27. tammikuuta 2014

Rahasi tuottavat paremmin kuin itse pystyt ansaitsemaan

Koron korko on ihmeellinen asia. Näin kerroin artikkelissa: Aikaisin aloitetun säästämisen merkitys - Korkoa korolle efekti. Tämän efektin takia juurikin aikaisin aloitettu säästäminen ja sijoittaminen on se ratkaiseva asia, jos haluaa oikeasti vaurastua ja saada sijoituksilleen merkittävää tuottoa. Artikkelissa perehdyimme erilaisin esimerkein korkoa korolle efektiin ja sen voimaan, kun säästämisen aloittaa eri ikäisenä. Laskeskelimme myös "tappioita", joita säästämis- ja sijoituspäätösten lykkääminen aiheuttaa menetettyinä tuottoina. Tulokset olivat mielenkiintoisia ja ehkä vähän yllättäviä. Kannattaa lukaista tuo artikkeli. Pääomien kertymisessä korkoa korolle efekti on hämmentävä, siksi sen vaikutuksia on aina mielenkiintoista hämmästellä erilaisin laskuesimerkein ja näkökulmin. Nyt lähestymistapana on sijoittamisen ja ansiotulojen välinen kamppailu. Miksi rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät? Miten tulla rikkaaksi tai vaikka miljonääriksi?



Vanha sananlasku lähellä totuutta


Vanha vitsi kertoo, että varmin tapa tulla miljonääriksi on aloittaa miljardöörinä ja sijoittaa lentoyhtiöön. Heh heh, tuon vitsin on varmasti lähes jokainen sijoittaja joskus kuullut. Joku voi saada miljoonan uhkapelillä, naimalla rikkaan puolison tai syntymällä rikkaaseen sukuun ja saamalla hyvän perinnön. Meille muille "taviksille" rikkaaksi tuleminen vaatii kuitenkin työtä ja yrittämistä. Pelkästään työtä tekemällä ei kuitenkaan yleensä rikastu. Tämän sanonnan on moni varmasti kuullut ja se pitääkin pääosin paikkansa. Kiitos tästä kuuluu kokonaisveroasteelle, joka Suomessa on lähes maailman suurin. Yleensä tämän anekdootin sanovat kuitenkin henkilöt, jotka tuhlaavat kaiken, minkä työstään ansaitsevat. Vaikka palkka olisi kuinka hyvä ja nousisi ajan saatossa, myös kulut nousevat aina samassa suhteessa, eikä juuri mitään jää säästöön. Oikeasti he eivät siis ymmärrä miten tullaan rikkaaksi, koska miten luulit sitten vaurastuvasi, jos et töitä tekemällä? Töiden rinnalla pitää myös säästää ja sijoittaa (lukusuositus: Kaikkea ei kannata omistaa - Tavaroiden todelliset kustannukset). 

Sanonnassa on siis totuuden siemen. Palkkatyöllä on oikeasti vaikea rikastua, tai ainakaan päästä miljonääriksi. Poikkeuksia tietysti on, mutta tie rikkaaksi vaatii oikeasti vain aikaa säästää ja sijoittaa. Pelkästään hyväpalkkainen työ ei koskaan ole oikotie varakkaaksi. Vaikka kuinka tekisit töitä, niin et tule koskaan pitkällä tähtäimellä voittamaan keräämäsi pääoman voimaa kerryttää koron korolla lisää varallisuutta. Aika kerryttää varallisuuttasi ja vaikka työskentelisit 40 vuotta hyväpalkkaisessa työssä tehden 10-tuntisia päiviä, niin silti tulet ajan kerryttämälle omaisuudelle häviämään. Korkoa korolle efekti työskentelee joka päivä ja joka tunti, kerryttäen varallisuuttasi nukkuessasikin. Rahasi tuottavat siis paremmin kuin itse pystyt koskaan ansaitsemaan. Et ehkä usko tätä, joten otetaan selkeä esimerkki havainnollistamaan tätä.


Sijoitustesi tuotto päihittää sinut aina


Ehkäpä tämä käy helpoimmin ilmi seuraavasta esimerkistä. Esimerkissä on käytetty tilastokeskuksen antamia lukuja keskimääräisestä, alimman korkea-asteen koulutuksen saaneesta, suomalaisesta palkansaajasta, jonka tulot muuttuvat iän mukana (Tilastokeskus: Kokonaisansiot koulutusasteen ja iän mukaan, 2012). Vertailun vuoksi mainittakoon, että tilastokeskuksen mukaan kaikkien kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen kuukausiansio oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 3 109 euroa ja mediaaniansio 2 774 euroa kuukaudessa. 

Esimerkissämme henkilö siis aloittaa sijoittamisen kesätöistään saamalla 5 000 euron summalla ja sijoittaa palkastaan lisäksi aina joka vuosi 15% osakkeisiin (keskimääräinen säästöaste), jotka tuottavat 7% inflaation jälkeen. Ansiotulojen tai pääomatulojen veroja ei ole esimerkissä huomioitu, mutta oletettavasti ne suurin piirtein kumoavat toisensa. Eläkeiän lähestyessä työnteko vähenee ja loppuu 66-vuotiaana, jolloin 97 % 66-vuotiaista on eläkkeellä, kertoo Eläketurvakeskuksen tilasto Suomen eläkkeensaajista 2012.


