.2023

Futuurit näyttävät tulevan jatkuvasti alaspäin ja pörssisähkökin on ollut jo pitkään normaalilla/siedettävällä tasolla, joten pitäydyn vanhassa pörssisähkösopimuksessa ja kannan mahdollisen riskin hinnannoususta. En siis ole siirtymässä Helenin Fiksusähkö Takuuseen. Jos määräaikainen sopimus ei nappaa, vaan pörssisähkö kiinnostaa, niin suosittelen Nordic Green Energyn tarjousta. Sieltä saa opiskelijan sähkösopimuksen, jossa 6 kk kuukausimaksut saa ilmaiseksi. Säästö siis 35,40 €. Ei tuota opiskelua tietenkään mitenkään tarkisteta, joten tästä linkistä reilusti tilaamaan jos sähkönkäyttösi on maltillista. Linkki on affiliate-linkki, joten tuosta tilaamalla saan itselleni pienen komission ja samalla tuet tällaisten blogikirjoitusteni tekoa.


(Artikkeli julkaistu 28.12.2022 ja nyt päivitetty)


15 kommenttia:

  1. selkein hyötyvä asiakasryhmä (mihin itsekkin kuulun) on taloudet jotka joutuiva juuri vaihtamaan kalliiseen 2v määräaikaiseen. Helen sallii vaihtaa 29c/KWh 2v määräaikaisen tähän 20c+muuttuva osa 6kk määräaikaiseen ilman sakkoa -> kesällä katsotaan uudestaan mikä on hintataso josko saisi edullisemman määräaikaisen.
    Kun kulutus on yli 20.000KWh, niin tällä on satasten tai jopa tuhansien eurojen merkitys vuositasolla (vaikkakin yhä hirvittävän paljon enemmän kuin aiempi 4c/KWh hintainen)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuohon tarkoitukseen sopimus sopii kuin nenä päähän. Kiitos hyvästä esimerkistä.

      Poista
    2. Itsellä sama tilanne - joulukuussa vaihtui halpa määräaikainen kalliiseen 2v sopimukseen ja paperilla fiksusähkö tulee jonkun kympin halvemmaksi per kk (sitä enemmän mitä pystyy siirtämään "halvoille" tunneille). Yksi heikko puoli kuitenkin on: Helenin uusissa sopimuksissa ei ole mahdollista päästä eroon määräaikaisesta sopimuksesta maksamalla sopimussakkoa. Eli tällä hetkellä pääsisin vielä eroon määräaikaisuudesta 200 euron sakolla ja voisin vaihtaa mihin tahansa. Tätä mahdollisuutta ei tietääkseni ole enää missään uudessa (syyskuun jälkeen) tehdyssä sopparissa.

      Poista
  2. Oleellinen pointti, joka jäi yllä mainitsematta.

    Tällä voi päästä myös ilmaiseen sähköön. Mikäli pörssihinta on korkea ja kuluttaja voi alkuperäisen kirjoittajan tapaan päästä noin 70% tasolle pörssisähkön kuukauden keskihinnasta oman kulutetun sähköyksikön hinnassa, niin sähkö voi olla jopa ilmaista.

    Jos sähkön on pörssihinta olisi esimerkiksi keskimäärin 70c helmikuussa, mutta pystyy itse kuluttamaan keskimäärin 50c hintaista sähköä, niin lopputulema on, että sähkö maksaa itselle 0c/kwh.

    Toisaalta, jos sähkö onkin "yllättävän" halpaa niin turpiin tulee. Alennus jää yksittäisiin sentteihin ja pörssisähköllä olisi tullut halvemmaksi.

    Ironisinta tässä on se, että tämä voi jopa kannustaa kuluttamaan erityisen halpoina tunteina "ylimääräistä sähköä", koska sillä saa kulutetun yksikön hintaa painettua alas ja samalla painettua koko kuukauden loppuhintaa samalla.

