21. elokuuta 2014

Snowflakes Seikkailu 2014 Kiljavalla

Naisten seikkailu-urheilutiimi Snowflakes Adventure Team järjesti taas jokavuotisen Snowflakes Seikkailukisan sunnuntaina 17.8.2014 Nurmijärvellä. Tapahtumakeskuksena oli Kiljavan opisto ja sen tarjoamat hienot puitteet. Snowflakes Seikkailu on epävirallinen, vähän leikkimielisempi multisport seikkailukisa, jossa edetään kahden hengen joukkueissa juosten, polkupyörällä ja kanootilla. Kaikilla osuuksilla edetään suunnistaen kartan rastilta toiselle oikeassa järjestyksessä. Lisäksi mukana on yllätystehtäviä ja kaikkea muuta hauskaa. Jos/kun kaikki rastit on haettu, aika ratkaisee joukkueen sijoituksen. Seikkailu sopii kaikentasoisille osallistujille aloittelijoista konkariin, sillä tarjolla on kolme eritasoista ja -pituista rataa.

Itse osallistuin veljeni kanssa Medium-sarjaan, jonka tavoiteajaksi järjestäjä oli ilmoittanut noin 4 tuntia. Vuoden 2014 seikkailukisaan oli ilmoittautunut mukaan reilut 180 joukkuetta (Perus: 49, Medium: 88, Pro: 47 joukkuetta), joten tapahtumaa voi kai jälleen kerran pitää "pääkaupunkiseudun" suurimpana seikkailukisana. Ilmoittautumismaksu tapahtumaan oli 100 euroa/joukkue, jota voidaan pitää aika normaalina summana multisport-kisoihin osallistumiseen (kummallista ja vähän ärsyttävää, että liikuntasetelit eivät vieläkään käy). Joku voi pitää osallistumismaksua korkeana, mutta 50 euroa henkilöltä ei ole mielestäni mitenkään paha, summaanhan kuuluu melontakaluston vuokra, ajanotto sekä neste/energiahuolto kisan aikana ja ruokahuolto keitto- ja salaattilounaan merkeissä maalin jälkeen sekä peseytymismahdollisuus.

Medium-sarjan lähtö oli kello 9:30, joten herätyskello piti säätää soimaan aamusta jo 6:40. Kisakamat olin pakannut jo eilen illalla eteiseen odottamaan, jotta aamulla ei tarvitsisi niin paljon säheltää. Aikaisemmista Snowflakes kisoista eroten nyt piti muistaa ottaa myös uimapatja mukaan, koska sitä ohjeen mukaan käytettäisiin medium sarjassakin yllätystehtävässä. Onneksi veli oli muistuttanut minua tästä, koska sokeana olin jostain syystä ohittanut tämän ohjeen kokonaan. Onneksi uimapatja löytyikin kaapista, en tosin ollut testannut sen käytännön toimivuutta vielä tänä kesänä ollenkaan. Uimapatjaa piti ohjeen mukaan kuljettaa koko pyöräilyosuus, joten ajattelin asentaa maastopyörääni tarakan, jolla uimapatjaa kuskaan. Tämä osoittautuikin ihan järkeväksi ratkaisuksi. Kisan vastaisena yönä en ollut saanut kunnolla unta ja aamun herätyskin oli vaikeaa. Omaan niin sanotun stressivatsan ja se alkoikin heti heräämisen jälkeen ilmoitella olemassaolostaan. Kaksi vessakäyntiähän siinä piti tehdä, ennen kuin päästiin matkaan. Takaraivossa vähän hirvitti, jos maha ei kisassa toimisikaan. Isä oli ystävällisesti tullut hakemaan meitä autollaan 7:45, kamat takakonttiin, pyörät takakoukun pyörätelineeseen ja matka kohti Kiljavan opistoa ja seikkailukisaa alkoi.

