4. joulukuuta 2018

Matsmart - Verkkokaupalla ruokahävikkiä vastaan

WhatsAppin lisäksi älypuhelimessani eniten käytetty sovellus on varmaankin ResQ. Palvelu, jonka avulla voit syödä ravintolaruokaa halvemmalla ja säästää samalla ympäristöä vähentämällä hukkaan heitetyn ruuan määrää. Laiskana ruuanlaittajana käytän sitä aina vapaa-ajallani, jos vain mahdollista. Ruokahävikin vähentämiseen on myös toisenlaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi aikoinaan arvostelemani ja testaamani Fiksuruoka -verkkokaupan avulla avulla pystyy ostamaan elintarvikeketjun poisto- ja jäännöseriä alennuksella. Hyvin säilyvät kuivatuotteet myydään halvemmalla, kun Fiksuruoka voi ostaa suuretkin erät ja myydä ne netin kautta ympäri Suomea. Tukkurin tai valmistajan ei puolestaan tarvitse heittää isoa erää tuotteita hävitettäväksi. Ympäristö kiittää ja lompakko myös. Tätä samaa logiikkaa soveltaa myös Ruotsalainen Matsmart, jonka palvelusta tässä kerron vähän käyttökokemuksia.



Palvelu mainostaa itseään seuraavasti: "Matsmart myy täysin syömäkelpoista ruokaa 20-90%:n alennuksella. Matsmart myy ruokaa, joka olisi muuten päätynyt hävikkiin johtuen esimerkiksi sesonkivaihteluista, ylituotannosta, pakkausten vaihtumisesta, lähestyvistä tai umpeutuneista parasta ennen -päiväyksistä". Aivan kuten Fiksuruoka, niin myös Matsmart myy ainoastaan ruokaa, jonka toimittamiseen ei tarvita kylmäketjua. Kumpikaan ei myy tuotteita, joihin on merkitty viimeinen käyttöpäivä.


Kuin kaksi marjaa - Molemmat tappiollisia


Jos palveluita vertaa keskenään, niin ulkoasun osalta ne näyttävät ällistyttävän samoilta. Melkein kuin identtiset kaksoset. Koska Matsmart on tullut markkinoilla ensin, niin voisi olettaa, että Fiksuruoka on ottanut vähän mallia kilpailijastaan. Matsmart on vuonna 2013 perustettu ruotsalainen yksityisesti omistettu osakeyhtiö (vertailuksi Fiksuruoka perustettu kesällä 2016). Ruotsalaisista juurista johtuen myös palvelun valikoima on enemmän ruotsalaiseen suuntaan. Fiksuruokaan verrattuna palvelun ikä näkyy myös siinä, että valikoima on suurempi. Matsmartin asiakkaat pelastivatkin Ruotsissa 708 tonnia ruokaa hukkaan heittämiseltä vuonna 2016.

Tilikaudelta 2017 Matsmart in Scandinavia Oy teki liikevaihtoa 713 000 euroa ja liiketappiota - 225 000 euroa. Matsmart In Scandinavia Ab puolestaan 269 983 euroa ja liiketappio - 184 340 euroa. Aika pahasti kynnetään siis tappiolla. Yhteensä siis liikevaihto noin 5 x Fiksuruokaan verrattuna. Jos nyt järkeilen talouslukujen pohjalta oikein, niin Ruotsista myydään tänne Suomeen melkein tuplasti enemmän kuin itse palvelun kotimaahan. Vähän kummallista. Luulisi asian olevan juurikin päinvastoin, jos hatusta heittäisin. Ironisesti voisi sanoa, että lähiruokaa parhaimmillaan :) Onko Suomessa ruoka naapurimaata kalliimpaa, ihmiset köyhempia, vai kuluttajat jotenkin vain valveutuneimpia ja halukkaampia pelastamaan hävikkiruokaa?


Yllättävän nopea toimitus


Toimitus Postin toimipisteeseen maksaa 6,90 euroa jokaista alkavaa 20 kg:a kohti. Jos tilauksen arvo on yli 50 euroa, on toimituskulut ilmaiset. Toimitusaika on normaalisti 3-6 arkipäivää siitä, kun Matsmart on vahvistanut tilauksen ja lähettänyt tilausvahvistuksen. Itse tein ostokset illasta 6.11.2018 ja jo 9.11 iltapäivästä paketti oli haettavissa Smartpostin pakettiautomaatista. Erikoisen nopea toimitus, ottaen huomioon, että paketti saapui Ruotsista asti. On se vain tehokas tuo Turun lähellä Liedossa oleva Postin logistiikkakeskus ja verkkokaupan keskusterminaali, jonka kautta tämäkin lähetys kulki. Harvemmin edes kotimaan verkkokaupoista on yhtäkään pakettia tullut noin nopeasti. Hatunnoston arvoinen suoritus ja paketti oli hyvin pakattu kaikin puolin.