    Helen julkaisee loppuhinnan laskukaavan sivuillaan.
    Siitä vain kaikki iskemään lukuja Exceliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin juttua kirjoittaessa, pitäisikö tämä asia mainita. Mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta en näe kovin realistisena oletuksena. Teoriassa tuo ilmainen sähkö on kyllä mahdollista, aivan kuten kerroit. Pitää vain olla oikeat olosuhteet ja sopiva kulutusprofiili. Silloin toki joutuu maksamaan vielä sähkön siirron ja verot, mutta ne ovat kulutukseen nähden pieni osuus.

      Olisihan se hullua sähkönsäästön kannalta, että halvan sähkön aikaan laittaa vaikkapa kiukaan turhaan päälle, jotta keskihinta laskee. Joku voi toki näin taktikoida. Ongelma on tietenkin se, että keskihintaa on vaikea ennustaa ja taktikoidessakin on lopulta "luonnonvoimien" armoilla.

      Toisekseen 70 c/kwh olisi ainakin futuurien muka aivan mahdottoman korkea hinta. Jos se olisi ennustettu 32 c/kWh, niin 70 % taso pörssisähkön hinnasta ei riitä lähellekään. Ilmaiseen sähköön tarvitaan jo 40 % taso pörssisähkön hinnasta. Tuntuu jo lähes mahdottomalta. Mitä halvempi keskihinta, sitä vaikeampaa on säästäminen.

      Kolmanneksi tuo toimitus voi alkaa aikaisintaan 14 päivän päästä tehdystä sopimuksesta, joten pahin "volatiliteetti" sähkön hinnassa saattaa olla jo lähes ohi, kun Olkiluoto 3 pitkä testijakso 0 -tuotannolla nousee 1 600 megawattiin helmikuussa.

      Poista
  3. Mitä kirjoitit yllä on täysin totta. Teoriaahan tuo vain on nykyisillä futuurihinnoilla. Itse näen tuotteen pelkkänä vakuutuksena. Mikäli odottamattomia asioita tapahtuu (niitä on viime vuosina tapahtunut aika paljon), niin yli 50c on kuitenkin ihan mahdollinen skenaario jopa kuukausitasolla. Itselläni pyörii kaikki vähänkään sähköä kuluttavat laitteet (auton lataus, MLP, ILPx2, APK, valaistuksen kirkkaus... ) home assistantin takaa automaattisesti nordpool hinnan ohjaamana. Lokakuun alku - Joulukuun loppu aikana olen keskimäärin maksanut 70,4% pörssihinnasta. Käytän 68% sähköstä klo 22-07. Helenin mukaan keskimääräinen (vastaavan talouden) asiakas käyttää tuona aikana vain 33% sähköstään.

    Mietin pitkään, että kannattaako tuota tilata. Lopulta kuitenkin tilasin. Jos yllätyksiä ei enää tule, niin pidän näitä 10c/kwh klo 00-07 ja 20c klo 07-00 hintoja todennäköisimpänä tasona, jolloin tässä tulee otettua marginaalisesti takkiin. Takkiin tulee kuitenkin huomattavasti vähemmän, kuin olisi kauhuskenaariossa tullut pörssisähkössä.

    Toin esille tuon ironisen näkökulman siitä syystä, että mikäli olemme yhteiskuntana pahassakin nesteessä sähkön riittävyyden kannalta, niin on todella outoa, että tämä tuote todella sisältää insentiivin tuhlata sähköä kuukauden niinä päivinä, kun hinta on selvästi keskimääräistä alempana esim. tuulisen kelin vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vakuutuksena erinomainen, jos oma sähkönkäyttö on suurta. Näin sanoin artikkelissakin. Nostan hattua tuolle sinun kotiautomaatiolle, harva osaa tai jaksaa tehdä tuollaisen. Säästökin ihan selkeä ja merkittävä.

