3. helmikuuta 2014

Talvipyöräily - Tahtolaji, johon voi varautua oikeilla varusteilla

Minut tunteville ei tule yllätyksenä, että rakastan liikuntaa ja etenkin pyöräilyä. Matka kuin matka taittuu polkupyörällä, oli se sitten 5 km tai 50 km, lähes säällä kuin säällä. Jotenkin pyöräillessä tuntee itsensä vapaaksi kaikesta ja oikeasti elävänsä. Pyöräillessä en ole sidottu bussien tiukkoihin aikatauluihin, vaan voin tulla ja mennä miten haluan. Tiedän melko tarkasti milloin olisin kotona, jos nyt lähtisin töistä ja pistäisin pyörään liikettä.

En joudu myöskään ruuhkiin, enkä ole oikeastaan sidottu edes yleisiin teihin. Voin niin halutessani vaikka oikaista metsässä kulkevan polun kautta, jos se tuntuu sillä hetkellä järkevältä vaihtoehdolta. Mikä parasta, saan kokea luontoa ja Suomea aidoimmillaan. Vesisade, auringonpaiste, lintujen laulu, puron solina, kukkien ja metsän tuoksu, hölmistyneen jäniksen ilme sen osuessa pimeässä pyörän valokeilaan ja niin edelleen. Nämä ovat kaikki mahdollista kokea aidosti pyörän selässä, ei minkään steriilin "kuplan" sisällä, kuten autossa istuen. Kaiken tämän ihanuuden keskellä saan tietysti liikuntaa ja työmatkapyöräillyssä se tulee tavallaan huomaamatta. Töiden jälkeen ei todellakaan ole tarvetta lähteä kuntosalille rehkimään.

Espoon Laaksolahden talvinen Pitkäjärvi näyttää hienolta auringonlaskussa. 

Kaikki tämä on tietysti helppoa kesällä, kun tiet ovat sulia ja ajettavassa kunnossa, mutta miten on asian laita sitten talvella, pitääkö pyörä viedä suosiolla varastoon? Pitäisikö pyörän satulaan istua talvellakin, vaikka järki ehkä sanoisi ei? Eihän siinä pakkasessa kestä kukaan ja liukkaalla murtaa vielä luunsa. Eihän siitä voi kukaan nauttia, eihän? Kaikki on tietysti suhteellista, toiset eivät siedä pienintäkään pakkasta ja toisille taas avantouinti on nautinnoista paras. Itse olen ehkä siltä väliltä.


Näin pukeudut kylmällä - Omat varusteeni talviajossa


Talvifillarointi edellyttää aina oikeanlaista varustautumista. Erikoisvarusteita tarvitsee niin itse polkija kuin poljettava pyöräkin. Talvipyöränä itse käytän Corratecin etujousitettua maastopyörää (katso kaikki pyöräni). Liikenneturva on joskus varoitellut, että älä pyöräile pääkalloliukkailla. Paukkupakkasilla, lumimyräkässä tai pääkalloliukkailla voi liikenneturvan mielestä olla turvallisempaa valita joku toinen kulkumuoto. Järjestö korostaa, että nastarenkaat, viimankestävä ajoasu ja hyvät valot kuuluvat talvipyörilijän varusteisiin. Tavalliselle sunnuntaipyöräilijälle suositus on varmaan ihan osuva ja tarpeen, mutta itse kyllä pyöräilen säässä kuin säässä. Oikeastaan asia on niin, että mitä huonompi ja erikoisempi pyöräilysää, sitä enemmän siitä jollain oudolla tavalla nautin. Töihin tullessa on aina mukava kuunnella kommentteja siitä, miten hullu olen, kun tulen taas tuolla hirveällä säällä pyörällä. Jotenkin kommenteista tulee hieno ja ylpeä olo :)

