9. huhtikuuta 2015

Veroilmoitus verkossa 2015 - Matkakuluja ja vähennyksiä

Bloggerin tilastoista näkee hyvin, mitä ihmiset tällä hetkellä blogistani hakevat. Suosituimpana kirjoituksena pitää ykkössijaa reilulla marginaalilla artikkeli: Veroilmoitus ja veronpalautus - Mitä verovähennyksiä. Suurelle osalle veroilmoitus onkin juuri tipahtanut postiluukusta, joten aihe on ymmärrettävästi pinnalla. Oma veroilmoituksenikin saapui juuri postissa.

Ajattelin nyt kirjoittaa vain lyhyen jutun omista vähennyksistä vuoden 2015 veroilmoitukseen (eli oikeastaan verovuoteen 2014, jos tarkkoja ollaan). Aikaisempi Veroilmoitus ja veronpalautus -juttuni on mielestäni sen verran kattava ja informatiivinen, että perusasioita on turha toistaa. Kannattaa lukaista se ensin, jos veroilmoituksen täyttö ei ole hallussa ja jos et tiedä, mitä vähennyksistä konkreettisesti hyötyy ja mitä ovat palautukset. Toivon tietenkin, että tästä Veroilmoitus 2015 artikkelista on lukijoillekin jotain hyötyöä, mutta tämä artikkeli on oikeastaan enemmän itseäni varten. Seuraavaa veroilmoitusta varten voin kaivaa blogini arkistosta tämän taas ohjeeksi ja katsella, mitä vähennyksiä olikaan aikaisemmin tullut tehtyä ja mitä vähennyksiä seuraavalle vuodelle voisi tai pitäisi tehdä. Mielestäni kätevää.

Ennen vähennysten käsittelyä on kuitenkin pakko lainata aikaisemman artikkelini kappaletta: Saadut vähennykset eivät ole yhtä kuin palautukset. Jos saat vähennyksiä vaikkapa 100 euroa, sitä ei vähennetä suoraan maksamistasi veroista, vaan 100 euroa vähentää ansaitsemiasi tuloja ja sitä kautta laskee vasta maksamiasi veroja. Toisin sanoen peukalosääntö on, että ansiotuloissa vähennykset ovat lisäprosentin suuruisia ja pääomatuloissa ne ovat pääomatuloveroprosentin suuruisia. Eli 100 euron verovähennys säästää pääomatuloissa (30 % 2013) 30 euroa ja ansiotuloissa (itselläni 27,5) 27,5 euroa. Peukalosääntöä tarkemman vaikutuksen verovähennysten hyötyyn pystyy laskemaan vain verottajan veroprosenttilaskurilla.

Veroilmoitukseeni oli kirjattu jäännösveroa 456,75 euroa. Siinä ei kuitenkaan oltu huomioitu matkakuluja ja vähennyksiä pääomatuloista sekä blogituloja. Katsotaan, mitä jäännösverolle käy, kun listaan alle kaikki kirjaamani vähennykset ja niiden "säästön" aikaisemmin sanotun peukalosäännön avulla. Lopuksi laskemme näiden vähennysten konkreettisen ja tarkemman arvion verottajan veroprosenttilaskurin avulla.

Matkakulut: 1 234,60 euroa. Koostuu: matkaliput + polkupyörä = (12 kk  * 95,80 e/kk + 85 e/vuosi). Koska pidän kesälomani kahdessa osassa, tulee lomat huomioiden halvimmaksi ostaa matkalippu 12:lle työssäkäyntikuukaudelle. Oikeastihan pyöräilen töihin vuoden ympäri, mutta verottaja hyväksyy vähennyksen halvimman kulkuneuvon mukaan, joka on yleensä julkinen kulkuneuvo. Säästö noin 175 euroa. Laskenta: (matkakulut - omavastuu) * ansiotulojen lisäprosentti = (1234,60 e -600 e) * 0,275.

