15. toukokuuta 2016

Millainen on toiminnallisesti hyvä blogi - Omat top 10 -muokkaukseni

Kukaan ei ole seppä syntyessään ja kaikkien uusien asioiden opettelu lähtee nollasta. Niin on myös blogin pitämisen kohdalla. Joillakin se vain luonnistuu paremmin kuin toisilla. Itse tekemällä ja omista virheistä oppimalla kartuttaa ehkä parhaiten osaamistaan. Kirjoista ja muiden ajatuksista on myös hyvä ammentaa lisää viisautta. Asioita kannattaa kyseenalaistaa, mutta jos joku on niin sanotusti jo keksinyt pyörän, niin turha sitä on uudestaan keksiä ja omaa aikaansa hukkaan heittää. Aloitin blogin pitämisen vuoden 2014 alussa ja ajattelinkin nyt jakaa muutamia vinkkejä mielestäni hienompaan ja toimivampaan nettisivuun. Minkälainen on toiminnallisesti hyvä blogi ja miten olen muokannut omaani? Pölli tästä, jos siltä tuntuu :)


Nyt ei siis puhuta siitä, mikä tekee blogista hyvän sisällöllisesti saati teknisesti. Visuaalisuuden, selkeyden, hyvän kielen tai intohimon sijaan nyt puhutaan enemmänkin toiminnallisuudesta. Liian usein törmää blogeihin, joissa sivuston käytettävyys on vähän rampa. Vähän kuin lukisi hyvää kirjaa, mutta uutta sivua ei oikein pystykään kääntämään. Miten lukijan on tarkoitus navigoida ja löytää itselleen mielenkiintoiset jutut sivustolta? Artikkeleja ei ole jaettu kategorioihin, saati tagipilveä ei löydy. Jo ihan yksinkertainen hakukenttä puuttuu. Vaikka jutut olisivat miten rautaisia tahansa, niin vanhoja saati suosituimpia juttuja ei vain pysty lukemaan, koska blogiarkistoa ei ole. Jos lukijalla ei ole helppoa tapaa blogissa navigoimiseen, niin ei hän siellä kauaa viivy.

Melkein sydäntä särkeväksi asiassa tekee se, että kaikki nämä asiat on melko yksinkerttaista saada blogiin muutaman kikan tietämällä tai jo Bloggerissa olemassa olevan widgetin vain asentamalla. Homma ei vaadi juurikaan taitoa tai vaivaa. Kirjastakin löytyy perinteisesti sivunumerot, hakemisto, sisällysluettelo, luvut ja kansilehdet. Eikö blogissakin kuuluisi olla tietyt perusasiat? Miksi blogi muka olisi jotenkin poikkeus? Tietysti jos et kaipaa lukijoita blogiisi ja nekin vähät sinne eksyvät haluat karkottaa mahdollisimman nopeasti, niin omapa on asiasi. Muille suosittelen listan läpikäyntiä. Olen pyrkinyt koostamaan listan suurin piirtein tärkeysjärjestykseen.


1. Kirjoitusta kuvaava otsikko

Mikään ei ärsytä itseäni niin suunnattomasti kuin huonosti valittu otsikko. Esimerkiksi "Ajatuksia"- tai "Arki"- otsikot nostavat ärsytyksen tappiin. Tällaisten otsikon takaa voi löytyä ihan mitä tahansa sijoittamisesta liikuntaan tai vaikka kukkien kasteluun. Valitse nyt hyvä ihminen kirjoituksellesi mahdollisimman kuvaava otsikko. Jos otsikko ei tunnu lukijasta kiinnostavalta, niin miksi hän jatkaisi lukemistaan yhtään sitä pidemmälle. Lukijan aika on arvokasta. Huonolla otsikolla ammut myös itseäsi jalkaan. Mitä kuvaavampi otsikko, sitä paremmin sillä sijoittaudut Googlen hakutuloksissa. Ei ole mitenkään sattumaa, että oma blogini on monella niche-kategorialla hakujen top 3 -sarjassa.


2. Hyvä kuva ja lyhyt esittelykappale

Vähän äskeiseen liittyvää. Oletuksena Blogger näyttää artikkelisi kokonaisuutenaan. Pitkät tekstit kasvattavat kuitenkin sivun pituutta ja jos näitä näytetään vieläpä monta peräkanaa, niin se ei ole kovin käyttäjäystävällistä tyylikkyydestä nyt puhumattakaan. Kukaan ei silloin jaksa odottaa sivulatausta saati skrollata kilometrin pituista sivumassaa.

