26. joulukuuta 2017

Sijoittajan verosuunnittelua - Luovutustappioiden vähentäminen

Jokainen osakesäästäjä varmaan tietää, että mikäli on verovuonna myynyt esimerkiksi osakkeita alle 1 000 euron, ovat voitot verovapaita. Mikäli sijoitusomaisuuden yhteenlasketut luovutushinnat ovat siis alle 1 000 euroa, mitään veroja ei tarvitse maksaa. Olkoon tästä summasta voitto sitten vaikka 500 % tai ihan rahassa mitattuna vaikkapa huimat 800 euroa. Tämä niin sanottu vähäisten myyntien -periaate on suunniteltu vähentämään pienten arvopaperiluovutusten aiheuttamaa ylimääräistä työtä. Mikäli 1 000 euron luovutushinnan ylittää sentilläkin, niin jokaisesta voittoeurosta (luovutushinta vähennettynä hankintahinnalla) maksetaan pääomaprosentin (30 %) mukaan veroa.




Mitä jos osasta myyntejä on kertynyt voittoa ja osasta tappiota? Verottaja kertoo, että omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja viitenä seuraavana vuotena sitä mukaa kuin voittoa kertyy. Tämä siis tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos teit viime vuonna osakekaupoilla 2 000 euroa tappiota, niin voit tänä vuonna tehdä voittoa vaikkapa 700 euroa, ensi vuonna 400 euroa ja viiden vuoden päästä vielä 900 euroa, maksamatta voitoista yhtään veroja. Tämä siksi, koska näistä kertyneistä voitoista vähennetään aikaisemmin kertyneet tappiot. Joku, joka ei harrasta sijoittamista voisi kysyä: "Miksi tappiota saa yleensä vähentää?". Jos kerran voitoista pitää maksaa veroa, niin on ihan järkeenkäypää, että tappioista sitä hyvitetään. Esimerkissämme oli tehty 2 000 euroa tappiota ja myöhemmin 2 000 euroa voittoa, yhteensä siis sijoittaja sai 0 euroa voittoa ja täten myös veroja maksettiin 0 euroa. Mielestäni menettely on siis ihan reilua ja oikeudenmukaista. Joka muuta väittää (Kela), niin saisi perustella kantansa. Jostain syystä Kansaneläkelaitos kohtelee sijoittavia opiskelijoita tässä asiassa kohtuuttomasti ja opintotuen takaisinperinnästä voi muodostua suoranainen farssi.


Luovutustappioiden käyttö ja niiden hyöty


Luovutustappioiden käytön ja sijoittajan verosuunnittelun pitäisi olla osakesäästäjälle peruskauraa, mutta jo lähipiiristäni huomasin, että ei se ihan sitä taida ollakaan. Miten realisoimattomien luovutustappioiden kanssa kannattaa esimerkiksi menetellä, jos on vuoden aikana myynyt osakkeita voitolla? Otetaan esimerkki, jossa Pekka on tehnyt vuodessa kivasti voittoa myymällä Elisaa ja Keskoa. Luovutushinta vähennettynä hankintahinnalla on kerryttänyt voittoa Pekalle huimat 8 000 euroa. Tästä pitäisi vuoden lopulla maksaa verottajalle "mätkyjä" pääomaveroprosentin (30 %) mukaan 2 400 euroa. Huima summa. Pekalla on kuitenkin osakesalkussaan Fortumia, jota on tullut hankittua joskus 500 kpl osakkeen ollessa hinnassa 20e/kpl. Fortum oston arvo oli 10 000 euroa ja nyt 15 e/kpl kurssilla Fortum ostoksen arvo olisi 7 500. Tappiota olisi varastossa 2 500 euroa.

