27. elokuuta 2014

Mietteitä sekä fiilistelyä menneistä multisport- ja seikkailukisoista

Sääret ovat naarmuilla metsässä juoksun jälkeen, kengät paskassa suossa tarpomisesta, jalkoja ja oikeastaan koko kehoa kramppaa ihan oudoista paikoista. Maalissa on uupunut, mutta hieno fiilis. Suusta lipsahtaa lause: "Ei vit** enää koskaan!" Mikä saa minut silti aina uudestaan ja uudestaan seikkailukisan starttiviivalle? Kilpailuhenkisyys? Hulluus? Ehkä se on jonkin oudon ja uuden kokeminen, haasteista tiimityöskentelyllä selviytyminen, itsensä voittaminen. Halu kehittyä ja menestyä seikkailukisoissa paremmin ja paremmin virheistä oppien ja ne myöhemmin minimoiden. Hauskanpito ja yleisen tunnelman kokeminen, urheilun ja liikkumisen synnyttämä hyvä olo ylipäänsä, jännitys, rastien löytämisen fiilis. Siinähän niitä syitä jo on. Työt harvoin tarjoavat jokaiselle näitä kaikkia kokemuksia, joten siksi varmaan osallistun kerta toisensa jälkeen uusiin seikkailukisoihin vaihtelevissa paikoissa. Sitten on tietysti se, että seikkailukisoissa tuntee oikeasti elävänsä. Pidämme elämämme tärkeimpiä asioita itsestäänselvyyksinä ja arvostuksemme niitä kohtaan vähenee, ellemme joudu ponnistelemaan niiden eteen (nautintoon sopeutuminen = hedonistinen adaptaatio). Voiko olla enempää "pohjalla", kuin kamppailla ja tarpoa kylmässä suossa ja nousta sieltä kaikkensa antaneena ylös. Tällöin osaa arvostaa jo puhtaita ja kuivia sukkia. Klisee, mutta välillä täytyy vähän kärsiä, jotta osaa nauttia elämästä.


Minä ja veljeni Snowflakes seikkailukisassa Oittaalla 2011. Vielä kun saisi hajut ja äänet kuvaan mukaan.


Ehkä tämän takia seikkailukisoissa suossa tarpominen onkin yllättävän yleistä. Oikealla asenteella siitä osaa jopa ehkä vähän nauttia, vaikka ei se koskaan ihan herkkua olekaan. Tyylejä on monia ja jos rata on pitkä, eikä ajalla ole niin väliä, niin helpointa on varmaan kääriä housunlahkeet, ottaa kengät ja sukat pois ja lähteä varovasti kävelemään. Toisinkin voi tehdä. Muistan yhden Snowflakes kisan Nuuksion Solvallassa vuonna 2012, jossa suon ylitys oli lyhyt ja kisan viimeinen tehtävä. Minä ja veljeni olimme molemmat odottaneet, inhonneet ja vähän pelänneetkin suaralli-questin tuloa. Saavuimme pienelle suo-osuudelle juosten, rinnalla oli toinen kisapari ja maali näkyi muutaman sadan metrin päässä suon takana. Meidän ja maalin välillä oli siis vain lyhyt suo pienine esteineen, tämän ponnistuksen jälkeen pääsisi suihkuun ja syömään. Päätimme, että vieressä olevalle parille ei kyllä hävitä, vaikka mikä olisi. Kengät jalassa astelimme päättäväisesti upottavaan suohon, samalla kun toinen pari kulki rinnalla omaa reittiään. Suo oli todella upottavaa ja käsiä joutui käyttämään, jotta pääsi eteenpäin. Kengät tahtoivat irrota jalasta, jos niitä yritti nostella suonsilmästä liian rivakasti. Reppu piti ottaa pois selästä, jotta mahtui ryömimään suolle pystytettyjen pienten esteiden ali. Heittelimme reppua eteenpäin aina sille, joka oli enemmän kärjessä. Nousimme suosta lähes samaan aikaan toisen parin kanssa, mutta ennen maalia meillä oli parempi loppukiri ja tulimme ensin maaliin. Voitte kuvitella mikä oli fiilis.