Saavuimme paikalle noin 8:30, jolloin joukkuemateriaalin jako infosta alkoi. Pyörät laitettiin nopeasti kuntoon ja talutettiin vaihtoalueelle maalin/lähdön viereen. Kisakeskuksesta joukkuemateriaali mukaan ja läheiselle pöydälle materiaaliin tutustumaan ja reittiä suunnittelemaan. Tässä kohtaa tuli totaalinen yllätys. Polkupyörällä ajettava osuus/reitti oli merkattu kartalle jo valmiiksi ja rastien sijainteja tai edes määriä ei kerrota. Siis mitä helv****. Tuntui, kuin joku olisi juuri vetänyt kisafiiliksen vessanpöntöstä alas. Seikkailukisoissa ja suunnistuksessa pointti on juurikin se, että rastit on merkitty kartalle ja niiden välille yritetään etsiä se paras ja optimaalisin reitti, jolla radan saa kierrettyä mahdollisimman vähän aikaa käyttäen. Huonosta reitinvalinnasta "rankaistaan" ja oikeasta palkitaan. Kisan suola on juurikin se, että jokainen tekee omat valintansa reitin suhteen ja ratkaisun hyvyys näkyy sitten ajassa. Ei siis todellakaan näin, miksi tällainen muutos, kun aikaisempina vuosina homma toimi, en voi käsittää? Nyt kun kartat oli painettu valmiiksi eteen, reittisuunnittelu ei vienyt aikaa ja nopea karttaan perehtyminen riitti. Lähdimme haahuilemaan lähtöä ja vaihtoaluetta päin kisatunnelmaa fiilistellen ja pientä pettymystä sulatellen.

Lähtövalmisteluja kisan vaihtoalueella. Kuvan lähde: Snowflakes Adventure Team.


15 minuuttia ennen kisan alkua oli vielä lyhyt briiffi, mutta siinä ei ollut mitään uutta. Ehkä näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi ehkä kannattanut kerrata vielä puuttuvien rastien ja maalin sulkemisen merkitys lopputulokseen. Lähtö tapahtui kello 9:30 lyhyen Prologi-alkutehtävän muodossa. Tässä sprinttisuunnistuksessa joukkueille jaettiin pieni kartta, johon oli merkattu parikymmentä rastia Kiljavan opiston ja sen maaston läheisyyteen. Haku sai tapahtua vapaassa järjestyksessä parhaalla joukkueen katsomalla tavalla, kunhan jäsenten välimatka toisiinsa on alle 25 metriä. Jokaisella rastilla oli oma kirjain, joita kerättiin ja joista muodostui tietty sana. Kaikkia rasteja ei tarvinnut käydä läpi, jos pystyi puutteellisin tiedoin päättelemään sanan. Alkutehtävä oli mukavaa ja nopeaa suunnistusta, kävimme noin reilut puolet rasteista läpi, kunnes keksimme sanan: KEUHKOTAUTIPARANTOLA. Hieno ja vähän älyä vaativa tehtävä oli mieleen, olisipa tämmöisiä vielä lisää. Tehtävän tarkoituksena oli tietenkin luoda pientä hajontaa porukkaan, jotta kaikki eivät pamahda samaan aikaan rasteille.

Prologi aloitettiin leppoisasti suunnistamalla. Bloginpitäjä kartanlukuvuorossa. Kuvan lähde: Avanti Seikkailija.


Alkutehtävän (noin 15 min) jälkeen alkoi melontaosuus Kiljavan opiston rantasaunan rannalta pitkin Sääksjärveä kolmen rastin verran. Kisafiilistä vähän laski se, että melonta suoritettiin avokanootilla, eli inkkarilla. Tämä oli tosin odotettua jo kisakutsun perusteella, mutta silti se vähän ärsytti. Rakastan melontaa kajakilla, mutta en avokanootilla, joka on etenkin hidas ja vähän ehkä kankea. Sen tuulipinta-ala on laaja, joten tuuli tarttuu ja kääntää sitä helposti. Jaloille ei ole oikein tukea, joten niistä ei saa voimaa melontaan. Melojen yhteistyökyvystä riippuen sen suuntaa saa olla yhtenään korjaamassa. Tämän näki hyvin joidenkin parien meloessa siksakkia. Ymmärrän kyllä, että avokanoottiin on aloittelijoiden helpompi nousta, mutta tarvitseeko sen takia "kiusata" kaikkia muita melojia hitaalla etenemisellä. Oikeissa multisport-kisoissa käytetään aina nopeammin melottavaa kajakkia, jolloin melonnassa saa enemmän eroja aikaan ja osuudessa on jotakin järkeä.

