28. joulukuuta 2021

Liikuntasetelit tai SporttiPassi vanhenee? - Vinkkejä käyttöön

Mitä jos vaikkapa 150 euron arvosta liikuntaseteleitä uhkaa käydä vanhaksi, mihin niitä esimerkiksi itse käyttäisin? Erilaiset liikuntasetelit ja SporttiPassi (ePassi) käyvät moneen paikkaan, joten on melkeinpä ihme, jos niitä ei saa itse kulumaan. Elämäntilanteita on kuitenkin monia ja korona on heittänyt lusikkansa tähän soppaan. Moni liikuntapaikka onkin ollut suljettuna, jolloin liikuntaseteleitä ei ole yksinkertaisesti päässyt käyttämään. Esimerkiksi itselläni oli vielä vuoden 2021 lopussa käyttämättä noin 140 euron arvosta liikunta- ja kulttuurietua ja 60 euron arvosta pelkkää liikuntaetua ladattuna SmartumPay-sovellukseen. 


Lahjakortteja tässä blogissa arvosteltuihin paikkoihin


Näin aluksi ajattelin listata tähän muutamia aktiviteetteja, joista olen tässä blogissani kertonut ja itse kokeillut. Ainakin seuraaviin on saatavilla lahjakortteja, jos tekstini on herättänyt mielenkiintoa.
 
Sarjalippuja/lahjakortteja ja ennakkoilmoittautumisia blogissani arvosteltuihin aktiviteetteihin
Aktiviteetti Yrityksen nimi ja linkki ostopaikkaan Artikkeli blogissani
Melonta tai suppailu Helsingissä Hakuna Matata Sup Rental  Melontaa pääkaupunkiseudulla
VR-pelaaminen Pikseli Arcade virtuaalipuisto  Kokemuksia virtuaalitodellisuuspuistosta
Lentosimulaattori Takeoff lentosimulaattori  Kokemuksia Takeoff lentosimulaattorista
Sisäliikuntapuisto Aktiviteettiareena Extreme Esport Kokemuksia aktiviteettiareenasta
Melonta Espoon Otsolahti SE-Action ja Otsolahden Melontakeskus Kokemuksia Otsolahden Melontakeskuskuksesta
Köysiseikkailupuisto Seikkailupuisto Korkee -
Paloheinä ja Mustikkamaa
Paloheinän uudet radat ja Kokemuksia Mustikkamaasta
Köysiseikkailupuisto Seikkailupuisto Zippy Kokemuksia seikkailupuisto Zippystä
Köysiseikkailupuisto Seikkailupuisto Huippu Tarzan- hyppy on huipun uutuus
Vantaa Triathlon perusmatka TriForFun Vantaa Triathlon Olympiamatka ensikertalaisen silmin
Puolimaraton juoksutapahtuma Helsinki City Run Puolimaratonin tulos lähes ilman treeniä
Puolimaraton polkujuoksu Bodom Trail Polkujuoksua Pirttimäen ulkoilualueella


On moraalitonta päästää liikuntaetu vanhenemaan


Jos jostain kumman syystä et kuitenkaan itse keksi liikuntaedulle mielekästä käyttöä, niin rahanarvoiset edut kannattaa viime kädessä "lahjoittaa/myydä" jollekin toiselle. Edut ovat tietenkin henkilökohtaisia, mutta liian tiukat säännöt on mahdollista myös kiertää (tästä edempänä), jolloin joku muu voi hyödyntää etuasi. Joku tiukkapipo voisi ehkä pitää tätä vähän moraalittomana, mutta mitään järke niitä maksuvälineitä ei ole päästää vanhenemaan. Tällöin vain esimerkiksi Smartumin liikuntaseteleitä myyvä Smartum Oy hyötyy tästä vanhenemisesta. Maksat käytännössä verotusarvoa tyhjästä, jos esimerkiksi saat työpaikalta liikuntaseteleitä puoleen hintaan ja ne jäävät käyttämättä. Jos joku muu käyttää jo maksettua etuasi, saa liikuntasetelin tai sporttipassin käyttöpaikka tästä luonnollisesti maksun. Kuka sitten rahanarvoista etua loppupeleissä käyttääkään, niin hän tukee paikallisia liikuntapalveluja ja mahdollistaa näiden tuottajien elämisen. Näin pragmaattisesti ajatellen on oikeastaan moraalittomampaa päästää liikuntasetelit vain vanhenemaan, kuin antaa etua jollekin muulle, joka maksamalla rahoittaa liikuntapalveluja tuottavia yrityksiä.


Uimahalli ja seinäkiipeily myös kaverille


Tässä seuraavassa olisi kaksi vinkkiä liikuntaedun käyttöön pääkaupunkiseudulla, jotka eivät ole suoraan sidottuja käyttäjään: uimahallin ja seinäkiipeilyn sarjakortit. Tämä siis tarkoittaa, että voit periaatteessa myydä etusi muille, tai antaa vaikka perheenjäsenellesi käyttöön. Esimerkiksi vantaan kaupungin uimahalleissa liikuntaseteleillä yms. maksuvälineillä voi maksaa ainoastaan normaalihintaisia tuotteita. Kaikista omaksi lunastettavista sarjakorteista veloitetaan viiden euron korttimaksu, jonka päälle tulee sitten haluamasi, esimerkiksi 10 kerran käynti, eli 42 euroa (50 € vuonna 2021). Jos omistaa kortin jo aikaisemmin, niin korttimaksua ei tietenkään tarvitse maksaa. Kortille voi luonnollisesti ladata vaikkapa 25 uintikertaa, joka maksaa 100 euroa (112,5 € vuonna 2021). Yhden uintikerran hinnaksi tulee siis noin 4 euroa/kerta. Ei voi kovin kalliiksi haukkua. Vaikka kortti onkin henkilökohtainen, pystyy sitä kuitenkin "lainaamaan" muille. Uintikerran veloitus tapahtuu nimittäin aina korttia portille vilauttamalla, eikä henkilöllisyyttä siten koskaan kysytä. Itse asiassa olen jopa ostanut aasialaiselta naapuriltani kyseisen sarjakortin alle puoleen hintaan, koska hän ei sitä käyttänyt ja oli muuttamassa muualle.

