Celestron Skymaster 25x70 - Kokemuksia avaruuskiikareista

 Olen aina rakastanut avaruutta. Sen suuruus ja arvoituksellisuus kiehtoo. Samalla se on kuitenkin koko ajan läsnä ja jokainen voi yötaivaalla ihastella tähtiä, kuuta ja planeettoja. Sinun tai kenenkään muun toiminnalla ei ole mitään vaikutusta galaksiimme ja aurinkokuntammekin jatkaa toimimista kauan sen jälkeen, kun ihmiskunnasta on vain muisto jäljellä. Pistäähän se nöyräksi, kun noita etäisyyksiä, lukumäärää tai aikaa rupeaa pohtimaan. Mittakaava ei vain sovellu ihmismielen ymmärrettäväksi. On myös jokseenkin hassua, miten vähän tavallinen nykyihminen tietää tähtitaivaasta. Siitä on vieraannuttu täysin. Planeettojakaan ei oikein tunneta. Kuinka moni edes tietää, että kiikareilla voi nähdä Jupiterin kuut, tai Andromedan Galaksin? Hyvillä kiikareilla vieläkin paremmin. Pakkohan tuollainen on päästä kokemaan. Tästä syystä hankimmekin veljen kanssa puoliksi Celestron Skymaster 25x70 avaruuskiikarit. 

Virallisesti sellaista määritelmää kuin avaruuskiikarit ei taida edes olla. Näkeehän jo pelkillä silmillä avaruuteen ja tähtiä voi tarkastella kiikarilla kuin kiikarilla. Termillä avaruuskiikarit kuitenkin yleisesti viitataan kaukoputken kaltaisiin, valovoimaisiin ja hyvin suurentaviin kiikareihin, joilla on tarkoitus tarkastella ja tutkia planeettoja, tähtiä ja muita kiinnostavia kohteita kaukaisuudessa. Terminä tuo on kyllä hyvin myyvä.

Vasemmalla vanhat 7x50 kiikarit ja oikealla Celestron Skymaster 25x70 avaruuskiikarit. Mittanauha 30 cm. Kokoeroa löytyy, vaikka vanhatkaan kiikarit eivät olleet sieltä pienemmästä päästä.

Miksi juuri Celestron Skymaster 25x70 avaruuskiikarit?

Miksi päädyin näihin kiikareihin? Kaukoputki ei tule kyseeseen, koska sitä olisi turhan vaikea kuljettaa kerrostalosta johonkin hyvään katselupaikkaan. Niiden hinta on myös suolainen verrattuna vähäiseen käyttööni. Todella isot kiikarit puoletaan maksavat jo yli 200 euroa. Ne myös painavat paljon ja vaativat ehdottomasti tukea. Nykyisen mallin hinta oli kotiin toimitettuna noin 140 euroa, hankintapaikkana Teleskooppi.fi (tavara tuli Latviasta). Siinä on siis suurennusta 25 x ja linssi josta valo tulee sisään (objektiivi) halkaisija on 70 mm. Objektiivia voisi verrata vähän kuin vesisankoon. Mitä isompi on vesisangon halkaisija, niin sitä enemmän vettä se pystyy keräämään. Objektiivissa vain puhutaan kerätystä valosta, eli fotoneista.

Olisin ehkä halunnut vähemmän suurennosta (esim vain 15x), koska mitä enemmän suurennosta on, sitä pienempi näkökentästä tulee ja kohteen hakeminen vaikeutuu. Suuremman zoomin kanssa myös tuen tarve on tärkeämpi, koska vähäinenkin tärinä tekee kuvasta rauhattoman ja lähes katselukelvottoman. 15 kertainen suurennos olisi varmaan ollut optimi, mutta kun koronan vuoksi kaikenlaisesta tavarasta on puutetta, niin vain tämä 25x70 malli oli varastossa. Ei tämäkään huono vaihtoehto ole. Amazonissa tämä malli on saanut reilut 5 300 arvostelua ja tähtiä 4,4/5. Pirun hyvä hinta-laatu-suhde mielestäni. Tällä hetkellä en käytä kamerajalustaa, koska saan tuettua kiikarin hyvin esim. Malminkartanon huipulta löytyviin roskalaatikoihin. Periaatteessa jonkinlainen tuki on kuitenkin pakollinen. Käsivaralta ei näe selvästi mitään.

Kiikareissa on elinikäinen takuu ja ne on tehty Kiinassa. Rakenne on vesitiivis ja mukana tulee kuljetuslaukku ja kiinnike kamerajalustaan. Painoa on noin 1,5 kg. Lähin katseluetäisyys on noin 23 metriä ja näkökentän koko on 2,7 astetta. Esimerkiksi kuu näkyy näkökenttänä 0,51 astetta (arctang 3474 km/384 400 km) Toisin sanoen jos katselee esimerkiksi täysikuuta näillä avaruuskiikareilla, niin sen pitäisi olla noin viidesosa kiikarin näkökentästä. Selkeämmin sanoen kiikarin kuvaan mahtuisi 5 kuuta vierekkäin.

