19. marraskuuta 2017

Leppoisempi elämä - Mitä downshiftaus tarkoittaa minulle

Downsiftaus - Elämän Leppoistaminen -blogin tarkoituksena on laajasti käsitellä uutta villitystä ja aatesuuntaa eli downshiftaamista. Termiä ei sovi sekoittaa laiskotteluu tai yhteiskunnan tukien varassa elämiseen, koska sitä puhdasverinen aatesuunta ei pohjimmillaan ole. Sekaannus on ymmärrettävää, koska downshiftauksella tarkoitetaan yleisesti elämän hidastamista ja kohtuullistamista. Jokainen toteuttaa sitä omien arvojensa pohjalta. Termillä on siis aika laaja merkitys. Aika usein kuulee tapauksista, joissa ihmiset vähentävät työntekoa työuupumuksen vuoksi. Yleensä se on viimeistään hetki, jolloin on pakko pysähtyä punnitsemaan omia arvoja ja valintojaan. Oravanpyörässä elämisen ja ainaisen suorittamisen tilalle nousee itse elämästä nauttiminen ja rauhoittuminen vähentämällä ainaista työntekoa ja tarpeetonta kulutusta. Wikipedia ilmaisee asian yksinkertaisesti:

"Kyse on arvojärjestyksen uudistuksesta, jossa punnitaan, mitkä asiat todellisuudessa merkitsevät ja eletään niiden mukaisesti. Tavoitteena on mielekkäämpi elämä sekä mielenrauha"

Downshiftauksen ydin ja sen vankan perustan merkitys



Jos downshiftaukseen liittyen haluaisit lukea vain yhden suomenkielisen kirjan, niin suosittelen kirjaa: Erilainen ote omaan talouteen - Vapaus, onni ja hyvä elämä. Kirjan sisältö on hyvin lähellä oman blogini sanomaa. Kirjan keskiönä on siis viesti oman talouden merkityksestä omaan vapauteen ja valintoihin. Kirja saa ajattelemaan ja toimimaan. Klikkaa linkkiä ja lue ainakin artikkelin lopusta kohta: Tarina vapaudesta. Siinä kiteytyy downshiftauksen ydin paremmin kuin missään muussa lukemassani.

Tarpeettoman kulutuksen, eli heräteostosten vähentäminen alkaa olla jo downshiftauksen ydintä. Kyseenalaistetaan mitä oikeasti tarvitaan ja miksi. Voisiko jopa vähemmällä tavaramäärällä selvitä paremmin? Riisutut-ohjelma on tästä vähän äärimmäisyyksiin viety vertaus, mutta se avaa hyvin silmät ja saattaa aiheuttaa jonkinlaisen oivalluksen. Ainakin osallistujille se sai aikaan elämänmuutokseen oman pään sisällä. Asioita osataan arvostaa sen jälkeen eri tavalla (hedonistisen adaptaatio toimii toisinpäin). Onnellisia ovat ne, joilla on omasta mielestään riittävästi sitä, mitä he tarvitsevat. Kaikkea ei pidä saada heti, eikä kaikkea hyvää tule edes koskaan hankkia. Meille kaupataan monenlaisia yksinkertaisia ratkaisuja hyvinvointiin, mutta pikavoittoja ei todellisuudessa ole olemassa. Pysyvän hyvinvoinnin eteen on nähtävä työtä. Katso peiliin ja uskalla vastata kysymykseen mistä kenkä oikeasti puristaa. Positiivinen itsekkyys on tärkeää ja se, että näkee omat vahvuudet ja heikkoudet.

Jonkinlaisen minimalismin lisäksi taloudellinen turva on aika usein osa downshiftausta. Miksi? Koska aidosti vapaa voi olla vain taloudellisesti riippumattomana. Tien pilvilinnaan voi nähdä vasta, kun uskaltaa avata omat silmänsä. Tähän puolestaan tarvitaan tukeva pohja esimerkiksi omistusasunnon, tai passiivisesti osinkoja tuottavan sijoitussalkun muodossa. Joku voi tietenkin väittää, että kuuta taivaalta voi haaveilla myös ilman taloudellista riippumattomuutta. Totta, ei se olekaan absoluuttinen totuus. Taloudelliseen riippumattomuuteen tarvitaan rahaa, tai hyvin vähän toiveita. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan uskalla haaveita toteuttaa, koska taloudelliset riskit ilman tukevaa pohjaa koetaan itselle ja lähipiirille liian suuriksi. Harva haluaa ottaa liikaa riskiä, mikä on aivan ymmärrettävää. Vähän tylsä ja jonkin verran huonoja puolia sisältävä kokoaikainen työ turvatun palkan muodossa stressaa lopulta vähemmän kuin kiinnostavampi unelmaduuni. Varsinkin jos unelmaduunisi olisi olla vaikkapa freelancetoimittajana, joka reissaa ympäri maailmaa. Epäsäännöllisen suuruinen ja epävarma palkka aiheuttaa menetettyjä yöunia ja kaataa haaveilun.


