30. marraskuuta 2016

TradeTracker ja kumppanuusmarkkinointi - Julkaisijan ABC

Moni bloggaaja on ainakin jollain tasolla kiinnostunut ansaitsemaan rahaa omalla työllään. Olisihan se ihan huippua saada rahaa siitä hommasta, mistä nauttii. Rahaa blogilla - Paljonko bloggaajat tienaavat -jutussa olen avannut omaa tulovirtaani tämän kumppanuusmarkkinoinnin suhteen. Bloggaamiseen on käytetty suhteellisen paljon aikaa ja vaivaa, eikä mainostuloista rahaa niin hirveästi kerry. Vielä ei näitä hommia tekemällä kunnon tuntipalkoille pääse, eikä ansiotyötä kannata lopettaa. Vaikka en itse olekaan ammattilainen mainostulojen ansainnassa, niin joku muu voi olla, tai harkita sellaiseksi ryhtymistä. Mistä ja miten lähteä alkuun? Aluksi pitää tietenkin ylittää se ensimmäinen kynnys, miten Tradetracker ja kumppanuusmarkkinointi oikein toimii? Miten käyttöönotto tapahtuu, mitä palvelussa voi tehdä ja miten se tehdään tehokkaasti? Kun kokemusta ja osaamista kertyy, niin sitten kaipaa vastauksia jo kysymykseen miten optimoida omia tuloja yhä suuremmiksi?



TradeTracker on tulospohjaisen kumppanuusmarkkinoinnin palvelu, joka toimii Suomessa ja monissa muissakin Euroopan maissa. Muitakin vastaavia palveluja löytyy, mutta TradeTracker on mielestäni se selkein, yksinkertaisin, helppokäyttöisin ja parhain vaihtoehto kumppanuusmarkkinointiin. TradeTrackerin tarjoamat niin sanotut affiliate-mainokset ovat kumppanuusmarkkinointia, joka on tulospohjainen markkinointimuoto. Tässä maksetaan siis vain toteutuneista tavoitteista (myynti, rekisteröityminen verkkopalveluun, yhteydenottopyyntö tai uutiskirjeen tilaus), pelkistä mainosten näytöistä ei makseta. Kun joku siis klikkaa kiinnostuneena esimerkiksi sivustollani olevaa affiliate-mainosta ja ostaa kyseisen tuotteen tai palvelun, niin saan siitä jonkinlaisen provision. Mainostajasta riippuen summa voi olla vaikkapa 1,5 euroa rekisteröityneestä käyttäjästä, 1% tuotteen/palvelun myyntihinnasta tai kiinteä 20 euron korvaus jostain sopimuksesta.

Jotta affiliate-markkinoinnissa pääsee edes alkuun, pitää tietenkin olla oma nettisivu ja sen jälkeen rekisteröityä julkaisijaksi TradeTrackerin järjestelmään. Käyttöönotto on erittäin helppoa ja hommaan menee noin 5 minuuttia, kun lomakkeelle täyttää omat ja verkkosivuston perustiedot. Kun tili ja sivustosi on viimein arvioitu ja hyväksytty (tässä voi mennä aikaa parikin päivää), niin asioiden opettelu, kokeilu ja pitkällinen oppiminen voi alkaa. Katsotaan tässä artikkelissa nopeasti tärkeimmät perusasiat, ennen kuin edetään syvällisimpiin asioihin. Palvelunäkymä koostuu erilaisista välilehdistä, joiden takaa löytyy erilaisia työkaluja. Palveluun kirjautumisen jälkeen aloitussivu Yleinen-välilehdellä näyttää selkeästi kertyneet klikkaukset, myynnit ja komissiot tietyltä ajalta. Taloudellisen tilanteen näkee siis heti ensimmäiseksi yhdellä silmäyksellä.

TradeTrackerin aloitussivun yhteenveto näyttää kertyneet myynnit euroissa.

Tili-välilehdellä voi muokata omia perustietojaan, maksuasetuksia ja esimerkiksi asetuksia siitä, haluaako jokaisesta myynti/liiditapahtumasta saada sähköpostilla viestin. Tilit-välilehdeltä voi myös valita, haluaako uusista kampanjoista tai kampanjapäivityksistä saada tietoa sähköpostiinsa. Kun on kerran Tili-välilehden muokannut kuntoon, niin siellä ei tarvitse sen jälkeen vierailla. Kolme tärkeintä välilehteä ovat Kampanjoiden hallinta, Mainosmateriaalit ja työkalut, sekä Raportit, joista alla lisää tietoa.


