31. maaliskuuta 2014

Mitä blogille ja sen tavoitteille nyt kuuluu


Aloitin tämän blogin aktiivisen kirjoittelun vuoden 2014 alussa. Blogin varsinainen elämä internetissä alkoi tietysti jo vähän tätä ennen, mutta tuolloin keskityin lähinnä ulkoasun ja muun sisällön suunnitteluun ja miettimiseen. Tekstejä ei silloin vielä oikein ollut, eikä blogia löytänyt hakukoneella. Vaikka hyvin suunnitellun sanotaan olevan jo puoliksi tehty, en silti vielä kehdannut kertoa blogistani kenellekään. Nyt asia on tietysti toisin ja lähes kaikki kaverini tai tuttuni tietävät, että kirjoitan blogia.

Mutta mitä blogille ja sen tavoitteille nyt kuuluu, reilut 4 kuukautta aloituksen jälkeen? Kirjoitin jokin aika sitten tekstin: Blogin tarkoitus ja tavoitteet kiteytettynä, joka vastaa mielestäni aika hyvin siihen kysymykseen, miksi tätä blogia kirjoitan ja mitä siltä haluan. Tavoitteet ovat edelleenkin samat ja niiden kaikkien saavuttamiseksi pitää tehdä vielä paljon töitä. Opittavaa ja kokeiltavaa siis riittää jatkossakin. Vaikka blogin alkutaipale on ollut lyhyt, on muutama asia silti yllättänyt allekirjoittaneen. Liian helpoissa tavoitteissa ei ole mieltä, joten tästä syystä muutama niistä kaipaakin jo tarkennusta.

Ensimmäiseksi haluaisin kuitenkin kiittää kaikkia blogin lukijoita, niin satunnaisesti lukevia, kuin vähän uskollisempiakin blogissa vierailijoita. Blogi on saavuttanut jo reilut 14 000 sivukatselua vain neljän kuukauden olemassaolonsa aikana, mikä on mielestäni erittäin hieno saavutus. Alun perin laskin tavoitteekseni ensimmäisen vuoden aikana 20 000 kävijää, joten tuo tullaan ylittämään reilusti. Päivittäin Downshiftaus - Elämän leppoistaminen -blogissa käy noin 100-300 vierailijaa bloggerin oman tilaston mukaan. Kuukaudessa kävijöitä on reilut 5 000 ja päivän kävijäennätys on reilut 360 kävijää. Uudeksi tavoitteeksi voisikin siis asettaa vuoden 2014 lopussa 50 000 kävijän rajan rikkominen. Saa nähdä, ylletäänkö ihan tuohon tavoitteeseen.


Toinen asia, mikä itseni on yllättänyt suhteellisen ison kävijämäärän lisäksi on blogiin käyttämäni aika. Tuntuu, että kirjoitteluun, hienosäätöön ja kaikenlaiseen pohdintaan sekä taustahommiin saisi helposti tuhlattua kaiken vapaa-aikansa. Itse asiassa se ei edes oikein riitä, jos haluaisi kirjoittaa enemmän kuin tekstin viikossa ja silti nauttia myös muista elämäniloista. Voisin tietysti kirjoittaa lyhyempiä juttuja vähemmällä taustatyöllä, mutta se olisi kyllä itsensä pettämistä. Tavoitteena ei ole kirjoittaa "hömppää". Kirjoitan aiheista, jotka itseäni jo kiinnostavat ja joista haluaisin oppia ja tietää vielä lisää. Näistä bloggaaminen ikään kuin konkretisoi ajatukset. Jos haluaisin pelkästään lukijoita, niin sitten alkaisin kirjoittamaan muodista, ruuasta, seksistä ja lätkisin sivut varmaan täyteen pornoa. Noillahan ne kävijät hankittaisiin :)