Ratkaisu on käyttää "Lisää väli"-nappulaa (englanniksi read more/jump break), joka löytyy tekstiä kirjoittaessa suoraan ja helposti työkalupalkista. Vain lyhyen tekstikappaleen ja siihen sopivan kuvan näyttäminen Bloggerissa on vähän kuin lyhyen tiivistelmän esittäminen blogissasi. Sitä silmäilemällä lukija voi päättää, kiinnostaako häntä lukea tätä pidemmälle. Oletuksena "tiivistelmän" alle tulee "Read More"-linkki, jota klikkaamalla koko juttu aukeaa. Tämän voi kuitenkin muuttaa suomeksi seuraavasti: Ulkoasu ja sieltä Gadget:Blogitekstit. Tätä muokkaamalla avautuu "Määritä blogitekstit" -ikkuna ja sieltä muutetaan viestisivun linkkitekstiin esimerkiksi (omassa blogissani): LUE KOKO ARTIKKELI klikkaamalla tästä.



3. Hakukenttä ja google translator

Tämän perusasian olemassaolon luulisi olevan niin itsestään selvää, että ihmetyttää sen puuttuminen niin monesta blogista. Miten ulkomaalainen suomea ymmärtämätön voi navigoida saati lukea blogiasi ilman Googlen kääntäjää? Tai miten muuten selvität suosikkiblogistasi esimerkiksi, missä yhteydessä siinä on kirjoitettu vaikkapa lottoamisesta? Itse reilut sata artikkelia sivustolleni kirjoittaneena joudun jo käyttämään hakukenttää, jos blogini artikkeleista jotain tiettyä tietoa haluan löytää. Ei niitä sieltä muuten enää muistin varassa tahdo löytää. Joskus aikaisemmin Googlen oma blogihaku gadgetti ei toiminut ja käytin jotain ulkopuolista viritelmää. Vaikka sen ulkoasu olikin erittäin miellyttävä, niin sen toiminnassa/hakusanojen löytämisessä oli toivomisen varaa. Googlen oma blogihaku on tässä nyt kuitenkin jo kuningas. Molemmat hakukenttä ja translator löytyvät kohdasta "Ulkoasu" ja Lisää gadget.


4. Kategoriat ja tagipilvi

Olen listannut blogini yläpalkkiin eri kategorioita muun muassa säästämiseen, harrastamiseen ja blogin tekoon liittyen. Jos uusi tai vaikkapa vanhakin lukija haluaa tutustua vain tiettyyn kategoriaan, esimerkiksi blogin ylläpitoon, niin miksi pakottaa hänet lukemaan muuta? Kategoriat ryhmittelevät ja kokoavat tietyn aihealueen jutut hyvin yhteen. Kategorioiden teosta Bloggeriin olen kirjoittanut aivan oman juttuni. Tagipilvi täydentää hyvin kategorioita. Jos on kiinnostunut harrastuksista ja urheilusta, mutta haluaa lukea niistä vain fatbikeen liittyvät jutut, niin tagipilvi on tässä ihan ehdoton. Tagipilvi on kuitenkin vain niin hyvä, kuin siihen käytetty aika ja vaiva. Artikkelia kirjoittaessa pitää tarkkaan miettiä, mitä hyödyllisiä asiasanoja siinä kannattaa käyttää. Kokemuksesta voin sanoa, että tagipilven käyttäminen heti alusta asti on hyödyllistä ja järkevän meta-tiedon lisääminen jälkikäteen on tuskallista touhua. Tagipilvi on Boggerin oma gadgetti.


5. Blogiarkisto

Jos löydän todella mielenkiintoisen sivuston, niin haluan luonnollisesti tietää, mitä kaikkea blogisti on kirjoittanut. Erittäin usein tämä ei ole mahdollista, koska kaikkia tekstejä ei ole listattu helposti yhtään mihinkään. Raadollisesti voisi sanoa, että kaikki se työ artikkelien muodossa on hukkaan heitettyä aikaa, koska niitä ei periaatteessa löydä mistään. Kohdasta "Ulkoasu" ja Lisää gadget löytyy näppärä arkisto, jota voi selailla hierarkkisesti kuukausittain/vuosittain. Blogiarkiston hierarkian ansiosta näkee helposti myös blogin iän, jos sitä miettii.

