Onko downshiftauksesta haittaa - Hyytyykö talouskasvu?

Lueskelin jokin aika sitten Björn Wahlroosin kirjaa: Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta. Ihan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja, vaikka paikoitellen myös todella puuduttava luentomainen eepos. Jollain tapaa Wahlroos on aina ollut jotenkin karismaattinen ja kiinnostava henkilö (MTV:n Saturday Night Liven parodiat Nallesta ihan huippuja), jonka mielipiteitä ja kommentteja seuraan sivusta. Kaikesta en tietenkään ole samaa mieltä. Osa Wahlroosin heitoista otetaan myös usein liian tosissaan, vaikka ne olisikin tarkoitettu provokaatioksi, tai vain keskustelun avauksiksi. Moni Wahlroosin ohella on pohtinut ja kritisoinut downshiftausta. Pitäisikö meidän tyytyä jo saavutettuun elintasoon vai paiskia lisää töitä? Kuinka paljon töitä on edes tarpeeksi? Sanotaan, että jos ihmiset vähentävät työntekoa, niin talouskasvu hyytyy, verokertymä pienenee ja hyvinvointivaltio rapautuu.

Jotenkin tuntuu, että downsiftaus nähdään vähän samanlaisena, kuin keskiajalla noitavainot. Tuomitaan kaikki, joka ei sovi omaan ajatusmaailmaan ja toimintaan. Päätös valita hyvä ja leppoisampi elämä on aina henkilökohtainen ja perustuu omiin kiinnostuksen kohteisiin ja mieltymyksiin. Joku tykkää työnteosta, joku toinen leppoisammasta menosta ja harrastamisesta. Yksilön itsemääräämisoikeuden takia kaikkia ei voi pakottaa ikinä samaan muottiin. Miten se voi olla joltakin toiselta pois, jos itse valitsen työnteon sijaan vapaamman elämäntavan? Edellytyksenä tietenkin on, että en elä yhteiskunnan tukien varassa. Jos elän pelkillä tuilla, se on sitten laiskottelua ja vapaamatkustusta muiden kustannuksella. Se on kaukana tarkoittamastani elämäntyylistä, jota downshiftaukseksi tässä kutsun. Ajattelin kirjoittaa tämän artikkelin oikeastaan sen takia, koska downshiftaajia ja ilmiötä yleensä näytetään jostain syystä paheksuvan. Sitä vastaan on esitetty monia eri argumentteja, osa on olennaisia ja merkityksellisiä, osa ei. Pyrin tässä kirjoituksessa perustelemaan ja kumoamaan myytit siitä, miksi oman elämänsä leppoistaminen muka olisi yhteiskunnalle tai itselle haitallista? Kommenttikenttään voit laittaa kysymyksen, jos jokin oleellinen vastaväite on mielestäsi jäänyt käsittelemättä.

Talouskasvu ei hyydy - Työllisyys voi jopa kasvaa

Ensimmäinen argumentti downshiftausta vastaan on aika usein talouskasvun hyytyminen ja työttömyyden kasvu. Jos kuitenkin vähennän vaikka oman työntekoni puoleen (40 h viikosta 20 h viikkoon), niin joku toinen todennäköisesti palkataan tilalleni hoitamaan tämä osuus. Valintani voi siis merkitä jopa jonkun työttömän työllistämistä. Eikö se olisi pikemminkin hyvä asia? Harvapa on minua tullut tästä elämäntavasta olalle taputtamaan. Ainoastaan, jos maassa vallitsisi täystyöllisyys, niin argumentaationi olisi pätemätön. Työttömiä on kuitenkin paljon, joten yrityksen on helppo valita rinnalleni/tilalleni toinen työntekijä. Osa hommistani voidaan tietysti myös automatisoida, tai siirtää jo työtä tekevien vastuulle. Oletetaan kuitenkin, että tuottavuus on jo viilattu lähes huippuunsa. Näin ollen oman työni väheneminen lisää samalla määrällä jonkun muun työttömän työllisyyttä. Joku voi tietenkin huomauttaa, että joku huippukirurgi ei voi vähentää työtänsä noin vain, koska tilalle ei vain löydy toista samantasoista ja samoilla taidoilla varustettua työntekijää. Totta, mutta tässä siirrytäänkin sitten jo työhyvinvoinnin puolelle. Jos työ on merkityksellistä ja motivoivaa, niin jokin on työympäristössä, -viihtyvyydessä ja työtavoissa pielessä, jos huippukirurgi haluaa vähentää työmääräänsä ja leppoistaa elämäänsä. Syyttävä sormi osoittaa silloin työnantajaa kohti, eikä siitä pidä syyttää valinnan tekijää tai itse downshiftaus-ilmiötä.

