Leppoisempi elämä - Mitä downshiftaus tarkoittaa minulle

Downsiftaus - Elämän Leppoistaminen -blogin tarkoituksena on laajasti käsitellä uutta villitystä ja aatesuuntaa eli downshiftaamista. Termiä ei sovi sekoittaa laiskotteluu tai yhteiskunnan tukien varassa elämiseen, koska sitä puhdasverinen aatesuunta ei pohjimmillaan ole. Sekaannus on ymmärrettävää, koska downshiftauksella tarkoitetaan yleisesti elämän hidastamista ja kohtuullistamista. Jokainen toteuttaa sitä omien arvojensa pohjalta. Termillä on siis aika laaja merkitys. Aika usein kuulee tapauksista, joissa ihmiset vähentävät työntekoa työuupumuksen vuoksi. Yleensä se on viimeistään hetki, jolloin on pakko pysähtyä punnitsemaan omia arvoja ja valintojaan. Oravanpyörässä elämisen ja ainaisen suorittamisen tilalle nousee itse elämästä nauttiminen ja rauhoittuminen vähentämällä ainaista työntekoa ja tarpeetonta kulutusta. Wikipedia ilmaisee asian yksinkertaisesti:

"Kyse on arvojärjestyksen uudistuksesta, jossa punnitaan, mitkä asiat todellisuudessa merkitsevät ja eletään niiden mukaisesti. Tavoitteena on mielekkäämpi elämä sekä mielenrauha"

Downshiftauksen ydin ja sen vankan perustan merkitys

Jos downshiftaukseen liittyen haluaisit lukea vain yhden suomenkielisen kirjan, niin suosittelen kirjaa: Erilainen ote omaan talouteen - Vapaus, onni ja hyvä elämä. Kirjan sisältö on hyvin lähellä oman blogini sanomaa. Kirjan keskiönä on siis viesti oman talouden merkityksestä omaan vapauteen ja valintoihin. Kirja saa ajattelemaan ja toimimaan. Klikkaa linkkiä ja lue ainakin artikkelin lopusta kohta: Tarina vapaudesta. Siinä kiteytyy downshiftauksen ydin paremmin kuin missään muussa lukemassani.

Tarpeettoman kulutuksen, eli heräteostosten vähentäminen alkaa olla jo downshiftauksen ydintä. Kyseenalaistetaan mitä oikeasti tarvitaan ja miksi. Voisiko jopa vähemmällä tavaramäärällä selvitä paremmin? Riisutut-ohjelma on tästä vähän äärimmäisyyksiin viety vertaus, mutta se avaa hyvin silmät ja saattaa aiheuttaa jonkinlaisen oivalluksen. Ainakin osallistujille se sai aikaan elämänmuutokseen oman pään sisällä. Asioita osataan arvostaa sen jälkeen eri tavalla (hedonistisen adaptaatio toimii toisinpäin). Onnellisia ovat ne, joilla on omasta mielestään riittävästi sitä, mitä he tarvitsevat. Kaikkea ei pidä saada heti, eikä kaikkea hyvää tule edes koskaan hankkia. Meille kaupataan monenlaisia yksinkertaisia ratkaisuja hyvinvointiin, mutta pikavoittoja ei todellisuudessa ole olemassa. Pysyvän hyvinvoinnin eteen on nähtävä työtä. Katso peiliin ja uskalla vastata kysymykseen mistä kenkä oikeasti puristaa. Positiivinen itsekkyys on tärkeää ja se, että näkee omat vahvuudet ja heikkoudet.

Jonkinlaisen minimalismin lisäksi taloudellinen turva on aika usein osa downshiftausta. Miksi? Koska aidosti vapaa voi olla vain taloudellisesti riippumattomana. Tien pilvilinnaan voi nähdä vasta, kun uskaltaa avata omat silmänsä. Tähän puolestaan tarvitaan tukeva pohja esimerkiksi omistusasunnon, tai passiivisesti osinkoja tuottavan sijoitussalkun muodossa. Joku voi tietenkin väittää, että kuuta taivaalta voi haaveilla myös ilman taloudellista riippumattomuutta. Totta, ei se olekaan absoluuttinen totuus. Taloudelliseen riippumattomuuteen tarvitaan rahaa, tai hyvin vähän toiveita. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan uskalla haaveita toteuttaa, koska taloudelliset riskit ilman tukevaa pohjaa koetaan itselle ja lähipiirille liian suuriksi. Harva haluaa ottaa liikaa riskiä, mikä on aivan ymmärrettävää. Vähän tylsä ja jonkin verran huonoja puolia sisältävä kokoaikainen työ turvatun palkan muodossa stressaa lopulta vähemmän kuin kiinnostavampi unelmaduuni. Varsinkin jos unelmaduunisi olisi olla vaikkapa freelancetoimittajana, joka reissaa ympäri maailmaa. Epäsäännöllisen suuruinen ja epävarma palkka aiheuttaa menetettyjä yöunia ja kaataa haaveilun.