Moni sijoittaja hermoilee, jos oma sijoitussalkku näyttää punaista, eikä suostu koskaan myymään tappiolla olevia osakkeitaan. Pekka on kuitenkin kylmähermoinen ja kokenut sijoittaja ja tajuaa myydä Fortumit tappiolla. Hän ymmärtää, että tappio pienentää Elisan ja Keskon verovelkaa. Tappiot vähennetään suoraan voitoista ja summa kerrotaan pääomaveroprosentilla, jolloin saadaan jäljelle jäävät "mätkyt". Esimerkissä verovelka laskee 750 eurolla (2400 e - (8 000 e - 2 500)*0,3) = 2400 e -1650 e = 750 e ja mätkyjä tulisi maksettavaksi enää 1650 euroa (2400 e - 750 e = 1650 e). Esimerkistä näkee, että jos olet tehnyt voittoa, niin vielä realisoimattomien tappioiden arvo on aina pääomatuloveroprosentti kertaa tappion määrä, eli vuonna 2017 tappioiden arvo on 30 % * tappio. Tämä siis siksi, että kun tappion realisoi, niin se vähentää aina pääomatuloveroprosentin verran kertyneitä voittoja. Jos esimerkin Pekka ei olisi näin menetellyt, niin hän olisi joutunut maksamaan voitoistaan enemmän veroja. Onneksi Pekka oli fiksu mies ja toimi pyrkimään rationaalisesti.

Pekka uskoo kuitenkin vielä lujasti Fortumin tukoksentekokykyyn ja ostaa Fortumia muutaman päivän päästä takaisin yhtiön ympärillä pyörivien uutisten ja huhujen selkiinnyttyä. Ostohinta on nyt pysytellyt samalla tasolla 15 euroa/osake. Lopputuloksena verosuunnittelussa Pekalla on nyt saman verran Fortumia, kuin ennenkin, mutta voitoista kertynyt verovelka on pienentynyt tämän peliliikkeen ja verosuunnittelun myötä, jossa myyntitappiot vähennettiin kertyneistä voitoista.Tämä on yksi niitä harvoja veroetuja, joita osakesäästäjillä vielä on jäljellä ja sitä kannattaa käyttää hyväksi.



Verottajan mielestä veroja ei saisi muka aktiivisesti vältellä


Järki kannattaa kuitenkin pitää mukana verosuunnittelussa, koska verottaja ei tästä välttämättä tykkää. Kaikki keinotekoiset luovutustappiot, jotka on tehty omaisuuden voitosta menevän veron välttämiseksi, eivät ole vähennyskelpoisia. Tästä voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen myy osakkeet tappiolla ja ostaa samanlajiset osakkeet samana päivänä takaisin samaan tai lähes samaan hintaan. Jos tällaiselle edestakaiselle osakekaupalle ei selvitetä muuta todellista syytä kuin luovutustappion aikaansaaminen ja verojen välttely, niin luovutustappio ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen. Tästä on kirjoitettu hyvin ja enemmän Nordnetblogissa.

Verottajalla ja usealla sijoittajallakin on jostain syystä (laskutaidottomuus, ei ajatella asioita laajemmassa kuvassa) jotenkin outo ja väärä käsitys tästä verosuunnittelusta. Niin oli joskus itsellänikin. Moni luulee, että tällä esimerkin verosuunnittelulla pystyy jotenkin laistamaan verovelvollisuudestaan realisoimalla kurssitappioitaan ja palauttamalla sen jälkeen omistuksensa ennalleen. Näin se ei kuitenkin ole. Järjestelyllä pystyy vain ja ainoastaan lykkäämään mahdollisista luovutusvoitoista menevää veroaan myöhemmäksi. Tämä sama vero tulee kyllä myöhemmin maksuun, tekipä sen sitten verottajan tulkinnan mukaan "laittomasti" päiväkaupalla vain keinotekoinen luovutustappion hyöty mielessä. Jokainen rationaalinen sijoittaja haluaa optimoida nykyhetken verotuksensa, koska tulevaisuuden verotuksesta ei kukaan tiedä mitään varmaa. Vain nykyhetken verotus on tiedossa.

Verosuunnittelu luovutustappioita vähentämällä on oikeasti ihan tavanomainen ja looginen tapa toimia. Siihen ei liity muuta moraalitonta, kuin se, että verottaja ei katso sijoittajan etua, eikä välitä oikeudenmukaisuusperiaatteesta. Homma selviää taas simppelin esimerkin avulla. Esimerkkimme Pekka realisoi Fortumin tappioita hintaan 20e/osake ja osti myöhemmin samat osakkeet takaisin hintaan 15e/lappu. Tämän verosuunnittelun jälkeen Pekka joutuisi (Fortumin noustessa 15 e/lappu takaisin 20 e/osake "lähtötasolleen") maksamaan mahdollisesta myynnistään saman 750 euroa (500 kpl x 5e/kpl*0,3 = 750e), jonka hän aikaisemmin säästi. Esimerkissä Pekan Fortumin keskihinta siis vain laski ja tulevaisuuden korkeampi myyntihinta maksoi hänelle aikaisemmin säästyneet verot.