Onko downshiftauksesta haittaa?   


Seuraavaksi lainaan hieman Jyväskylän yliopiston professoria Juha Hakalaa, jonka mukaan monet eivät uskalla elää sellaista elämää kuin haluaisivat, vaikka taloudelliset puitteet olisivatkin kunnossa. Me kuulemma seuraamme liikaa, mitä muut tekevät ja vertaamme itseämme muihin. Hakalan mukaan tästä aiheutuvat paineet aiheuttavat turhaa ahdistusta. Suomessa onkin 850 000 ihmistä, jotka käyttävät Kela-korvattuja mielialalääkkeitä. Lisäksi ovat uni- ja dementialääkkeiden käyttäjät. Tämä johtuu liian kovista työpaineista, Hakala sanoo.

Onko downshifaus sitten itsekästä ja hyväksi hyvinvointiyhteiskunnalle? Kuka työt sitten tekee, jos kaikki ottavat rennosti? Professori Hakalan mukaan elämällä pitää olla toinen tarkoitus kuin pelkkä työnteko. Hän ei usko, että työt kärsivät downshiftauksessa, sillä teemme suurimman osan päivän töistä nopeasti. Höllentäminen voi myös parantaa työn tuloksia, sillä luovuus pääse kehittymään huomattavasti paremmin paineettomassa tilassa. Loogista on, että jos itse vähennän omasta tahdostani työntekoa, tekee työn sitten joku muu ja työttömyys laskee. Kuka tässä muka häviää? Olen kirjoittanut aiheesta erittäin perusteellisen artikkelin: Onko downshiftauksesta haittaa - Hyytyykö talouskasvu. Sieltä voit hyvin poimia kaiken oleellisen aiheesta.



Leppoisamman elämän merkitys minulle


Mitä downsiftaus tarkoittaa sitten minulle? Se ei ole ainakaan turhaa materian keräämistä, vaan päinvastoin tapa vähentää ja järkeistää omia hankintoja (suositus: Kaikkea ei kannata omistaa - Tavaroiden todelliset kustannukset). Yleensä ihmisten asunnot vain täytetään turhalla tavaralla, jota ei käytetä. Kohta pitääkin sitten ostaa taas uusi ja isompi asunto, jotta kaikki tämä tavara ja painolasti mahtuisi johonkin. Onnellisuus ei löydy itsensä palkitsemisesta joka vuosi uudella autolla tai isommalla televisiolla vaimon ostellessa kalliita laukkuja ja hepeneitä. Tämä vain kasvattaa noidankehää, jossa merkityksetöntä työtä pitää tehdä enemmän, jotta kaikki kulutusluotot ja holtiton tuhlaus saadaan maksettua. Loppupeleissä noidankehän hintana voi olla se, että tulee burnout, avioero ja terveys pettää. Pahat asiat ruokkivat toisiaan noidankehässä ja kuoppa vain syvenee.

Onko siis mikään ihme, ettei nuoriso halua tehdä töitä, kun he katsovat omia vanhempiaan raatamassa rahan eteen? Kaikki se töissä vietetty aika pois perheen ja ystävien luota ei tuokaan onnea, vaan ihmiset ovat stressaantuneita, masentuneita, riitaisia ja velkaisia? Kyllä arvot ovat jo mielestäni totaalisen pielessä, jos oma terveys ei muka aidosti kiinnosta ja työ, tavara, suorittaminen ja raha menevät kaiken edelle. Tai miltä kuulostaa tyttöystävän vierestä heräävä "nykymies", jonka ensimmäinen ajatus ja halu valveilla on facebookin tarkistaminen? En edes tiedä, pitäisikö tälle nauraa vai itkeä, mutta surulliselta kuulostaa. Eikä vertauskuva ollut edes vitsi. Tiesittekö muuten, että joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan? Näin siis meillä Suomessa, jossa ihmisillä pitäisi olla jo kaikkea tarpeeksi. Kaukana historiassa edes kuningas ei elänyt yhtä leveästi, kuin nykypäivän köyhä. Jos olisit syntynyt Suomen sijasta köyhään kehitysmaahan, niin kaikki nyt ympärilläsi oleva olisi silloin saavuttamatonta ylellisyyttä. Vähän siis perspektiiviä asioihin, ennen kuin alat valittaa.

