21. joulukuuta 2015

Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2015

Vuosi on kohta lopuillaan, mutta ajattelin julkaista jo oman kirjanpitoni vuoden 2015 tuloista ja menoista niistä kiinnostuneille. Eiköhän niitäkin riitä. Verotietojen julkaisu lehdissä kun on aina pienimuotoinen sirkuspäivä. Nyt saa siis tirkistellä luvan kanssa ja vieläpä kommentoida, jos siltä tuntuu. Pieniä tarkennuksia lukuihin tietenkin vielä tulee, mutta se on vain luokkaa kympin tai kaksi jompaankumpaan suuntaan. Jos puhun säästämisestä, sijoittamisesta, kulutuksen ja tavaran minimoinnista, niin on tietysti reilua ja rehellistä myös näyttää, mihin ja minkä verran sitä rahaa itselläni kuluu. Vaikka kulupuoli on omasta mielestäni asiassa se kiinnostavampi asia, niin luonnollisesti asiayhteydessä pitää mainita myös itse tulot.





Mennäänpä siis suoraan asiaan. Vuonna 2015 tuloja oli nettona 16 833 euroa, eli keskiarvona 1 403 e/kk. Tästä summasta noin 87 % tulee itse ansiotuloista, eli töistä saadusta palkasta ja siihen verrattavista tuloista (liikuntasetelit ja lounasvähennys yms, jotka nostaisivat maksettua nettopalkkaa). 675 euroa (noin 4 % kaikista tuloistani) kertyi nettisivuistani ja 1 592 euroa (noin 9 %) tuloista kertyi erilaisten turhien tavaroiden tai vastaavien myynnistä. Erotus vuoteen 2014 oli kaikkien tulojen osalta -1 039 euroa, eli noin 87 euroa vähemmän kuukausittain. Nettisivuista saadut tulot kasvoivat vain hitusen, mutta tavaroiden myyntitulot kasvoivat viimevuotiseen verrattuna 521 euroa. Suurin osa tästä tulosta liittyy vanhojen polkupyörieni myyntiin.

Töistä kertyneitä palkkatuloja kertyi 1 481 euroa viimevuotista vähemmän ja tämä selittyy sillä, että tein vuodessa noin 15 % vähemmän tunteja, kuin vuonna 2014 (kyllä, tilastoin lähes kaiken tiedon). Tehtyjä tunteja tänä vuonna tuli noin 1 030, eli noin 20 h viikossa, jos jakaa kertymän tasaisesti koko vuodelle. Lomapalkka, -korvaukset yms työhön liittyvä tulo olisi siis nettotuntipalkaksi muunnettuna noin 14,1 euroa/tunti. Ei mitenkään paljon. Moni tekee varmasti melkein tuplasti töitä, joten vähäinen tuntimäärä saattaa hämmentää jotakuta. Koska tavoitteeni: "Olla taloudellisesti riippumaton 45-vuotiaana"-rajapyykki lähestyy, niin miksi tehdä enempää töitä, kuin on rahan vuoksi pakko?  On sitä elämässä paljon muutakin. Teen siis vain sen verran töitä, mistä vielä nautin. Vaikka olisinkin jo taloudellisesti riippumaton, niin tuskin laskisin töiden määrää alle 15 h/viikko. Työllä on kuitenkin itselleni tietty sosiaalinen ja rutiineja ylläpitävä puoli elämässäni.


Kirjanpitoni vuonna 2015. Ensin menot kategorioittain eri kuukausilta ja lopuksi tulot, joiden erotuksesta tulee balanssi.

Ja sitten vähän menopuolesta, mihin sitä rahaa meni ja kuinka paljon. Vuonna 2015 menoni olivat 16 358 euroa, eli 1 363 euroa/kk.  Viime vuoteen 2014 verrattuna kuluja kertyi 2 579 euroa enemmän. Suurin yksittäinen menoerä noin 2 000 euron kasvaneella osuudella oli tietenkin täysjouston (Dr Z1, 1 370 euroa) ja uuden Fatbiken (White 3 Fat Pro, hinta noin 1 200 euroa) hankinnalla. Toinen isompi kuluerä viime vuoteen verrattuna oli vaatteet-kategoria. Vaikka en ostanutkaan kuin muutamat uudet alushousut ja jotain pientä, niin silti rahaa paloi reilut 350 euroa viime vuotta enemmän. Syynä tähän on tietysti triathlonpukeutumiseen panostaminen (100 euron Ultra Tri racesuit triathlonpuku XXL:stä ja 229 Orca S4 märkäpuku). Lähes yhtä paljon kasvanut kuluerä tulee myös Virkistys-kategoriasta, jossa rahaa paloi melontareissuihin, squashiin, erilaisiin pyöräily- ja triathlontapahtumiin, uimahalliin, uusiin kahvakuuliin, uintivarusteisiin yms.