Vaatteethan eivät lämmitä, vaan niiden eristämä lämpö. Siksi kannattaakin suosia kerrospukeutumista. Etenkin ääreisverenkierron, eli käsien ja jalkojen huomioiminen on tärkeää. Hyvä sääntö on se, että alussa pitää olla vähän viileää, jotta myöhemmin ei tulisi hiki, kun lihakset alkavat tuottaa lämpöä. Pyöräilyssä hankalinta onkin ehkä jalkojen jäätyminen, koska jalka on tavallaan jäykkä, eikä liiku. Itse olen todennutkin, että oli sukkia kuinka paljon tahansa, niin jäykässä kengässä varpaat aina kohmettuvat. Tästä syystä pyrinkin aina pidemmillä reissuilla jaloittelemaan noin puolen tunnin välein minuutin verran, jotta jalkojen hyvä verenkierto saadaan liikkeelle. Akuilla toimivat lämpöpohjalliset voisivat olla tähän hyvä hankinta. Vaatteiden materiaaleista parhaimmaksi olen itse todennut merino-villan, joka kosteana tai märkänäkin tuntuu erittäin lämpimältä. Jopa pelkälla ohuella aluspaidalla tarkenee pitkään. Yleensäkin teknisiä vaatteita kannattaa suosia puuvillaisten sijasta, koska puuvilla on märkänä hirveää. Uloin kerros on itselläni tuulta ja vettä hylkivä kuorikerros ja takin väriksi olen valinnut kirkkaan keltaisen, joka näkyy hyvin liikenteessä. Oikeastaan vaatteet ovat lähes samat kuin kevään kylmimpinä päivinäkin, talvella lisään vain alle enemmän kerroksia.

Tie on harvoin todella liukas, joten yleensä maastopyörän renkailla selviää lähes koko talven. Nastojen tuoma lisäpito on harvoin tarpeen, jos ajaa rauhallisesti ja ennakoiden, aivan kuten autoillessakin. Olen monta vuotta pyöräillyt ilman nastoja ja kaatunut vain muutaman kerran, nekin yleensä omaa typeryyttään. Tällä hetkellä käytän kuitenkin nastoja (Nokian Extreme 294), koska ajan paljon myös maastossa ja järvenjäällä. Toisekseen aikaiset aamuherätykset ja vaikkapa pimeässä ajo on nyt huolettomampaa, kun ei tarvitse koko ajan olla "skarppina", vaan voi ajaa vähän huolettomammin. Toisaalta nastarenkailla ei oikein viitsi slaidata/liirailla kurveissa, joten se hauskuus talvesta menetetään, jos nastarenkaita haluaa käyttää.

Pimeyttä vastaan pyöräni on varustettu erittäin tehokkailla, noin 100 euron Electron: Terra 2 evo-valoilla. Talvipyöräilyssä kannattaa myös muistaa, että ihon luontainen rasva suojaa kasvoja, joten niitä ei välttämättä kannata pestä, jos aikoo oleilla pitkän aikaa kovilla pakkasilla. Paksu pipo ei yleensä mahdu kypärän alle, joten itse käytän ohutta tuulta pitävää kypärämyssyä (näyttää ihan uimalakilta). Naamaa ja kaulaa suojaa yleensä jonkinlainen kauluri/fleece. Pahimpia pakkasia vastaan on kommandopipo ja tuiskuja vastaan vielä laskettelulasit. Vinkkejä hyvistä ajovarusteista otetaan vastaan!

Talvipyöräily on myös tahtolaji ja vaatii poistumista omalta mukavuusalueeltaan. Se edellyttää tiettyä mielen lujuutta ja tahtoa. Voisipa sitä kutsua suomalaiseksi sisuksikin, kun rankassa lumimyräkässä puskee läpi tuulen ja tuiskun. Talvipyöräily on myös tottumislaji. Tieteen Kuvalehti kertoo, että ihminen sopeutuu kylmyyteen muutamassa viikossa ja siksi kovakin pakkanen alkaa kauemmin kestäessään tuntumaan enemmän ja enemmän siedettävältä. Vaikeinta talvipyöräily onkin, kun lämpötila laskee äkisti ja paljon, eikä niin sanottua totuttelujaksoa ole. Jos kovat pakkaset alkavat yllättäen, eihän sitä edes tahdo muistaa, mitä sitä viime vuonna tällaiseen säähän laittoikaan päälle.