Oma testiostokseni


Offerilla tarjosi vähän aikaa sitten 15 euron arvoista lahjakorttia Matsmart-palveluun vain yhden euron hintaan, joten päätin kokeilla miten Matsmart eroaa kilpailijastaan Fiksuruuasta. Pitääkö alennusprosentti paikkaansa, millainen on valikoima ja miten kaikki yleensäkin toimii. Alla luettelo ja kuva ostoksestani. Yhteensä koko ostoskorini maksoi 50,33 euroa. Matsmart sanoo säästöksi 36,52 euroa, eli alennus olisi noin 42 %. Vastaava kori muualta ostettuna olisi kuitenkin omien laskujen mukaan noin 79,01 euroa. Säästö olisi noin 28,68 euroa. Eli alennus prosenteissa keskimäärin 36 %. Hivenen parempi, kuin Fiksuruuan kohdalla. Vertailun vuoksi pitää todeta, että näin pienen testiostoksen perusteella ei kannata vetää lopullisia johtopäätöksiä paremmuudesta.


  • 6 x Daim 56g                                                     Matsmart yksikköhinta: 0,33 e;  muualla 0,79
  • Korvatulpat 4-pack                                            Matsmart yksikköhinta: 2,49 e;  muualla 4,95
  • 2 x Poly Shampoo Normal 400 ml                        Matsmart yksikköhinta: 1,99 e;  muualla 2,30
  • Konetiskiainetabletti "Sun Expert" 30 kpl            Matsmart yksikköhinta: 3,99 e;  muualla 4,19
  • Axe Deodorantti "Dry Excite" 50 ml                    Matsmart yksikköhinta: 1,99 e;  muualla 4,35
  • Axe Deodorantti "Charge Up" 50ml                     Matsmart yksikköhinta: 1,99 e;  muualla 4,35
  • Fazer "Lakritsi Raspberry" Patukoita 30 x 20g     Matsmart yksikköhinta: 6,99 e;  muualla 7,20
  • Lion Suklaapatukoita "Peanut" 24 x 41g              Matsmart yksikköhinta: 7,99 e;  muualla 12,0
  • 4 x Vitalis Mansikka-Vanilja Mysli 450g               Matsmart yksikköhinta: 1,49 e;  muualla 3,39
  • Turun Mieto Sinappi 275g                                   Matsmart yksikköhinta: 0,99 e;  muualla 1,55
  • 2 x Vitalis Suklainen Mysli 500g                         Matsmart yksikköhinta: 1,49 e;  muualla 3,39
  • 6 x Pringles "Pizza" Sipsit 190g                           Matsmart yksikköhinta: 1,50 e;  muualla 1,79


En pyrkinyt maksimoimaan ostoksessani alennusprosenttia, vaan ostin mielestäni halpoja tuotteita, joita oikeasti tarvitsen, tai luulen jossain vaiheessa tarvitsevani. Jos yksikköhintaa vertailee muihin, niin esimerkiksi juuri myslejä voisi olla järkevä ostaa suuriakin määriä kuivatuotteiksi kaappiin varalle, jos yhtään niitä tykkää aamupalaksi syödä.

Oma testiostokseni sisältää vähän kaikkea. Alennus noin 36 %.


Risuja ja ruusuja


Kritisoin Fiksuruoka-palvelua aikoinaan siitä, että verkkokaupan vertailuhinta perustuu toimittajan suositushintaan, jota ei kuitenkaan läheskään aina saa, tai se on laskettu väärin. Alennusprosenttiin ei siis voinut luottaa, vaan se piti aina laskea itse vertailemalla hintoja Prisman tai K-Ruuan vastaavaan. Matsmartissa on panostettu tähän paljon Fiksuruokaa enemmän, mutta valitettavasti vertailukilohinta oli silloin tällöin laskettu väärin. Onko verkkokauppa-alustassa samoja puutteita, vai mistä moinen? Onneksi virheet ovat enemmän poikkeuksia, mutta yksikin epäselvyys kyllä murentaa luottamusta ja jättää pahimmillaan asiakkaan ostamatta mitään.