Yleensä talouskasvua tavoitellaan vain kasvun takia. Talouskasvu pitäisi kuitenkin ehkä nähdä onnellisen sekä merkityksellisen elämän ja toiminnan sivutuotteena. IKEAn Ingvar Kamprad tuskin ajatteli talouskasvua, kun halusi paremman arjen useammille ihmisille halvoilla huonekaluilla. Tai Teslan toimitusjohtaja Elon Musk visioidessaan ihmisten matkustavan kohta SpaceX-yhtiön raketeilla puolessa tunnissa mihin tahansa maapallolla. Väittäisin, että kumpikaan ei pidä talouskasvua itseisarvona. Kirjassa Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta Wahlroosin mielestä taloudellisen kasvun, tutkimuksen ja tekniikan kehityksen puute (eli hänelle downsiftaus) voi maksaa joillekin ihmisille heidän henkensä. Totta on, että ponnistelujen vähentäminen voi hidastaa jonkin syöpälääkkeen kehitystä, puhtaamman energianlähteen löytämistä tai jotain muuta tärkeää. Tulevaisuus on kuitenkin aina hämärän peitossa. Elämme tämän hetken valintojen kanssa. Vaihtoehtoisten tapahtumien kulun spekulointi menneisyyden valintojen pohjalta on vähän turhaa. Emme voi tietää, miten olisi käynyt, jos historiassa olisi tehty jokin muu valinta.

Aina voidaan myös rehkiä ja ponnistella enemmän ja enemmän. Missä menee raja ja kuka sen päättää? Mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa tekeekin ja rehkii, niin tavoite siirtyy yhä pidemmälle ja kauemmaksi, koska maaliinhan tässä teknologian kehityksessä ei päästä koskaan. Jossain kohtaa viimeistään ihmisen fysiikka ja psyyke sanelee ehdot sille, kuinka paljon voikaan enää juoksua ja rehkimistä parantaa. Moni keksinnöistä syntyy myös ihan vahingossa, eikä siihen vaadita aina hirveästi resursseja pääomien, työvoiman tai ajan muodossa. Sattumalla, intohimolla, uteliaisuudella ja rennolla meiningillä on yleensä aina ollut suurin osuus merkityksellisten keksintöjen syntymisessä. Jos tehdyllä työllä on myös ihmiskunnalle oikeasti merkittävä tarkoitus, niin harva tuskin vähentäisi sen tekemistä. Harva meistä kuitenkaan on syöpätutkija, tai tekee jotain muuta oikeasti merkittävää työtä. Tylsää työntekemistä voi aina vähentää ja tehostaa. Merkityksellisestä työstä puolestaan harva tinkii, koska se on erittäin motivoivaa ja palkitsevaa. Kehitysmaissa aika moni vieläkin kuolee huonoissa työoloissa talouskasvun takia. Vain jotta sinä siis saisit T-paitasi euron halvemmalla. Näiden perusteella en siis allekirjoita Wahlroosin väitettä downshiftauksen haitallisuudesta taloudellisen kasvun hyydyttäjänä.

