17. elokuuta 2023

Vaihdoin lomarahat vapaaksi - Onko mitään järkeä?

Haluatko nauttia ihanasta keväästä tai syksystä vähän kauemmin? Omassa työpaikassani (kaupan alan työehtosopimus) on aina ollut mahdollisuus vaihtaa lomarahat vapaaksi. En ole siihen koskaan tarttunut, vaikka olen kyllä ollut siitä jo pitkään tietoinen. Nyt kun osakesalkku on siinä mallissa, että töitä ei välttämättä tarvitsisi tehdä enää rahan takia, niin aloin pohtimaan asiaa ja vaihdoin lopulta kaikki lomarahat vapaaksi. Oliko siinä mitään järkeä ja miten lomaraha muutetaan palkalliseksi vapaaksi? Miten tuo vaikuttaa käteen jäävään rahaan? Jos asia kiinnostaa sinuakin, niin suosittelen jatkamaan lukemista.

Näin aluksi pitää huomauttaa, että en ole HR-ammattilainen ja lomarahan vaihtamisessa on varmasti ala- ja työpaikkakohtaisia eroja. Vaihtokuukaudelta on tullut kuitenkin jo palkkakuitti ja luvut vastaavat sitä, mitä tässä haarukoin. Aivan lopullisia summia en vielä tässä pysty antamaan, koska verotus vaikuttaa lopputulokseen aika paljon ja sen valmistumiseen on vielä aikaa. Olen kuitenkin ymmärtänyt lomarahojen vaihtamisen omalla työpaikallani seuraavasti. Lähteenä oman työpaikan informaatio ja Kaupan työehtosopimus (sivulta 74 eteenpäin).


Lomarahan vaihtaminen palkalliseksi vapaaksi - Periaatteet

  • Lomaraha voidaan vaihtaa kokonaan tai osittain ja toimii samoin sekä tunti-, että kuukausipalkkalaisille. Itse olen tuntipalkkalainen
  • Lomaraha jaetaan työntekijän tuntipalkalla
  • Summa muunnetaan päiviksi jakamalla ne keskimääräisellä työpäivän pituudella
  • Lomarahavapaat pidetään vain täysinä päivinä ja loput maksetaan työehtosopimuksen mukaisesti
  • Lomarahavapaa tulee lähtökohtaisesti pitää viikon jaksoissa, yksittäisten päivien sijoittelu ei ole sallittua
  • Lomarahavapaa tulee käyttää 1.5. -31.5. / 1.9. -30.11. aikana. Ei siis "normaalina" kesäloma-aikana. Vähän tuossa on omalla työpaikalla joustoa, koska omat vapaani alkavat elokuun puolivälissä

Vähän ympäripyöreät periaatteet. Mitä yllä oleva nyt sitten tarkoittaa käytännössä? Lomaraha on 50 % lomapalkasta. Jos normaali lomapalkka olisi vaikkapa 2 350 euroa, niin lomaraha olisi 1 175 euroa. Oma tuntipalkkana on 14,44 €/h. Vapaan määrä tunteina olisi siis 1 175 €/14,44 €/h = 81,37 h. Oma työsopimukseni on 20 tuntia/viikko. Lomaa kertyy siis 4 viikkoa ja ylimenevä osa 1,37 tuntia maksetaan rahana (1,37 h * 14,44 €/h = 19,7837 €). 


Paljonko häviän?


Voiko lomarahat vaihtamalla sitten "tienata"? Ei tietenkään, koska loppujen lopuksi ja yksinkertaistaen tässä lisälomassa häviää lomarahan verran. Käytännössä lomaraha konvertoidaan vapaaksi, jolta saat työsopimuksen verran palkkaa. Tietenkin lisälomalla voisi tehdä jotain toista duunia, jolloin lomarahan vapaaksi vaihtaminen voisi olla jopa taloudellisesti järkevää. Itse en näin tule kuitenkaan tekemään. 

Itse teen aika tarkkaan työehtosopimuksen verran töitä viikossa (20 h). Jos tekisin paljon ylitöitä (esim. 30 h viikossa), niin vaihtoehtoiskustannus lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi olisi jo paljon suurempi. Silloin nimittäin häviäisin lomarahojen lisäksi myös 10 h/viikko saaamatta jäänyttä palkkaa, jonka olisin kerennyt töissä ollessani tienaamaan. Nyt tätä ongelmaa ei ole. Häviän vain lomarahojen muodossa, en ylitöiden vaihtehtoiskustannuksessa.

Mutta oliko tämä lopullinen totuus? Tarkemmin sanoen häviän tässä siis lomarahan verran vähennettynä lisäveroprosentilla, joka voi itse asiassa olla aika huomattava. Mitä pienempi vuosipalkka, sitä pienempi on veroprosentti ja päinvastoin. Viime vuonna ansiotuloja kertyi bruttona bonuksineen, palkankorotuslisineen ja lomarahoineen noin 25 000. Se on enemmän poikkeus ja normaali vuosipalkka on ollut bruttona noin 20 000 euroa.

Marginaaliveroprosentti nousee jyrkästi jo pienillä vuosituloilla. Lähde: Veronmaksajain Keskusliitto.


