11. marraskuuta 2013

Leppoisempi elämä - Mitä downshiftaus tarkoittaa minulle

Internet on täynnä miljoonia erilaisia ja eriaiheisia blogeja, miksi sinne pitäisi lisätä vielä yksi lisää? Mitä Downsiftaus - Elämän Leppoistaminen -blogi muka antaa tähän lisää, nimikin on ihan outo ja kummallinen, eihän semmoinen kiinnosta ketään...?

Blogin tarkoituksena on tietenkin käsitellä uutta villitystä ja aatesuuntaa eli downshiftaamista. Termillä tarkoitetaan yleisesti elämän leppoistamista ja kohtuullistamista. Oravanpyörässä elämisen ja ainaisen suorittamisen tilalle nousee itse elämästä nauttiminen ja rauhoittuminen vähentämällä ainaista työntekoa ja tarpeetonta kulutusta. Wikipedia ilmaisee asian yksinkertaisesti:

"Kyse on arvojärjestyksen uudistuksesta, jossa punnitaan, mitkä asiat todellisuudessa merkitsevät ja eletään niiden mukaisesti. Tavoitteena on mielekkäämpi elämä sekä mielenrauha"

Seuraavaksi lainaan hieman Jyväskylän yliopiston professoria Juha Hakalaa, jonka mukaan monet eivät uskalla elää sellaista elämää kuin haluaisivat, vaikka taloudelliset puitteet olisivatkin kunnossa. Me kuulemma seuraamme liikaa, mitä muut tekevät ja vertaamme itseämme muihin. Hakalan mukaan tästä aiheutuvat paineet aiheuttavat turhaa ahdistusta. Suomessa onkin 850 000 ihmistä, jotka käyttävät Kela-korvattuja mielialalääkkeitä. Lisäksi ovat uni- ja dementialääkkeiden käyttäjät. Tämä johtuu liian kovista työpaineista, Hakala sanoo.

Onko downshifaus sitten itsekästä ja hyväksi hyvinvointiyhteiskunnalle, kuka työt sitten tekee, jos kaikki ottavat rennosti? Professori Hakalan mukaan elämällä pitää olla toinen tarkoitus kuin pelkkä työnteko. Hän ei usko, että työt kärsivät downshiftauksessa, sillä teemme suurimman osan päivän töistä nopeasti. Höllentäminen voi myös parantaa työn tuloksia, sillä luovuus pääse kehittymään huomattavasti paremmin paineettomassa tilassa. Loogista on, että jos itse vähennän omasta tahdostani työntekoa, tekee työn sitten joku muu ja työttömyys laskee. Kuka tässä muka häviää?

Mitä downsiftaus tarkoittaa sitten minulle? Se ei ole ainakaan turhaa materian keräämistä, vaan päinvastoin tapa vähentää ja järkeistää omia hankintoja. Yleensä ihmisten asunnot vain täytetään turhalla tavaralla, jota ei käytetä. Kohta pitääkin sitten ostaa taas uusi ja isompi asunto, jotta kaikki tämä tavara ja painolasti mahtuisi johonkin. Onnellisuus ei löydy itsensä palkitsemisesta joka vuosi uudella autolla tai isommalla televisiolla vaimon ostellessa kalliita laukkuja ja hepeneitä. Tämä vain kasvattaa noidankehää, jossa merkityksetöntä työtä pitää tehdä enemmän, jotta kaikki kulutusluotot ja holtiton tuhlaus saadaan maksettua.

Loppupeleissä noidankehän hintana voi olla se, että tulee burnout, avioero ja terveys pettää. Onko siis mikään ihme, ettei nuoriso halua tehdä töitä, kun he katsovat omia vanhempiaan raatamassa rahan eteen. Kaikki se töissä vietetty aika pois perheen ja ystävien luota ei tuokaan onnea, vaan ihmiset ovat stressaantuneita, masentuneita, riitaisia ja velkaisia? Kyllä arvot ovat jo mielestäni totaalisen pielessä, jos oma terveys ei muka aidosti kiinnosta ja työ, tavara, suorittaminen ja raha menevät kaiken edelle. Tai miltä kuulostaa tyttöystävän vierestä heräävä "nykymies", jonka ensimmäinen ajatus ja halu on facebookin tarkistaminen? En edes tiedä, pitäisikö tälle nauraa vai itkeä, mutta surulliselta kuulostaa, eikä se ollut edes vitsi. Tiesittekö, että joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan? Näin siis meillä Suomessa, jossa ihmisillä pitäisi olla jo kaikkea tarpeeksi.

Hiihtolatu Vantaan Petikosta Keimolaan on talvisin hienossa kunnossa. Tässä maisemassa sielu lepää.

Joskus minun käy ihan sääliksi ihmisiä, jotka talvella heräävät aikaisin aamulla ja pimeässä lähtevät autolla ankeaan betonitoimistoon istumaan tietokoneen ääreen. Talven valoisa, mutta lyhyt aika vaihtuu töissä istuen pimeään, jolloin ihmiset taas pääsevät töistä. Työläiset pakkautuvat kaikki samaan aikaan omiin autoihinsa, jolloin ruuhkassa saa odotella ikuisuuksia. Kotona ei sitten jakseta kuin istahtaa sohvalle telkkaria katsomaan rankan työpäivän päätteeksi. Tämä sama toistetaan joka arkipäivä, jotta kalliit velat ja liian suuri talolaina saadaan maksettua. Kuulostaa melkein orjuudelta, miten ja miksi vapaa ihminen ajaa itsensä tähän rakoon...?