Moni lukija on varmaankin jo huomannut, että sivuston ulkoasua on päivitetty leveämmäksi ja kolmepalstaiseksi. Muutoksen tarkoituksena on, että mainokset sopivat paremmin sivupohjaan ja niille on varattu enemmän tilaa reunoilta. Koska Google Adsense mainoksia ei toistaiseksi pysty blogissa käyttämään (Miksi rakastan ja vihaan Googlea ja Bloggeria), niin rekisteröidyin TradeTrackeriin ja aloitin affiliate-mainonnan, eli tulospohjaisen mainonnan maaliskuun 2013 aikana.  Muutama mainoskarusellibanneri sivuille onkin jo lisätty. Tarkoitus on kuitenkin pitää sivusto hillityn näköisenä ja mainokset valita siten, että ne jollakin tavalla liittyisivät aiheeseen. TradeTrackerin käytöstä, tulospohjaisesta mainonnasta ja tuloksista tulen kirjoittamaan myöhemmin, kun aika on ajankohtainen ja jotain sanottavaa oikeasti löytyy.

Mainostuloissa olin listannut tavoitteeksi 100 euroa ensimmäisen vuoden aikana. Jos pitäisi ennustaa pelkästään yhden kuukauden tuottojen perusteella, niin ei TradeTrackerin tuloilla kyllä tulla rikastumaan ja tavoitetta saavuttamaan. Hyvä jos muutama euro tulee kuukaudessa. Panttipulloja ojan pohjalta keräämälläkin rikastuu helpommin. Suomenkielellä blogatessa tuskin koskaan rikastuu, jos aihepiiri on vähänkään rajatumpi. Tarpeeksi laajaa suomenkielistä yleisöä ei yksinkertaisesti vain ehkä tavoiteta, jotta mainoksilla voisi hankkia huomattavia sivutuloja. Taskurahoja varmaan pienellä optimoinnilla voi saada.

Jotkut ovat käsittääkseni kuitenkin kääntäneet bloggaamisen tulonlähteeksi ja ammatiksi, joten katsotaan ja kokeillaan. Vielä on kuitenkin aivan liian aikaista sanoa, miten mainostulojen ansaitsemisen kanssa oikeasti käy. Tämän takia olenkin ottanut suoraan yhteyttä muutamaan yhteistyökumppaniin, joiden tapahtumia blogissani mainostan ja vastineeksi pääsen osallistumaan niihin ilmaiseksi. Kiitoksia siis yhteistyökumppaneille: MaastoMittelöt duathlon-tapahtuma, Korso 96 MTB Marathon ja Satasen kuntoajo. Yhteensä nuo urheilutapahtumat olisivat maksaneet noin 100 euroa, joten tältä osin tavoite mainostulojen osalta olisi pulkassa. Vaikka se ei nyt suoranaista tuloa olekaan, niin säästän kuitenkin menoissa ja voin käyttää liikuntaseteleitä sitten muihin aktiviteetteihin. Tätähän pohdiskelin Urheilutapahtumia - Kilpailukalenteri 2013 -blogitekstissä. Taulukkoon voisikin siis kohta lisätä MaastoMittelöt duathlon tapahtuman vuodelle 2014. Kilpailukalenteriin liittyvänä pienenä yksityiskohtana voin muuten mainita, että tuleva korso 96 MTB Marathon tullaan omalta osaltani ajamaan juuri ostamallani Kona Wo fatbikella, joka on ensimmäinen tähän sarjaan ilmoittautunut pyörä.

Jos ei suurempia ihmeitä tapahtu, niin kerron blogin tavoitteiden etenemisestä seuraavan kerran vuoden 2015 alussa. Siihen mennessä on toivottavasti paljon kaikenlaista kerrottavaa. Jos jollain on mielenkiintoista kerrottavaa oman blogin tavoitteiden saavuttamisesta ja vaikkapa mainostulojen kertymisestä, niin olisin erittäin innostunut niistä kuulemaan kommenttien kautta.

Mistähän tämä kuva onkaan tuttu kesäisempänä versiona?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti