Vuelta Vantaa 2014 pyöräilytapahtuma

102 kilometriä pitkä Vuelta Vantaa oli nyt 20.7.2014 kolmannen kerran järjestetty kuntoajo pääkaupunkiseudulla. Jo viime vuonna kisasta jäi hyvä fiilis ja siksi odotukset olivat tälläkin kertaa korkealla. Miksi pidän tästä maantiepyöräkisasta enemmän kuin muista vastaavista? Ensinnäkin kisapaikka on lähellä, reilut 15 minuuttia lämmittelyajoa kotoa ja olen lähtöviivalla. Toisekseen ilmoittautumismaksu on halvempi kuin muissa kisoissa ja materiaali postitetaan suoraan kotiin. Ei siis mitään kisanumerojen, chippien tai ruokakuponkien hakua jostain hevonkuusesta jonottaen. Näin sen pitäisi mennäkin. Kolmanneksi reitti on erittäin tasainen, nopea, suhteellisen hyväkuntoinen ja silti maisemiltaan ja profiililtaan riittävän monipuolinen. Se kulkee kaksi kertaa reilun 50 km lenkin, jolloin yleisöllekin riittää seurattavaa, juomapisteet ovat tiheässä ja mahdollisesta vastatuulestakaan ei tarvitse siten kärsiä kovin pitkiä aikoja. Mikä parasta, osanottajia ei ole ruuhkaksi asti ja keskinopeusryhmät muodostuvat ajon aikana sopivan pieniksi, jolloin ajaminen on turvallisempaa ja kasoilta vältytään helpommin.

Tämän vuoden Giro de Espoo meni penkin alle rengasrikkojen ja siitä seuranneen eksymisen vuoksi, joten vertailupohjaa tämän vuoden kisakunnosta maantiepyörällä ei hirveästi ole. Ainakaan huonommaksi tuosta Giron ajosta ei voi oikein enää pistää. Koska rengasrikkoja oli sattunut normaaliin nähden aivan liikaa, niin päätin vihdoin vaihtaa pyörääni uudet leveämmät vannenauhat ennen kisaa. Vaikka alkuperäisissä ei suoranaisesti vikaa ollutkaan, niin sisäkumi oli kuitenkin aina puhki pinnojen puolelta, mikä viittaisi huonon vannenauhan olevan ainakin osasyyllinen. Uusi vannenauha on nyt isompi, aivan vanteen levyinen, eikä pääse enää liikumaan mihinkään suuntaan paljastaen ehkäpä pinnan terävän reunan. Pari päivää ennen kisaa tehty 70 km lenkki Tuusulanjärven ympäri ainakin antoi olettaa, että ratkaisu oli toimiva, kun rengasrikkoja ei tullut.



Viime vuonna kisa sujui aikaan 3 h 10 minuuttia. Matka oli tuolloin kuitenkin 97 km ja nyt reitin kokonaispituus oli himpun verran enemmän, eli 102 kilometriä. Tavoitteena olisikin nyt ajaa reitti juuri alle kolmen tunnin, olihan alla nyt Rosen hiilikuituinen maantiepyörä. Työmatkoilla pyörä tuntuu todella hyvältä ja nopealta, toivottavasti myös pidemmissä kisoissa päästään samaan fiilikseen. Aamusella oli kuitenkin jotenkin laiska olo. Kaikki jännitys ja hermoilu loisti poissaolollaan, terävyys ja energisyys tuntui puuttuvan. Aamupalaksi olin syönyt kulhollisen muroja. Ei ehkä kaikkien mielestä se paras kisaruoka, mutta jostain syystä se nyt vain sopii vatsalleni parhaiten. Ehkä se oli tuo painostavan kuuma ja kostea sää, joka teki voimattomaksi ja laiskaksi. Kai se oman pyörän renkaiden kestävyyskin painoi jossain takaraivossa, eikä ainakaan luonut positiivista ja voitonvarmaa fiilistä. Veli ilmoitti tuntia ennen kisaa ottavansa vanhemman, tarakan ja lokasuojat omaavan työmatkapyörän käyttöönsä, koska samanlainen ja omaani vastaava Rosen hiilikuitumaantiepyörästä oli takakumi juuri tyhjentynyt. Hienoa, sadetutkakin näytti, että sadetta voisi kisan aikana ropista, vaikka lähtöhetkellä aurinko paahtoikin täydeltä terältä :(