Hiihtolatu Vantaan Petikosta Keimolaan on talvisin hienossa kunnossa. Tässä maisemassa sielu lepää.

Joskus minun käy ihan sääliksi ihmisiä, jotka talven pimeimpään aikaan heräävät aikaisin aamulla ja lähtevät autolla ankeaan betonitoimistoon istumaan tietokoneen ääreen. Talven valoisa, mutta lyhyt aika vaihtuu töissä istuen pimeään, jolloin ihmiset taas pääsevät töistä. Työläiset pakkautuvat kaikki samaan aikaan omiin autoihinsa, jolloin ruuhkassa saa odotella ikuisuuksia. Kotona ei sitten jakseta kuin istahtaa sohvalle telkkaria katsomaan rankan työpäivän päätteeksi. Tämä sama toistetaan joka arkipäivä, jotta kalliit velat ja liian suuri talolaina saadaan maksettua. Kuulostaa melkein orjuudelta, miten ja miksi vapaa ihminen ajaa itsensä tähän rakoon...? Samaan aikaan itselläni on mahdollisuus herätä aamuauringon säteisiin, syödä aamiainen pitkän kaavan mukaan lehtiä lukien ja sitten lähteä talvella vaikkapa kirpeään pakkasilmaan hiihtämään niin pitkäksi aikaa kuin vain huvittaa ja eväät riitävät. Katsella kun auringonsäteet heijastuvat puhtaasta hangesta ja kuunnella, kun puut huojuvat tuulessa ja kesää jo odottava korppi raakkuu jossain kaukana. Syksyllä lähden sitten sienimetsään tai kesällä melomaan.


Mattopainia työn ja muiden arvojen merkityksestä



Harrastan monipuolista liikuntaa, johon kuuluvat muun muassa pyöräily, juoksu, seinäkiipeily, sulkapallo ja squash. Viihdyn myös erilaisissa haastavissa Multisport-kisoissa Jos en jostain syystä viitsi lähteä ulos liikkumaan, niin sitten vedän pienen kuntopiirin kotona television äärellä, harjoittelen vaikkapa sähkökitaran soittoa, luen sijoituskirjallisuutta, kirjoittelen blogiani tai istun sohvalle kirjaston leffaa katselemaan tai pelaamaan pelikonsolilla. Tekemistä siis aina löytyy, mutta vähempikin suorittaminen siis riittää. Onnellisuus tulee niistä asioista, jotka ovat aina olleet itselle ne tärkeimmät ja josta oikeasti nauttii, sanoi joku muu niistä mitä tahansa. Myönnän, että vaikeatahan se on joskus sanoa, että nauttii yksinkertaisesta elämästä. Esimerkiksi tilanteessa, jos kollega on juuri ostanut uuden kesämökin, tai toinen on lähdössä viikoksi Thaimaaseen ja itseäni ei ne vähempää voisi kiinnostaa. Kuka haluaisi myöntää, että on pohjimmiltaan tylsä ja epäkiinnostava?

Kuinka moni on oikeasti töitä tehdessä miettinyt, mikä tässä kaikessa on merkityksellistä? On vain yksi elämä ja se kannattaa elää nauttien. Kuinka moni tuntee henkilön, joka olisi kuolinvuoteellaan sanonut, että kunpa olisikaan tehnyt enemmän töitä? Voin kuitenkin hyvin ymmärtää myös niitä henkilöitä, jotka tekevät paljon töitä. Työllä pitää olla tarkoitus ja sen pitää olla eettisesti hyväksyttävää. Jos työ on erittäin mielekästä, haastavaa, palkitsevaa ja siihen pystyy vaikuttamaan, niin työn tekemisestä luonnollisesti nauttii. Jokainen haluaa olla myös tarpeellinen ja työllä on helppo ansaita kunnioitusta. Se on vähän kuin huumetta. Voihan urheiluakin pitää yhtenä addiktion muotona. Oma työni (ravintolatyöntekijä) ei tällaista kuitenkaan ole. Ongelmani on kuitenkin pohjimmiltaan se, että en tiedä mitä oikeasti haluan. Jos löydän oman elämäntehtäväni, niin siitä ei välttämättä kukaan maksa mitään. Pahimmassa tapauksessa se pitää toteuttaa omilla talkoilla, joten siksi tavoittelen taloudellista riippumattomuutta. Ongelma näyttää olevan sama kuin Pohatalla. Tietynlaista päämäärättömyyttä ja intohimon puutetta siis.