Erotuskykyä on 1,57 kaarisekuntia (lasketaan kaavalla 11/objektiivin läpimitta senttimetreissä). Tätä kapeammalla olevat kaksi kohdetta tulkitaan siis vain yhtenä. Vertailun vuoksi silmän erotuskyky on korkeintaan noin 2 kaariminuuttia, mikä vastaa noin kolmen kilometrin etäisyydellä näkyvän keskikokoisen ihmisen pituutta. Tarkin ihmisen rakentama kaukoputki on kahdesta kaukoputkesta yhdistetty interferometri VLTI, jonka tarkkuus on luokkaa 0,001 kaarisekuntia

Tähtitaivas nyt - Mitä syksyllä kannattaa katsella?

Seuraavat jutut on poimittu Ursan erinomaisesta Tähtitaivas nyt -podcastista 25.8.2021 ja bongaa 100 haasteen sivustolta vähän oman maun mukaan. Nämä vinkit pätevät hyvin jokavuotiseen pimeään syksyyn. Kaikki vinkit on bongattavissa paljon ennen keskiyötä, joten järkevästä nukkumaanmenosta ei tarvitse tinkiä.

Kun aurinko laskee noin 15 astetta alle horisontin, niin saapuu pimeä eli astronominen hämärä. Hyvä nyrkkisääntö on, että 1,5 tuntia auringonlaskun jälkeen on riittävä pimeys tähtien katseluun. Syksyhän on erinomaista aikaa tähtien tarkkailuun, koska syksyllä märkien lehtien ja pimeyden ansiosta hajavalon määrä on minimissään. Syksyssä on myös se etu, että tähtitaivas näyttää käytännössä samalta aina kun tulee pimeää. Tämä "illuusio" johtuu siitä, että vaikka tähtitaivas on samassa asennossa aina 4 min aikaisemmin, niin pimeys myös tulee noin 4 minuuttia aikaisemmin. Syystaivas pysyy siis muuttumattomana (elokuu-joulukuu). Syksyllä ei myöskään ole vielä niin kylmä, kuin talvella.

• Aloitetaan sieltä helpoimmasta. Kuustahan näkyy maahan aina sama puoli, koska Kuun kierto on vuorovesilukkiutunut maan kanssa. Täysikuu on todella kirkas ja avaruuskiikareiden kautta katsottuna joutuu melkein käyttämään aurinkolaseja. Paras on siis katsella puolikuuta tai sirppiä. Entäs Maatamo? Tällä tarkoitetaan Maasta heijastuvan valon valaisemaa yöpuolen pimeää kuunpintaa. Maatamo näkyy parhaiten Kuun ollessa kapea sirppi, koska silloin Kuusta katsottuna Maa paistaa kirkkaimpana. Kuun hämärällä puolella onkin paljon valoisampaa, kuin kirkkaimmankaan kuutamon aikaan Maassa. Kuun neljää eri vaihetta katsellessa voikin sitten pohtia esimerkiksi mihin suuntaan se kiertääkään Maata ja pyörii itsensä ympäri, jos tietää että viikko uudenkuun jälkeen puolikuu on oikea puoli valaistuna ja täysikuun jälkeen viikon päästä puolestaan vasen puoli valaistuna.

Halvalla kamerakännykällä avaruuskiikareiden läpi kuvattu kuu. Kuun vaiheena puolikuu. Onko seuraava vaihe uusikuu vai täysikuu, eli kasvaako vai pieneneekö valaistu osa?