Jos olen rehellinen, niin en täysin edes ymmärrä tuota verottajan polkupyörän vähennystä 85 e/vuosi. Se on todella järkyttävän pieni, eikä ole edes kilometripohjainen. Lisäsin sen matkakuluihin, koska kuitenkin pyörää käytän. Tuolla summallahan saa hädin tuskin yhden parin renkaita polkupyörään. Jos lasketaan pelkästään pääomakulut kolmesta työmatkoissa käyttämistäni pyöristä (6 % vaihtoehtokustannus), niin summaksi tulisi jo noin 230 euroa. Tähän sitten päälle kasvaneet ruokakulut, vaatetus, renkaat, voimansiirron huolto yms tarvikkeet, niin puhutaan vähän eri suuruusluokasta vuodessa. Ja tässä ei ole vielä laskettu mukaan pyörien arvon alenemista. Jos mopossa vähennykset ovat 0,09 e/km, niin samaa lukua käytettäessä pyöräilyssä vähennykset olisivat itselläni noin 486 euroa vuodessa (5400 km*0,09 e/km). Näin ollen se jäisi tosin alle matkakulujen omavastuun.

Muut tulonhankkimiskulut pääomatuloista: Yhteensä 914,90 euroa. Säästö noin 274 euroa. Laskenta: tulonhankkimiskulut * pääomatuloveroprosentti = (914,90 e * 0,30) Koostuu:
  • Kulun määrä: 24 euroa,  Taloustaito-lehti ja Veronmaksajain keskusliiton jäsenyys
  • Kulun määrä: 39 euroa,  Viisas Raha-lehti ja Osakesäästäjien keskusliiton jäsenyys
  • Kulun määrä: 29,90 euroa,  Jukka Oksanharjun sijoituskirjapaketti
  • Kulun määrä: 96 euroa, Internet-yhteys (100 % vähennys)
  • Kulun määrä: 410 euroa, Työhuonevähennys, huomattavat sivutulot
  • Kulun määrä: 316 euroa, Tietokone (100% vähennys), 25% vuotuisina menojäännöspoistoina


Yhteisenä perusteluna verottajalle kaikista yllämainituista seuraava: Tietokonetta ja nettiä käytetty kaupantekoon osakkeilla sekä tiedonhankintaan yritysten kotisivuilta, osavuosikatsauksista ja talousaiheisilta foorumeilta. Lehdet ja sijoituskirjat antavat lisätietoa ja vinkkejä sijoittamiseen ja yritysten tulevaisuuden hahmottamiseen. Työhuonetta käytetty huomattavien sivutulojen ansaintaan. Omien nettisivujen kautta hankittu myös mainostuloja, johon näitä on luonnollisesti tarvittu. Katso tarkemmat perustelut aikaisemmasta artikkelistani. Viime vuonna muut tulonhankkimiskulut pääomatuloista olivat 652,42 euroa, joten lisää vähennyksiä on tullut. Suurimpana internet-yhteyden ja työhuonevähennyksen kasvattaminen, koska sijoitustoiminnan kokoluokkakin on kasvanut ja niiden tulot ovat mielestäni jo huomattavia (katso Eläminen osinkotuloilla).