Sen olen kuitenkin oppinut, että tarkkaan aikataulutettu, suorituskeskeinen ja kovin stressaava elämä ei ole itseäni varten. Toisaalta tekemättömyys ja joutenolo on yhtä pahasta. Jotain pitää aina tehdä. Mieti vaikka hetkeä, jolloin itse olit kipeänä ja makasit viikon sohvalla flunssaa sairastellen. Kun kaikki lehdet, blogit ja Netflix-sarjat on tullut katsottua jo kymmeneen kertaan, niin seinät alkavat kaatua päälle. Viimeistään silloin tekee mieli lähteä ulos vaikka pää kainalossa. Ei helkkari, kyllä sieltä sohvalta pitää päästä pois. Oikeasti kovin moni tuskin makoilee biitsillä, kun on taloudellisesti riippumaton (myönnän että etelän aurinko on alkanut houkuttelemaan viettää Suomen pimein talvi jossain muualla). Usein pieni stressi ja takapuolelle potkiminen on vain hyväksi. Ainakin itse saan viikon vapaalla usein tehtyä saman verran, kuin jos olisin tästä vain puolet vapaalla ja puolet töissä. Tai mieti vaikkapa koulun penkkiä. Usein se pakko, eli deadline on paras motivaattori tehdä asioita. Tässä on ehkä myös se taloudellisen riippumattomuuden "huonoin" asia. Turvallinen selkänoja ei välttämättä pakota muutokseen.

Itse käyn nykyisin töissä noin neljänä päivänä viikossa, kuukaudessa tulee työtunteja noin 80-100. Työ ei ole sellaista, jolla olisi oikeasti tarkoitus. Viihdyn kuitenkin töissä, eikä sinne ole juuri koskaan tylsä mennä. Oikeastaan en käy nykyisessä työssä rahan takia, koska lähes mistä tahansa muualtakin saisin samansuuruisen palkan, vaan työkavereiden, elämänrytmin ja sosiaalisen näkökulman takia. Työporukka on oikeasti mahtava ja niiden kanssa viihtyy myös vapaa-aikana. Oikeastaan koko paketista aina töihin pyöräilyn ohella on tullut jo rutiini ja tapa, jonka rikkominen ja muuttaminen kysyisi voimia. Koska olen pohjimmiltani laiska, niin nykyinen on ja pysyy. Palkka on pieni, mutta toisaalta työmäärän voi valita lähes mieleisekseen. Ei siis tarvitse olla työttömänä tai työskennellä sitä ainutta hyväksyttävää 40 h viikossa, vaan välimaastoakin löytyy.



Lähes kaikille mahdollista?



Usein väitetään, että elämän leppoistamisesta on helppo puhua silloin, kun on isopalkkainen ja varakas. Omalta osaltani voin kuitenkin sanoa, että näin ei kyllä ole. Toisin kuin yleensä muut downshiftaajat, olen oikeastaan aina pyrkinyt tekemään ja myöskin tehnyt vähän töitä. Olen siis kaukana siitä henkilökuvasta, joka jonkun kuvitelmissa painoi töitä tukka putkella pitkiä päiviä ja joka sitten koki "valaistumisen" loppuunpalamisen myötä. Ansiotuloilla pärjään jopa paremmin kun moni isopalkkainen, joilla on lainaa, auto, iso asunto jne, koska olen säästäväinen, pidän kirjanpitoa ja sijoitan omia rahojani tuottavasti.  Pienipalkkainen voi siis hyvinkin pärjätä ja suunnitella elämänsä leppoisaksi, se on vain vähän hankalampaa ja vaatii enemmän suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Tavoitteeni onkin olla taloudellisesti riippumaton 45-vuotiaana (Olen syntynyt vuonna 1984, joten tuosta voi jokainen päätellä ikäni). Mahdotonta se ei missään nimessä ole. Tämän yritän osoittaa omalla blogillani. Luulisi, että yrityksissä vihdoin ymmärretään paremmin virkeämmän, jaksavamman ja motivoituneemman työntekijän olevan myös yrityksen etu. Kiitollisuus joustavuudesta todennäköisesti lisää myös työtehokkuutta. Valitettavasti tämä downshiftaus-ajatus taitaa monia vieläkin ärsyttää, koska sen verran kommenteista aina löytyy vyön alle lyöjiä. Myös muissa säästöblogeissa, kuin vain omassani.

