Paniikkihäiriö vai jotain muuta?

Jos kysyt ihmisiltä mikä on tärkeintä elämässä, niin terveys tulee luonnollisesti numero ykkösenä. Olen ollut onnekas, että olen pysynyt terveenä. Ehkä kiitos kuuluu hyville geeneille, liikunnalliselle elämäntavalle, tai sitten kaikki on vain hyvää tuuria. Todennäköisesti kaikilla on osuutta asiaan. Muistaakseni olen ollut töistä poissa 20 vuoden aikana yhteensä 2 päivää selkäkivun ja flunssan takia. Sairaalassa olen joutunut käymään joskus ala-asteella, kun ranteeni murtui jääkiekkoa pelattaessa ja apteekissa olen käynyt tasan kerran hakiessa jotain voidetta ihottumaan. Kaikki muuttui kuitenkin noin kuukausi sitten. 

Miksi kirjoitan tästä?

Koska ihmisen muisti on huono ja lyhyt, niin ajattelin kirjoittaa tähän omia tuntemuksiani aiheesta päiväkirjamuotoon: mitä tapahtui ja milloin, miltä se tuntui ja mitä jäi mieleen jne. Formaatti ei ole lukukokemuksen kannalta se paras, mutta vuoden tai kahden päästä en todennäköisesti enää muistaisi näitä tapahtumia ja tuntemuksia tarkasti. Saattaisin muistaa ne jopa väärin. Asioita on myös helpompi verrata nykytilaan, kun muistaa lähtötilan. Ehkä tästä on myös apua ja vertaistukea jollekin samasta vaivasta kärsivälle. Ehkä tekstin avulla on myös helpompi ymmärtää asiaa ja saa paremman kokonaiskuvan ongelmasta ja koko terveydenhoidosta. Päivittelen tekstiä aina kun on jotain kommentoitavaa.

Mitä tapahtui?

2.6. Heräsin aamulla noin kello 7 maissa ja makoilin sängyssä. Yhtäkkiä tuntui, että rintaan pisti. Sydän rupesi tykyttämään ja tuntui että voisin pyörtyä. Henkeä ahdisti ja hengitys tuntui vaikealta ja pinnalliselta. Tämä kesti muutaman minuutin ja oli sitten ohi. Peitto ja lakana oli ihan hikinen. Noin 5 minuutin päästä sama toistui. Päätin soittaa 112, koska ajattelin tämän olevan sydänkohtaus, mutta sieltä ei lähetetty ambulanssia. Kehotettiin menemään päivystykseen. 

En muista mikä oli syy siihen, että ambulanssia ei lähetetty. Kahden kohtauksen ja puhelinsoiton jälkeen kohtauksia tuli vielä pari lisää. Kävely tuntui helpottavan tuntemuksia ja kävelinkin läheiseen terveyskeskukseen vain huomatakseni, että jono oli melkoinen. Päätin varata ajan Mehiläiseen, joka kuuluu omaan työterveyteeni. Siellä otettiin verinäyte (B-Troponiini T) ja EKG. Kaikki normaalit, rintakytkennöissä poikkeava T-aalto ja suositellaan ottamaan yhteyttä omaan työterveyslääkäriin, josko tarvitaan kardiologin arviota. Diagnoosina määrittämätön rintakipu.

Kaikki siis ehkä ok. Olisin kuitenkin kaivannut Tapani Kiminkisen tapaista lääkäriä. Nyt lääkäri oli ulkomaalainen. Suomi kyllä sujui, mutta jutustelu oli olematonta. Mikä itseäni siis vaivasi ja mistä tämä johtuu, oliko sydämessä kuitenkin jotain ja miksi ei voitu konsultoida kardiologia tai kirjoittaa lähetettä julkiselle puolelle? Olin asiasta jotenkin niin hämmentynyt, että otin Mehiläisen apilla vielä 10 min etäyhteyden toiselle hoitajalle, koska olin niin hämilläni tästä "hoidosta".

3.6. En saanut yöllä nukuttua ollenkaan, koska sydänkohtauksen tapaiset oireet vyöryivät koko yön päälle kuin isot aallot. Ei tämmöistä jaksa montaa päivää.

4.6. Nukkuminen edelleen todella haastavaa. Juuri kun tuntuu rentoutuvan, niin pulssi nousee, rintaa painaa, taju tuntuu lähtevän ja äänet katoaa ympäriltä. Otin yhteyttä jälleen Mehiläiseen. Homma piti tehdä Digiklinikan kautta, josta en tykkää yhtään. Digiklinikan etävastaanotto siirtyi hoitajalta toiselle ja lopulta sain varattua fyysisen ajan Mehiläiseen.