Samaan aikaan itselläni on mahdollisuus herätä aamuauringon säteisiin, syödä aamiainen pitkän kaavan mukaan lehteä lukien ja sitten lähteä talvella vaikkapa kirpeään pakkasilmaan hiihtämään niin pitkäksi aikaa kuin vain huvittaa ja eväät riitävät. Katsella kun auringonsäteet heijastuvat puhtaasta hangesta ja kuunnella, kun puut huojuvat tuulessa ja kesää jo odottava korppi raakkuu jossain kaukana. Syksyllä lähden sitten sienimetsään tai kesällä melomaan. Harrastan monipuolista liikuntaa, johon kuuluvat muun muassa pyöräily, juoksu, seinäkiipeily, sulkapallo, squash ja pingis. Viihdyn myös erilaisissa haastavissa Multisport-kisoissa Jos en jostain syystä viitsi lähteä ulos liikkumaan, niin sitten vedän pienen kuntopiirin kotona television äärellä, harjoittelen vaikkapa sähkökitaran soittoa, luen sijoituskirjallisuutta, kirjoittelen blogiani tai istun sohvalle leffaa katselemaan tai pelaamaan pelikonsolilla. Tekemistä siis aina löytyy, mutta vähempikin suorittaminen siis riittää. Onnellisuus tulee niistä asioista, jotka ovat aina olleet itselle ne tärkeimmät ja josta oikeasti nauttii, sanoi joku muu niistä mitä tahansa. Kuinka moni on oikeasti töitä tehdessä miettinyt, mikä tässä kaikessa on merkityksellistä? On vain yksi elämä ja se kannattaa elää nauttien. Kuinka moni tuntee henkilön, joka olisi kuolinvuoteellaan sanonut, että kunpa olisikaan tehnyt enemmän töitä?

Usein väitetään, että elämän leppoistamisesta on helppo puhua silloin, kun on isopalkkainen ja varakas. Omalta osaltani voin kuitenkin sanoa, että näin ei kyllä ole. Toisin kuin yleensä muut downshiftaajat, olen oikeastaan aina pyrkinyt tekemään ja myöskin tehnyt vähän töitä. Olen siis kaukana siitä henkilökuvasta, joka jonkun kuvitelmissa painoi aikaisemmin töitä tukka putkella pitkiä päiviä ja joka sitten koki "valaistumisen" vähentäen työntekoa, keskittyen mielenrauhaan ja oikeasti merkitykselliseen elämään. Itse käyn nykyisin töissä noin neljänä päivänä viikossa, kuukaudessa tulee työtunteja noin 80-100. Työ ei ole sellaista, jolla olisi oikeasti tarkoitus. Viihdyn kuitenkin töissä, eikä sinne ole koskaan tylsä mennä. Työ tarjoaa myös tietyn rutiinin ja onhan siinä myös se sosiaalinen puoli, työporukka on oikeasti mahtava ja niiden kanssa viihtyy myös vapaa-aikana. Palkka on pieni, mutta pärjään jopa paremmin kun moni isopalkkainen, joilla on lainaa, auto, iso asunto jne, koska olen säästäväinen, pidän kirjanpitoa ja sijoitan omia rahojani tuottavasti. Oikeastaan en käy nykyisessä työssä rahan takia, koska lähes mistä tahansa muualtakin saisin samansuuruisen palkan, vaan työkavereiden, elämänrytmin ja sosiaalisen näkökulman takia. Pienipalkkainen voi siis hyvinkin pärjätä ja suunnitella elämänsä leppoisaksi, se on vain vähän hankalampaa ja vaatii enemmän suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Tavoitteeni onkin olla taloudellisesti riippumaton 45-vuotiaana (Olen syntynyt vuonna 1984, joten tuosta voi jokainen päätellä ikäni). Mahdotonta se ei missään nimessä ole. Tämän yritän osoittaa omalla blogillani.

Toivotan kaikki lukijat tervetulleeksi. Pohtikaa, mikä tekee sinut onnelliseksi?

2 kommenttia:

  1. Moi!
    Mielenkiinnolla olen lukenut blogiasi. Arvostan että uskallat elää omalla tavallasi, etkä pelkää mennä ns. yleisten odotusten mukaan tätä elämää. Vaatii hyvää itsetuntemusta, itseluottamusta ja rohkeutta. Onko sinulla ollut joku tietty ahaa-hetki, jolloin olet tajunnut, että näin haluat elää? Oletko ollut ns oravanpyörässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään tiettyä ahaa-hetkeä ei ole ollut. Olen aina vain jotenkin pitänyt ja arvostanut eri asioita, kuin suurin osa muista ihmisistä. Kulutus ja tavarat eivät kiinnosta, jonkinlainen askeettisuus vetää puoleensa. Introverttina viihdyn hyvin omissa oloissani, kaipaan rauhaa, enkä tarvitse niin paljon muita ihmisiä ympärilleni.

      Olen ollut työelämässä nyt reilut 10 vuotta, mutta en ole kokenut tekemääni työtä (ravintolatyöntekijä) mitenkään rasittavaksi. Ennemminkin se on tuonut hyvää rutiinia, sijoitettavaa rahaa, kavereita ja sosiaalisuutta elämääni. En ole kuitenkaan koskaan kokenut sitä mielekkääksi. "Tee työtä jolla on tarkoitus"- olisi tietenkin se ideaali. Ongelma on kuitenkin se, että on vaikea kuvitella mikä tällainen työ olisi omalla kohdallani. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Jos nykyinen työ ei vituta, niin miksi vaihtaa? Laiskuutta, päämäärättömyyttä, intohimon puutetta vai oman vapaa-ajan arvostamista? Ehkä noita kaikkia. Jos olisin mielekkäässä työssä, niin olisiko elämäni erilaista? Ehkä, vaikea sanoa, kun sitä ei ole koskaan kokenut.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...