Melontaa rastilipulle Kiljavan Sääksjärvellä avokanooteilla. Kuvan lähde: Snowflakes Adventure Team.

Ensimmäinen kauhunhetki melonnassa tapahtui jo lähdössä, kun rastien "leimaukseen" tarvittava vedenpitävä kynä oli mystisesti kadonnut juomavyöstäni. Onneksi veljelläni oli toinen varalla (kolmas oli vielä varalta pyörässä). Rannasta lähdettäessä huomasin myös, että kilpailukortti oli kadonnut takapuoleni alta. Huh, onneksi se oli vain tippunut kanootin pohjalle, eikä lentänyt veteen. Kilpailukortti paremmin takapuolen alle ja melomaan. Nyt taas valitan ja ihmettelen, miksei kisassa käytetä Emit-kortteja, eli elektronista leimausjärjestelmää (virallisissa Multisport kisoissa on). Tällöin myös leimausten väliset rastiväliajat saisi mukaan, eikä tarvitsisi pelleillä hukkuvien kynien ja kilpailukortin kanssa. Tuskin kustannukset tuosta hirveästi nousisivat. Muissa kisoissa Emitin vuokra on 5 euroa. Joskus käytettiin myös pihtileimausta ja tällöin järjestäjät tarjosivat osioista vielä väliajat.

Kaiken kaikkiaan noin viiden kilometrin melontaan kului noin 45 minuuttia aikaa. Ei mitenkään nopeasti, mutta kanootilla ei paljon tuon nopeammin rennosti ja säheltämättä pääse. Yksi pari taisi tulla puolivälissä ohi ja kaksi ohitimme aivan loppumetrien aikana olevassa pujottelutehtävässä, joka oli kyllä aika helppo ja samalla hauska. Olisipa ollut pidempi. Olisi ollut kiva olla rannalla yleisässä katsomassa, miten siinä isomman ruuhkan sattuessa on varmasti kivasti kolissut ja kanootit ajautuneet ristiin. Hivenen tuli jo kuuma melottaessa, sillä aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja jalkojen nivustaipeissa jomotti/särki, kun avokanootti ei antanut alaraajoille minkäänlaista tukea.

Team Kilterin Karjut, eli allekirjoittanut ja veli Go Pro -kamera päässä melontaosuudella. Kuvan lähdä: Tomi Kallio-Könnö.