Tehtiin jälleen EKG ja laajempi verinäyte, joissa arvot rajojen sisällä ja kaikki ok. Tämäkin lääkäri oli ulkomaalainen, suomi kyllä sujui, mutta jutustelu taas minimaalista. Lääkäri teki lopulta lähetteen Peijaksen sairaalaan, jossa voi konsultoida kardiologia ja tehdä tarkempia tutkimuksia. En ymmärrä, miksi tätä lähetettä ei tehty heti, vaan annettiin väärää tietoa ottaa yhteys omaan työterveyshoitajaan. Näin jälkikäteen on myös helppoa sanoa, että jonkinlaista nukahtamislääkettä olisi pitänyt tässä kohtaa määrätä.

5.6. Piti lähteä töistä aikaisemmin, kun rintaa puristi ja oli huimauksen tunnetta. Lähdin päivää aikaisemmin saadulla lähetteellä suoraan Peijaksen sairaalaan, jossa otettiin röntgen ja konsultoitiin kardiologia aikaisemmin Mehiläisessä tehdyistä EKG:stä. Kaikki ok ja unettomuuteen määrättiin lyhytaikaisena Zopinox 7,5 mg. Olin tähän käyntiin todella tyytyväinen, koska lääkäri vaikutti mukavalta, selkeältä ja ns. Tapani Kiminkinen-tyypiltä. Sairaslomaa kirjoitettiin seuraavalle päivälle.

11.6. Mehiläisen Digiklinikan etävastaanottokäynti jossa pohdittu Zopinoxin lopettamista, koska sitä ei saisi käyttää kovin pitkään. Lääke kyllä auttanut toivotusti ja aluksi sain nukuttua 6 h putkeen ja nyt ehkä reilu 4 h putkeen. Lääkettä käytetty nyt 6 päivää ja pitäisi saada pitkäaikaisempi. Määrätty Propral 40 mg.

12.6. Ilman Zopinoxia ja pelkän Propralin avulla nukkuminen ei onnistu. Mehiläisen Digiklinikan kautta ohjattiin viimein fyysiselle käynnille samalle ulkomaalaiselle lääkärille, jolla olin jo käynyt aiemmin. Tämä yleislääkäri kirjoitti reseptin Opamox 15 mg, jolla saisin nukuttua paremmin sekä lähtetteen työpsykologille. Sairauslomaa kirjoitettiin kaksi päivää. 

17.6. Digiklinikkakäynti. Koska oireet eivät vieläkään ohi, halusin saada lähetteen Holter -tutkimukseen, jolla varmistettaisiin onko sydänperäisiä oireita. Väännettiin rautalangasta, että tässä asiassa pitää olla yhteydessä julkiseen puoleen, koska ei kuulu työterveyssopimukseen.

19.6. Varasin ajan puhelimitse läheiselle terveyskeskukselle, jotta saisin lähtetteen Holter -tutkimukseen. Tätä ei voi kuin julkinen puoli tehdä, toisin kuin Mehiläisen lääkäri ensimmäisen käyntini 2.6 aikana väitti. Tämä oli ensimmäinen päivä ilman Opamoxia ja oireet tuntuivat vähäisiltä. Olo oli suhteellisen ok ja nukkuminen onnistui suhteellisen hyvin.

Terveyskeskuksen lääkärin kanssa keskustelu paniikkihäiriöstä tuntui todella mukavalta, vaikka mitään uutta ei toki tullutkaan. Juuri tällaiselta sen lääkärissä käynnin pitäisikin tuntua. Kehotettiin kokeilemaan josko ilman lääkitystä pärjäisi, mutta kirjoitti hoidoksi SSRI lääkitys Essitalopraami 10 mg. Aluksi 2 viikkoa puolikas lääke ja sitten koko tabletti. 

kesäkuun loppu. Töissä on tullut käytyä ja fiilis on yleensä päivä päivältä vähän parempi joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Tällä hetkellä en käytä kuin Propralia aamuisin. En nuku hyvin, mutta en ihan huonostikaan. 28.6 tuli vähän takapakkia, kun noin kello 4 yöllä tuli taas kunnolla sydänkohtauksen tapaisia oireita niiden oltua jo poissa muutaman yön. Töissä ei ole ollut enää ongelmia. 

Vertailun vuoksi tässä kohtaa pitää muistaa, että pahin hetki oli alussa se kun jo töissä ollessa rintaa painoi. Ravintolatyöntekijänä asiakkaille puhuminen oli vaikeaa, koska se esti oikean hengitysrytmin. Piti puhua todella lyhyillä lauseilla, jotta tilanteesta selviää. Tauolla tuolille istahtaessa ja rentoutuessa tunsi heti sydänkohtauksen oireita, joten käytännössä vain seisominen onnistui. Silloin piti lähteä aikaisemmin töistä. Kaikki muu on siis tuohon verrattuna luksusta.