Kampanjoiden hallinta ja mainosten lisääminen


TradeTracker ja Kampanjoiden hallinta -välilehti.

Kampanjoiden hallinta -välilehdeltä, Kampanjaluokat -kohdasta voi hakea sopivia mainostajia luokittain tai suoraan kampanjahaulla, jos tietää jo sopivan mainostajan nimen. Jos esimerkiksi pidät säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvää blogia, niin kannattaa klikata esimerkiksi luokkaa Taloudelliset tuotteet ja siitä aliluokka Sijoittaminen. Tai vaihtoehtoisesti muotiblogia pitävän kannattaa hakea mainostajia luokasta Muoti ja korut ja sieltä oman aliluokan mukaan. Vaihtoehtoisesti mainostajia voi hakea myös Listayhteenvedon mukaan. Esimerkiksi valitsemalla Listayhteenvedon kaikista luokista Kirjat, sanomalehdet ja lehdet, niin saat näkymän, jossa mainostajat voidaan aakkosjärjestyksen sijaan luotella suurimman Liidin (esim maksu rekisteröitymisestä yms.), Myynnin tai Myyntiprosentin mukaan, jos näin haluaa.

TradeTrackerin listayhteenveto erilaisista kirjoja ja lehtiä mainostavista tahoista.


Tältä listalta voit sitten valita kaikki blogiisi sopivat hyvät mainostajat, joille laitat hyväksyntäpyynnöt. Mainostajan nimeä klikkaamalla saat siitä luonnollisesti yleistietoa, lyhyen kuvauksen ja tietoa palkkiosta, eli millä perusteella julkaisija ansaitsee mainostamisesta. Jotkin yritykset hyväksyvät heti kaikki tahot ja blogit mainostajiksi. Joillain hyväksyminen/hylkäys tulee muutaman tunnin päästä ja jollain tämä prosessi voi kestää päiviäkin. Seuraavaksi voit valita hyväksytyn mainostajan mainosmateriaalista (esim. suurennuslasia painamalla) parhaiten toimivan. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sopivan kokoista mainosta (esim 300x250 koko itselläni sivuston oikeassa reunassa) ja mahdollisesti erityylisistä vaihtoehdoista sellaista, jota lukijasi ja sinä itse todennäköisesti klikkaisivat.

Se millainen on hyvä komissiomalli, riippuu sivustostasi, teksteistäsi, kävijöistä ja aihealueesta. Pelkästään suurimman myyntipalkkion toivossa mainostajaa ei kannata valita. Yksi mainos voi tuottaa esimerkiksi 10 senttiä jokaisesta klikkauksesta, toinen 16,75 euroa rekisteröinnistä, kun taas kolmas antaa 5% lentomatkan hinnasta. Ansaitseminen on siis hyvinkin erityyppistä. Kukin tekee päätöksen, haluaako kasvattaa mainostuloja pienistä purosta vai luotatko siihen, että joku joskus mahdollisesti ostaa kalliin maailmanympärimatkan klikattuaan sinun linkkiäsi? Ehkä kannattaa kokeilla molempia ja raportoinnin, testauksen ja tuloksien perusteella sitten päätellä jatkosta.

TradeTracker ja mainoskoodin haku ja kopiointi. Huomaa myös mainoskarusellivaihtoehto.

Kun olet löytänyt sopivan kokoisen mainoksen niin paina 'Luo koodi' ja kopio HTML -muotoinen koodi. Voit myös lisätä viitteen (esim. kirjasuosituksia johonkin kirjasuosituksia mainostavaa artikkeliin), jolloin se myöhemmin näkyy selkeämmin TradeTrackerin luomissa tilastoissa muista vastaavista mainoksista. Koodin kopioimisen jälkeen avaa oma blogi (Blogger kohta Ulkoasu) ja liitä se sopivaan kohtaan. Esimerkiksi itselläni on erilaisia mainoksille varattuja kohtia, jotka on upotettu blogiin 'Lisää gadget HTML/JavaScript' -toiminnolla ja koodi liitetty sisältö -kenttään. Näissä on myös otsikko, joka auttaa itseäni muistamaan mikä on mikäkin mainos. HTML-muotoisen koodin voi myös liittää esimerkiksi ihan tavallisen artikkelin tekstin loppuun vaihtamalla kirjoitettaessa Luo-näkymä HTML-näkymäksi. Tällainen tekstiin liittyvä mainos on itseasiassa jopa tehokkaampi, kuin sivuston ulkoasun joukkoon upotettuihin mainospaikkoihin liitetty. Tallenna lopulta ulkoasu ja asettelu ja nyt mainos näkyy blogissasi.