Onko downshiftauksesta haittaa?   

Seuraavaksi lainaan hieman Jyväskylän yliopiston professoria Juha Hakalaa, jonka mukaan monet eivät uskalla elää sellaista elämää kuin haluaisivat, vaikka taloudelliset puitteet olisivatkin kunnossa. Me kuulemma seuraamme liikaa, mitä muut tekevät ja vertaamme itseämme muihin. Hakalan mukaan tästä aiheutuvat paineet aiheuttavat turhaa ahdistusta. Suomessa onkin 850 000 ihmistä, jotka käyttävät Kela-korvattuja mielialalääkkeitä. Lisäksi ovat uni- ja dementialääkkeiden käyttäjät. Tämä johtuu liian kovista työpaineista, Hakala sanoo.

Onko downshifaus sitten itsekästä ja hyväksi hyvinvointiyhteiskunnalle? Kuka työt sitten tekee, jos kaikki ottavat rennosti? Professori Hakalan mukaan elämällä pitää olla toinen tarkoitus kuin pelkkä työnteko. Hän ei usko, että työt kärsivät downshiftauksessa, sillä teemme suurimman osan päivän töistä nopeasti. Höllentäminen voi myös parantaa työn tuloksia, sillä luovuus pääse kehittymään huomattavasti paremmin paineettomassa tilassa. Loogista on, että jos itse vähennän omasta tahdostani työntekoa, tekee työn sitten joku muu ja työttömyys laskee. Kuka tässä muka häviää? Olen kirjoittanut aiheesta erittäin perusteellisen artikkelin: Onko downshiftauksesta haittaa - Hyytyykö talouskasvu. Sieltä voit hyvin poimia kaiken oleellisen aiheesta.

Leppoisamman elämän merkitys minulle

Mitä downsiftaus tarkoittaa sitten minulle? Se ei ole ainakaan turhaa materian keräämistä, vaan päinvastoin tapa vähentää ja järkeistää omia hankintoja (suositus: Kaikkea ei kannata omistaa - Tavaroiden todelliset kustannukset). Yleensä ihmisten asunnot vain täytetään turhalla tavaralla, jota ei käytetä. Kohta pitääkin sitten ostaa taas uusi ja isompi asunto, jotta kaikki tämä tavara ja painolasti mahtuisi johonkin. Onnellisuus ei löydy itsensä palkitsemisesta joka vuosi uudella autolla tai isommalla televisiolla vaimon ostellessa kalliita laukkuja ja hepeneitä. Tämä vain kasvattaa noidankehää, jossa merkityksetöntä työtä pitää tehdä enemmän, jotta kaikki kulutusluotot ja holtiton tuhlaus saadaan maksettua. Loppupeleissä noidankehän hintana voi olla se, että tulee burnout, avioero ja terveys pettää. Pahat asiat ruokkivat toisiaan noidankehässä ja kuoppa vain syvenee.

Onko siis mikään ihme, ettei nuoriso halua tehdä töitä, kun he katsovat omia vanhempiaan raatamassa rahan eteen? Kaikki se töissä vietetty aika pois perheen ja ystävien luota ei tuokaan onnea, vaan ihmiset ovat stressaantuneita, masentuneita, riitaisia ja velkaisia? Kyllä arvot ovat jo mielestäni totaalisen pielessä, jos oma terveys ei muka aidosti kiinnosta ja työ, tavara, suorittaminen ja raha menevät kaiken edelle. Tai miltä kuulostaa tyttöystävän vierestä heräävä "nykymies", jonka ensimmäinen ajatus ja halu valveilla on facebookin tarkistaminen? En edes tiedä, pitäisikö tälle nauraa vai itkeä, mutta surulliselta kuulostaa. Eikä vertauskuva ollut edes vitsi. Tiesittekö muuten, että joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan? Näin siis meillä Suomessa, jossa ihmisillä pitäisi olla jo kaikkea tarpeeksi. Kaukana historiassa edes kuningas ei elänyt yhtä leveästi, kuin nykypäivän köyhä. Jos olisit syntynyt Suomen sijasta köyhään kehitysmaahan, niin kaikki nyt ympärilläsi oleva olisi silloin saavuttamatonta ylellisyyttä. Vähän siis perspektiiviä asioihin, ennen kuin alat valittaa.