Mitä downshiftaus tarkoittaa

Moni mieltää jostain syystä downsiftauksen laiskotteluna. Opiskellaan jotain taidealaa monta vuotta tietäen, että siitä ei tulla työllistymään ja sitten eletään loppuelämä tulonsiirtojen ja tukien varassa. Sitähän downshiftaus ei tietenkään ole. Äskeinen esimerkki oli enneminkin tyhmyyttä, laiskuutta, lyhytnäköisyyttä ja saamattomuutta. Downshiftaus on enemmän elämän ja kulutuksen kohtuullistamista. "Vähemmän on enemmän"-ajattelua. Tarpeeton kulutus vähentää oravanpyörässä juoksemista. Ei oteta esimerkiksi liian suurta auto- ja asuntolainaa omaa egoa pönkittämään. Uskalletaan kyseenalaistaa vallitsevat käsitykset ja tapakulttuuri toimia: Miksi minun pitäisi ostaa vieläkin parempi auto, kuin kaverillani oleva Mersu, vaikka nykyinen on jo ihan ok? Tarvitsenko autoa ollenkaan, jos keskustassa paras ja halvin vaihtoehto on polkupyörä? Tehköön kukin omat valintansa. Riippumattomuus luo vapautta, jota downshiftaaja tavoittelee ja jossa hän elää. Töitä ei tehdä siksi, että saataisiin nämä hankinnat maksettua ja velkaorjana eläminen joskus katkaistua. Töitä tehdään vain välttämättömien kulutustavaroiden hankkimiseksi ja ehkä puskurirahaston tai pienen sijoitusvarallisuuden ylläpitämiseksi. Motivaatio töiden tekemiseksi ei kuitenkaan ole pelkkä raha, vaan myös jotkin pehmeämmät arvot.

Kannattaa muistaa, että tämän päivän köyhä eläisi historiassa kuin kuningas. Aika moni voi taloudellisesti jo niin hyvin, että muiden asioiden kuin rahan pitäisi olla elämässä tärkeämpää. Miten arvotat esimerkiksi ystävyyttä tai terveyttä? Mitä tavaraa sinä esimerkiksi vielä tarvitsisit, jotta elämästäsi tulisi jotenkin täydenpää? Itse en keksi mitään. Paljosta tavarasta voisin itse asiassa vielä luopua. Täydellistä ei ole se elämä, mihin ei voi enää mitään lisätä, vaan se, mistä ei voi enää ottaa mitään pois. Lausetta kannattaa pohtia, jos ei heti avaudu. Elämässä pitää tietenkin olla jokin tarkoitus. Hyvin usein merkitys syntyy jonkinlaisesta keskeneräisyydestä ja siitä, että maaliin ei ole mahdollistakaan päästä. Yhdelle se voi olla työ, toiselle lapsen kasvatus, jollekin liikunnassa kehittyminen tai vaikkapa suomen parhaaksi ja sivistävämmäksi blogiksi pääseminen. Työn tekeminen ei kuitenkaan ole itseisarvo, downsiftauksessa työtä ei tehdä vain rahan takia. Esimerkiksi itselläni siihen liittyy myös sosiaalinen puoli, työkavereita on kiva nähdä ja niiden kanssa viettää aikaa. Työ myös auttaa pitämään tiettyjä rutiineita ja elämänhallintaa paremmin yllä. Itse olen huomannut liiallisen vapaan passivoittavan. Viikon vapaalla ollessani huomaan saavani aikaan yhtä paljon kuin jos tekisin viikosta puolet töitä ja puolet pitäisin vapaata.