Tulee ihan mieleen lastenlaulu leijonan metsästyksestä, mitä siinä puhuttiinkaan suosta? Paikkana Snowflakes Seikkailu 2012 Nuuksion Solvallassa. Kuvan lähde: Suuri Seikkailija.

Edellinen oli siis lyhyt kuvaus siitä, mitä seikkailu/multisport-kilpailu voi kauheimmillaan...eikun kauneimmillaan olla ;) Seikkailukisoista ja Multisportista puhuttaessa tarkoitan tässä nyt lyhyempiä, noin 3–6 tuntia kestäviä tapahtumia, sillä pitempiäkin koko päivään tai parin kestäviä seikkailukisojakin on. Virallisesti seikkailukisat ovat pidempiä ja multisport kisat lyhyempiä, alle 24 h -koitoksia. Sekä multisport- että seikkailukilpailujen lajeina on aina juoksu, pyöräily ja melonta. Lisäksi miltei aina eteen tulee jokin yllätystehtävä tai useampia (kutsutaan questeiksi). Nämä ovat usein jonkinlaisia köysitehtäviä, uimapatjailua, kallio-parkouria, hankalampaa suunnistusta ja etenemistä, suokävelyä, esteradalla etenemistä jne. Vain mielikuvitus ja kekseliäisyys on rajana. Melonta voi olla kaksikkokajakeilla tai avokanooteilla. Joskus vaikeimmassa sarjassa lajeihin kuuluu myös rullaluistelu. Joukkueet suunnistavat itsenäisesti järjestäjien antaman kartan ja reittikirjan avulla osuudelta toiselle rasteja hakien aina lähdöstä maaliin asti. Jos rastia ei löydä, siitä voi seurata esimerkiksi sakkoa loppuaikaan säännöistä riippuen. Säännöt kannattaakin aina lukea tarkkaan.

Helpohkoa kallio-parkouria multisport questilla. Kuvan lähde: Suuri Seikkailija.

Endurance Quest 2012 köysilaskeutuminen hienoissa maisemissa. Kuvan lähde: Poppis Suomela.


Suomessa järjestetään useita lyhyitä multisport-tapahtumia ja muutama pidempi tapahtuma. Pisimmät Suomessa järjestettävät kilpailut ovat luultavasti Endurance Quest ja Rokua Geopark Challenge. Näissä seikkaillaan noin 24 tuntia putkeen ja ainakin Endurance Questistä on Yle jopa näyttänyt ohjelmaa. Vielä pitäisi saada paljon lisää TV-aikaa, jotta hieno laji pääsisi oikeuksiinsa. Lyhyempiä ja helpompia, aloittelijaystävällisimpiä tapahtumia ovat taas esimerkiksi Multisport Cupin eri osakilpailut (3 kpl helpompaa kisaa vuodessa) ja etenkin Team Snowflakesin järjestämä jokasyksyinen Snowflakes Seikkailu. Uusia pienempiä tapahtumia tulee koko ajan lisää ympäri Suomea (Evo MultisportMultisport Syvänniemi, Mesikämmen Challenge) ja lisää löytyy heti rajan takaa Virosta (Xdream 6 kpl kisoja vuodessa) ja Venäjältä (Red Fox Adventure Race). Kotimaan kisoihin osallistuminen ei vaadi takataskun pohjalta hirveästi pätäkkää, osallistumismaksut kahden hengen kisoihin ovat pyörineet tasolla 100 euroa/joukkue (sisältää melontakaluston, ajanoton ja jonkinlaisen ruuan maalissa). Laji ei ole suoranaista välineurheilua, sillä pakolliset varusteet ovat maastopyörä, pyöräilykypärä, ensiapupakkaus, juomapullo, kompassi ja matkapuhelin turvallisuuden takia. Aivan perustason etujousitetulla maastopyörällä ja teknisellä juoksuvaatetuksella pärjää jo hyvin. Jos ei halua antaa hirveästi tasoitusta, niin kannattaa hommata pyörään myös karttateline (Oma karttatelineeni mallia Green, ostettu Mika Tervalan Karttatelineet.com-sivustolta) ja jonkinlainen juoksureppu nesteen ja muun tavaran kuljetukseen.