Tässä siis kaikki kirjaamani vähennykset. Veroilmoituksessa ei oltu kuitenkaan huomioitu TradeTrackerin maksamia verottomia tuloja nettisivuistani: 604 euroa (artikkeli: Rahaa blogilla - Paljonko bloggaajat tienaavat). Tästä veroja kertyisi peukalosäännön mukaan noin 166 euroa (604*0,275). Veroilmoituksen jäännösvero oli 456,75 euroa. Matkakuluista peukalosäännön avulla säästöön kertyi 175 euroa ja muista tulonhankkimiskuluista pääomatuloissa noin 274 euroa. Yhteensä siis 449 euroa. Lisätuloista pitäisi maksaa 166 euroa. Kun jäännösveroista vähentää vähennysten kautta saadun "säästön"ja lisätulojen veron, niin maksettavaksi tulisi: 456,75 - (175+274) + 166 = 456,75 - 449 + 166 = 173,75 euroa. Reilun 450 euron mätkyistä siis tulikin vähennysten ja lisätulojen myötä noin 170 euron jäännösverot. Kun veroprosenttilaskuriin syöttää omat tulotiedot ja vähennykset, niin laskurin mukaan jäännösveroja kertyy noin 150 euroa (saatu veroprosenttilaskurin luku: Koko vuoden verot ja maksut yhteensä vähennetään paperisen veroilmoituksen hyväksiluetut ennakot yhteensä -luvusta). Tässä kohtaa täytyy vähän antaa noottia verottajalle. Miksei verkon kautta täydennettävään veroilmoitukseen voi yhdistää laskuria, joka laskisi uusien tietojen ja vähennysten jälkeen automaattisesti veronpalautusta. Ei luulisi olevan vaikeaa.

Mitä sitten ensi vuonna. Jos TradeTrackerin maksamia tuloja kertyy enemmän, kasvatan vielä tuota työhuonevähennystä maksimiin. Muuten vähennykset pysyvät samana. Pitää vähän myös katsoa, miten tuon opintotuen takaisinperinnän kanssa menee. Jos päätös on itselleni negatiivinen, niin voipi olla, että verotulojen maksuhalukkuus (moraali) väliaikaisesti laskee ja kaikkia tuloja ei tulla välttämättä ilmoittamaan verottajalle oikean suuruisena. Veronkiertoa en silti kenellekään suosittele.

Päivitys 10.9.2015
Lopullinen verotuspäätös saapui tänään postilaatikkoon ja kaikki vähennykset menivät läpi artikkelissa kerrotun suuruisina. Lopulliseksi jäännösveroksi tuli 172,56 euroa.

17 kommenttia:

  1. Eikö työhuonevähennystä voi saada muka eri summaa kuin, mitä verottaja antaa mallina. Eikös siinä lue, että jos et anna muuta selvitystä kuluista voit saada näin ja näin paljon.

    Luulisi, että vuokratessa esim. Kaksion, mistä toista huonetta käyttää sivutulojen hankintaan, niin työhuone vähennys olisi esim. 12*kaksion ja yksiön välinen vuokra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos esitätä kattavan ja eritellyn selvityksen työhuoneen kuluista, niin sen kyllä luulisi riittävän. Löysin tällaisen tekstin: "Jos elinkeinotoiminnan käyttöön on varattu erillinen 20 neliön huone 100 neliön huoneistossa, saa kulut vähentää yksityiskäytössä ja elinkeinotoiminnan käytössä olevien tilojen pinta-alojen suhteessa. Huoneiston hoitovastikkeesta, sähköstä yms. kuluista saa siis vähentää 20 prosenttia. Jos elinkeinotoiminnassa käytetään vaikkapa suhteessa enemmän sähköä kuin yksityistaloudessa, on mahdollista saada kuluista, esim. sähkölaskusta, isompikin osuus vähennettyä kuin kaavamaisesti pinta-alojen suhteessa laskettuna. Tämä saattaa kuitenkin edellyttää tarkemman selvityksen esittämistä toiminnan laadusta ja kulujen jakautumisesta muun kuin pinta-alojen perusteella."

      Joskus laskeskelinkin noita kuluja tarkemmin työhuoneen osalta. Kirjanpitoni vuodelta 2014 näyttää asumisen kustannuksiksi (vastike, vesi, sähkö) 2 116 euroa. Jos ruvetaan pilkkua viilaamaan, niin vakuutukset vuodessa 135,65 euroa. Työhuoneen koko 10 neliötä 56:n neliön kaksiosta, eli 17,86 %. Yhteensä kulut: 2251,65*0,1786 = 402,14 euroa. Tähän vielä toimistokalusteet päälle muun selvityksen puuttuessa 40 e/kk = 442,14, joten ollaan melko lailla tuossa verottajan antamassa työhuonevähennyksessä (410 e). Sinun esimerkissäsi mennään varmasti jo ylikin.