7 kommenttia:

  1. Moi!
    Mielenkiinnolla olen lukenut blogiasi. Arvostan että uskallat elää omalla tavallasi, etkä pelkää mennä ns. yleisten odotusten mukaan tätä elämää. Vaatii hyvää itsetuntemusta, itseluottamusta ja rohkeutta. Onko sinulla ollut joku tietty ahaa-hetki, jolloin olet tajunnut, että näin haluat elää? Oletko ollut ns oravanpyörässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään tiettyä ahaa-hetkeä ei ole ollut. Olen aina vain jotenkin pitänyt ja arvostanut eri asioita, kuin suurin osa muista ihmisistä. Kulutus ja tavarat eivät kiinnosta, jonkinlainen askeettisuus vetää puoleensa. Introverttina viihdyn hyvin omissa oloissani, kaipaan rauhaa, enkä tarvitse niin paljon muita ihmisiä ympärilleni.

      Olen ollut työelämässä nyt reilut 10 vuotta, mutta en ole kokenut tekemääni työtä (ravintolatyöntekijä) mitenkään rasittavaksi. Ennemminkin se on tuonut hyvää rutiinia, sijoitettavaa rahaa, kavereita ja sosiaalisuutta elämääni. En ole kuitenkaan koskaan kokenut sitä mielekkääksi. "Tee työtä jolla on tarkoitus"- olisi tietenkin se ideaali. Ongelma on kuitenkin se, että on vaikea kuvitella mikä tällainen työ olisi omalla kohdallani. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Jos nykyinen työ ei vituta, niin miksi vaihtaa? Laiskuutta, päämäärättömyyttä, intohimon puutetta vai oman vapaa-ajan arvostamista? Ehkä noita kaikkia. Jos olisin mielekkäässä työssä, niin olisiko elämäni erilaista? Ehkä, vaikea sanoa, kun sitä ei ole koskaan kokenut.

      Poista
  2. Kuulostaa leppoisalta. Täytyy kyllä myöntää että itse en varmasti olisi saanut sinun palkallasi kerättyä noin isoa omaisuutta. Matkustaminen kiinnostaa hiukkasen liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisa is my middle name, hehheh :) Kommenttisi jälkeen oli ihan pakko vilkaista blogistasi juttu: Miksi pidän matkustelusta. Aika samoja mietteitä siitä, kuin itselläsikin. Jos pelkästään tämän jutun perusteella pitäisi haarukoida matkusteluun käyttämääsi aikaa ja etenkin rahamäärää, niin osinkokuninkaalla taitaa jopa mennä matkusteluun vähemmän rahaa kuin itselläni pyöräilyharrastukseen (oma 7 vuoden keskiarvo 1 515 euroa vuodessa)?

      Jos matkustelee säästäväisesti, niin kyllähän tuolla summalla reissaa jo vaikka kuinka. En tiedä miten paljon sinulla menee reissaamiseen, kun en sitä blogistasi löytänyt. Voihan olla, että minun palkalla olisit saanut matkustelusta huolimatta isommankin salkun, kun ei pyöräilyharrastukseen mene niin paljon rahaa. Kukapa tietää...

      Poista
    2. Ehkä tuo matkustelu oli hiukan huono esimerkki. Tarkoitin että en saisi sinun tuloillasi yhtä paljon säästöön, 2300e nettopalkasta osakkeisiin saan laitettua yiukkasen yli tonnin joten se että pääsisi satojen tuhansien salkkuun veisi minulta iäisyyden sinun palkaltasi. Toisaalta, onko sille tarvettakaan kun palkka riittää kaikkeen mitä tarvitsee.