Pidemmälle tulevaisuutta katsova ei voi olla itsekäs

Usein väitetään, että jos downsiftaaja löysäilee, niin joku muu maksaa verot, joilla yhteiskunta pyörii? Meillä ei ole yksinkertaisesti varaa downshiftata. Jari Sarasvuokin on kutsunut downsiftausta pelkäksi itsekkyydeksi. Töitä on hänen mukaan pakko tehdä, jotta tulevat eläkkeet pystyy maksamaan. Näin on ehkä vain sumeiden lasien läpi katsottuna ja hyvin lyhyellä tähtäimellä. Ei kuitenkaan mitenkään epäoikeudenmukaisesti saati vastuuttomasti. Työ ei maailmasta tekemällä lopu ja tehostamalla suurimman osan päivän tylsästä työstä pystyy tekemään nopeasti ja suhteellisen pienellä vaivalla. Jos vähennän työntekoa, niin on totta että maksan myös vähemmän veroa ansiotuloveron muodossa, koska palkkakin on pienempi. Toisaalta tilalleni voidaan palkata joku toinen tekemään tämän puuttuvan työn. Uusi työntekijä yhdessä itseni kanssa maksaa palkkasummasta käytännössä samat verot, jotka olisin pelkästään itse samaa työtä tekemällä maksanut (jos progressiivista verotusta ei huomioida). Sama summa verorahaa siis kiertää taloudessa vain jotain toista reittiä. Miten joku fiksu ihminen voi edellä esitetyn esimerkin valossa siis enää perustella väitteensä, että veroja kertyisi muka vähemmän? Totta kai summa pitää suhteuttaa tehtyihin työtunteihin.

Jos oletamme, että veroja maksetaan veronmaksukyvyn mukaan ja veroprogressio on hyvästä, niin luonnollisesti vähän työtä tekevä maksaa myös absoluuttisesti vähemmän veroja. Jos työttömiä palkataan tekemään työtä, joka downshiftaajien osalta vähenee, niin yhteiskunnan tasolla verotulot pysyvät samoina. Ei ne työt ja maksetut verot edelleenkään vähene, koska emme elä täystyöllisyydessä. Toisaalta leppoisampaa elämää elävä tarvitsee todennäköisesti vähemmän yhteiskunnan palveluja, koska aikaa on enemmän mielekkäille harrastuksille ja urheilulle, jolla pitää itseään kunnossa. Hän on siis harvemmin sairaana, kärsii vähemmän masennuksesta, mielenterveysongelmista, työuupumuksesta, työkyvyttömyydestä jne. Ehkä hän tekee joskus jopa vapaaehtoistyötä muiden hyväksi, koska aikaa on. Vähentämällä työntekoa, downshiftaaja on voinut nostaa työttömän, tukia nostavan ja masentuneen ihmisen takaisin aktiiviseen elämään. Tällöin yhteiskunnan varoja jopa säästyy. Ja mitä Sarasvuon kommenttiin tulee: Itsekkyyttä puolestaan on se, että vaatii jotakuta toista elämään niin kuin HÄNESTÄ on sopivaa.

Melontaa loppusyksystä jossain päin Vuosaarta.

Leppoistajan ei ole myöskään tarve jäädä vaivojen vuoksi aikaisemmin eläkkeelle ja seniorikansalaisena hän todennäköisesti pärjää muita paremmin ja pidemmälle ilman yhteiskunnan kallista hoivaa. Suoranaista säästöä siis tämäkin. Käytännössä yksittäinen downsiftaaja maksaa kyllä vähemmän veroja, mutta vain määrällisesti. Suhteessa kokonaispanokseen, eli tehtyihin työtunteihin määrä pysyy periaatteessa vakiona. Todennäköisesti hän myös käyttää vähemmän yhteiskunnan palveluja. Alkuperäinen väittämä itsekkyydestä ja verotulojen riittämättömyydestä ei siis mielestäni ole kovin validi. Itse asiassa väite kääntyy jopa itseään vastaan. Itsekästä on keskittyä vain pelkkään työntekoon ja olla huolehtimatta omasta jaksamisesta ja terveydestä. Lyhyen ajan palkkatulojen maksimoiminen voi johtaa terveyden romahtamiseen ja huonoihin sosiaalisiin suhteisiin. Vastuu lähimmäisistä ja itsestä ulkoistetaan kunnalle tai valtiolle. Omista tekemisistä ei oteta vastuuta, tai mietitä seurauksia. Pahimmassa tapauksessa jäädään työkyvyttömyyseläkkeelle. Koska liikunta on ollut arvolistalla siellä pohjimmaisena, niin päädytään myös erittäin huonokuntoisena vanhuksena kalliiseen laitoshoitoon. Kenen pitääkään maksaa lasku, jos ihminen ei harrasta liikuntaa, tupakoi, syö roskaruokaa ja vetää viinaa kaksin käsin? Vinkiksi siis Sarasvuolle, Wahlroosille ja muille leppoisamman elämäntavan vastustajille: Kannattaa katsoa elämää vähän pidemmällä tähtäimellä, kuin kvartaaliajattelulla.