      Poista
  2. Kiinnostaisi myös tietää, että meneekö nuo vähennykset läpi, joten jos saisi sitten myöhemmin uutta raporttia miten meni.

    VastaaPoista
  3. Moikka, tähän blogitekstiin täysin liittymätön juttu, haluaisin kysyä sinulta neuvoa. Olen 29 vuotias, aloin pari vuotta sitten tienaamaan kunnolla niin että pystyn helposti säästämään 2000 euroa kuukaudessa. Vuosi sitten ostin sijoitusasunnon ja (ehkä tyhmästi) joulukuussa maksoin lainaa 15k takaisin. Nyt käytössäni on taas 15k ns ylimääräistä. Osan haluaisin jättää pahan päivän varalle mutta n.8-10k haluaisin sijoittaa. Olen sijoittamisessa täysi amatööri joten olen lukenut sijoittamisen blogeja ja pari kirjaa ja todennut että tällä hetkellä on ilmeisesti kaikista huonoin ajoitus aloittaa sijoittaminen ainakin osakkeisiin? Kuukausisijoittamisen pienellä määrällä voisin aloittaa, mutta en ole löytänyt vielä yhtään vinkkiä siitä mihin tässä taloustilanteessa kannattaisi nuo 8-10k sijoittaa? Mitä itse tekisit? Kiitos paljon avustasi, blogisi on antanut ajattelemisen aihetta moneen asiaan jo tähän mennessä :)

    Terkuin,
    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Negatiiviset reaalikorot ajavat sijoituksia osakkeisiin, koska muualtakaan sitä tuottoa ei saa. Pitkistä koroista tappio on varma, lyhyistä koroista saa vain jonkinlaista vaatimatonta korvausta. Osakkeet voivat kyllä vielä nousta, mutta heikoilla jäillä kuljetaan. Varovainen pitää olla, koska vuorovesi on kääntymässä.

      Itse en ole kuitenkaan myymässä salkkuani osakkeista, ehkä jotain vaatimatonta säätöä teen, mutta melkein täydellä osakepainolla mennään. Pitkällä tähtäimellä nousut ja laskumarkkinat eivät enää huoleta, voin nukkua yöni hyvin, enkä tarvitse rahojani mihinkään lähitulevaisuudessa. Miksi siis hötkyilisin?

      Jos mietit, milloin sijoittaa, et tule todennäköisesti sitä koskaan tekemään. Oikea vastaus on juuri nyt. Aloita pikkuhiljaa, opettele, hajauta ajallisesti ja osta vaikkapa Nordnetin halpoja superrahastoja tai etf-tuotteita. Olet nuori ja sinulla on aikaa ja rahaa opetella sijoittamaan. Pikkusummilla hitaasti aloittamalla oppirahoista ei tule niin kalliita.

      Tästä kysymyksestäsi olen itse asiassa viikon tai parin päästä kirjoittamassa ja julkaisemassa juttuakin. Kiitokset mielenkiinnosta.

      Poista
    2. Kiitokset vastauksesta! Pikkusummalla aloittaminen kuukausittain kuulostaa hyvältä ja sen tulenkin ehdottomasti tekemään :) Pankissa kuitenkin lojuu se 15 tuhatta ylimääräistä, ehkä sen (tai osan siitä) sijoittaminen tuntuu vaikealta vain jättää pankkiin tai sijoittaa mihinkään mistä en ole varma, varsinkin kun tuo 15k kasvaa 2k:lla kuukausittain. Jään siis odottelemaan juttuasi :)

      Poista
  4. Kiitos paljon näistä vinkeistäsi, tuli käytettyä tänä vuonna.