Myös ruokaan tuli vuodessa käytettyä reilut 300 euroa viime vuotta enemmän. Syytä ruokalaskun nousulle en osaa antaa, töissä siihen meni vähemmän, kotona taas enemmän. Pitää varmaan alkaa kokkailla enemmän keittoja ja isompia satseja. Nyt ruoka vie 14 % kaikista menoistani ja on keskimäärin 190 euroa kuukaudessa. Säästöä ei oikeastaan kertynyt kuin siitä, että viime vuonna maksuun meni noin 340 euron opintotuen takaisinperintä (vieläkin prosessi kesken), jota ei tietenkään enää tule. Säästin myös Media-kategoriassa vajaa 200 euroa, vaikka ostinkin Xbox Onen (329 euroa).  Syynä tähän oli taloyhtiön erittäin halpa laajakaista, jonka hinta laskettiin 1 euroon/kk ja se, että kahden pelikoneen ansiosta/takia lainaan nyt pelejä ja elokuvia kirjastosta.

Kaiken kaikkiaan tuloni siis laskivat vain vähän, mutta menoni kasvoivat reilusti pääosin jokaisella rintamalla. Vuonna 2015 säästöön jäikin poikkeuksellisen vähän, vain 476 euroa, eli 40 euroa/kk. Viime vuoteen verrattuna tässä säästössä hävittiin melkein vajaat 4 000 euroa. Näin äkkiseltään katsottuna tilanne voisi näyttää pahalta, jos olen juuri ja juuri saanut jotain säästöön. Kirjanpidossa ei ole kuitenkaan huomioitu osinkotuloja pääomistani. Nämä huomioiden oltaisiin merkittävästi plussalla. Toisekseen menopuoli oli nyt poikkeuksellisen suuri. Ansiotuloni tulevat tuosta tuskin paljoakaan nousemaan, mutta ensi vuonna menot laskevat tähän vuoteen verrattuna merkittävästi jo siksi, että en tule ostamaan yhtäkään uutta polkupyörää (säästö noin 2 600 euroa), kallista triathlonvarustetta (säästö 300 euroa) tai merkittävästi viihdettä (säästö 500 euroa). Uudenvuodenlupaukseni onkin, että en käytä euroakaan uusiin peleihin tai elokuviin, vaan vuokraan ne kaikki kirjastosta. Xbox Live-jäsenyydestä ja Playstation Plus palvelusta on jo kertynyt niin paljon pelaamatonta materiaalia, että siihen ei yksi ihmiselämä taida riittää. Yhteensä menot vähenisivät jo tällä tavalla ensi vuonna 3 400 eurolla. Jos menot olisivat muuten samaa suuruusluokkaa ja tulot hivenen laskisivat, niin säätöön jäisi ensi vuonna noin 3 000 euroa. Siihen tähdätään.

Siinä tuli kyllä lukuja ja numeroita yhdelle päivälle ihan riittämiin, toivottavasti tyydytti jonkun tirkistelijän mielenkiinnon :) Jos haluat laajempaa vertailua, inflaatiosta spekulointia ja mieluiten graafeina, niin klikkaa: Näkyykö inflaation vaikutus - Kirjanpitoni vuonna 2014. Artikkelissa on myös avattu vähän enemmän sitä, mitä eri rivit ja sarakkeet pitävät sisällään ja miksi jokin asia on ylipäänsä laskettu ja otettu mukaan vertailuun.


9 kommenttia:

  1. Nonniin nyt tuli tirkistelijän mielenkiinto täytettyä =D Sulla on aika joustava työ kun voit itse päättää tuntisi. Meillä on 100% tai toinen firma. Toki jos olisi skidi niin voisi olla hetken sen 80% työajasta...