Hiihtolatu Vantaan Petikosta Keimolaan on talvisin hienossa kunnossa. Tässä maisemassa sielu lepää.

Joskus minun käy ihan sääliksi ihmisiä, jotka talven pimeimpään aikaan heräävät aikaisin aamulla ja lähtevät autolla ankeaan betonitoimistoon istumaan tietokoneen ääreen. Talven valoisa, mutta lyhyt aika vaihtuu töissä istuen pimeään, jolloin ihmiset taas pääsevät töistä. Työläiset pakkautuvat kaikki samaan aikaan omiin autoihinsa, jolloin ruuhkassa saa odotella ikuisuuksia. Kotona ei sitten jakseta kuin istahtaa sohvalle telkkaria katsomaan rankan työpäivän päätteeksi. Tämä sama toistetaan joka arkipäivä, jotta kalliit velat ja liian suuri talolaina saadaan maksettua. Kuulostaa melkein orjuudelta, miten ja miksi vapaa ihminen ajaa itsensä tähän rakoon...? Samaan aikaan itselläni on mahdollisuus herätä aamuauringon säteisiin, syödä aamiainen pitkän kaavan mukaan lehtiä lukien ja sitten lähteä talvella vaikkapa kirpeään pakkasilmaan hiihtämään niin pitkäksi aikaa kuin vain huvittaa ja eväät riitävät. Katsella kun auringonsäteet heijastuvat puhtaasta hangesta ja kuunnella, kun puut huojuvat tuulessa ja kesää jo odottava korppi raakkuu jossain kaukana. Syksyllä lähden sitten sienimetsään tai kesällä melomaan.

Mattopainia työn ja muiden arvojen merkityksestä

Harrastan monipuolista liikuntaa, johon kuuluvat muun muassa pyöräily, juoksu, seinäkiipeily, sulkapallo ja squash. Viihdyn myös erilaisissa haastavissa Multisport-kisoissa Jos en jostain syystä viitsi lähteä ulos liikkumaan, niin sitten vedän pienen kuntopiirin kotona television äärellä, harjoittelen vaikkapa sähkökitaran soittoa, luen sijoituskirjallisuutta, kirjoittelen blogiani tai istun sohvalle kirjaston leffaa katselemaan tai pelaamaan pelikonsolilla. Tekemistä siis aina löytyy, mutta vähempikin suorittaminen siis riittää. Onnellisuus tulee niistä asioista, jotka ovat aina olleet itselle ne tärkeimmät ja josta oikeasti nauttii, sanoi joku muu niistä mitä tahansa. Myönnän, että vaikeatahan se on joskus sanoa, että nauttii yksinkertaisesta elämästä. Esimerkiksi tilanteessa, jos kollega on juuri ostanut uuden kesämökin, tai toinen on lähdössä viikoksi Thaimaaseen ja itseäni ei ne vähempää voisi kiinnostaa. Kuka haluaisi myöntää, että on pohjimmiltaan tylsä ja epäkiinnostava?

Kuinka moni on oikeasti töitä tehdessä miettinyt, mikä tässä kaikessa on merkityksellistä? On vain yksi elämä ja se kannattaa elää nauttien. Kuinka moni tuntee henkilön, joka olisi kuolinvuoteellaan sanonut, että kunpa olisikaan tehnyt enemmän töitä? Voin kuitenkin hyvin ymmärtää myös niitä henkilöitä, jotka tekevät paljon töitä. Työllä pitää olla tarkoitus ja sen pitää olla eettisesti hyväksyttävää. Jos työ on erittäin mielekästä, haastavaa, palkitsevaa ja siihen pystyy vaikuttamaan, niin työn tekemisestä luonnollisesti nauttii. Jokainen haluaa olla myös tarpeellinen ja työllä on helppo ansaita kunnioitusta. Se on vähän kuin huumetta. Voihan urheiluakin pitää yhtenä addiktion muotona. Oma työni (ravintolatyöntekijä) ei tällaista kuitenkaan ole. Ongelmani on kuitenkin pohjimmiltaan se, että en tiedä mitä oikeasti haluan. Jos löydän oman elämäntehtäväni, niin siitä ei välttämättä kukaan maksa mitään. Pahimmassa tapauksessa se pitää toteuttaa omilla talkoilla, joten siksi tavoittelen taloudellista riippumattomuutta. Ongelma näyttää olevan sama kuin Pohatalla. Tietynlaista päämäärättömyyttä ja intohimon puutetta siis.