Oikein tehtynä ei huolta eläkkeestä

Downshiftaukseen, eli elämän leppoistamiseen kuuluu usein myös jonkinlainen taloudellinen turva tai jopa riippumattomuus, jonka säästämällä ja sijoittamisella saatu omaisuus mahdollistaa. Se tietenkin vähentää yksilön tarvetta erilaisiin tukiin ja omaisuuden tuotto kerryttää myös verotuloja. Esimerkiksi itse olen tehnyt töitä noin 13 vuotta. Tänä aikana (2004-2015) olen maksanut ansiotuloista tuloveroa suurin piirtein 20 000 euroa. Sijoittamisen aloitin vuonna 2008 ja kun vuoden 2016 osinkotulot otetaan huomioon, niin veroja on sijoitustuotoista kertynyt kumulatiivisesti noin 7 100 euroa. Vuosi 2016 oli kuitenkin siltä osin jo virstanpylväs, jona maksan osingoista enemmän veroa vuosittain, kuin palkkatuloistani (katso kuvaajan kulmakerroin). Jossain vaiheessa (ehkä noin vuonna 2031, eli 47 vuotiaana) sijoitusomaisuudesta kertyvät verotulot (osinkoverot) ylittävät kumulatiivisesti palkkasummasta maksamani verot. Pitkällä tähtäimellä väitänkin siis, että downsiftaajana pikemminkin "maksimoin" yhteiskunnalle tuottamani verot, kuin siirrän niiden maksun jonkun muun harteille. Kun säästän taloudellista turvaa, maksan siis periaatteessa veroni jopa kahteen kertaan.

Kumulatiivisen tuloveron (12 % bruttopalkasta) vs. osinkokertymän suhde. Laskelma sisältää valtion tuloveron, kunnallisveron, yleisradioveron, työeläkevakuutus-, työttömyysvakuutus-, sairausvakuutuksen päiväraha- ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun, sekä automaattisesti verottajan viran puolesta tekemät vähennykset. Bruttopalkkana käytetty tulevaisuudessa noin 17 000 euroa/vuosi.

On kuitenkin yksi erittäin tärkeä asia, jota downshiftaajan kannattaa miettiä ja tarkkaan suunnitella. Kysymys on omista eläkepäivistä. Leppoisammalla elämäntavalla normieläkkeen kertymä voi jäädä aika vähäiseksi. Voiko siitä tulla huolenaihe tai suoranainen ongelma? Jos tulet juuri ja juuri nyt toimeen nykyisellä palkallasi, niin miten sitten, jos eläke on esimerkiksi puolet nykyisestä? Itselläni asia ei ole mikään huolenaihe. Jos ajatellaan pahinta skenaariota (jossa eläkkeeni olisi pienin mahdollinen), tämä tarkoittaisi takuueläkettä (kirjoitushetkellä 766,85 euroa/kk, eli noin 9 200 vuodessa). Voiko se riittää? Eläkkeelle jäädessäni olisin jo maksanut asuntolainani vanhemmille (2016 vuoden lopulla maksettu 42 000 euroa, jäljellä 144 000 euroa. Vuodessa lyhennys 6 000 euroa). Kirjanpitoni mukaan menoni ilman tätä lainaa on (kuuden viimeisen vuoden keskiarvo) noin 9 400 euroa. Minimissään ollaan käyty jopa 7 855 eurossa/vuosi. Nopea johtopäätös luvuista on, että jo nykyinen takuueläke kattaisi siis todennäköisesti kaikki menoni. Kulut voivat tietysti kasvaa, mutta samoin tekee takuueläke, jota korotetaan vuosittain indeksillä. Todennäköisesti eläkkeellä voisi puuhastella vielä jotain pieniä sivutuloja tuottavaa toimintaa.