    Hieno summa osinkoja, muutaman vuoden päästä pääsen itsekin toivottavasti jo samaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tuo työni joustavuus on kyllä iso plussa, jota moni ei välttämättä osaa arvostaa. Tunteja voisin tehdä hyvin 10-35 h valintani mukaan. Jotenkin hämmästyttävää, ettei vieläkään kaikilla työpaikoilla ymmärretä jouston mahdollisuuksia. Jos pitää valita pienempi palkka ja joustavuus tai isompi palkka ja joustamaton työ, niin oma valintani on kyllä selvä. Ansiotulojen puolesta kuulun melkein pienituloisten ryhmään, mutta kyllä tuo osinkosumman kasvun seuraaminen piristää aina kummasti joka vuosi :) Ja antaahan se turvaa ja enemmän mahdollisuuksia valintoihin.

      Poista
  2. Mulla on palkankorotus/-parannus tavoitteena ensi vuodelle. Mutta juuri niin, että tienaisin nykyisen nettopalkkani, mutta entistä vähemmillä tunneilla, nyt 30 h työtä ja sun 20 kuulostaa kyllä optimilta. Siinä mielessä kiva tirkistellä näitä tilastoja, että tuo nettopalkkasi on kohtuullinen, ei erityisen pieni, mutta ei päätähuimaavakaan (jos nyt näin saa sanoa). Rohkaisee siis kaikkia. Ruokalaskusi kuulostaa hämmentävän pieneltä nytkin, toki perheellisenä on vaikea arvioida, miten kuluttaisi jos lapset jättäisi pois yhtälöstä.

    Kaikenkaikkiaan, onnittelut! Usein ihmetyttää se, miten moni jättää kehostaan huolenpidon ja sosiaalisen elämän niin vähälle huomiolle pyrkiessään tienaamaan mahdollisimman paljon, sama se säästääkö vai kuluttaako rahan. Tiedä olisiko se taloudellinen riippumattomuuskaan niin herkkua, jos kroppa ja mieli olisi ensin ajettu loppuun pitkillä päivillä. Elämä on kuitenkin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea palkankorotustavoitteelle ja aikeillesi. Ajatuksesi kuulostavat järkeviltä. Ihminen voi hyvin, kun on henkisesti ja fyysisesti kunnossa. Tuskin kukaan miettii kuolinvuoteellaan sitä, että olisipa sitä tullut tehtyä vieläkin enemmän töitä. Ihailen niitä vanhuksia, jotka vielä eläkeiässäkin ovat täynnä energiaa. Muutaman kerran puolimaratonilla ja maratonilla on tullut hämmästeltyä tilannetta, kun vieressä on porhaltanut reilusti yli 60 vuotias sitkeä pappa.

      Poista
  3. Muuten, en tiedä oletko aiheesta jo kirjoittanutkin, mutta jos vain innostut, olisi kiinnostavaa lukea henkilökohtaisia kokemuksiasi vapaaehtoisen osa-aikatyön tekemisestä. Mulla on se hyvä tilanne, että pienten lasten äidillä on tavallaan sosiaalinen lupa osa-aikaisteluun. Jopa nyt tunnen kuitenkin pientä selittelyvelvollisuutta (onko osa sitten päässäni, who knows?). Työpaikallani osa-aikaisuus on yleistä, mutta tuntipalkka myös huonompi kuin "oman alan töissä". Kiinnostaisi siis, miten löysit hyväpalkkaisen joustavan työn, ja koetko soljuvasi virrassa vai huomaatko painetta "normaaliin" täystienesti/täyskulutus-virtaan? -edellinen anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Kirjoittaisin varmaan asiasta, jos minulla olisi siitä jotain fiksua ja hyödyllistä sanottavaa. Vähän ehkä aihetta sivutaan blogin etusivulta löytyvästä tekstistä: http://www.downshiftaaminen.blogspot.fi/2013/11/blogin-tarkoitus.html. Ehkäpä tuota olisi joskus aika päivittää. Suosittelen sinulle lukemaan myös teoksen: http://downshiftaaminen.blogspot.fi/2014/08/erilainen-ote-omaan-talouteen-vapaus.html.