Mainoskarusellin hyödyt ja syvälinkitys


Jos sivustoosi hyvin sopivia ja liittyviä mainoksia löytyy lukuisia, kaikkia ei tietenkään ole mielekästä liittää yksitellen sivustoosi. Tätä varten on mainoskaruselli, jossa valitsemaasi mainosta näytetään haluamasi prosenttiosuus. Mainoskarusellissa voi siis kiertää vaikkapa kahdeksan eri mainosta, josta kahta suosituinta näytetään 20 % sivulatauksista ja muita 10 %. Karuselliin voi lisätä ja poistaa mainoksia yhdellä klikkauksella ja kerran koodin sivuillesi lisänneenä siitä ei enää tarvitse pitää huolta. Koodi siis päivittää itse sisältönsä. Nerokasta ja aikaa säästävää. Karusellin teko on erittäin helppoa, menet vain kohtaan "Mainosmateriaalit ja työkalut" ja sieltä "Mainoskarusellit". Lisää uusi karuselli, anna sille nimi ja mainoksille valittu koko. Kun karuselli on valmis, voit valita siihen mainoksia vähän kuten aikaisemminkin, mutta nyt valitsetkin mainoksen kohdalla "Lisää mainoskaruselliin".

Mainoskarusellia voi käyttää myös niin sanottuun AB-testaukseen, mutta tästä kirjoittelen lisää vähän myöhemmin. Mainostulojen itsenäinen optimointi tällä periaatteella ja jopa automaattinen optimointi on vähän kokeneemmille TradeTrackerin käyttäjille ja sitä varten itsenikin pitäisi kerätä aiheesta vielä lisää kokemusta.

Joskus saatat löytää mielenkiintoisen tuotteen, jota ei kuitenkaan suoraan TradeTrackerissa mainosteta, vaikka palvelusta mainostaja löytyykin. Otetaan esimerkiksi kirja, jonka olen arvostellut: Erilainen ote omaan talouteen - Vapaus, onni ja hyvä elämä. Sitä löytyy Adlibriksen kirjakaupasta, mutta siihen ei löydy suoraa mainoslinkkiä. Adlibriksen mainokset vievät vain kaupan etusivulle. Haluat kuitenkin myydä kirjaa arvostelusi ohessa, joten teet siihen syvälinkityksen. Syvälinkitys siis johdattaa mainostajan etusivun sijaan suoraan haluamaasi tuotteeseen. Homma hoituu menemällä "Mainosmateriaalit ja työkalut" -välilehdelle ja sieltä Linkkigeneraattori -kohtaan. Laitat vain Kohde-URL kenttään selaimesi osoiterivin pätkän, mahdollisen viitteen raportointia helpottamaan ja lopuksi painat Luo-nappia. Tuloksiin ilmestyy nyt linkki, jota klikkaamalla kiinnostuneet pääsevät ostamaan kirjan suoraan.

TradeTracker ja syvälinkitys Adlibris -sivun esimerkkikirjaan.


Tulospohjainen markkinointi on järkevin ja oikeudenmukaisin tapa


Mielestäni kumppanuusmarkkinointi on ainoa oikea tapa markkinointiin. Siinä maksetaan vain tuloksista ja sitä on yksinkertaista mitata. Miksi kukaan enää maksaisi vaikkapa 500 euroa satunnaisesta mainoksesta paikallislehdessä vailla mitään käsitystä sen tuloksellisuudesta? Kumppanuusmarkkinointi mahdollistaa statistiikan, josta voidaan todentaa käytetyn markkinointibudjetin tuloksellisuus konversion kautta. Kumppanuusmarkkinointi mahdollistaa täydellisen tulosvastuun vierittämisen markkinoijille. Hinnoistakaan ei tarvitse vääntää kättä, koska molemmat osapuolet ymmärtävät, että vain tuloksilla syntyy tuottoa molemmille osapuolille. Jos julkaisija ei jostain syytä ole tyytyväinen mainostajan maksamaan komissioon, niin hän siirtyy mainostamaan jotain muuta tuotetta. Kysyntä ja tarjonta siis kohtaavat markkinahintaan.