Kisakeskuksena toimi Vantaan Kivistön koulu. Kuvan lähde: jaribirling.kuvat.fi

Minä ja veljeni lähdön saattoajossa rinnakkain. Kuvan lähde: jaribirling.kuvat.fi

Yhteensä noin 300 osallistujaa oli ilmoittautunut eri sarjoihin. Lähtö sujui mallikkaasti ja lähdimme veljen kanssa rinnakkain ryhmän loppupuolelta. Hidasta saattoajo ei kestänyt oikeastaan yhtään, vaan heti päästiin polkemaan omaa vauhtia. Mitään virallisia keskinopeusryhmiä ei ollut, vaan ne muodostuivat heti lähdön alusta itsekseen, kun hitaammat polkijat kerääntyvät ryhmäksi nopeiden peesiin. Valitettavasti valitsimme aluksi peesailla veljen kanssa liian hidasta ryhmää. Vauhti tuntui liian kevyeltä ja hitaalta. Parin irtiottajan kanssa karistimme ryhmän ja lähdimmekin siis kuromaan edellä ajaneen ryhmän etumatkaa kiinni. Pariin otteeseen olin itsekin vetämässä ryhmää. Vanha Hämeenlinnantie on sen verran suoraa ja tasaista, että edellä ajavan ryhmän näkee jo kauas ja se antaakin lisämotivaatiota vauhdinpitoon. Voin hyvin kuvitella, mikä fiilis on ajaa esimerkiksi nojapyörällä tämä kisa, kun jo maantiepyörällä päästään lähes 40 km/h nopeuksiin tasaisella. Tällöin nojapyörä tosin vieläkin viilettää pikavauhtia ohi.

Tällaisiakin menopelejä (nojapyörä) kisoissa joskus nähdään. Kuvan lähde: jaribirling.kuvat.fi

Vaikka reitti onkin suhteellisen tasaista, niin muutamia mäkiäkin löytyy, joista Palojoen mäki noin 20 km kohdalla on varmasti se haastavin. Edellä ajava ryhmä näytti hidastavan ja hajoavan ylämäessä, joten itse päätin lisätä vielä vauhtia ja vetää mäen ylös irvistys naamalla. Veli taisi pudota tässä kyydistä ja vain yksi ajaja tuli peesiini. Mäen jälkeisessä alamäessä vihdoinkin tavoitin edellä ajaneen isomman porukan, mutta ajoin niistäkin ohi heti seuraavalla pitkällä suoralla keräten peesissä hyvän alkuvauhdin. Pitkän letkan ohituksessa fiilis oli jotain ihan mahtavaa ja tämä antoi kunnon energialatauksen jatkamiseen. Paahdoimme vain peesissä olleen punapaitaisen ajajan kanssa täysillä eteenpäin kohti seuraavaa porukkaa, joka oli aivan näköetäisyydellä. Vaihdoimme vetäjää, kun oma vauhtini laski ja peesissäni tullut siirtyi vetovuoroon. Koneeni puuskutti kuitenkin jo siihen tahtiin, että en enää päässyt vetovuorossa olleen kaverin peesiin. Roikuin noin 20-30 metrin päässä ajajasta, joka oli jo saamaisillaan edessä pyöräilevän ryhmän kiinni. Ei muuta kuin pakko rutistaa viimeisetkin voimat peesiin pääsemiseksi, eihän sitä enää kehtaa luovuttaa ja jättäytyä äsken ohitetun ryhmän joukkoon. Puuskutin kuin höyryveturi ja metri metriltä kavensin hitaasti eroa edellä ajavaan ryhmään. Vihdoin ja viimein, muutaman tuskaisemman kilometrin jälkeen, sain kiinni ajamani ryhmän ja jäin keräilemään voimia joukon peesissä.