Yllä olevasta Veronmaksajain Keskusliiton hienosta kuvaajasta selviää, että jo näillä tuloilla marginaaliveroaste on 37 %. Rautalangasta vääntäen jokainen tienattu lisäeuro verotetaan tuolla prosentilla. Kääntäen jos saan lomarahan verran (esim. 1 175 €) vähemmän palkkaa, niin säästän veroissa 1 175 € *0,37 = 435 €. Tuntuukin aika naurettavalta, että jo näin pienissä palkoissa veroleikkuri astuu esiin ja pitää edes miettiä lisätyön vastaanottamista. Monena vuotena olen kuitenkin vuoden lopussa sanonut lisätöille kiitos ei, kun palkkakuitissani tuloja verotettaisiin lisäprosentilla 27. Ei hirveästi motivoi.


Lopputulos


Mitä järkeä lomarahoja on sitten vaihtaa vapaaksi? Jyrkän marginaaliveroprosentin takia lomarahojen vaihtaminen vapaaksi ei rokota talouttani mitenkään merkittävästi, vaan noin 1 175 euron häviö onkin ehkä noin 740 euroa takkiin. Joku hinta vapaalle ja rentoutumisellekin pitää laskea ja itse arvotan sen aika korkealle. Saan edelleenkin palkkaa lomailusta, mutta vähän vähemmän, kuin ilman lomarahojen vaihtoa.

Pääsee sitten tekemään kaikenlaista ilman stressiä ja aikatauluja. En itse asiassa edes tiedä milloin palaan töihin, koska osa kesälomastani + lomarahan vaihto vapaaksi yltää kauemmaksi, kuin jo tehdyt ja näkyvät työvuorolistat. Aika luksusta :) Loma-aikojen ulkopuolella ruuhkaa ja ihmisiäkin on paljon vähemmän, joten en valita. Samalla tätä voi ehkä pitää jonain FIRE-kokeiluna (financial independence retire early). Kyllästyykö vapaaseen vai ei? Tekemisestä tuskin tulee puutetta ja tähän artikkeliin tulee varmasti päivityksiä: Mitä tehdä kesällä - Toimintaa ja aktiviteetteja pääkaupunkiseudulla.




Onko kukaan lukijoista vaihtanut lomarahoja vapaaksi ja mitä mietteitä se herättää? Entä vaikuttaako marginaaliveroprosentti mitenkään työntekoosi ja mahdollisiin ylitöihin, kun vuoden loppu lähestyy?


3 kommenttia:

  1. Itse vaihdoin koko työelämän vapaaksi. Sapattivapaalla jo yli kaksi vuotta säästöillä. Ei kiinnosta pätkääkään työn tekeminen jollekin toiselle, kun maailma tarjoaa niin paljon tekemistä. Ensi viikolla lähden polkemaan kyläteitä 111 km Loimaalle, Pirkkalasta. Saa maastopyörä elämyksiä ja kulkija itse. Pidän koko elämäni ajan normaaleja työviikkoja järjenvastaisina. Hienoa, että otit lomarahan sijasta vapautta, kyllä Suomessa tekemistä riittää. Helsingistä pitäisi muuten päästä aika mielenkiintoisesti Forssaan fillarilla, jos aikaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmäilin muuten vähän blogiasi. Jäi mieleen tuo, että et juurikaan katso elokuvia. Itselläni on vielä painimista sen kanssa, että pystyisin jättämään huolettomasti keskinkertaisenkin leffan kesken. Todella huonot pystyn skippaamaan, mutta liian paljon tulee käytettyä aikaa turhan katsomiseen, kun ei uskalla lopettaa kesken. Tämä koskee etenkin kirjastosta lainattuja leffoja.

      Olit hankkinut Youtube premium Liten. Voisi olla omalla kohdallanikin järkevää, kun sieltä löytää paljon parempaa materiaalia, kuin mitä TV tarjoaa. Tätä kirjoittaessa koin valaistumisen: 6,99 €/kk hinta "maksaisi" itsensä periaatteessa jopa takaisin vaihtoehtoiskustannuksen kautta. Jos katselee minuutin päivässä mainoksia, niin kuukaudessa 30 min. Tilauksen hankkimalla säästää tuon ajan, jolloin tuntipalkaksi tulee 13,98 €/h. Oma tuntipalkkani on nyt 14,44 €/kk, joten tuon pitäisi olla no-brainer.

      Poista
    2. Minulla on ollut yli puoli vuotta tuo Lite. Maksaa itsensä takaisin, toki mainonnan voi estää lisäosilla, mutta se ei toimi puhelimessa (paitsi jos selaimessa käyttää). Tykkään kuitenkin enemmän sovelluksesta. Se on tosiaan nykyään parempi kuin TV-tarjonta. Minua ei leffat tai sarjat jaksa oikein kiinnostaa enää, ei edes hyvät yksilöt. Kyllä elämässä voi paljon muutakin tehdä kuin katsella 30 tuotantokautta loputonta sarjaa. Pidän toki 6,99 euroa melko kalliina siinä mielessä, että se poistaa vain mainokset, mutta jos tosiaan sillä säästää kuukaudessa jopa tunnin tai useampiakin katselumäärästä riippuen niin onko se sittenkään kallis?

      Poista