      Poista
  3. Olen lueskellut näitä "sijoittamalla ja säästämällä kohtaii taloudellista vapautta" -blogeja jokusen kappaleen. Hankkeet on mielenkiintoisia ja omaa mieltä kutkuttavia, kiitos alkuun siitä, että sinäkin olet elämääsi julkisesti jakanut. Yhteen kysymykseen en ole kuitenkaan toistaiseksi vastausta löytänyt ja se on jäänyt vaivaamaan mieltä.

    Vanha teksti, mutta kun olet käynyt kommentoimassa täällä vielä marraskuussa, niin ehkä tääkin osuu silmiin.

    Olen sun kanssa arvovalinnoista pitkälti samaa mieltä: turha kulutus pois, rahaa säästöön ja sijoituksiin, valinnat kestäviksi, ei asioita egoa pönkittänään, raataminen ei ole itseisarvoista jne.

    Mutta, kestääkö kuvio aidosti, jos tähän yhdistetään halu tavoitella taloudellista vapautta osakesijoituksilla?

    Ongelmahan ei ole se, etteikö malli toimisi yksittäisille ihmisille, mutta onko se yleistettävissä laajemmaksi elämänohjeeksi. Vai onko itse asiassa pikemminiin niin päin, että koko yhtälö on mahdollinen vain silloin, kun riittävän harva kohtuullistaa elämäänsä ja massat jatkavat kulutusmässäilyä nykyiseen malliin.

    Miksikö näin?

    Eikö ole niin, että osakkeiden arvonnousu perustuu viime kädessä lupaukseen firman paremmasta menestyksestä tulevaisuudessa. Jotta niin voisi tapahtua, yrityksen on myytävä tuotteitaan enemmän tai ainakin siinä missä nytkin.

    Siten, jos valtaosa ihmisistä vähentäisi merkittävästi kulutustaan, yhtä moni firma ei voisi menestyä yhtä hyvin kuin nyt.

    Tällöin mun logiikalla osakkeetkaan ei voisi tuottaa yhtä hyvin kuin nyt.

    Vastaukseksi ei välttämättä auta edes se, että siirretään kulutus tavaroista palveluihin. Jos tarkoitus oli vähentää kulutettua rahamäärää, niin ei sitä niille palveluntuottajillekaan loputtomiin riitä.

    Toki ihminen voi silti itse pärjätä vähällä, mutta työstä vapautuminen osaketuoton avulla ei vain mitenkään olisi mahdollista samalla tavalla kuin nyt.

    Eli siis kysymys tiivistettynä: onko taloudellisen vapauden tavoittelu downshiftaus + sijoittaminen -yhdistelmällä mahdollista vain siksi, että riittävän harva näin tekee?

    Ja jos näin on, niin mikä esim sun valinta olis tilanteessa, jossa ison porukan käyttättymisen muutos hajottaa yhtälön: pitää silti kiinni kulutuksen vähentämisestä vaiko mieluummin hakea taloudellista riippumattomuutta, vaikka se pohjaisi siihen, että muut tekevät kestämättömiä valintoja jatkossakin.

    Vai onko mun pohdinnassa joku aukko, jota en itse tajua ja molemmat todella onnistuu yhtä aikaa vaikka kaikilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Hienoa, että olet tällaista pohtinut ja aikaa siihen käyttänyt. Tähän alkuun voisin kysyä, oletko lukenut artikkelini: http://downshiftaaminen.blogspot.fi/2016/05/onko-downshiftauksesta-haittaa-hyytyyko.html

      Siinä pohditaan laajemmin niitä kysymyksiä, joilla downshiftausta kritisoidaan. Kysymyksesi sivuaa tätä aihetta aika hyvin. Toisaalta ajattelet tätä aihetta vähän hypoteettisemmin, kuin minä. Kaikki eivät koskaan tule kohtuullistamaan elämäänsä. Jokaisella on omat arvonsa, asenteensa ja kasvatuksensa elämään. Lopputulos on aina sen perinnön mukainen ja haitari on leveä. Pitäisi siis olettaa, että ihmistyyppien kirjo pienenisi käytännössä vain yhteen, jos ihmismassojen keskiarvo suuntautuisi downshiftaajiksi. Näin ei tule koskaan käymään, vaikka trendi ehkä voikin olla tähän suuntaan. Eiväthän kaikki ole laihojakaan tai tupakoimattomia, vaikka siihen rationaalisen ihmisen luulisi pyrkivän. Sinänsä huoli on siis aiheeton.