Reitin ylivoimaisesti rankin Palojoen-mäki vedetään naama irvessä. Kuvan lähde: Superpolkijat.kuvat.fi

Kisan alussa mietin, riittääkö kaksi juomapulloa koko kisaan ja palaakohan ihoni ilman aurinkorasvaa kuumassa säässä auringon paahtaessa puolipilviseltä taivaalta. Pohdinta oli kuitenkin turhaa, sillä viilentävä sade oli tulossa. Tummat pilvet näkyivät horisontissa ja kaukaisuudessa näkyi jo selvästi satavan. Salamoita näkyi taivaalla ja näytti jotenkin hullunkuriselta, kun toinen puoli taivaanrannasta oli aivan kirkas ja kesäisen näköinen ja toinen puoli taas muistutti pahaa ukkosrintamaa. Ensimmäisen kierroksen loppuvaiheilla se sade sitten tulikin. Aluksi tihkutti, mutta nopeasti sade yltyi ja yltyi. Sade on pyöräillessä siitä ikävää, että tien kitka vähenee ja etenkin tiemerkinnät muuttuvat liukkaiksi. Peesissä on myös hankala ajaa, kun renkaat heittävät kaiken veden ja paskan suoraan takana olevan kasvoille. Laseihin jäävä tai silmille valuva vesi myös heikentää näkyvyyttä merkittävästi, joten ajaminen muuttuu kaiken kaikkiaan paljon varovaisemmaksi ja hitaammaksi.

Toisen kierroksen alussa päätin piipahtaa yhden toisen ajajan kanssa taukopisteellä siemaisemassa energiajuomaa, koska omani oli jo vähissä ja vähän syömässä rusinoita. Viime vuonnahan tällainen "pissatauko" kostautui, mutta nyt kokemusta viisaampana rakkoni ei tarvinnut tyhjennystä ja tauko kesti maksimissaan 30 sekuntia. Nopeasti satulaan ja kirimään muu ryhmä kiinni. Enää kunnon kirivaihdetta ei oikein löytynyt ja sateella suuhun lentävä ja hampaissa narskuva "paska" ei ainakaan helpottanut fiilikseen pääsyä. Onneksi saavutimme ryhmän kuitenkin suhteellisen nopeasti ja sadekin näytti loppuvan. Todennäköisesti Vanhan Hämeenlinnantien ja Palojoen kohdalla toisen kierroksen alkupäässä ei ollut satanut ollenkaan, koska tie oli aivan kuivan näköinen.

Ennen toisen kierroksen Palojoen jyrkkää mäkeä ajoimme kiinni seuraavan ryhmän ja porukka sulautui isommaksi massaksi. Omat jalkani eivät olleet enää voimissaan ja mäissä piti jo pinnistellä, että pysyi ryhmän mukana. Toisen kierroksen puolivälin kohdalla ennen Tuusulaa sade taas alkoi ja entistä rankempana. Ajourat keräsivät vettä ja ja isojakin lammikoita syntyi, eteensä oli paikoitellen hankala nähdä. Loppua kohden voimani vain vähenivät ja oikean jalan takareisi alkoi krampata. Ikävä tilanne, kun melkein jyrkän mäen huipulla jalka vetää kramppiin, eikä oikein pysty eteenpäin polkemaan. Olet lähes tien tukkeena ja muita pyöräilijöitä lappaa sivuilta ohi. Pieni hieronta ja vaihdin hidastaminen kuitenkin auttoi ja pysyin kaikesta huolimatta joukon mukana, häntäpäässä tosin.

Eipä tuossa säässä olisi välttämättä tehnyt mieli kiriäkään, vaikka voimia vielä olisi ollutkin. Painoiko väsymys vai oliko ryhmä jo liian iso, kun tien epätasaisuudet sivuutettiin lopussa ilman käsimerkkejä. Tämän seurauksena rymäytin pyöräni kirosanan säestämänä pään kokoiseen routakuoppaan asvaltissa. Jokin kilahdus kuului, mutta pyörä säilyi onneksi kunnossa. Eihän sitä kuoppaa nähnyt millään ilman käsimerkkejä sateen keskeltä. Turvallisempaa olikin jatkaa siis jonon hännillä loppuun asti. Mitään viime hetken kasaa tai kaatumista en todellakaan kaipaa. Vielä 400 metriä ennen maalia joku ryhmästä sai kuitenkin kaaduttua sateen liukastamaan tiemerkintään juuri ennen maalia vähän tiukemmassa kurvissa. Onneksi vauhtia ei ollut nimeksikään, eikä mitään pahaa näyttänyt käyvän. Varovaisuutta tuollainen ainakin opettaa ja harmittaa varmasti.