Otetaanpa vaikkapa esimerkki, jossa mainostetaan jotakin tuotetta Iltalehden viikonvaihteen printtilehdessä, mainospaikka (30.11.2016) maksaa  3 290 euroa. Mainostajana uskot saavasi tällä mainoksella myytyä vaikkapa 500 kappaletta tuotettasi. Mitään näyttöähän tästä ei ole ja mainoksen tehokkuuttakin on vaikea mitata, koska samaan aikaan mainostat paljon muissakin lehdissä, tuotteittesi myynnissä on paljon vaihtelua ja sääkin näyttää siihen vaikuttavan. Kumppanuusmarkkinoinnin avulla saat tällä samalla 3 290 eurolla tasan 548 kappaletta varmoja kauppoja tuotteellesi, kun maksamasi komissiotaso on vaikkapa 6 euroa per myynti. Tämä tietysti edellyttää, että joku on niistä ylipäänsä kiinnostunut. Vaihtoehtoisesti komissiomalliksi voi myös vaihtaa esimerkiksi 8% myynnistä. Lisäksi on huomioitava, että sanomalehden mainosvaikutus on vain muutama päivä sen julkaisun jälkeen, kumppanuusmarkkinointi tuo asiakkaita vuoden ympäri ja tasaisemmin.

Tästä herääkin kysymys, miksi tulospohjaista markkinointia on vielä näin vähän ja mainontaa ostetaan kuin sikaa säkissä? Jos firmaan palkkaa myyjän, hänen pitää tehdä myös tulosta. Palkkaa on turha maksaa, jos ei tee myyntiä. Jos myyjälle kannattaa maksaa periaatteessa vain provisiopalkkaa, niin samoin pitäisi olla sähköisessä mainonnassakin? Vain komission maksaminen todennettavasta tuloksesta on oikeudenmukaista. Itseäni oikeasti harmittaa suunnattomasti, miten paljon hyviä tuotteita löytyykään, joiden mainostus on ihan retuperällä. Mainostaisin enemmän halvinta sähköyhtiötä, vakuutusta, puhelinliittymää, palvelua tai vaikkapa erinomaista pyöräilyvaatetta yms tarpeellista tavaraa, jos se vain olisi mahdollista. Vaikka TradeTrackerissa mainostajia onkin, niin se on vain pisara meressä. Palvelussa on käytännössä vain muutama yritys, joiden mainokset edes etäisesti sopivat sivustolleni (esim. Nordnet ja muutama liikuntaan keskittynyt). En vain tajua, miksei jokainen tuotteita tai palveluja myyvä yritys siellä vielä ole? Muuta syitä tulospohjaisen markkinoinnin väheksymiseen en keksi, kuin yritysten markkinointiosaston tyhmyys, ylimielisyys ja tekniikasta tietämättömyys.

Toisaalta asiassa voi vähän syyttää myös TradeTrackeria. En osaa sanoa, miten firma oikeasti mainostaa konseptiaan/ohjelmistoaan mainostajille, mutta meille julkaisijoille (siis esim. tämä blogi) annettava informaatio tehokkaasta käytöstä on aika nollassa. Tuloksien raportointi on kyllä tarkkaa ja hommat toimii yksinkertaisesti ja helposti, mutta... Materiaalia ja ohjeita ohjelmiston työkalujen käyttöön ei oikein ole, varsinkin jos mennään vähänkään syvällisempään asiaan. Kaikki hommat pitää kokeilla vähän kantapään kautta ja selvittää itse syy-seuraus-suhteet. Suomeksi, saati edes englanniksi ei löydy niin sanottuja käyttöohjeita oikein mihinkään tilanteeseen. Jos mukaan haluaa lisää mainostajia ja niiden julkaisijoita, niin luonnollisesti ne pitäisi ottaa huomioon. Tästä syystä näen, että tällaiselle artikkelilleni onkin tarvetta.