      Mutta yleisellä tasolla tämä on kyllä hiton hyvä ja mielenkiintoinen kysymys. Toimiiko yhtälö, jos se muodostuu laajemmaksi elämänohjeeksi? En tiedä osaanko vastata, mutta yritetään. Kuten sanoit, kulutus siirtyisi tällöin enemmän palveluihin. Ei niihinkään tosin määräänsä enemmän rahaa voi laittaa, joten se ei riitä perusteluksi. Teknologisen kehityksen ansiosta yritysten tulokset tietenkin kasvavat, kun tehokkuus kasvaa. Pitkällä tähtäimellä tosin kilpailu vie tämän edun hintoihin, jolloin ne laskevat. Teknologian kehityksen ja tutkimuksen kautta uusia innovaatioita syntyy myös markkinoille, joista emme osaisi uneksiakaan. Niistä se tulevaisuuden voitto todennäköisesti tahkotaan. Tietenkin inflaatio myös nostaa tuotteiden ja palvelun hintoja automaattisesti, jos ajatellaan, että kulut eivät nouse yhtä nopeasti.

      Toinen näkökulma asiaan on sitten pitkän ja lyhyen näkökulman ero. Jos kaikki tällä sekunnilla siirtyisivät downshiftaajiksi, niin kyllä se varmasti näkyisi taloudessa. Nyt säästämällä siirretään kuitenkin kulutusta vain tulevaisuuteen. Todella karkeasti: Jos säästän nyt 100 000 euroa ja sijoitan sen 8% korolla, niin 20 vuoden päästä itselläni olisi 500 000 euroa käytettäväksi. Kumpi 20 vuoden päästä kuluttaakaan enemmän. Kädestä suuhun elävä ihminen, jolla ei ole säästöjä, vai downshiftaaja, jolla on 500 000 euron potti ja aikaa ja vapautta käyttää se miten parhaaksi näkee? Ja vieläkin pitemmällä tähtäimellä osa tästä potista voitaisiin siirtää lapsille, joiden kulutus voisi alkaa heti, eikä vasta työelämän alettua. Seuraava sukupolvi siis kiittäisi.

      Kolmas pointti liittyy sitten itse osakkeisiin. Nekin voivat tuottaa, vaikka yrityksen voitto olisi pienempi (pienempi kasvu). Taas erittäin karkeasti. Otetaan yritys, jonka P/B = 1, eli se arvostetaan pelkän tasearvonsa mukaan. Sijoittajan tuottovaade on 8 % ja firma tuottaa pääomalle 8 %. Firman hinta on silloin 1. Jos sijoittajan tuottovaade laskee, esim. nyt tasoon 4 %, niin firman hinta nouseekin tasoon 2. Mitä pienempään tuottovaateeseen sijoittaja tyytyy, sitä arvokkaampi yritys pörssissä on. Toisaalta homma toimii myös toisin päin. Jos P/B =1 yrityksen pääoman tuotto tippuu 8 %:sta 4 %:iin ja sijoittajan tuottovaade on 8 % niin yrityksen arvo on enää 0,5. Tämä siis tarkoittaa, että pörssissä pitää tulla romahdus. Vasta romahduksen jälkeen saat huonostikin tuottavasta yrityksestä taas tuottovaateesi verran. Kaikki riippuu siis pääoman tuotosta ja omasta tuottovaateesta. Ehkä vähän teknistä, mutta liittyy oleellisesti pohdiskeluusi. Logiikka osakemarkkinoilla olisi siis seuraava. Jos kaikki "toteuttaisivat" sijoittamista ja haluaisivat tuottoja, niin pitäisi joko tyytyä pienempään tuottovaateeseen, tai aloittaa vasta pörssiromahduksen jälkeen.

      Vaikka nykyinen sukupolvi oppisikin enemmän ja enemmän downshiftauksen suuntaan, niin mikä takaa, että seuraava sukupolvi oppisi saman? Toisaalta he voisivat olla jopa fiksumpia. Kuka tietää. Toivottavasti tässä oli tyydyttävä vastaus kysymykseesi. Aihe on kyllä niin laaja, että pitäisi omistaa tälle ihan oma artikkeli.

      Poista