Vaihtoalueelle pääsyn jälkeen alkoi maastopyöräily-osuus, jonka suunnistuksesta veli vastasi, koska hänellä oli ainut toimiva karttateline pyörään (käytössä tämä Green-karttateline). Reitti oli siis merkitty valmiiksi karttaan (mittakaava 1:21 000) ja sen varrella oli tuntematon määrä rasteja (todennäköisesti yhtä paljon kuin kilpailukortissa tyhjiä kohtia). Toisin sanoen tämä tarkoitti, että epämääräistä reittiä piti yrittää seurata prikulleen ja kovaa vauhtia ei myöskään voinut pitää yllä, koska ikinä ei tiennyt, minkä kulman tai puun takaa se rasti voisi ilmestyä. Rastin pummaamisen huomasi vasta, kun löysi seuraavan rastin. Sanalla sanoen vähän ärsyttävää, mutta minkäs teet. Haukilammen laidalta löytyi helposti ensimmäinen rasti. Arvatkaa, mikä on fiilis, kun iso joukko ajelee kapeita polkuja hitaasti eteenpäin päiden pyöriessä ja rastia koko ajan etsiessä. Homma on aika kaukana kilpa-ajosta tai seikkailusta ja muistuttaa vähän neulan etsimistä heinäsuovasta. Tässä tapauksessa neula vain on rastilippu ja heinäsuova on pimeä kuusimetsä. Esimerkiksi Sääksjärven eteläpäässä, ennen uimarantaa oli hankalampi kohta, josta useat parit posottivat pyörillä helppoa tietä pitkin, kun oikea reitti kulki vaikeakulkuista polkua pitkin. Pieni vitutushan siinä kasvoi, kun itse rymysi hitaasti polun läpi ja osa rullaili helppoa tietä eteenpäin.  Ei siinä mitään, jos tässä tarkkuutta vaativassa kohdassa olisi juuri ollut rasti. Mutta kun ei ollut. Kun hommaan tuhlaa vaikkapa vain 7 ylimääräistä minuuttia, niin pistää se harmittamaan.

Luonnonsuojelualueella Koivuniemen kärjen kohdalla tulikin sitten eteen se toivottu (ja ehkä pelätty) uimapatja-quest. Patja pois pyörän tarakalta ja puhaltelemaan. Oma patjani on suhteellisen leveä ja ohut, joten ilmaa sinne ei mahdu kovinkaan paljon. Olin saanut oman uimapatjani jo täyteen, kun veljen patja oli vasta vähän täyttynyt. Jostain syystä veli ei saanut sinne kunnolla ilmaa, joten päätin vähän auttaa häntä. Aika on kallista, joten emme viitsineet puhaltaa patjaa ihan täyteen asti. Paita, kengät, sukat yms pois ja vain shortsit päällä lähdimme kokeilema miten kellunta sujuu. Nopea vilkaisu "kelluntareitistä" näytti epämääräiseltä, joten lähdimme sinnepäin, mistä muita uimapatjailijoita tuli vastaan. Oma patjailuni sujui ihan mallikkaasti, mutta ihmettelin veljen outoa tyyliä rinnallani. Syy selvisikin lähes saman tien, patjan korkki ei mennyt kunnolla kiinni ja se tyhjeni rivakasti. Ranta oli sen verran matala, että jalat ylettyivät pohjaan ja patjan puhaltaminen onnistui. Ei se edelleenkään täyttynyt kunnolla, mutta kantoi juuri ja juuri. Lyhyen uimapatjailun päässä oli saari, josta ensimmäinen rasti löytyikin. Valitettavasti kaksi muuta rastia ennen tätä olivat kadoksissa, olimme aloittaneet väärästä suunnasta. 10 minuuttia siinä varmaan lilluttiin pitkin pikkusaarien rantoja, kunnes tajuttiin lähteä takaisinpäin oikeaan suuntaan. Ensimmäinen ja toinen rasti olivat lähellä lähtöpaikkaa. Vähän pisti harmittamaan, että on niin tyhmä, ettei osaa opasteita lukea ja lähtee muita seuraamaan. Sitä se "ryhmäpaine" ja virheiden pelko teettää, luetetaan vain sokeasti johonkin toisiin. Olihan se vesi sentään lämmintä ja aurinko paistoi, joten mikäs siinä oli patjan päällä lilluessa. Kaiken kaikkiaan saimme tähänkin lyhyeen episodiin hukattua 45 minuuttia.

Uimapatja-quest Kiljavan Sääksjärven lämpimissä vesissä lähellä Säippäsaarta. Tyyli vapaa. Kuvan lähde: Snowflakes Adventure Team.