4.7 Kävin lopulta työterveyspsykologilla, koska kesälomalla on aikaa ja Mehiläisen apilla aika oli mahdollista varata ihan kotipaikkani läheltä. En juurikaan uskonut psykologin sanovan tai antavan mitään uutta tai hyödyllistä ja näinhän siinä kävikin. Aika itsestään selvien asioiden toistelua sen tunnin verran, mutta ainakin voi sanoa, että tätäkin on tullut kokeiltua. En ihan ymmärrä miksi lääkäri alun perinkään kirjoitti lähetteen työterveyspsykologille? En koskaan sitä edes pyytänyt. Omasta mielestäni hukkaan heitettyä rahaa, jonka työnantaja maksaa. Kuuleman mukaan työnantajan työterveyssopimukseen kuuluisi 3 tällaista kertaa. Ottaisin 100 kertaa mieluummin Holter-tutkimuksen, kuin tällaista valohoitoa. Ymmärrän, että Mehiläisen etu on suositella kaikenlaista, kun kerran työnantajani maksaa. Onko se sitten ihan rehellistä tai kustannustehokasta toimintaa ja kaikkien edun mukaista onkin sitten toinen kysymys.

Mitä seuraavaksi?

Sain vihdoinkin kutsun Holter-tutkimukseen, eli 24 h EKG pitkäaikaisrekisteröintiin, jossa sydämen toimintaa voidaan seurata pidemmän aikaa elokuun puoliväliin. Tuolla pitäisi sitten saada tarkempi diagnoosi ja poissuljettua muut kuin paniikkihäiriö. Jotenkin hämmentävää, että tähän pisteeseen on mennyt aikaa noin 1,5 kk. Uskon, että parantuminen olisi ollut paljon nopeampaa, jos tämä olisi saatu heti pois alta.

Jotenkin tästä jäi kuva, että julkinen puoli on kyllä todella hyvä, mutta turhan hidas. Hintakin on ihan naurettava, kun HUS:n poliklinikkamaksu Vantaalla on 28,20 euroa. Eihän tuohon hintaan pysty edes laskua kirjoittamaan. Mehiläisestä jäi jotenkin huono kuva. Vastaanotto kyllä toimii, mutta jos ei halua lähteä kauas oman työterveyslääkärin juttusille, vaan käydä Lähimmässä toimipisteessä, niin digiklikian kautta homma ei vaan toimi. Jo pelkkä käyttö nostaa stressiä ja saa aikaan oireita. Lääkäreissä on myös huima ero ja natiivi suomen kielen osaaminen näkyy kyllä vuorovaikutuksessa heti. Jos jo pelkkä plasebo parantaa, niin mikä on oman äidinkielen osuus?

En tiedä kuinka huono oman työnantajani työterveyssopimus on, mutta on ihan pakko pohtia "säästöä". Holter tutkimus maksaa ehkä noin 300 euroa. Nyt on itselläni tullut jo kolme päivää sairaslomaa plus pari kertaa aikaisemmin töistä lähteminen. Sanotaan noiden hinnaksi  3 X 5 h/päivä (30 €/h) = 3 X 150 € = 450 euroa. Siihen päälle työpsykologin turha laskutus (arvio 100 €) ja kaikki tuo Digiklinikan kulut, kun siirretään hoitajalta toiselle ja jokainen kirjoittaa oman kertomuksensa. Kävi jopa mielessä josko kysyisin työnantajalta erittelyä noiden perimästä laskutuksesta. Olisi taatusti tullut halvemmaksi sisällyttää Holter -tutkimus tuohon työterveyshuoltoon. 

Tavallaan on myös hauska huomata, kuinka moni oikeasti kärsii paniikkihäiriöstä. En ole asiasta vielä ihan hirveästi jutellut, mutta jo töissä on kaksi työkaveria, jotka kärsivät samoista oireista. Sitten on se toinen puoli, jotka eivät asiaa sisäistä. Luonnollisesti he haluavat auttaa, mutta neuvot ovat luokkaa: syö punajuurta se auttaa, vältä pyöräilyä ja lepää (itselläni maastopyöräily on se joka juurikin auttaa, maantiepyöräily tuntuu taas pahentavan kun ajoasento painaa rintakehää), se on vain lihasjumia, syvään hengittäminen auttaa jne. Oikeasti tässäkin kannattaa kuunnella vain kokemusasiantuntijoita. Jos et ole kärsinyt paniikkihäiriöistä, et voi kuvitella miltä se voi pahimmillaan tuntua.