• Tähtitaivaan asento muuttuu jatkuvasti, koska maa pyörii akselinsa ympäri ja kiertää auringon ympäri. Vain Pohjantähti (latinaksi Polaris) pysyy paikoillaan ja kaikki näyttää kiertävän sen ympäri. Miksi? Koska se on melko tarkasti maapallon akselin jatkeella ja pysyy siksi paikoillaan. Todellisuudessa Pohjantähti ei ole yksittäinen tähti vaan useasta tähdestä koostuva tähtijärjestelmä. Helpoin tapa Pohjantähden löytämiseen on etsiä Otavan kauha ja vetää sen kauhaosan tähdistä Merakista ja Dubhenin kautta suora viiva, niin päästään Pohjantähteen.
• Tähtitaivaalta kannattaa etsiä kirkkaat tähdet Deneb, Vega ja Altair, jotka muodostavat Kesäkolmion kuvion korkealle etelätaivaalle.  Kesäkolmio on tähtitaivaan hahmottamista helpottava epävirallinen kuvio Tämän kautta kulkee sitten Linnunrata. Näistä tähdistä Vega on Suomen tähtitaivaan kolmanneksi kirkkain tähti ja Altair on puolestaan yksi lähimmistä tähdistä (17 valovuotta), jotka näkyvät pohjoisella tähtitaivaalla
• Linnunrataa voi bongata vain, kun on riittävän pimeää. Siis ihan kunnolla. Kaupungissa sitä ei näe. Myös Kuun valo pilaa tämän havainnon, joten kannattaa hyödyntää uuden kuun aika, jolloin Kuu ei siis näy lainkaan. Valitettavasti itse en ole tätä koskaan nähnyt. Joko on ollut liikaa valosaastetta tai en ole tajunnut katsoa taivaalle juuri oikeaan aikaan, kun olen ollut syrjäisellä paikalla pilvettömään aikaan. Linnunradan valovyö kulkee koillisesta lounaaseen Kesäkolmion kautta.
• Seulaset, eli Plejadit (M45), tai tarun mukaan "Seitsemän sisarta". Itäisellä taivaalla oleva tähtijoukko, joka näkyy selkeästi silmin. Tähtijoukko on syntynyt noin 100 miljoonaa vuotta sitten ja käsittää yli 500 tähteä. Etäisyys noin 400 valovuotta ja halkaisija 30 valovuotta. Silmin näitä tähtiä kuitenkin erottaa vain noin 6-9 kpl, jotkut haukansilmät jopa 18 kpl. Avaruuskiikareilla näkee lukemattoman määrän.
• Planeetoista Jupiter on syksyn planeetta ja se näkyy kirkkaimpana valopisteenä taivaalla etelän suunnalla. Sen kuut Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto voi nähdä kiikareilla. Yheensä kuita tunnetaan 79 kpl ja ne ovat läpimitaltaan muutamasta kilometristä sataan. Neljän suurimman kuun halkaisija on kuitenkin jopa 3 000 - 5 000 km (vertaa oma kuumme 3 500 km). Näin suurina ne on helppo nähdä kaukaakin. Näitä kuita kutsutaankin Galilein kuiksi löytäjänsä Galileo Galilein mukaan vuonna 1610. Kun Jupiterin halkaisija on noin 170 000 km, niin Kallisto voi kulkea 1,9 milj km etäisyydellä Jupiterista. Käytännössä siis jopa 11 x Jupiterin halkaisijan päässä. Kiertoaika tällä 17 päivää. Syksyn edetessä Venus muuttuu Jupiteria kirkkaammaksi, jolloin se ei ole enää yötaivaan kirkkain valopiste.

Tähtitaivas Vantaan Malminkartanon huipulta kuvattuna. Etelässä näkyy vain kirkas Jupiter keskellä ja himmeä Saturnus kämmenen leveys oikealla ja hitusen alas, kun klikkaat suurempaa kuvaa.

Jupiterin kuut halvalla kamerakännykällä avaruuskiikareiden läpi kuvattuna. Tästä kuvasta olen aika ylpeä. Ei ole onnistunut toista kertaa, vaikka olen kuinka yrittänyt.

• Jupiterin lähellä oleva ja sen oikealla puolella Saturnus on myös kiva bongata himmeänä. Muita planeettoja ei syksyllä pysty bongaamaan, koska ne jäävät horisontin alle. Avaruuskiikareilla ei ihan erota Saturnuksen renkaita, mutta itse valopiste näyttää vaakatasoon käännetyltä kananmunalta, joten periaatteessa ne renkaat kuitenkin erottaa. 
• Andromedan galaksi (Messier 31) on meitä lähinnä oleva galaksi. Siinä on noin 500 miljoonaa tähteä ja sen etäisyys on noin 2,5 miljoonaa valovuotta. Katsomme siis kauas menneisyyteen sen nähdessä. Andromedan galaksi näkyy myös paljain silmin, mutta kiikareilla vähän kirkkaammin. Se näyttää taivaalla samalta, kuin home leivässä. Sellainen hähmyinen sormenjälki. Kannattaa katsoa mieluummin syrjäsilmällä, koska silmän solut ovat herkempiä tarkan näön ulkopuolella. Hyvä nyrkkisääntö on etsiä Pegasuksen neliö, laskea siitä kaksi tähteä vasemmalle ja kaksi ylös. Siinä pitäisi olla sitten Andomeda. Vahingossa Andromedan galaksia ei kuitenkaan näe, vaan pitää tietää mihin katsoo. Jos galaksin himmeimmätkin osat näkisi, niin se näkyisi noin 3,7 asteen kokoisena, eli noin 7 kertaa täysikuun kokoisena.

Ainakin yllä mainittuja asioita on mielenkiintoista yötaivaalta bongata ja siinä sivussa sitten opetella historiaa ja mielenkiintoisia faktoja. Tähtien löytämiseen voi käyttää esimerkiksi Stellarium, tai SkyView Free -ohjelmia kännykässä. 

Omasta mielestäni erittäin hyvin sijoitetut rahat avaruuskiikareiden muodossa. Voisi sitä paljon turhempaakin rahaa laittaa. Päivittelen tähän blogiin sitten joskus pidempiaikaisia kokemuksia ja hyviä bongauskohteita talveksi/kevääksi, kuten esimerkiksi Sirius, Orionin vyö, Betelguise ja Orionin sumu. Josko noista saisi käyttökelpoisia kuvia kännykameralla.