Yritimme tyhjentää patjat niin nopeasti kuin mahdollista ja pukea kamat takaisin päälle. Jostain syystä itselleni tuli juuri silloin järkyttävän kylmä. Vedessä ei ollut mitään ongelmia, mutta nyt varjoisassa metsässä vaatteita pukiessa vain hampaat kalisivat ja iho oli kananlihalla, kummallista. Onneksi pyöräilyosuuden jatkuessa veli luki karttaa, koska omasta kartanluvusta ei olisi tullut kohmeessa yhtään mitään. Pikkuhiljaa pyöräily alkoi lämmittämään kehoa. Yksi rasti löytyi Hangonväylän kupeesta todella teknisen pikkupolun keskeltä, jossa pyöriä joutui osittain kantamaan. Porukkaa oli jo iso ryhmä kasassa ja yritimme tehdä niihin eroa pyöräilyosuudella. Juuri kun sopivasti eroa oli syntymässä, teimme pummin ja jouduimme palaamaan takaisin muun ryhmän hännille. Kartan mittakaava oli sen verran iso ja suunnistaminen epämääräistä, että porukan mukana oli helpompi ajella kohti Vihtilammen rantaa. Siellä sai puskea pyörää melkein pystysuoraa rinnettä ylöspäin ja tajuta, että melkein saman tien lasketellaan yhtä jyrkkä mäki alaspäin. Tämän jälkeen pyöräilyosuus muuttui todella helpoksi ja nopeaksi. Ajoimme leveää pururataa melkein niin lujaa kuin pääsimme, muita ei näkynyt lähellä. Reitti oli jopa jostain syystä oudosti merkitty nauhoin? Eteen tuli suo, jonka läpi piti pyöräillä. Aluksi se tuntui oudolta, mutta koska suo ei upottanut, niin ongelmia ei tullut. Suolta löytyi yksi rasti, josta päättelimme missannemme kaksi pyörärastia, hitsi.

Suo-osuuden jälkeen tuli toinen, nyt pyörällä suoritettava quest-osuus. Nyt oli aikaa käytetty yhteensä 3:17 h ja matkaa taitettu 24 km. Rasteja oli tähän karttaa merkitty paljon, mutta ne olivat suhteellisen lähellä toisiaan. Ensimmäiselle rastille ajoimme suoraan, mutta jo toisen kohdalla oli ongelmia. Näkyvyys oli kangasmetsässä hyvä, mutta rastilippua ei vain löytynyt, vaikka kuinka pyörittiin. Vihdoin satuin ajamaan pyörällä kohtaan, josta näin rastin. Se pirulainenhan onkin kuopassa piilossa ja näkyy vasta, kun on melkein vieressä. Olisihan sen kartasta voinut terävämpi sälli huomata, mutta kumpainenkaan ei sitä kärpäsenkakkaa katsonut, saati tajunnut kunnolla :) Kisan ehkä parhain ja nerokkain rasti, hienoa työtä. Muut rastit löytyivät sitten enemmän tai vähemmän taidolla ilman suurempaa hakua. Kai sitä tuuriakin oli, kun jossain vaiheessa olimme hieman hukassa ja etsimässä rastia, jonka olimme jo hakeneet ja sattumoisin törmäsimmekin oikeaan rastiin. Näin sitä suunnistetaan :) Käytetty aika ja matka pyörällä suoritettuun questiin arviolta 50 minuuttia ja 6 kilometriä.


Maastopyöräilyä vaihtelevissa ja hinoissa maisemissa. Kuvan lähde: Avanti Seikkailija.