Se minkä kurssitappion realisoimalla mätkyistä nykyhetkellä säästi, niin tämän summan joutuu siis myöhemmin maksamaan takaisin suurempina veroina tulevaisuudessa syntyvistä voitoista. Miten verosuunnittelu voisi olla moraalitonta, jos samat verot tulee kuitenkin joskus maksuun? Verottaja on siis tulkinnassaan aivan hakoteillä. Sietäisi katsoa peiliin. Jos luovutustappioita ei saa verottajan mukaan vähentää, niin sittenhän voitoistakaan ei mitään pitäisi maksaa. Kumma kyllä hillo aina kelpaa verokarhulle. Sellainen on Sääntö-Suomi. Verottajan keinotekoisten tappioiden tulkinnassa onkin kysymys viime kädessä siitä, milloin kukin veronsa maksaa. Sijoittajan makuasia sitten onkin, haluaako hän maksaa veronsa heti, vai myöhemmin. Itse valitsisin myöhemmin. Veronmaksun välttäminen toistaiseksi on sallittua. Mielestäni päätös veronmaksun ajankohdasta ei kuulu, eikä saisi kuulua verottajalle pätkääkään. Joskus se verottaja ne rahat kuitenkin saa. Niin simppeliä se on, pitää vain ajatella asioita laajemmin. Tuomittavaa tästä menettelystä ei saa kirveelläkään, vaikka verottaja niin väittääkin.


Päivitys vuoden 2016 helpotus luovutustappioiden vähentämiseen


Vuosi 2016 toi uusia mahdollisuuksia luovutustappioiden vähennysmahdollisuuksiin. Sijoittajien riemuvoittona syntyneet tappiot voi nyt vähentää luovutusvoittojen lisäksi myös muista pääomatuloista. Näitä ovat muun muassa vuokratulot, puun myyntitulot ja osingot. Tällä mahdollisuudella luovutustappioiden hyödyntäminen on helpompaa, sillä se onnistuu ilman omaisuuden myyntiä, jos tappioita on vain kertynyt samalta vuodelta. Luovutustappioiden vähennys tehdään aina puhtaasta pääomatulosta (vähennetty hankkimisesta aiheutuneet menot) ennen muita pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä. Toisin sanoen tappio vähennetään esimerkiksi osinko- ja vuokratuloista ennen asuntolainan korkoja, tietokonetta ja työhuonevähennystä. Näin luovutustappiot tulevat vähennetyiksi nopeammassa ja tehokkaammassa tahdissa. Tämä on myös järkevää, koska jos pääomatuloista tehtävien vähennysten jälkeen jää vielä vähentämättömiä tappiota, niin tästä jäävästä tappiosta syntyy alijäämähyvitys ansiotuloista. Toisin kuin vähennyksistä, luovutustappioista alijäämähyvitystä ei saa. Taloustaito lehdessä on tästä vähentämisestä hyvä esimerkkijärjestys.

Kuinka homma siis toimii käytännössä? Jos omaat tappioita, niin maksat kuitenkin nyt osingoista normaalisti ennakkoverot (25,5 %). Verot tulevat kuitenkin veronpalautuksen myötä automaattisesti takaisin myöhemmin, jos maksamasi ennakonpidätys on enemmän kuin lopullisten verojen pitäisi olla. Jos jo vuoden puolivälissä tietää, että osingoista tehdään varastossa olevien tappioiden takia "turhia" ennakonpidätyksiä, niin silloin kannattaa esimerkiksi laskea ja tarkistaa loppuvuoden veroprosentti. Loppuvuodeksi saa tällöin pienemmän veroprosentin, kun vero.fi-palvelun veroprosenttilaskurin tiedot syöttää Verokortti verkossa -palveluun ja tilaa uuden verokortin loppuvuodeksi. Näin oikean veronpalautuksen saa jo samalle vuodelle, eikä samaa summaa tarvitse odotella. Näin toimii fiksu sijoittaja.