Erikoisempia ja mielenkiintoisia talvipyöräilyreittejä


Talvipyöräilyssä on se hieno puoli kesään nähden, että kaikki paikat ovat jäässä ja lumen peitossa. Myös järvet ja meri, mikä tuo pyöräilyyn aivan uuden ulottuvuuden. Kuinka monella onkaan koskaan mahdollisuus ajaa talvista järvenselkää, auringon paistaessa kirkkaasti taivaalta ohuelle keväthangelle samalla jo vähän lämmittäen omia kasvojasi. Joka puolella on kirkasta, puhdasta ja rauhallista. Vain lumi narskuu ihanasti renkaan alla. Kuka voisikaan vastustaa seuraavia kuvia talvisesta järvimaisemasta Oittaan Bodomjärvellä, joka on myös leijasurffaajien suosiossa. Ainut talvipyöräilyn ongelma on oikeastaan se, jos pakkasta ei ole ollut tarpeeksi järvien jäätymiseen tai se, että lunta on satanut liikaa, eikä sen keskelle ole vielä koiran ulkoiluttajien ja muiden kävelijöiden toimesta muodostunut pyörää kantavaa pohjaa.






Alla on muutaman hyvä ja erikoisempi pyörällä taitettava talvireitti pääkaupunkisudulla. Poljetut kilometrit, kulutetun ajan ja GPS-datan karttapohjalla näkee Garmin Connect-palvelusta, johon se on tallennettu Garmin Forerunner 110-urheilukellolla. Jos haluat ajaa ja suunnitella reitin vielä paremmaksi, palvelussa on mahdollista vaihtaa Garminin "soittimen" karttapohja satelliittikuvaksi, josta on ehkä helpompi katsoa ja etsiä hyviä peltoja, polkuja ynnä muita helppokulkuisia reittejä. Jokaisen reitin ohessa on pieni kuvaus reissusta. Muita hyviä poljettavia talvireittejä otetaan lukijoilta vastaan.


Talvipyöräilyä Helsingin merenjäällä


Talvipyöräilyä Helsingin merenjäällä 25.1.2013.
Tarkempaa tietoa ja dataa reitistä tarjoaa Garmin Connect-palvelu linkkiä klikkaamalla.

Reitti: Laajalahden rantoja pitkin Vermo - Otaniemi - Länsiväylä - sieltä merenjäätä Espoon edustalla kohti Soukanniemeä ja Suvisaaristoa, josta lopulta merenjäätä pitkin kohti Kivenlahtea ja Espoonlahtea. Matkaa noin 52 km ja aika noin 5 h 30 min.

Reitti alkaa Vermon kohdalta ja kiertää Laajalahden hienoja rantoja Otaniemen ohi kohti Länsiväylää, josta siirryimme työkaverin kanssa merenjäälle ajelemaan. Pyöräilysää oli erinomainen, pakkasta noin - 6 ja aurinko paistoi kirkkaana lähes pilvettömältä taivaalta. Vuoden vaihteessa oli satanut runsaasti lunta, joten koko Laajalahden rantoja kiertävä polkuverkosto oli jo haastavaa ajettavaa. Tamppaantuneet lumipolut olivat vain noin vaaksan levyisiä ja jos rengas erehtyi harhaantumaan kantavalta polulta, haukkaisi eturengas heti lunta ja ajaja kaatui pyörineen lumeen.

Ennen reissua kovin suuria ja pitkäkestoisia pakkasjaksoja ei oikein ollut, joten jään kantavuus vähän huoletti. Tästä syystä kummallakin oli mukana naskalit, myös vaihtovaatteet, köysi, evästä ja muuta tarvittavaa löytyi repusta. Tarkoituksena olikin tehdä koko päivän kestävä elämysreissu, joka muistettaisiin vielä pitkään. Heti merenjäälle päästyämme huomasimme kuitenkin ongelman, lunta oli jäällä niin paljon, että pyöräilystä ei oikein voi puhua. Eteenpäin kyllä pääsi, mutta sen eteen piti tehdä kunnolla töitä. Juosten pääsisi meistä helposti ohi. No jos tänne asti on tultu, niin ei sitä kehtaa enää kääntyä takaisin. Ja ehkäpä olosuhteet muuttuvat ja paranevat kauempana. Ainakin huoli jäiden kantavuudesta väistyi, kun tapasimme matkalla muitakin ihmisiä, joilla oli tarkempaa tietoa merenjään paksuudesta.

Välillä tuntui siltä, että eihän tästä hommasta tule mitään. Joskus vauhtia oli ihan kohtuullisesti, mutta yleensä eteen tuli tuulen puskemia paksumpia kinoksia, joihin vauhti tyssäsi täysin. Jos niistä ei päässyt ryömintävaihteella läpi, niin joutui taluttamaan. Tosimieshän ei pyörää taluta, vaikka se olisi siinä tilanteessa ollut paljon helpompaa. Jos on ajamaan tultu, niin sitten ajetaan vaikka naama irveessä. Johtuiko aurinkoisesta säästä vai mukana olevista eväistä, niin ei se pyöräileminen niin kamalalta kuitenkaan tuntunut, vaikka siltä ehkä näyttikin.

Vielä on hymy herkässä, vaikka matka jo painaakin. Huomaa leuasta kasvavat jääpuikot :)

Sen verran hidasta ja rankkaa matkanteko kuitenkin oli, että päätimme oikaista jostain Soukanniemen, Suvisaariston ja Ramsön läpi, emmekä kiertää niitä. Luulisi, että suunnistaminen merenjäällä saarten välistä olisi helppoa, mutta itse asiassa juuri sen oikean halutun reitin löytäminen tuotti vaikeuksia. Tietysti kännykän karttaohjelmaa ja GPS:ssää voisi käyttää, mutta se olisi vähän "huijaamista" ja toisaalta paikoitellen navakka tuuli kohmetti kännykkää käyttävät kädet nopeasti. Tuuria vai taitoa, mutta onnistuihan se oikaiseminen lopulta ja päätimme eväät syötyä polkea hivenen Soukanniemen teitä pitkin, jotta matkanteko ei venyisi yöhön asti.

Soukansalmelta koukkasimme taas jäälle ja poljimme Espoonlahden ja Kivenlahden rantoja pitkin kohti Espoonlahtea ja Länsiväylää/Jorvaksentietä. Hitaaseen menoon jo tottuneelle Kivenlahden rannan tuntumassa kulkeva tampattu reitti oli aivan luksusta. Vaikka reitti täristikin pyörän alla, oli polkeminen silti nopeaa ja helppoa aikaisempaan verrattuna. Jos paukkuja olisi vielä riittänyt, olisi ehkä kannattanut polkea Espoonlahden pohjoisrannalle asti ja vasta sieltä rantautua ja etsiä reitti Kauklahteen. Nyt olimme kuitenkin jo niin poikki, että oli pakko suunnistaa kevyenliikenteen väyliä pitkin takaisin kotiin. Hieno reissu, mutta lumitilanteen takia aika vaativa ja rankka. Pelkästään merenjäätä pitkin matkaa kertyi noin 30 km ja aikaa kului 3 h 30 min. Ei ihme, että koko loppumatkan ajan haaveilin vain erilaisista ruuista ja kotiin päästyäni tyhjensin melkein koko jääkaapin.



Talvipyöräilyä Espoon järvien jäällä


Talvipyöräilyä Espoon järvien jäällä 26.1.2014. Tarkempaa tietoa ja dataa reitistä tarjoaa Garmin Connect-palvelu linkkiä klikkaamalla.

Reitti: Laaksolahden Pitkäjärvi - Oittaan Matalajärvi - Oittaan Bodomjärvi - Kasavuoret- - Aroran puisto - Laaksolahden Pitkäjärvi. Matkaa noin 27 km ja aika kului noin 2 h 30 min.

Reitti alkaa siis Laaksolahden pitkäjärven pohjoispuolelta, lintutornin juurelta, josta avautuu hienot näkymät järvelle. Lähdimme veljen kanssa jo aamulla liikkeelle, koska itselläni oli iltapäivällä töitä. Sää oli pyöräilysääksi ihan hyvä, tuulta ei juuri ollut ja pakkasta noin -5. Lunta oli järvenjäällä vain muutama sentti, mikä teki pyöräilystä helppoa ja nopeaa. Jos jotain olisi saanut toivoa, niin pilvinen sää olisi saanut vaihtua auringonpaisteeseen. Nyt maisemat näyttivät jotenkin tylsiltä ja värittömiltä.

Pitkäjärven eteläpää kapenee joeksi, joka pysyy talvisinkin sulana. Koska suuntana oli Oittaa, eikä avantouinti pyörän kanssa kiinnostanut, eikä asutusten ja pihojen läpi haluttu ajaa, piti järven kaventuessa ajaa jo aikaisin länsipuolelta kaislikon läpi kohti viereisiä peltoja. Tosimieshän ei siis pyörällä teitä pitkin kulje, koska se on liian helppoa ja siitä on seikkailu kaukana. Peltojen reunassa kulkikin vähän teknisempää polkua, jota pitkin pääsee sillalle Kehä 3:sen yli Marketan puistoon. Sieltä matka jatkui taas kohti peltoja ja niiden reunassa kulkevaa polkua kohti Matalajärveä.

Näkymä Laaksolahden Pikäjärven lintutornista käsin kuvattuna.

Matalajärvi oli erittäin vaikuttava, koska olimme lähestulkoon ainoat ihmiset erittäin pienellä ja koskemattomalla alueella. Toisin kuin Pitkäjärven välillä epätasainen ja täristävä alusta, Matalajärvi tuntui kuin ajaisi hitaalla asfaltilla. Jää ei ollut röpelöistä eikä koskemattomassa lumessa ollut muita, pyöräilyä haittaavia uria tai jälkiä. Ainoastaan omat pyöränjälkemme jatkuivat takana kohti horisonttia. Uskomattoman outo kokemus ajaa aivan koskematonta järveä pitkin. Vaikka pyörä liikkui eteenpäin, tuntui että silti pysyisi paikallaan. Matalajärven erottaa Oittaan Bodomjärvestä pieni kaistale, jonka läpi meidän piti pyörät taluttaa. Matkaa tuli maksimissaan 200 metriä, jonka jälkeen upottava suomaasto vaihtuu golf-kentäksi, jolla ajelu on helpompaa. Tästä vain kivenheiton päässä on sitten Bodomjärvi, josta reittimme kulki pienellä saarella poikkeamisen jälkeen kohti lumentykityspaikkaa järven eteläpäässä. Oittaallahan kulkee erinomaisia hiihtolatuja ristiin rastiin, joten ei ole mitenkään harvinaista nähdä siellä noin 10-metrin korkuista lumikasaa, jonka päälle on totta kai pakko päästä kiipeämään :)

Oittaalta matka jatkui tylsästi tietä pitkin kohti Espoon Ikeaa (pitkällä reissulla täällä voisi juoda halvat pullakahvit tai syödä isompaan nälkään lihapullat), jonka vierestä kulkee ulkoilureitti kohti Kasavuoria. Kasavuorilla kulkee paljon ulkoilureittejä ja sieltä on myös hienot näköalat Espoon ylle, jos vain jaksaa kavuta paikan korkeimpaan kohtaan. Koska matka alkaa jo painaa jaloissa ja kotiinkin pitäisi päästä, niin matka jatkuu Jorvin sairaalan ohi kohti uusia parkkipaikkoja, joiden takareunasta lähtee teknisempi maastoreitti kohti Auroran puistoa. Auroran puiston läpi päästyä reitti kulkee Pitkäjärven sulan ojan yli, juuri tehtyä ulkoilureittiä pitkin eteläpuolista rantaviivaa seuraten. Sopivasta kohdasta oikaistaan takaisin Pitkäjärvelle ja jatketaan takaisin pohjoista lintutornia kohden.