Maastopyöräilyosuutta ei ollut enää questin jälkeen paljoakaan jäljellä. Omat energiat taisivat olla jo sen verran vähissä, etten osuudelta oikein mitään muista. Epäselvää polkuosuutta, jota ajettiin paljon suuremmassa ryhmässä. Välillä kärjessä, välillä peesaten. Muutama rasti tuli taas vastaan. Yksi meinattiin ohittaa täysin, kun tuurilla huomasin silmäkulmassa vilahtaneen jotain erikoista. Vedenpuhdistamon/pumppaamon aidassa oli rastilippu. Kuinkahan moni oli tämän väsymyksessään ja ajohuumassaan missannut? Pyöräilyosuudelta tultiin vihdoin ja viimein maalin vaihtoalueella ajassa 4:40 h ja matkaa oli kertynyt jo 36 km. Edessä oli nopea Pari-sprintti Quest, jossa piti kävellä lyhyt ympyrärata laudat jalkojen alla ja käsillä olevilla naruilla nostella niitä eteenpäin (kuva kertoo enemmän kuin epäselvä selostus). Tähän ei montaa minuuttia mennyt. Vielä olisi suunnistusosuus ja lopputehtävä jäljellä ja kello näytti jo melkein 14:20. Maali suljettaisiin kello 16. Tässähän alkaa tulla kiire. Vähän suklaata, energiajuomaa ja muita herkkuja huoltopöydästä mukaan ja menoksi.

Pari-sprintti Questin tyylinäyte. Kuvan lähde: Avanti Seikkailija.


Suunnistuskartan mittakaava oli 1:10 000. Rasteja oli 13 ja nopea vilkaisu näytti matkaksi jotain 8 kilometriä linnuntietä. Jos ei tule pummeja, tuon selvittäisi reilussa tunnissa. Muuten tulee aikaraja ja maalin sulkeminen vastaan. Ensimmäinen rasti löytyi helposti, toiselle ja kolmannelle suunnistimme takana tulleen nopeamman joukkueen peesissä, joilla suunnistus näytti olevan hyvin hallussa. Neljännelle rastille mentäessä pohdimme veljen kanssa, että on vähän tylsää ja liian helppoa suunnistaa vain peesissä. Kiljavannummella oleva neljäs rasti (S4) ei kuitenkaan heti löytynyt ja päätimme erota hieman edellä pyörivästä parista. Se taisi olla virhe, sillä yhtäkkiä huomasimme olevamme rastin lähellä yksin. Olivatkohan he löytäneet rastin, vaikka olimme melkein vieressä koko ajan? Pyörimme ja pyörimme, mutta rastilippua ei vain löytynyt. Sen pitäisi olla todennäköisesti kolmen isomman kiven lähellä/välissä. Ongelmana vain oli, että kiviröykkiöitä oli aivan jokapuolella ja risukkoa ja pientä puustoa niin paljon, että näkyvyys oli paikoin muutama metri. Rastin päälle olisi pitänyt varmaan lähes astua, jotta sen olisi löytänyt.

Turhautuminen ja tuskanhiki kasvoi, kun rastia ei vain löytynyt ja kello tikitti. Päätimme skipata tämän rastin ja mahdollisesti seuraavankin, joka näytti kartan mukaan olevan samalla lailla ryteikössä. Harmitti, mutta ei voi mitään. Isommalle tielle päästyämme vastaan tuli naisjoukkue, joilla myös oli vaikeuksia rastien haussa. Päätettiin sitten yhdessä kuitenkin mennä nopeasti katsomaan seuraavaa viidettä rastia, jos se vaikka hyvällä tuurilla ja isommalla joukolla löytyisi helposti. Muutaman minuutin samoamisen jälkeen päätimme lopettaa etsinnän ja tämäkin rasti (S5) jäi löytämättä. S6 rasti oli myös sen verran kaukana, että päätimme ohittaa sen etsimättä. Pelkäsimme maalin sulkeutuvan ennen tuloamme, jos muiden rastien kanssa olisi vielä ongelmia. Lopputehtävän kestostakaan ei ollut mitään hajua ja sille oli pakko varata jonkin verran aikaa. Seuraavat rastit S12-S18 löydettiinkin sitten tyttöjen kanssa melko suoraviivaisesti, meidän joukkue yleensä edellä ja tytöt vain vähän perässä.