Kisat alkavat yleensä aina jonkinlaisella lyhyellä prologilla, jolla porukkaan saadaan vähän hajontaa. Yleensä alkutehtävä on jonkinlainen lyhyt suunnistusosuus vaihtoalueen lähiympäristössä. Joskus on myös nähty pussijuoksua. Multisport-kilpailuissa liikutaan yleensä aina pareittain kahden kisaajan joukkueissa, poikkeuksena ehkä jotkin quest-tehtävät. Toinen kisaaja (tai molemmat) voi hyvin olla nainen, jolloin kyseessä on sekajoukkue. Multisport-cupin kilpailuissa sarjat jakaantuvatkin: kilpa miehet, kilpa naiset, kilpa seka ja kuntosarja. Snowflakes seikkailussa puolestaan matkoina on pro-, medium- ja perussarja. Matkan pituus ja kisareitin hankaluus riippuu valitusta sarjasta. Itse olen viihtynyt vielä hyvin kunto- ja mediumsarjassa. Lajia tuntemattomat voivat joskus yhdistää multisportin triathloniin, mutta kyseessä on aivan eri laji. Multisportissa edetään varovasti ja taidolla enimmäkseen hankalassa maastossa. Olennaista onkin juuri suunnistus ja parhaan reittivaihtoehdon valinta etenemiseen rastilta toiselle. Triathlonissa puolestaan edetään enemmän tai vähemmän täysillä ennalta määriteltyä nopeakulkuista reittiä pitkin.

Kilterin Karjut Snowflakes Seikkailussa Oittaalla 2011 prologin alkutehtävässä karttaa pähkäilmemässä.


Luonnossa liikkuminen ja suunnistus onkin siis olennainen osa multisportia ja siihen kannattaa alussa kisamateriaalin noudon jälkeen käyttää riittävästi aikaa. Toisaalta kisa harvoin menee niin kuin on suunniteltu, joten odottamattomia asioita voi tulla eteen. Maratonin juokseminen on lihaksille huomattavasti kovempi puristus kuin multisport-kisan suorittaminen. Multisport kisoissa pärjätään hyvällä kestävyyskunnolla ja virheettömällä (tai vähävirheisellä) suunnistuksella, joten harrastajien joukossa onkin paljon suunnistajia, maastopyöräilijöitä ja sekä muita luonnossa viihtyviä kisailijoita. Osanottajajoukko on ehkä hivenen miesvoittoista, mutta naisia on yllättävän paljon ja ainakin Snowflakesin seikkailukisoissa naiset taitavat muodostaa kohta jo enemmistön. Laji ei siis ole pelkkää testosteronilla pullistelua. Onpa Snowflakes seikkailukisoissa Oittaalla tullut nähtyä osallistujana jopa entinen pääministerimme Jyrki Katainen. (Milloinhan se Alexander Stubb tästä innostuu?). Itse olen kisannut yleensä veljeni kanssa, mutta muutamaan kisaan olen osallistunut myös sekajoukkueena (Team duracell). Sarjoina Multisport kisoissa on ollut kuntosarja ja Snowflakesin kisoissa medium-sarja. Sijoitukset ovat vaihdelleet jonkin verran, mutta yleensä ollaan keskikastissa tai vähän sen paremmalla puolella. Kokemusta seikkailukisoista taitaakin kohta olla jo noin kymmenen eri kisan verran. Silti se suunnistus ja sopiva vauhdinpito vieläkin vähän tökkii.


No Limit Adventure 2012 kisattu sekajoukkueena. Sääri naarmuilla ei taida nyt oikein hymy meikäläiseltä irrota :(

Minkälaisia muita kokemuksia kisoista on sitten vielä jäänyt mieleen? Olisinpa aloittanut blogin pitämisen aikaisemmin, niin näitä asioita ei tarvitsisi muistin kätköistä kaivella, se kun tuppaa kadottamaan ja vääristämään asioita. Snowflakes kisoista on jäänyt hyvin mieleen ainakin Hyrylässä 2013 käyty kisa. (Reitin näkee tästä Rastit.fi -palvelussa) Reitti oli tosi monipuolinen ja vaihteleva, välillä ajettiin pyörillä krossirataa, välillä kahlattiin hakemaan rastia saaresta ja pitipä siinä välissä suorittaa entisen varuskunnan alueella oleva este/temppuratakin. Samasta kisasta on jäänyt myös mieleen todennäköisesti noloin suunnistusmoka. Etsimme reilut 15 minuuttia seuraavaa rastia laajalta hiekkakuoppaa muistuttavalta alueelta, ennen kuin tajusimme rastin todellisuudessa olevankin järkyttävän korkean sorakukkulan päällä. Vieläkään en ymmärrä, miten karttaa pystyi kumpikin lukemaan niin väärin.