      Itse en ehkä allekirjoita tuota insentiivin puutetta. Hämmästelin tässä vähän aika sitten uutisklippiä, jossa joulupäivän aikoihin vanhemmat ihmiset sanoivat, että säästävät sähköä ja eivät mene silloin esimerkiksi saunaan. En ihan ymmärtänyt tätä logiikkaa, koska sähkö oli halpaa. Ei sitä tarvitse silloin säästää. Hinta on halpa tai jopa negatiivinen siksi, että sähköä tuotetaan "liikaa". Ei niitä ydinvoimaloita ja tuulimyllyjä haluta sulkea pariksi päiväksi. Tuntuu enemmänkin tyhmältä säästää kategorisesti aina, jos sille ei ole tarvetta ja vaikkapa tykkää saunoa. Tuntui enemmän jo ihmisten aivopesulta ja hyveposeeraukselta.

      Oma viikkokulutukseni oli noin 14,6 kWh, kun sähkö oli kallista. Kun vuoden viimeisellä viikolla sähkö oli ilmaista tai sentin/kahden hintaista, niin kulutukseni pomppasi 47 kWh/viikossa. Saunoin, pistin astianpesukoneen laulamaan ja jopa lattialämmityksen päälle. Ei sillä ollut sähkön riittävyyteen mitään negatiivista vaikutusta ja paransi omaa elämääni. Pihvi oli siis se, että säästetään kun on tarpeellista ja muuten kulutetaan järkevästi.

      Poista
    2. Lattialämmityksestä sähköä säästäessä kannattaa muistaa, että sen pääasiallinen tarkoitus on kuivattaa kylpyhuoneen lattiaa, eikä niinkään mukavuus käyttäjälle. Lattialämmityksen poiskytkentä aiheuttaa sen että lattia kuivaa hitaammin, ja pidemmän päälle se saattaa aiheutua kosteusvaurioita ja johtaa aikaisempaan kylpyhuoneremontin tarpeeseen.

      Itse pidän pienellä ylläpitoteholla lattialämmitystä päällä 24/7. Olen huomannut, että pois kytkeminen ei säästöä käytännössä tuota, koska lattialämmitys on termostaattiohjattu ja kun lattialämmityksen kytkee tauon jälkeen päälle kuluu aluksi suhteessa paljon sähköä, kun lattialaatoituksen alla oleva betonilaatta lämpiää taas tavoitelämpötilaan.

      Tietysti jos ei joka päivä käy suihkussa, niin varmaan pystyy säästämään lämmitystä pois kytkemällä. Suihkun jälkeen kuitenkin huolehtisin, että lattia tulee kuivaksi kuten pitääkin.

      Poista
    3. Olisi pitänyt olla sanoissaan vielä tarkempi. Tarkoitin tuossa kommentissani mukavuuslattialämmitystä, joka käytännössä tuplaa sähkönkulutukseni vuodessa, mutta ei juuri hyötyjä tuo. Kerrostalokaksion lämmitys hoidetaan kaukolämmöllä.

      Itse käyn suihkussa todella pikaisesti ja harvakseltaan, kuivaan lattian todella hyvin ja käytän suihkuverhoa. Suihkuseinän rajaama kostuva tila on siis suhteellisen pieni (90 cm x 120 cm). Ilmastoinnin tehoakin nostan suihkussa käynnin jälkeen. Kovin suurta kosteusrasitusta tuskin kertyy.

      Jos vesieristys on oikein tehty, niin miksi lämmittäisin koko kylpyhuoneen tilaa (2 m x 3 m) pari tuntia? Noin lyhyt aika ei nosta lämpötilaa vielä yhtään, kun vasta 6 h kohdalla lämmön tuntee. Jos vesieristys on taas tehty huonosti, niin miksi tuo 2 h sitten olisi riittävä aika. Asia voisi olla toinen, jos taloudessa olisi enemmän himosuhkuttelijoita. Ilman mukavuuslattialämmitystäkin lattian pinta on aina noin 21 astetta.

      Poista
  4. Erittäin kovien hintojen aikaan 30c/kwh voi olla jo "halpaa". Kuluttamalla tarpeeksi tuota "halpaa" tuotetta, voi samalla painaa omaa keskihintaa alas ja teoreettisesti painaa oman kuukausitasolla laskutettavan yksikköhintansa lähelle nollaa. Kuluttamalla turhaan tulee samalla nostaneeksi muidenkin hintaa.