    Ps, vaihdoin blogini nimen ja osoitteen, joten lisäätkö minut uudelleen blogrolliisi, kiitos =)

    Terveisin,
    Entinen viisikymppisenä eläkkeelle, nykyinen osinkokuningas.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos vinkeistäni oli apua. Olisi mielenkiintoista tietää, miten blogin nimen ja osoitteen vaihto on näkynyt kävijämäärässäsi. Kolme vuotta on kuitenkin pitkä aika pitää blogia ja jos yhtäkkiä osoite vaihtuu ja vanhat linkit lakkaavat toimimasta, niin luulisi vaikutuksen olevan aika dramaattinenkin? Entäs Googlen hakukoneen kautta tulevat, onko vaikutusta ja löytyykö sivusi edelleen samoilta sijoilta hakukoneella?

      Vaihtuneen blogisi olen kyllä päivittänyt omaan RSS-lukijaani, mutta blogrollissani se ei vielä koskaan mielestäni ole ollut. Syy on se, että hyvistä jutuista huolimatta siellä on liikaa "Osinkotulopäivitys" ja "Tulot/Menot" -juttuja. Enemmän henkilökohtaisempaa ja persoonallisempaa juttua, niin pääset kyllä mukaan :)

      Poista
  5. Heh, ihan hyvä pointsi. Pitää vähän tsempata noiden juttujen kanssa :)

    Kyllä varmaan kestää hetki ennen kuin kävijämäärät palaavat entiselle tasolle. Suurin juttu mikä on nyt tiputtanut kävijämääriä on nyt blogilistan lopettaminen. Tiedätkö itse onko Suomeen vielä muotoutunut suosittua blogeja listaavaa nettisivua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogipolkua olen kuullut suositeltavan. Palvelu ei tosin ole blogilistan tasolla. Tämän blogiin kävijöistä suurin osa tulee googlen kautta (ehkä noin 70%) ja alle 5 % blogilistasta. Muutenkaan en noita palveluja juuri käytä, joten omalla kohdallani blogilistan menetys ei ole suuren suuri.

      Poista
  6. Hei,

    Mainitsit tekstissä tekeväsi työmatkavähennykset vaikka pyöräilet läpi vuoden töihin, olettaen ettet maksa matkakortistakaan oikeasti 12kk ajalta. Miten perustelet verottajalle tarvittaessa että olet kulkenut nuo työmatkat julkisilla jos ei sinulla todellisuudessa ole kuitteja maksetuista julkisenkulkuvälineen matkoista? Toisin sanoen mikä heille kelpaa todisteeksi jos ei ole kuitteja?

    Kiitos. Mielenkiintoista tekstiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys Kimmo. Esittäisin oikeastaan vastakysymyksen: Kuka niitä kuitteja matkakortin latauksesta säästää? Verottaja hyväksyy työmatkavähennyksen halvimman kulkuneuvon mukaan ja se on oletuksena julkiset kulkuvälineet. Kuinka moni julkista käyttävä oikeasti on säästänyt kuitit sen käytöstä? Se on sitten jokaisen oma asia, miten työmatkansa oikeasti tekee. Vähennystä saa vain halvimman vaihtoehdon mukaan. Voisihan verottaja oikeasti noita kuitteja vaatia, mutta siitähän tulisi aivan järjetöntä työtä ja byrokratiaa. Siksi julkiset kulkuneuvot ovat oletuksena se halvin vaihtoehto. Jos verottaja muuta olettaa, niin sen pitää sitten asia toisin todistaa.

      Poista
    2. No eihän niitä varmasti monikaan säästä. Sittenhän tämä on helppoa matematiikkaa. Esimerkiksi Helsingissä 2015 matkalippu maksoi 52,40€/kk joten kaikkien siellä asuvien kannattaisi täyttää veroilmoitus antamiesi vinkkien perusteella (jakaa lomat niin että käy joka kk töissä + pari kertaa pyörällä/vko) saadakseen vähennyksiä koska 52,4e *12kk + 85e/pyörästä = 713,8e eli omavastuu osuus ylittyy. Marginaali on pieni, mutta kaikki on kotiopäin meiningillä!