Vaihtoalueelle tultaessa poikkesimme vielä huoltopisteen kautta suklaata ja juomaa tankkaamaan ja suuntasimme melontarantaan loppuquestiä suorittamaan. Tehtävässä piti ylittää vedessä oleva ponttoniryhmä ja uida niiltä laiturille. Helppo nakki, kengät ja sukat pois ja suorittamaan. Erikoinen ryömimisasento ponttonien päällä sai molemmat takareiteni kramppaamaan. Onneksi uintimatkaa ei ollut kuin muutama metri, niin pääsin sen pelkillä käsivoimilla jalat krampissa läpi. Kamat nopeasti kantoon ja vaatteet märkinä maaliin. Vihdoinkin maalissa! Samaa matkaa juoksurasteilla tullut naisjoukkue oli kadonnut matkalla johonkin, mikähän niiden sijoitus mahtoi olla?

Helppo ja hauska lopputehtävä oli ihanan virkistävä. Kuvan lähde: Snowflakes Adventure Team.


Näin se homma vedetään tyylillä, kun taitoa riittää. Kuvan lähde: Avanti Seikkailija.

Loppuaika Garminin kellon mukaan 5 h 57 min. Kokonaismatka 44,67 km. Medium sarjan kärki veti saman radan aikaan 5 h 05 minuuttia. Sijoitus 43/88, koska viisi rastia jäi puuttumaan. Medium-sarjan tulokset saa ladattua täältä. Vieläkään ei ole tietoa, missä ne 2 pyörärastia tarkalleen missattiin, vaikka osuus kartan mukaan ajettiinkin (todennäköisesti yksi ennen Vihtilammen jyrkkää talutusmäkeä ja toinen Märkiöjärven eteläpäässä?). Sijoitus on keskinkertainen, mutta aika kärkeen verrattuna ihan ok. Vielä olisi jäänyt puoli tuntia aikaa etsiä kauemmin niitä suunnistusrasteja ja nostaa sijoitusta. Snowflakes Seikkailu 2014 oli taas kerran onnistunut ja hauska, parannettavaa toki olisi (pliis, ei valmiiksi karttaan tehtyä rataa ilman rastimerkintöjä, emit-leimasin käyttöön, kajakit avokanoottien tilalle, molemmille kartat, liikuntasetelit maksuvaihtoehdoksi). Sää oli oikeastaan täydellinen ja rata oli paikoitellen varsin haastava aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vielä kun saisi kisattua ilman isompia virheitä, niin sijoitus paranisi.



Kokonaismatkaa noin 45 km ja aikaa käytetty 5:57 h. Tarkempaa tietoa reitistä saa Garmin Connect-palvelusta


Maaliin päästyämme oli tarjolla suihku ja hyvää lihakeittoa, salaattia, kotikaljaa ja leipää. Oikeastaan ei vielä ollut edes nälkä, joten ruoka piti pakottaa alas kurkusta. Huilailimme vielä hetken Kiljavan opiston penkeillä, ennen kuin pakkasimme kisakamat pyörän tarakalle ja lähdimme pyöräilemään kotia päin. 30 kilometrin lenkillä puitiin vielä kisaa ja pidettiin yksi tauko. Kotona oltiin vähän seitsemän jälkeen illalla. Hyvinhän se koko päivä (12 h heräämisestä) meni melkein kisatessa :) Seuraavina päivinä sitten jalkoja ja alaselkää vähän jomotti. Pieni flunssan poikanenkin tuli, sitä se vilunväristys uimapatjaillassa varmaan ennakoi.


Hieno kisavideo Snowflakes Seikkailusta 2014 GoProlla kuvattuna



Snowflakes Seikkailu 2014 from Mikko Vestola on Vimeo.




1 kommentti:

  1. Jesh, hyvä Jarmo! Hyvä kirjoitus! Kiva lukea kisoista, vähän kuin itse ollut messissä :) ehkä ens vuonna sitten. Tänä vuonna kisatauko ja polvi kuntoon. Silloin kun alotin kisaamisen 2009 niin tuolloin oli inkkarit käytössä kaikissa kisoissa. Ota se kuntoilun kannalta :) Ja voin opettaa sulle niksin miten kannattaa istua, että voit hyödyntää jalkoja.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...