Pari hauskaa anekdoottia TradeTrackerista


Vaikka tämä teksti on jo pitkä, niin ajattelin lyhyesti mainita muutaman omasta mielestäni hauskan jutun TradeTrackerista. Palveluun tulee noin kerran vuodessa Aku Ankan tutustumiskampanja, jossa saa ilmaiseksi 4 kpl lehtiä. Vaikka suomalaiset hamstraavat ja jonottavat ilmaiseksi jopa ämpäreitä, niin tästä jotenkin huomaa, miten vaikeaa kumppanuusmarkkinointi voi pahimmillaan olla. Edes ilmaiseksi ja ilman mitään kampanjan jälkeen automaattisesti jatkuvaa tilauspakkoa mainos ei vain tuota komissiota. Tilanteesta tekee kuitenkin hauskan se, että olen aina itse (sekä veljeni ja perheeni) klikannut mainosta ja tilannut ilmaiset Aku Ankat. Tästä hyvästä sain vieläpä joka tilauksella muistaakseni noin 0,4 euroa rahaa komissiona. Ja kuka väittää, ettei ilmaista rahaa ole tarjolla :)

Toinen hauska tapaus liittyi Tieteen Kuvalehteen. Lehtien kylkiäisinä saa aina silloin tällöin jotain pientä kivaa roinaa. Kerran muutaman numeron tilaamalla ja sitten tilauksen perumalla sai kauko-ohjattavan, nelimoottorisen helikopterin, mallia G4 Mini Drone. Tilaus maksoi muistaakseni 9 euroa. Komissiota siitä tuli suurin piirtein 6 euroa. Pari kuukautta leikin hauskalla kopterilla (vieläkin vähän ikävä sitä) ja lopulta päädyin myymään se Huutonetissä noin 20 euron hintaan. Tässäkin siis periaatteessa ilmaista rahaa tarjolla.

Kaikkea blogin pitämiseen käytettyä aikaa ja siitä pitkällä tähtäimellä tulevaisuudessa kertyvää hyötyä on mahdoton arvottaa. Kaikkea kannattaa kuitenkin kokeilla. TradeTrackerin käyttö on vähän kuin sijoittamista. Hommaan saisi tuhlattua ihan niin paljon aikaa, kuin vain haluaa tai kehtaa käyttää. Vain kokeilemalla oppii. Kumppanuusmarkkinoinnissa ei ole oikotietä onneen. Viisaimmilta ja kokeneemmilta voi kuitenkin ottaa oppia ja siksi ajattelin, että josko tästä artikkelista olisi jollekin hyötyä. Toivottavasti on. Kokeneemmille julkaistaan myöhemmin lisää aiheesta.

3 kommenttia:

  1. Itselleni tämä affliate markkinointi ei ole tuottanut oikein yhtään mitään n. vuoteen. Adsensestä tulee paljon enemmän (30€ kuussa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa olen sitä mieltä (kuten artikkelissakin mainitsin), että kumppanuusmarkkinointi on kaikkien kannalta se reiluin ja läpinäkyvin tapa rahan tienaamiseen mainonnalla. Loogisintahan olisi, että vain tuloksesta palkitaan. Miksi joku maksaisi Googlen paid-per-click-mainoksista, jos ei ole varma toteutuneesta myynnistä?

      Periaate on tietenkin kaukana todellisuudesta. Jostain syystä Google ja Adsense dominoi markkinoita. Itsellänikin on affiliate markkinointi vuosi vuodelta laskussa. Vaikeahan sitä on edes toteuttaa, jos mainosverkosta löytyy vain paskoja tuotteita, jota ei oikein edes kehtaisi mainostaa. Ensi vuosi (2017) tulee todennäköisesti olemaan se viimeinen vuosi, jonka jälkeen siirryn Adsensen käyttäjäksi. Jotenkin periaate estää vielä luovuttamasta. Josko sitä vielä pienellä panostuksella ja optimoinnin hiomisella saisi kurssin käännettyä. Jos pitäisi lyödä vetoa, niin Osinkokuninkaan strategia Adsensen suhteen on parempi. Tyhmänä jääränä hakkaan vielä päätäni seinään ja toivon, että seinä antaa periksi...

      Poista
  2. Blogini on nyt viikon vanha, ja tänään huomasin että se jopa löytyi googlehaulla jos kirjoitti blogin nimen. Toisaalta esim. Haulla "osinko" no en tiedä löytyykö mutta en niin pitkälle jaksanut edes plärätä.
    Alkaako sivuni näkyä googlessa ajan kanssa paremmin ja saan sitä kautta lukijoitakin, kunhan vain jaksan tuottaa sisältöä?
    Mitä tuohon Tradetrackeriin tulee, niin liityin siihen mutta lähinnä pelkästä uteliaisuudesta, en usko saavuttavani edes sitä 25€ rajaa :)

    VastaaPoista