Talvipyöräilyvideoita


Äsken mainitusta Talvipyöräilyä Espoon järvien jäillä-reissusta on myös tehty video GoPro HERO3 Silver Edition-kameralla:


Talvipyöräilyä Espoon järvillä from Mikko Vestola on Vimeo.

4 kommenttia:

  1. Kiitokset hyvästä blogista! Kirjoituksesi ovat erittäin kiinnostavia ja ajatuksesi monesti samankaltaisia omiini verrattuna. Palhon olen saanut oppia kirjoituksistasi.

    Itse teen töitä tällä hetkellä kolmena päivänä viikossa ja asuntolainan lyhennysten ja muiden laskujen jälkeenkin säästöön jää silti useita satoja euroja kuukaudessa. Välillä hieman huvittaa kuunnella täyttä työviikkoa tekevien työkavereiden kroonisesta rahapulasta sillä itse ainakin koen voivani elää kitsastelematta. Paljon enemmän koen saavani irti esimerkiksi liikuntaharrastuksista tai uuden oppimisesta kuin materian kerryttämisestä kaappeihin.

    Itse aloin käyttää tänä talvena pyöräkenkien päällä shimanon neopreenisuojia ja toimivat erittäin hyvin ainaisesta varpaiden jäätymisestä kärsivälle. Ajohanskoiksi löysin nahkarukkaset ja pahimmilla pakkasilla pidin alla vielä warmpeace-hanskoja. Aiempien talvien jäätyneet sormet olivat muisto vain :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa kuulla, että kuljet omia polkujasi ja nautit siitä. Olet loistava esimerkki downshiftaajasta ja siitä, miten oman talouden ja ajan hallinnalla pystyy elämään ja nauttimaan niistä asioista, jotka itselle ovat rakkaita ja joista oikeasti nauttii.

    Itsekin käytän kesäpyöräkenkien päällä neopreenisuojia, kun ilma kylmenee. Noilla tarkenee hyvin johonkin -5 pakkasrajaan asti, mutta sen jälkeen vaihdan yleensä paksumpiin ja lämpimämpiin "normaali" kenkiin. Jostain syystä vain varpaat alkavat reilun tunnin jälkeen aina kohmettumaan, oli sukkaa tai kenkää kuinka paljon tahansa. Vähän sama kuin luistimilla, kun jalkaterä ei liiku, niin veri ei kunnolla kierrä ja lämmitä jalkaa. Pieni jaloittelu auttaa tähän aina parhaiten.

    VastaaPoista
  3. Pakko yhtyä edelliseen kommentoijaan, mielenkiintoinen blogi ja hyvin samanlainen ajatusmaailma. :)
    Pitääkin kysyä vielä talvipyöräilystä, itselläni on todella herkät kädet kylmettymään, olisiko jotain hyviä hanskavinkkejä/keinoja millä pitää kädet lämpimänä? Jo näillä muutaman asteen keleillä saa olla paksut hanskat kädessä ja tuntuu että kädet jäätyy silti. :\

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä vaiva tuo käsien kylmettyminen. Eipä siihen oikein auta kuin ostaa tarpeeksi paksut ja tilavat kintaat/rukkaset, missä siis yhteinen tila neljälle sormelle ja uloke peukalolle. Omasta mielestäni ne ovat paljon lämpimämmät kuin vastaavat sormikkaat, joissa jokaiselle sormelle on erikseen oma tilansa. Sitten on tietysti oikeanlainen pukeutuminen. Jos pukeutuminen on vajaata, heijastuu se myös ääreisverenkiertoon ja sitä kautta käsiin, kun keho pyrkii turvaamaan tärkeimpien ruumiinosien lämpimänä pysymisen muiden kustannuksella. Kolmantena voisi sitten olla lämpimät ohjaustankosuojukset, joista ajattelin tässä talven tullessa kirjoitella vähän lisää.

      Poista