Bloggerin virallisessa arkistossa on kuitenkin puute. Se listaa teksteistä vain otsikot. Mitä jos haluaisin sivuuni sisällysluettelon, jolta löytyy kaikki blogissa julkaistut tektsit kuvan ja lyhyen kuvauksen kera? Esimerkkikuva alla. Tarkempaa tutkimusta voit tehdä katsomalla suoraan tätä Arkistoa.


Homma onnistuu siis kopioimalla alla oleva skripti esimerkiksi jonkin artikkelin HTML osioon. Koodi suorittaa siis MVnetin palvelimella (oma yhteistyötahoni) olevan skriptin, jolla se näyttää bloggerin kokoaman feedin kaikista (max 999) artikkeleistasi. Muuta vain vihreällä oleva blogini feedin osoite vastaamaan omaasi.

<script src="http://www.mvnet.fi/bloggertipstricks.com-sitemap.js"></script>
<script src="http://www.downshiftaaminen.blogspot.fi/feeds/posts/default?orderby=published&amp;alt=json-in-script&amp;callback=recent&amp;max-results=999"></script>



6. Linkwithin -palvelun samanlaiset tekstisuositukset ja kommentit

LinkWithin sovelluksen avulla on helppo tarjota kävijöille kirjoitusten loppuun automaattisesti aihepiiriin liittyviä artikkeleita aikaisemmista kirjoituksista. Mikäpä sen parempi ja fiksumpi homma, kuin "kierrättää" lukijaa blogissa. Kun yksi hyvä juttu on luettu, niin tilalle tarjotaan toinen yhtä hyvä aihealueeseen sopiva kirjoitus. Parhaimmillaan lukija voi jäädä lukemaan juttujasi koko päiväksi. Hommaa ei todellakaan kannata tehdä itse, vaan automatisoida prosessi LinkWithin-palvelun avulla. 

Kommentti-osiokin blogistani löytyy oikeasta sivupalkista, mutta sen toiminta on välillä niin ja näin. Yleisesti ottaen toimii erittäin mallikkaasti, mutta välillä on viikon tai parinkin toimimattomuutta. Tämä gadgetti on aiheuttanut eniten päänvaivaa, joten ei siitä sen enempää. Jos joku sen parissa haluaa vääntää, niin skriptin löytää täältä. Päivitys 18.5.2016. Ainaiseen säätöön kyllästyneenä kokeilussa on nyt kommentti-gadgetti, jonka koodi on haettu ja muokattu tästä linkistä. Ei täydellinen, mutta simppeli ja toimiva. Koodi tosin epäselvää, pitkä ja kommentteihin ei saa julkaisuaikaa. Voi kun osaisi tuota siivota ja parannella...



7. Suosituimmat tekstit ja satunnainen juttu

Ensivaikutelma syntyy nopeasti. Näytä mitä osaat parhaiten tai ainakin mistä lukijasi tykkäävät eniten. Miksi lukisin turhanpäiväistä, jos olet kirjoittanut jotain mielenkiintoista? Turha sitä on piilotella ja pantata, kadotat vain lukijat. Suosituimmat tekstit on Bloggerin oma ja löytyy tietenkin "Ulkoasu" ja Lisää gadget -kohdasta. Omassa blogissani tämä "suosituimmat tekstit" -toiminnallisuus on aivan sivuston alareunassa viime viikon, viime kuun ja koko ajan osalta. Suosituimmat tekstit löytyy myös vähän pidempänä versiona blogini oikeasta reunasta.

Joskus on hyvä myös tulla yllätetyksi, eihän baarissakaan aina jaksa samaa juomaa tilata. Tähän blogistani löytyy "Satunnainen juttu" -gadgetti sivuston oikeasta reunasta. Ulkoasun kautta lisättyyn HTML/Javascript gadgettiin on sovellettu tämän linkin ohjeita. Koodia on muokattu siten, että artikkeleita näytetään 4 kappaletta ja itse tekstiä kuvan ohessa 100 merkkiä. Hyvin on toiminut.