Toinen kisamuisto, jonka voisi nostaa esille on Nummelassa sekajoukkueena vuonna 2012 käyty No Limit Adventure. (Reitin näkee tästä Rastit.fi -palvelussa) Kisa ei jää mieleen pelkästään siitä, että pari pyörärastia pyörimme aivan hukassa (yllätys?). Kisa jäi mieleen siitä, kun melonnan jälkeen juoksemme rinnettä yhä ylemmäksi ja ylemmäksi hyttysten syödessä omia sääriäni. Ylhäältä avautuu hieno näkymä järven ylle ja rastinvalvoja neuvoo pukemaan valjaita ylle. Nyt lähdetään laskeutumaan lyhyt pätkä jyrkkää kalliolta köydellä alas leffojen SWAT-tyyliin. Alla odottaa keväinen ja vähän hyinen vesi, johon pitää köydestä tiputtautua. Tästä uidaan rannalle ja kavutaan takaisin saman mäen päälle, josta lähdettiin laskeutumaan. Adrenaliini virtaa ja homma on ohi, ennen kuin sitä on kunnolla edes tajunnut. Huh, tätä ei ihan joka poika tai tyttö pääsekään kokeilemaan. Miksi et siis sinäkin (Maijulle terkkuja :D) kokeilisi rajojasi?


X-Kaato 2013 Laaksolahden Pitkäjärvellä. Missä allekirjoittanut luuraa?

Erikoismaininnan saa myös jokavuotinen, syksyllä käytävä X-Kaato Multisport kisa, joka aloitetaan aina pimeässä kukonlaulun aikaan. Pakko myöntää, että pitää olla jo vähän masokisti, kun maksaa satasen siitä, että joutuu heräämään yöllä neljän pintaan (kisa alkaa kello 6) ja joutuu todennäköisesti märkään ja synkkään metsään (tai sitten keskelle pimeää järveä) suunnistamaan. Jaiks :D Todennäköisesti pääsee vielä ennen maaliintuloa kastelemaan itsensä hyiseen veteen jollain eristelevyn kappaleella kelluen, kuten vuonna 2013 X-Kaadossa Laaksolahdessa (Reitin näkee tästä Rastit.fi -palvelussa). Jotain maagista fiilistä tuossa pimeydessä, hiljaisuudessa ja valojen vilinässä on. Kuvitelkaa noin 40 kajakkia järvenrantaan ja niiden yhtäaikainen lähtö. Valomeri lipuu pikkuhiljaa pimeän järven selälle ja sieltä horisonttiin. Pimeys vaihtuu hämäräksi melontareissun aikana. Eteen tulee lähes läpäisemätön kaislikko, jonka takana rasti on. Kajakkia saadaan revittyä sentti sentiltä eteenpäin tiheän kaislikon läpi vain käsivoimin kaisloja apuna käyttäen ja niistä vetäen. Kumpiakin turhauttaa hidas eteneminen. Kirosanoja ja hullun naurua riittää vielä helpommalla takaisintulomatkallakin. Hämärä kuitenkin vaihtuu auringonnousuun järven ylle ja melonta vaihtuu köysitehtävään ja sitten pyöräilyyn ja suunnistukseen. Maalikin tulee vihdoin eteen ja suusta lipsahtaa lause: "Ei vit** enää koskaan!" Silti seuraavaan seikkailukisaan on kuitenkin taas pakko päästä.


Videoita multisport kisoista

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin video kertoo sitten varmaan enemmän kuin tuhat kuvaa. Alla muutama videokooste Suomessa kisatuista Multisport-kilpailuista. Kutkuttaako osallistuminen?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...