Julkaistu: 31. lokakuuta 2024

Ulkoiset kustannukset - Missä viipyy järkevä kadun avausmaksu?

Tietöiden alkaminen on kiistaton kevään merkki. Yhtä varmasti kuin muuttolinnut saapuvat etelästä, niin kevyen liikenteen väylät on kaivettu auki parhaaseen pyöräilykauteen ja ne ovat auki koko kesän. Hyvällä tuurilla voi nähdä muutaman raksamiehen nojailevan lapioon ja kaivinkoneen täyttävän kuopan, jonka se kuukausi takaperin avasi. Valitettavasti jo viikon päästä kummastelet, kun juuri tehty uusi asvaltti avataan samasta kohtaa, kun uusi organisaatio haluaa välttämättä kaivaa taas kadun auki. Tällä kertaa koko kadunpätkä päätetäänkin sulkea kahdeksi kuukaudeksi ja kiertotie reititetään paljon kauempaa. Pyöräilet välillä läheltä ja ihmettelet, kun monttu on alkanut kasvaa maitohorsmaa ja mitään ei tehdä. Kyllähän tästä vielä pyörällä ajaisi, mutta kun se tyhjä tietyö on aidattu ja käytetty romuvarastona rakennustarvikkeille ja työkoneille. Olet kuitenkin sitä mieltä, että kyllä virkamies on aina oikeassa ja et vain tiedä kaikkea... 

Työmatkapyöräily Laaksolahti 2024. Mitään ei tehdä, mutta portti on vain laiskuuttaan jätetty kulkureitille. Heivasin sen pois ja liikenne sujui taas.

Julkaistu: 7. lokakuuta 2024

15 kiloa läskiä vuodessa - Työmatkapyöräily hyötyliikuntana

Pyöräily on ekologista, vähentää ruuhkia kaupungissa autoiluun verrattuna, tehostaa kaupunkitilan käyttöä esimerkiksi vähäisempänä parkkipaikkatilan tarpeena ja ehkäpä tärkeimpänä pyöräily on terveellistä. Eläisit todennäköisemmin pidempään ja terveempänä, kun saat pyöräillessä hyvää arkiliikuntaa. Työanantajakin hyötyy tästä, koska olet aina pirteänä töissä, etkä ole saikkupenkin suurin kuluttaja. Pitäisikö pyöräilystä jopa maksaa, koska se säästäisi sosiaali- ja terveysmenoista? Tämä loisi jo jonkinlaisen kannustimen pitää itsestään parempaa huolta. Näin ei tietenkään koskaan tule tapahtumaan, mutta ajatuksena se on mielenkiintoinen.