    Toki... Tämä on lähinnä teoriaa eikä futuurit sitä tällä hetkellä tue, mutta en usko silti olevani ainoa, jolla on samalla tavalla hiukan pirullinen mieli ja riittävä yaml-koodaustaito automatisoida ylikulutustakin.

    Yhdyn toki kaikkeen yllämainitsemaasi. Säästäminen, kun samalla on jopa ylituotantoa, on silkkaa hulluutta.

    Kulutuksia on vaikea verrata, kun on 240m2 lämmitettävää tilaa ja sähköauto.

    2021 19700kwh. - - >2022 13900 khwh.

    Tuossa on toki paljon automaatiota, mutta sitäkin enemmän asioiden järkeistämistä.

    Kiitos "keskustelusta"


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Erilainen näkökulma asioihin on aina opettavaista ja mielenkiintoista niin itselleni kuin kaikille blogini lukijoillekin.

      Poista
  5. Hieno kirjoitus, kiitos. Itse sain Heleniltä fiksusähkötakuuehdotuksen ja tästä kirjoituksesta päättelen ettei se minullekaan käy tässä vaiheessa.

    Kommentoin vielä Sanna Marinia sen verran, että täältä suvakkien puolelta Sannan ilmoitus ettei demarit mene perussuomalaisten kanssa hallitukseen pelasti oman ääneni sdp:lle. Silti olen sitä mieltä, että oikeisto saa nyt yrittää, joten onnea kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitukselle. Saattaahan tuo toimiakin, katsotaan. Tätä on demokratia, jokainen saa yrittää vuorollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tuli kanssa Heleniltä tekstiviesti tästä tarjouksesta pari päivää sitten, mutta jätin välistä.

      Saa nähdä mitä vaaleissa käy, mutta Marinin ja muun vasemmiston ilmoitus oli paras vaalimainos perussuomalaisille. Heitä äänestämällä pääsee nykyisestä hallituksesta ja etenkin vihreistä eroon. Ei minusta kovin fiksu veto Marinilta, mutta sen näkee sitten. Oma ääneni menee sitten todennäköisesti perussuomalaisille ja tarkemmin sanoen Onni Rostilalle.

      Poista
  6. Entä miten minä toimisin sopimusvertailussa?

    - minulla on ollut Helenillä (josta sähkönsiirtokin) "toistaiseksi voimassa oleva sopimus: perusmaksu 4,20 €/kk + 34,1 c/kWh
    - tein toissapäivän sopimussiirron 6 kk:n Fiksusähköön: perusmaksu 3,54 €/kk + 20 n. 20 c/kWh, en voi paljoakaan siirtää käyttöä alempiin tunteihin. Sopimus astuu voimaan 15.2.
    - tänään Helen on ilmoittanut alentavansa minulla vielä olevan "toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen hintaa 48 %:lla, joten hinta olisi perusmaksu 4,20 + 17,7 c/kWh

    Kannaattaako tuon perusmaksueron takia peruuttaa toissapäivänä tehty muutos ja jatkaa vanhalla sopimuksella, jota ollaan alentamassa? Omakin kulutukseni on alle 100 kWh, mutta painottuu kalliimpiin aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ottaa laskimen käteen, niin eipä noissa juuri eroa ole. Kuukaudessa euron tai pari, jos kulutus olisi noin 100 kWh/kk. Tuntuu vähän absurdilta vastata tällaiseen kysymykseen, kun oikeasti mitään eroa valinnan lopputuloksessa ei ole.

      Itse pysyisin vanhassa sopimuksessa, koska sen hinta saattaa tulla vieläkin alaspäin muutaman kuukauden sisällä. Futuurit ovat laskeneet nimittäin tämän tekstin julkaisun jälkeen noin -40 %. Huimaa menoa. Uudessa olet sentään sitoutunut tuohon hintaan 6 kk.

      Poista