Keskipalkkainen henkilö ei voita pääomatulojen voimaa, vaikka tekisi kahtakin työtä vuoden ympäri.

Mitä kuvaaja sitten kertoo? Kuten tavallista, korkoa korolle efekti vaatii aikaa voimistuakseen. Alkuun pääomatulot ovat pienet palkkaan verrattuna, mutta kasvavat vuosien saatossa eksponentiaalisesti, kunnes noin 50-vuoden tienoilla pääomatulot ohittavat jo palkkatyöstä saadut tulot. Esimerkissä on ihan tavallinen palkansaaja keskimääräisillä vuosituloilla ja säästämisasteella, sijoitustenkin tuotto on keskimääräinen. Tästä huolimatta pääomatulot kasvavat keski-iällä ja sen jälkeen jo niin suuriksi, että tavallinen palkansaaja ei näille pärjää. Vaikka tekisi kahta työtä päivät ja yöt putkeen, et siltikään voittaisi sijoitusvarallisuuden kerryttämää tuottoa. Vaikka olisit toimitusjohtaja, palkkatulosi luultavasti häviäisivät pääomatuloillesi. Tämä on myös jollain tavalla huojentavaa ja hauskaa, kun voit kuitenkin esimerkiksi pienipalkkaisena kuvitella itsesi ansaitsevan enemmän kuin toimitusjohtaja, jos vain olet säästänyt ja sijoittanut varojasi pitkäjänteisesti.

Miksi siis työskennellä aamusta iltaan pitkiä päiviä, kun vaihtoehtona olisi laittaa itse raha poikimaan ja tekemään töitä puolestasi? Itse voisit keskittyä johonkin tärkeämpään. Ei tarvitsisi herätä enää aikaisin aamulla ja tulla kotiin vasta myöhään pimeän jo laskeuduttua. Ensimmäinen asia on päättää, että sinusta tulee varakas. Sitä ei toivota eikä pyydetä, vaan se tulee päättää ja sitä pitää toteuttaa määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Jos säästää ja sijoittaa osakemarkkinoille hyvin hajauttaen myös ajallisesti, niin on vaikea kuvitella miten tehtävässä voisi oikeastaan epäonnistua vaikkapa 30-vuoden horisontilla. Voi jopa olla, että sinusta tulee taloudellisesti riippumaton. Kysymkseen siitä, miksi rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät voidaankin nyt vastata: Rikkaat ovat osanneet laittaa rahan tekemään töitä puolestaan.




(Alkuperäinen artikkeli julkaistu 27.1.2014 ja nyt päivitetty)

3 kommenttia:

  1. Palkkatyäläisen ansiot häviävät suurelta myös koska saman kaavan käänteinen versio toimii hänen päänmenokseen päivittäisen lainallaelämisen kulttuurissa.

    Meidät on pakotettu elämään, jossa luottokortin käytön välttely on lähinnä epäilyttävää. On aivan tavallista -ainakin ulkomailla kulkiessa -ettei ilman luottokortin numeroa saa varatuksi hotellihuonetta tai vuokratuksi autoa. Kohta käteinen kai kielletään kokonaan. Muovirahan helppouden houkutusta ei luolamiehen aivoilla varustettu kykene vastustamaan.

    Toivoisi, että peruskoulussa opetettaisiin maailman tärkein kaava -korkoa korolle. Monen pitää se opiskella kovan kautta.

    VastaaPoista
  2. Pitää kuluttaa, jotta kansantalous pyörisi. Jostainhan se rahan poikimaan pistäneiden voitto pitää tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän sitä joka tuutista toitotetaan. Se on tietysti yksilön oma asia, mihin rahansa laittaa. Mutta mitä tapahtuisikaan, jos ostaisimme vähemmän kertakäyttökulttuuriimme liittyvää tavaraa ja satsaisimmekin laatuun, ympäristöystävällisyyteen, eettisyyteen, kotimaisuuteen ja palveluihin? Kun tavarat olisivat laadukkaita ja kestäviä, ne maksaisivat tietenkin vähän enemmän. Osa niistä olisi mahdollista ja kannattavaa korjata. Kiinaan siirretyistä työpaikoista osa palaisi todennäköisesti takaisin Suomeen ja työttömyys vähenisi.

      Miten tällainen vaikuttaisi esimerkiksi salkkuni suurimpiin yhtiöihin? Fortumin voitot tuskin pienenisivät ja sähköä kuluisi entiseen malliin. Tuskin Nordean tai Tiedonkaan voitot tuosta laskisivat, samoin vakuutusyhtiöt ja operaattorit pärjäisivät samaan malliin. Ruokaakin kuluisi sama määrä silloin, kuin nytkin. Vaikka sijoituskriteerini ei olekaan niin sanotusti "eettinen", niin olen pyrkinyt sijoittamaan yhtiöihin, joiden palveluita itsekin käyttäisin. Esimerkiksi tupakkayhtiöihin en koskaan sijoittaisi.

      Poista