8. Blogiluettelo eli blogroll

Blogiluettelo löytyy lähes blogista kuin blogista. Sen avulla pystyy ohjaamaan blogisi kävijöitä myös muiden kirjoittajien blogeihin. Mikäli tuot riittävästi havaittavaa liikennettä, blogin kirjoittaja yleensä havaitsee liikenteen lähteen ja toivottavasti/todennäköisesti lisää sivustosi omaan blogrolliinsa. Vastavuoroisuus siis yleensä palkitaan isompina kävijämäärinä. Mitä enemmän olet muiden blogiluettelossa ja mitä enemmän julkaiset kirjoituksia, sitä enemmän saat myös näkyvyyttä, koska uusimmat kirjoitukset nousevat aina blogrollin kärkeen. Omalla sivustollani blogrollin generoima kävijämäärä on kuitenkin suhteellisen pieni, arviolta luokkaa 10-20 % koko kävijämäärästä.


9. Blogin kirjoittaja ja ota yhteyttä

Itse haluan yleensä tietää kasvon blogin takana. Anonyymiin kirjoittajaan on vaikeampi samaistua. Jos toivot saavasi blogisi kautta erilaisia yhteistyötarjouksia, niin luonnollisesti tiedot ylläpitäjästä pitää löytyä helposti nopealla vilkaisulla.


10. Personuidut widgetit

Jotta kohta 10 tulisi täyteen, niin jotainhan tähän pitää vielä keksiä :) Personoidut widgetit eivät ole missään nimessä pakollisia, mutta ne tuovat väriä ja tekevät sivustostasi omanlaisesi. Huomaa, että liikaa widgettejä/gadgettejä käyttämällä hidastat pahimmassa tapauksessa sivustosi toiminnallisuutta ja latausnopeutta, joten ole tarkkana. Esimerkiksi itse käytän HeiaHeian treenilokia. Tällä on esimerkiksi helppo seurata, paljonko on tähän mennessä tullut kilometrejä pyöräiltyä tai vaikka juostua. Toinen suosikki on ihan sivustoni alalaidasta löytyvä Nordentin Shareville widgetti, jolla voin seurata osakesalkkuni Top 5 omistuksia ja niiden kehitystä reaaliajassa. Sitten on vielä Mietteitäni Twitterissä -feedi, johon tulee silloin tällöin jotain höpistyä.



Siinäpä ne. Toivottavasti näistä vinkeistä oli jollekin apua ja parempi toiminnallisuus tuo myös lisää kävijöitä.

4 kommenttia:

  1. Paljon hyviä vinkkejä! Kohdassa viisi esittelemäsi skripti kuitenkin hotlinkkaa suoraan mvnet.fi:n palvelimelta löytyvään tiedostoon. Jos ovat antaneet linkkaamiseen luvan niin hyvä, mutta muutoin kopioiminen on varsin epäkohteliasta ja pahimmillaan vaarallista: Ei ole mitään takeita että tuo skripti löytyisi jatkossakin heidän palvelimeltaan tuosta osoitteesta ja periaatteessa linkkausta voitaisiin käyttää hyväksi vaikka blogin kaappaamiseen tai haittaohjelmien jakamiseen.

    T. Ikiholdaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät. En ole tietokone-expertti, enkä tietoturva-asiantuntija, mutta vastaan mihin pystyn. Skripti on alun perin joltain amerikkalaiselta sivustolta, jota en enää kuollaksenikaan muista. Skriptin toiminta kuitenkin lakkasi (niin kuin uhkakuvissa kerroit), kun palvelimen toimintakin lakkasi. Sen jälkeen skripti siirtyi vähän muutettuna MVnetin palvelimille. Linkkaamiseen on lupa ja MVnet on tällä hetkellä ollut toiminnassa noin 15 vuotta ja todennäköisesti on vielä pitkään pystyssä tästäkin eteenpäin. Netissä tietysti jokainen toimii omalla vastuullaan ja varovaisuus on aina järkevää, mihin hyvin viittasit.

      Poista
  2. Kiitos hyvistä vinkeistä! Täytyi heti testata yhtä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä! Ihan omaa laiskuutta on noita jäänyt tekemättä. Tänään lisäsin blogiin arkiston, en vaan tykkää siitä bloggerin versiosta niin piti säätää itse.

    VastaaPoista