Mielestäni selkänoja on ihan tukeva, kun osinkotuloja, saati edes pääoman/sijoitusvarallisuuden ”syöntiä” ei ole tässä edes vielä huomioitu. Tässä kohtaa kannattaa myös lukaista artikkelini: Eläke itse säästämällä vai työelämästä - Vertailua. Se kertoo aika hyvin nykyisen eläkejärjestelmämme valuvian ja oman eläkesäästämisen potentiaalin. Eläkkeeni ei huoleta, koska nythän tilanne on melkein se, että pelkkä sijoitussalkkuni alkaa olemaan jo sen kokoinen, että taloudellinen riippumattomuus olisi jo ulottuvilla. Rationaaliselle downshiftaajalle eläkesumman ei siis pitäisi tulla yllätyksenä, kuten se tuli uinnin arvokisamitalisti Jani Sieviselle. Jos on maksanut pientä eläkemaksua, saa pientä eläkettä. Jos eläkemaksua ei ole maksanut ollenkaan, ei sitä eläkettäkään ole kertynyt. Luulisi olevan aika simppeliä ja loogista. Siksi downshiftaajan pitää tähän varautua. Tekisi tosin hyvää muillekin.

Onko kestävää kehitystä kuluttaa koko ansaittu palkka kuun lopussa johonkin Kiinassa tai muussa halpamaassa lähes orjatyövoimalla tuotettuun krääsään? Tai vaaterättiin, joka poistuu muodista tai hajoaa nopeasti? Vai onko kestävämpää suunnitella ostoksensa tarpeen mukaan ja suosia mielellään laadukkaampia tuotteita, jotka kestävät pitkään. Hyötyykö esimerkiksi huonoissa oloissa toimiva Kiinalainen käsityöläinen siitä talouskasvusta, että ostan H&M:stä muutamalla eurolla paidan kerran kuussa, vai siitä, että ostan vähän harvemmin kalliimmalla laatua, josta myös paremmissa oloissa työskentelevälle työläiselle jää jotain käteen? On aivan eri asia ostaa tavara tarpeeseen, kuin keksiä sille oston jälkeen tarve. Kun tajuaa luopua jostain, niin saa aina jotain tilalle. Kestävää talouskasvua kannattava suosii tavaroiden sijaan tietenkin palveluja. Melontareissua Oittaalla, Multisport-kisaa, ensimmäistä Triathlonkisaa Vantaalla, seinäkiipeilyä tai vaikkapa sienestystä kaverin kanssa muistelee vielä vuosia senkin jälkeen, kun H&M:n rikkinäinen paita on siirtynyt kierrätykseen.

Joskus olin vähän hämilläni, kun joku toimittaja kysyi, onko downsiftauksesta haittaa? Eihän yhteiskunta taida kestää "löysäilyä". En oikein tiennyt miten vastata saati perustella mielipidettäni. Nyt tiedän. Siksi tämän artikkelin osittain kirjoitinkin. En usko downshiftauksella olevan ainakaan negatiivista vaikutusta hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämiseen, pikemminkin se on vastuunkantoa. Yhteiskunta on kuitenkin ihmistä varten, eikä ihminen yhteiskuntaa. Hyvää elämää kaikille oravanpyörän sijaan!