Sen olen kuitenkin oppinut, että tarkkaan aikataulutettu, suorituskeskeinen ja kovin stressaava elämä ei ole itseäni varten. Toisaalta tekemättömyys ja joutenolo on yhtä pahasta. Jotain pitää aina tehdä. Mieti vaikka hetkeä, jolloin itse olit kipeänä ja makasit viikon sohvalla flunssaa sairastellen. Kun kaikki lehdet, blogit ja Netflix-sarjat on tullut katsottua jo kymmeneen kertaan, niin seinät alkavat kaatua päälle. Viimeistään silloin tekee mieli lähteä ulos vaikka pää kainalossa. Ei helkkari, kyllä sieltä sohvalta pitää päästä pois. Oikeasti kovin moni tuskin makoilee biitsillä, kun on taloudellisesti riippumaton (myönnän että etelän aurinko on alkanut houkuttelemaan viettää Suomen pimein talvi jossain muualla). Usein pieni stressi ja takapuolelle potkiminen on vain hyväksi. Ainakin itse saan viikon vapaalla usein tehtyä saman verran, kuin jos olisin tästä vain puolet vapaalla ja puolet töissä. Tai mieti vaikkapa koulun penkkiä. Usein se pakko, eli deadline on paras motivaattori tehdä asioita. Tässä on ehkä myös se taloudellisen riippumattomuuden "huonoin" asia. Turvallinen selkänoja ei välttämättä pakota muutokseen.

Itse käyn nykyisin töissä noin neljänä päivänä viikossa, kuukaudessa tulee työtunteja noin 80-100. Työ ei ole sellaista, jolla olisi oikeasti tarkoitus. Viihdyn kuitenkin töissä, eikä sinne ole juuri koskaan tylsä mennä. Oikeastaan en käy nykyisessä työssä rahan takia, koska lähes mistä tahansa muualtakin saisin samansuuruisen palkan, vaan työkavereiden, elämänrytmin ja sosiaalisen näkökulman takia. Työporukka on oikeasti mahtava ja niiden kanssa viihtyy myös vapaa-aikana. Oikeastaan koko paketista aina töihin pyöräilyn ohella on tullut jo rutiini ja tapa, jonka rikkominen ja muuttaminen kysyisi voimia. Koska olen pohjimmiltani laiska, niin nykyinen on ja pysyy. Palkka on pieni, mutta toisaalta työmäärän voi valita lähes mieleisekseen. Ei siis tarvitse olla työttömänä tai työskennellä sitä ainutta hyväksyttävää 40 h viikossa, vaan välimaastoakin löytyy.

Lähes kaikille mahdollista?

Usein väitetään, että elämän leppoistamisesta on helppo puhua silloin, kun on isopalkkainen ja varakas. Omalta osaltani voin kuitenkin sanoa, että näin ei kyllä ole. Toisin kuin yleensä muut downshiftaajat, olen oikeastaan aina pyrkinyt tekemään ja myöskin tehnyt vähän töitä. Olen siis kaukana siitä henkilökuvasta, joka jonkun kuvitelmissa painoi töitä tukka putkella pitkiä päiviä ja joka sitten koki "valaistumisen" loppuunpalamisen myötä. Ansiotuloilla pärjään jopa paremmin kun moni isopalkkainen, joilla on lainaa, auto, iso asunto jne, koska olen säästäväinen, pidän kirjanpitoa ja sijoitan omia rahojani tuottavasti.  Pienipalkkainen voi siis hyvinkin pärjätä ja suunnitella elämänsä leppoisaksi, se on vain vähän hankalampaa ja vaatii enemmän suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Tavoitteeni onkin olla taloudellisesti riippumaton 45-vuotiaana (Olen syntynyt vuonna 1984, joten tuosta voi jokainen päätellä ikäni). Mahdotonta se ei missään nimessä ole. Tämän yritän osoittaa omalla blogillani. Luulisi, että yrityksissä vihdoin ymmärretään paremmin virkeämmän, jaksavamman ja motivoituneemman työntekijän olevan myös yrityksen etu. Kiitollisuus joustavuudesta todennäköisesti lisää myös työtehokkuutta. Valitettavasti tämä downshiftaus-ajatus taitaa monia vieläkin ärsyttää, koska sen verran kommenteista aina löytyy vyön alle lyöjiä. Myös muissa säästöblogeissa, kuin vain omassani.