11 kommenttia:

  1. Aika sattuma! Olen tehnyt verosuunnittelua parin viime viikon aikana juuri Fortumilla ja minulla oli blogikirjoitus aiheesta valmiiksi kirjoitettuna. Ehdit kuitenkin julkaista ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän jutun kirjoititkin ja verosuunnittelu edestakaisilla kaupoilla on hyvä asia nostaa esiin. Esimerkiksi itse olin vielä jokin aika sitten siinä uskossa, että tällainen "veivaus" olisi jotenkin pahaksi katsottavaa ja kummitteli mörkönä jossain takaraivossa. Tuskin olin tässä asiassa ainut sijoittaja, joka näin ajatteli. Näinhän asia ei tietenkään ole. Luuloni kumpusi oikeastaan vain noista verottajan ja oikeusistuimien epämääräisistä ja oikeastaan jopa vääristä tulkinnoista asian suhteen.

      Blogisi on muutenkin erinomainen, täyttä asiaa ja ulkoasu miellyttää silmää. Moni blogi kuolee alkuinnostuksen jälkeen alle vuodessa, mutta toivottavasti omasi jatkaa valitsemallasi linjalla ja juttuaiheita löytyy. Se on meinaan hankalaa, jos aihe on liian rajattu. Jutut alkavat toistaa itseään, eikä tiedä saati inspiroidu siitä mitä kirjoittaa. Olen jo seurannut blogisi RSS-feediä ja jos jatkat vielä samaan malliin, niin se kyllä ansaitsee paikkansa omaan blogiluettelooni, joka näyttäisikin kaipaavan jo vähän siivousta.

      Poista
    2. Kiitoksia kovasti kannustavasta palautteesta! Minulla on valmiina pitkä lista aiheista, joista aion kirjoittaa. Aina kun tulee mieleen jokin sopiva aihe, käyn heti tekemässä siitä luonnoksen, jossa on yleensä pelkkä otsikko. Näin asia jää muistiin ja voin työstää siitä valmiin tekstin myöhemmin. Tällä tavalla jutunaiheita toivottavasti riittää.

      Poista
  2. Vielä kun niitä voittojakin tulisi... Pari viime vuotta on tullut vain turskaa myytyä =D

    VastaaPoista
  3. Kannattaa muistaa, että tuossa esimerkkiveisissä Pekan Fortumin keskihinta laskee -> jos/kun hän myy ne joku vuosi tulevaisuudessa (eikä käytä hankintameno-olettamaa) niin hän maksaa silloin ne verot mitä nyt säästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuossa tekstin loppukappaleessa sanotaankin, ei tosin ihan noilla sanoilla. Tämähän oli oikeastaan koko verosuunnittelu-jutun ydin :)

      Poista
  4. On oikeasti todella paljon hyötyä tämän tyyppisestä verosuunnittelusta. Verottaja ei katso sijoittajan etua vaan ainoastaan omaa. Jos sijoittaja ei pidä huolta siitä, että luvut ovat veroilmoituksessa oikein, siitä ei voi syyttää ketään muuta kuin peilikuvaa.
    Kiitos hyvästä artikkelista!

    VastaaPoista
  5. Moro, mistä näkee tämän hetken tilanteen onko tappioita "varastossa" aikaisemmilta vuosilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheellinen kysymys, joka tekstistäni tosiaan puuttui. Pidin jotenkin itsestäänselvyytenä tätä asiaa. Onko aikaisemmilta vuosilta varastossa luovutustappioita löytyy esimerkiksi katsomalla uusinta verotuspäätöstä. Sieltä löytyy erittely tappioiden käytöstä ja luovutustappioiden jäljelle jäävä osuus, jos niitä ei verovuodelta ole kaikkia käyttänyt. Homman voi tarkastaa myös esim. Nordnetissa. Sieltä kohdasta Salkku -> Vuositiliote ja luovutukset. Sieltä veroraportti, josta saa laskelman arvo-osuuksien luovutusvoitoista tai -tappioista halutulta ajanjaksolta.

      Poista
  6. Terve!

    Hyvä teksti. Tästä tulikin mieleen seuraava, löytyyköhän asiasta kokemusta: Tapaako verottaja laskea FIFOt, voitot ja tappiot sekä kaiken maailman vähennykset veroilmoitukseen pääsääntöisesti "oikein", vai onko veroilmoituksissa odotettavissa jotain säännönmukaisia virheitä, joilla verottaja tulkitsisi asioita omaksi edukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin äkkiseltään ei tule mieleen mitään kommervenkkia koskien verottajaa.

      Poista