Seinäkiipeily Boulderkeskuksessa voi myös olla kätevä vaihtoehto liikuntaseteleiden käyttämiseen. 10 kerran kortti maksaa 85 euroa (99 € vuonna 2021) ja on voimassa yhden vuoden. Laajojen aukioloaikojen puitteissa sisähallin seinille voi tulla kiipeämään sopivaan aikaan ja viipyä paikalla aivan oman mielensä mukaan. Yleensä kädet kestävät sen 1,5 tuntia apinointia seinillä ja katossa. Sarjakortti "ladataan" ajokorttiin. Tarkemmin sanoen sarjakorttisi arvo on ladattu tilillesi, jota käytät vilauttamalla lukijalle ajokorttisi viivakoodia. Nokkelimmat tajuavat varmasti, mitä tämä mahdollistaa? Ostaessasi esimerkiksi 10 kerran sarjakortin, voi perheenjäsenesi käydä kiipeilemässä vain tätä viivakoodia kassanläheisyydessä majailevalle lukijalle näyttämällä. Henkilöllisyyttä ei missään vaiheessa siis tarkisteta. Maksajan ajokorttia ei tarvitse kantaa mukana, koska netti on täynnä erilaisia viivakoodifontteja. Kun tiedät maksajan (eli tässä esimerkissä sarjakortin maksaneen perheenjäsenen henkilötunnuksen), voit tämän hetun perusteella printata itsellesi oman viivakoodin (viivakoodeja löytyy eri formaateissa, ajokortissa on Code 39), joka toimii sisäänpääsynä. Teippaat sitten tämän tulostetun viivakoodilapun vaikkapa jonkun turhan kortin taustalle, niin sisäänpääsy hoituu kätevästi.

Päivitys 28.12.2021. Boulderkeskuksen läheisyyteen Helsingin Konalaan avattiin KiipeilyAreena Ristikko (Hoplopin entisiin tiloihin), joka voittaa Boulderkeskuksen kaikilta osin. Paikat ovat hienompia ja seiniä on paljon enemmän. Paikassa on sekä boulderointia, että köysikiipeilyä. Hinta on vain himpun verran suurempi, mutta toisaalta sarjakortti on voimassa jopa 18 kk. Suosisin siis mieluummin tuota.


Kulttuuriedulla Finnkinon sarjalippuja - Myös myynti mahdollista


Kuten eräs anonyymi kommentoija tämän artikkelin lopussa mainitsikin, niin Finnkinon paperisia sarjalippuja on mahdollista ostaa "anonyymisti". Sarjakortteja ostettaessa niihin tulee kyllä ostajan nimi, mutta sarjakortit voi käyttää Finnkinon verkkopalvelussa maksutapana kenen tahansa tilillä. Matti Meikäläinen voi siis ostaa vaikkapa R-kioskilta 5 kpl paperisia sarjalippuja ja Saija Sieppo voi luoda Finnkinon verkkopalveluun tunnuksen, jossa käyttää nämä liput. Valitsee vain teatterin, elokuvan sekä näytösajan ja syöttää lipun sarjanumeron lopulta ostoskoriin. Käytännössä siis ostajan henkilöllisyys katoaa. 


Käytännössä tuo paperinen Finnkinon sarjalippu on kuin käteistä rahaa. Anonyymi ja erittäin helppo ja nopea vaihtaa oikeiksi euroiksi. Sanotaanko vaikka niin, että noita on nähty myytävän vaikkapa Huuto.netissä. Esimerkiksi 5 kpl lippuja vaihtaa helposti omistajaa hintaan 37 euroa (7,4 €/lippu) ja tällöin ilmoitus ei ehdi olemaan palvelussa kuin kymmenisen minuuttia :)


Lopputulos - Vinkkejä otetaan vieläkin vastaan


Jos liikuntaetua tai vastaavia uhkaa mennä vanhaksi, niin tässä oli muutama vinkkiä, miten ne voi kätevästi käyttää tai jopa myydä eteenpäin ja vaihtaa käteiseksi. Jos jollain on jotain vastaavia mielenkiintoisia käyttöpaikkoja tai -tapoja, jossa maksajaa ei ole sidottu suoraan käyttäjäksi, niin vinkkejä otetaan mieluusti vastaan.


(Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 28.12.2016 ja nyt päivitetty)

3 kommenttia:

  1. Konserttiliput on myös hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
  2. Myös Finnkinon sarjakortteja voi ostaa kyseisillä seteleillä. Sarjakortteihin tulee käyttäjän nimi, mutta jos pelkää että henkilöllisyyttä kysytään näitä käyttäessä niin sarjakorttia voi käyttää myös verkkopalveluissa maksutapana kenen tahansa tilillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Kokeiltu ja päivitetty juuri artikkeliin.

      Poista