      Toinen kysymys: Jos on hankkinut tietokoneen vaikka 4 vuotta sitten hintaan 1500€ eikä ole siitä vähennyksiä aiemmin tehnyt niin katsooko verottaja arvoksi edelleen 1500€ jos siitä aikoo tehdä tulonhankkimisvähennyksiä pääomatuloista (tietokonetta käytetään osakekaupankäyntiin)?

      Poista
    3. Jep, noinhan se kannattaisi tehdä. Periaatteessa loman jakamisen ja pyöräilyn voi joutua pyydettäessä näyttämään toteen, mutta tuskinpa verottaja jaksaa siihen puuttua.

      Jos ei nyt puhuta veroilmoituksen oikaisemisesta jälkikäteen, niin olettaisin 4 vuotta vanhaan tietokoneeseen sovellettavan jonkinlaisia vakuutusyhtiön ikävähennyksiä arvioitaessa sen tämän hetken arvoa. Ikävähennys olisi esim 25 % per täysi käyttövuosi. 4 täyttä käyttövuotta takana olevan koneen tulonhankkimisvähennys olisi siis: 1 500 x 0,75^4 = 474,6 euroa. Tämän voi sitten vähentää yhdellä kerralla, jos tietokoneen käyttö 100 % sijoittamiseen.

      Poista
  7. Ammatti:
    , vastuualueena .

    Kulut aiheutuu:
    Etätyöstä, päivystyksestä sekä valvonnasta aiheutuvat kustannukset. Kolmihenkinen perhe asuu 5h+k asunnossa, josta yksi huone on allokoitu työhuoneeksi.

    Kulut muodostuvat seuraavasti:
    Vuokra:
    1332,00 € / 115m2
    11,58 €/m2 *9 *5 = 521,10 € /alkuvuosi

    1472,00 € / 105
    14,01/m2 *12,5 *9 = 1576,12 € /loppuvuosi
    Muuton takia päällekkäiset kustannukset
    -----------------------------------
    Työhuone 2097,22 €

    Sähköt:
    0.337 KW/h *24 *365 *0,200 € = 590,42 €
    ---------------------------------------
    Sähkö
    Yht 590,42 €

    Oma nettiliittymä:
    12* 49,90 € = 598,80 € josta oman käytön osuus 60% = 359,28 €


    tulonhankkimiskulut yhteensä:
    Vuokra: 2097,22 €
    Sähkö: 590,42 €
    Internetliittymä: 239,52 €
    Matkakulut 1084,60 €
    ---------------------------------
    Yhteensä 4011,76 €

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ja siinä, että olisin tämän viestin poistanut. Luvut eivät kovin hyvin avaudu (josko avautuvat ollenkaan) ulkopuolisille, koska yksiköiden lyhennyksiä ei juuri ole merkitty tai ne on merkitty väärin. Lähes mahdoton siis sanoa, mitä missäkin on laskettu.

      Visti säästetty vain siksi, että se kertoo työhuonevähennyksen voivan olla verottajan vakiosummaa paljon suurempikin, jos antaa selvityksen kuluista.

      Poista
  8. Hei!

    Mää teen kans blogi- ja artikkelikirjoituksia ja olen pyytänyt verottajaa korvaamaan päivärahoja. Mitähän verokarhu on tästä mieltä...

    "Vuonna 2016 tein myös freelancerina sivutuloja artikkelien kirjoittajana piip piip piip yhtiölle. Matkailuartikkeleita kirjoitin Virosta Tallinnasta. Koska olen aloitteleva kirjoittaja, en saanut kovin suurta julkaisupalkkiota. Yhteensä näistä jutuista tienasin vuonna 2016 euroina 1300€. Yhteensä vietin Tallinnassa 13 kokonaista päivää (matkoineen päivät olivat 10-14h), joista haen ulkomaanpäivärahaa 51€/päivä. Esitän päivärahakorvauksen seuraavasti: 663€"

    Terveisin
    Hannu

    VastaaPoista