Kärkijoukkoa tulossa sateessa maaliin. Kuvan lähde: jaribirling.kuvat.fi

Maalissa oli hyvät fiilikset ja lämmin kahvi virkisti kummasti. Keittolounaskin maittoi oikein hyvin ja silmänruuaksi oli vielä kaksi naispuolista sambatanssijaa, jos joku niitä nyt märissä ja likaisissa vaatteissa kauaa jaksoi katsoa. Oman asunnon lämmin sauna ja ruoka houkuttelivat kyllä enemmän :) Tulokset löytää tulospalvelusta täältä ja veljeni gps-jälkeä voi käydä katselemassa Garmin Conncet palvelusta. Loppuaika 102 kilometrin matkalle oli siis 3 h 8 minuuttia, keskinopeus noin 33 km/h. Jos matka olisi ollut tasan sata kilometriä ja sadetta ei olisi tullut, niin kolmen tunnin alitus olisi ollut varma. Hieno kisa kuitenkin sateesta huolimatta.

Se olikin varmaan sitten viimeinen maantiepyöräkisa tältä kesältä, koska Tour de Helsinkiin en ehkä viitsi osallistua. Se on nähty jo niin monena vuonna, eikä niin isossa massatapahtumassa ole hauska ajaa. Elokuun 10. päivä oleva Satasen kuntoajokin on peruttu. Syyksi järjestäjä väittää liian vähäistä ennakkoilmoittautuneiden määrää. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa osallistujia ainakin riitti ja tapahtuma oli mielestäni onnistunut. Hyviä pyöräilykisoja ei ole koskaan liikaa, joten uutinen on vähän häkellyttävä ja outo. Vaikea kuvitella, että elokuussa ei olisi tuollaiselle kisareitille kiinnostusta, kun maantiepyöräilyn suosio vain kasvaa. Tapahtumajärjestäminen, markkinointi ja yhteistyökumppaneiden hankinta ei varmasti ole helppoa, mutta oliko peruminen sitten järkevin ratkaisu ja kerrottiinko varmasti oikea syy siihen? Itsehän mainostin tapahtumaa blogissani ilmaista osallistumistani vastaan. Kuulemma en saa "vaivasta" mitään korvausta, en esimerkiksi ilmaista kisapaitaa, tai ilmoittautumisen siirtoa mahdolliseen ensi vuoteen, ei edes anteeksipyyntöä tai pahoittelua. Töistä on jo varattu tuo päivä vapaaksi (olisi ollut tuplapalkkainen sunnuntai) ja käytettyyn mainospaikkaan olisin saanut kyllä muita mainostajia ja tuloja. Vaihtoehtokustannus tästä toiminnasta oli siis itselleni luokkaa 100 euroa. Pistää vähän kiukuttamaan. Ei ehkä parasta PR-toimintaa Tapani Hoviselta. Kukin voi miettiä, mikä onkaan motivaatio ottaa millään tasolla osaa mahdolliseen seuraavan vuoden tapahtumaan. Saa nähdä, miten muille osallistujille rahat palautetaan ja miten liikuntaseteleillä maksaneet hyvitetään? Veljelleni ilmoittautumismaksu ainakin korvattiin erittäin nopeasti. 50 euron virikesetelistä maksettiin tilille (Netsin provisio vähennettynä) takaisin 49 euroa. Työnantajan tukemista virike- ja liikuntaseteleistä harvoin maksetaan edes puolta hintaa, joten periaatteessa tuossa syntyy perusteetonta voittoa (mitähän verottaja tästä tykkäisi?).

Video Vuelta Vantaa 2014 pyöräilytapahtumasta

Alta löytyy Lehto Pro Cyclingin, GoPro Herolla 3:lla kuvaama kooste ajosta. Sattumoisin video on kuvattu samasta ryhmästä, missä itsekin ajoin, hauska ja jännä juttu. Enpä ajaessa tuota edes huomannut. Oma keltainen paitani alkaa näkyä noin kahdeksan minuutin jälkeen. Huomatkaa ruutupaidassa pyöräilevä fiksikuski ja tuo lopussa tapahtunut kaatuminen. Kiitoksia kuvaajalle ja muulle ajoryhmälle.