Ekologisuus ja kuluttajien säästö ruokaostoksissa ei voi olla huono juttu. Matsmartin palvelussa on paljon potentiaalia. Toimitus on Ruotsista nopeaa. Fiksuruokaan verrattuna tuotevalikoima vaikuttaa suuremmalta ja alennusprosentti hivenen paremmalta ja tarkemmalta. Jos luvataan 20-90 % alennusta, niin oma 36 % on jo hyvin haarukassa. Toisaalta, jos tilaisin pelkästään laatikollisen erittäin halpaa mysliä, niin siltikin alennus jäisi vajaaseen 60 %:iin. Ehkäpä lupausta kannattaisi reivata vähän maltillisemmaksi, jotta se pystyttäisiin rehellisesti lunastamaan. Itse en tykkää markkinamiehistä, jotka lupaavat liikaa. Jos joku kuulostaa liian hyvältä, niin se on harvoin totta ja kierrän asian kaukaa. Vähän surullista Matsmartissa on kuitenkin se, että jo vuosia toimineena verkkokauppa-alustan vertailukilohintaan ei voi 100 % luottaa. Ei kukaan halua shpoppailla taskulaskin kädessä.



Ostaisinko?


Matsmartista kannattaa tilata tavaraa vain tarpeeseen. Jotain pesuainetta tai vastaavaa saa melko varmasti esimerkiksi Tokmannista tai vaikka Saituripörssistä samaan hintaan. Ruotsista ei kannata tilata tavaraa vain omaan varastoon vanhenemaan. Omalla kohdallani esimerkiksi makeisten osto oli vähän typerää, koska alennus oli vähäinen ja kaapista niitä tulee syötyä nyt vaivihkaa. Ajatuksena oli säästää niitä myöhempää käyttöä varten, mutta kun itsekuri on mitä on, niin ostos lisää nyt vain lisäkiloja vyötärölle. Rehellisesti sanoen en siis ostanut tarpeeseen. Enemmän uteliaisuuden ja kokeilun takia. Kylppärin kaappeja tutkiessani tajusin myös, että shampootakin löytyy jo ihan liikaa... 

Tulen kuitenkin käyttämään Matsmartia siihen, että aina alennuskoodien yms. aikaan tilaan sieltä oman ja veljeni varaston täyteen mysliä. Aika no-brainer, jos saa vähintään puoleen hintaan sitä, mitä normaalisti siihen rahaa käyttää ja päälle vielä alennuksen. Jos haluat ostaa ruokaa vain tarpeeseen, niin tällöin suosittelen kokeilemaan Feelian ruokakauppaa, josta saa aivan uudella prosessilla tuotettua ja erittäin pitkään säilyvää (jopa 6 kk) kotimaista valmisruokaa kotiovelle toimitettuna. Se ei siis varastossa vanhene ja ison satsin tilaamalla kilohintakin tulee halvaksi. 

Voi näyttää liioittelulta, mutta kaikki tulee oikeasti tarpeeseen. 29 x Vitalis Mansikka-Vanilja Mysli. Koko paketti painoi noin 15 kg.


Päivitys 14.12. Käytin blogistani löytyneen -15 % alennuskoodin ja ostin "pienen" satsin mysliä, jota syön aika usein aina aamuisin, sekä marja-pähkinäsekoitusta. Toimitus oli jälleen erittäin ripeä ja mitään negatiivista sanottavaa ei löytynyt.


  • 29 kpl Vitalis Mansikka-Vanilja Mysli 450g                  matsmart hinta 1,49e x 29 kpl
  • 12 x Parrots Nuts'n' Berries pähkinäsekoitus 55g         matsmart hinta laatikollinen 7,99e


Hinta yhteensä 43,52 euroa - 15 % alennus huomioiden. Tästä sain vielä Adtractionilta komissiota 4,91 euroa, joten hinnaksi tuli vain 38,61 euroa. Tuolla myslin kilohinnaksi tulee alle 3 e/kg ja pähkinäsekoitukset tulee kaupan päälle. Pähkinäsekoituskin tosin oli halpa, kilohinta 12,1 euroa/kg, kun muualla myydään vastaavia reilusti yli 20 e/kg. Suosittelen kokeilemaan Matsmartia.





2 kommenttia:

  1. kattelin noita palveluja aikaisemmin ja totesin, että siellä ei ole mitään mitä ostaisin normaalisti. pelkkiä jäännöstuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun itse käyn kaupassa, niin ostan yleensä aina ne samat tuotteet: maitoa, hedelmiä, leipää yms. Jos ostoksiani tarkkailisi vuoden verran, niin aika suppealta ostoslistani ja ostotottumukseni näyttäisi. Matsmartista ei näistä saa yhtäkään, joten siinä mielessä allekirjoitan kommenttisi. Jäännöstuotteitahan ne pääosin ovat, kun hävitykseen ovat melkein päätyneet.

      Kuten sanonta kuuluu: "Jonkun roska on toisen aarre". Kyllä valikoimasta varmasti ihan kelpo tuotteita löytyy, mutta ei niillä ehkä kotitalouden ruokahuoltoa kovin hyvin pyöritä. Se ei ehkä ole kuitenkaan edes tarkoitus. Ennemminkin täydentää sitä sopivilla yksittäislöydöillä, kuten esimerkiksi omalla kohdallani nuo myslit.

      Poista