      Työpaikkaani ajauduin sattumalta (hain kesätöihin) ja jäin sinne, koska työkaverit ja joustavuus olivat suuri plussa. Palkka nyt on mitä on, sen kukin näkee kirjanpidostani. Todennäköisesti marketin kassalta saisi lähes saman verran. Paineita en ole jaksanut elämäntyylistäni enää ottaa. Miksi ottaisin? Huolia meillä on niin paljon kuin huokailemme. Hyviä asioita niin paljon kuin otamme vastaan. Kukin eläköön tavallaan. Pitää vain olla itselleen rehellinen ja kysyä, mitä elämässä oikeasti tavoittelemme? Voit vain päättää, mihin rajallista aikaa elämässäsi käytät.

      Suurin osa elämän tarkoituksellisuudesta syntyy keskeneräisyyden tunteesta. Luot toiminnallasi tarkoituksen ja sitä kautta myös elämänhalun ja onnen itsellesi. Oikeastaan ollaan nyt perimmäisten kysymysten äärellä: mistä tulee onni ja hyvä elämä? Tämä kysymys kyllä ansaitsisi ehdottomasti oman artikkelinsa.

      Poista
  4. Hieno blogi sinulla, joka tuo ajatuksia meille oravanpyörässä juoksijoille. 2012 aloitin osakesäästämisen nollista, nyt n. 20k€ salkku. N. 10k€ säästöjä, loppu arvonnousua. Itse teen töitä 38-44h/viikko, palkka jotain 3800€, vaimo tienaa myös n. 3300€. Nettona noin 4700-500€ lapsilisineen eli luulisi hyvin pyyhkivän.. Toki kulut ovat myös perheellisellä kuussa melkoiset (ok-talo, kaksi lasta, auto): asuntolaina 1400€, autolaina 390€, päiväkoti 538€, siihen vakuutukset 140€, erilaiset asumiskulut n. 300€ (sähkö,vesi, tontin vuokra, jäte jne), internet 50€, puhelin 50€, lasten harrastukset 50€... Äkkiseltään laskeskelin, että 1400€ jää jäljelle kuusssa,joka käytetään ruokaan, polttoaineeseeen, vaate sun muihin kuluihin, mutta ei tuosta vielä tosiaan ihmeitä siltikään jää. Olenkin aloittanut rankan säästökuurin, kaikki lehdet sun muut turhuudet pois ja tällä tosiaan saanut tuon salkunalun muodostettua. Tarkoituksena maksaa tuo autolaina pois ja siitä vapautuva raha säästöön. Lisäksi vuoden parin päästä ajattelin uusia asuntolainan, nythän tuo kuukausierä on tavallaan järjetön. Toki laina lyhenee noin 1300€ kuussa, mutta siinä saisi pelivaraa myös kassavirtaan. Tällöin saisi enemmän säästöön, siis sijoituksiin helposti. (n- 1000€/kk olisi realistista). Eihän tämmöisessä oravanpyörässä ole tosiaankaan järkeä... Kiitoksia blogisi tuomista ideoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siitä, että tuot elämäntilanteesi julkisesti esille kommentissasi. Noilla tuloilla luulisi pyyhkivän hyvin juu... Olette tosiaan elävä esimerkki sanonnasta: "Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot". Jos ei ole tottunut säästämään, niin palkan lisäys menee yleensä aina suoraan kulutukseen. Suuretkin tulot on siis helppo tuhlata, jos niiden käytöstä ei ole tarkkaa tietoa. Moni suurituloinen elää ja kuluttaa varmasti juuri noin, kuten kerroit. Se on oikeastaan looginen lopputulos, jos toisenlaista mallia ei ole opittu. Onneksi olet kiinnittänyt asiaan viimein huomiota ja tiedostanut tilanteenne. Siitä se lähtee. Mahdollisuudet erinomaiseen lopputulokseen on ainakin ihan käsiesi ulottuvilla, jos vain jatkat vielä säästökuuriasi kurinalaisesti.

      Poista
  5. Olipa todella mielenkiintoinen ja kattava selostus koko vuodesta. Kiitos tästä!

    VastaaPoista