7. kesäkuuta 2016

Vantaa Triathlon 2016 - Toinen kerta perusmatkaa

5.6.2016 oli taas vähän perinteistä poikkeava viikonloppu, jolloin Vantaan Kuusijärvellä kuhisi. Parkkipaikat olivat täynnä ja ihmisiä oli melkein tungokseen asti. Reilu tuhat ihonmyötäiseen kumipukuun sonnustautunutta osallistujaa fiilisteli tunnelmaa. Tapahtumaa ja ohjelmaa oli koko päiväksi. Kieroutunut mieli voisi äskeisestä ajatella kyseessä olevan jonkinlaiset erotiikkamessut, mutta paikalle oli kokoontunut triathloniin hurahtaneita harrastajia, kukin omaa taitotasoaan vastaavaan sarjaan.


Vuoden 2016 Vantaan triathlon on itselleni toinen Vantaalla käyty kisa ja kaiken kaikkiaan historiani kolmas suoritettu triathlonin perusmatka (uinti 1,5 km, pyöräily 40 km ja juoksu 10 km). Viime vuotisen Vantaa triathlon 2015 kisaraportin voi lukea tästä. Viime vuonna aikani oli hilkun alle 3 h ja uinti sujui vähäisen treenin takia verkkaisesti. Itse asiassa uinti sujui jopa niin hävettävän huonosti, että tulin omassa sarjassani viimeisenä uinnista vaihtoon. Tämän vuoden tavoitteena olikin siis parantaa kokonaisaikaa ja luvata, että vikana ei tultaisi enää uinnista vaihtoon. Viime vuoteen nähden uimahallissa on tullut treenattua noin kerran viikossa, mutta uinnin kehitys on ollut vaisua. Ei se vain suostu kulkemaan ja maksimimatkana jaksan vapaauintia vain noin 150 metriä. Tekniikassa on todennäköisesti puutteita ja vaikeatahan sitä on kehittyä, jos HeiaHeia näyttää tälle vuodelle uintia vain noin 12 km, eli 21 kertaa. Tällä kehityskaarella pitää varmaan jo vakavasti harkita uintikurssille menoa, jos uinnissa haluaisin oikeasti kehittyä.

Tänä vuonna säät olivat olleet erinomaiset ennen kisapäivää ja lämmittäneet Kuusijärven veden noin reiluun 21 asteeseen. Tuossa lämmössä kelpaisi pulikoida jo ilman märkäpukuakin. Itse kisapäivänä sää muuttui kuitenkin koleaksi ja tuuliseksi. Tuuli puhalsi noin 5 m/s ja lämpötila ei tainnut koko päivän aikana nousta yli 15 asteeseen. Hirveässä auringonpaahteessa ja kuumuudessa ei tietenkään ole kiva kisata, mutta ei tuo viileyskään herkkua ole. Olin varannut kisapaikalle pyörällä saapuessani liian vähän vaatetta päälle. Ajattelin leppoisan pyöräilyn lämmittävän sen verran, että päällä olleen triathlonasun lisäksi pärjään irtohihoilla ja ohuella takilla.

Oma pyöräni merkityllä vaihtopaikalla. Pyörässä nyt kiinni triathlontanko.

Kisapaikalla kamoja järjestellessä kuitenkin vain tärisin ja paikat olivat kohmeessa. Mitähän sitä kisasta tulee, jos jo nyt on kylmä? Kun olin saanut tavarani hyvin merkitylle vaihtopaikalle, niin päätin samalla jo pukea suoraan märkäpuvun päälle. Sopivan paksuna se lämmittäisi sopivasti ja oli tuulenpitävä. Samalla säästin tietenkin narikkamaksun, eikä tarvinnut toisaalta ängetä pukuhuoneeseen kymmenien muiden märkäpukua pukevien kanssa. Päätin samalla skipata myös kilpailuinfon, koska kaikki asiat olivat tuttuja jo viime vuodesta. Päätin etsiä sopivan aurinkoista paikkaa ja katsella, josko kannustusjoukot olisivat tulleet jo paikalle. Isä ja veli olivatkin jo saapuneet pyörillä paikalle.

Perusmatkan osallistujia uinnin lähtökarsinassa. Kuvan lähde: Mikko Vestola.

Uinnin lähtö. Kuvan lähde: Mikko Vestola.

Uintiosuudelle lähdin ryhmän keskivaiheilta, koska siinä kohtaa oli yllättävän paljon tilaa, eikä kukaan siihen halunnut. Turhaa sitä on antaa edes paria metriä tasoitusta muille. Alkurynnistyksen jälkeen vapaauinti vaihtui nopeasti rintauinniksi. Porukkaa tuli reippaasti ohi, mutta ei ehkä niin paljon kuin viime vuonna. Joitain oli takanakin, mikä oli hyvä juttu. Uimalasien kanssa ei ollut tällä kertaa huurtumisongelmaa (hinkattu hyvin astianpesuaineella, kuivattu ja sitten nopeasti huuhdeltu), vaan nyt ongelmia aiheutti lievä liman eritys. Yhtäkkiä tuntui, että suu oli täynnä limaa, mikä vaikeutti hapenottoa. Yritäpä siinä uidessa yskiä tai räkiä limaa irti. Turhauttavaa ja samalla ärsyttävää. Ennen toiselle kierrokselle siirtymistä ongelmaa ei kuitenkaan enää ollut ja saatoin paremmin keskittyä itse uintiin.

Toiselle uintikierrokselle rannan kautta. Vesi noin 21 astetta, joten ilman märkäpukuakin pärjää.

Jos pitäisi arvioida, niin vapaauinnin ja rintauinnin suhde kokanaisuintimatkassa oli noin 25/75. Mitä pidempään tuli uitua, niin sitä helpommalta vapaauinti tuntui. Ongelma liian pitkissä vapaauintipätkissäni oli se, että rupean kääntymään oikealla. Näkihän sitä taaskin niitä, jotka uivat nopeammin ohitseni, mutta kaarsivat sitten vahingossa suoralta linjalta ulos. Rintauinnilla ja suoralla linjalla peittosin muutaman tällaisen uimarin. Nopeus ei siis uinnissa aina ole valttia, jos ei samalla osaa uida suoraan tai ainakin suunnistaa. Uinnista saavuin lopulta vaihtoon aikaan 35:12 (Kärki ui saman matkaan noin aikaan 23 min). Parannusta viime vuoden kisaan noin 12 minuuttia (Huhhuh) ja Voimarinteen teräsmieskisaankin verrattuna parannusta noin 3 minuuttia. Takanani oli ainakin neljä eri uimaria omassa sarjassani, joten en ollut edes lähimainkaan viimeinen. Jess!


Blogisti vaihtopaikalla tummassa uudessa triathlonasussa ja vaaleassa kypärässä. Kuvan lähde: Mikko Vestola.

1. vaihto sujui aikaan 5:07 (vertailun vuoksi kärki aikaan 2:13). Parannusta taas viime vuoteen verrattuna noin 2 minuuttia. Nopeamminkin olisi voinut vielä toimia. Jostain syystä en heti löytänyt oikeaa vaihtopaikkaani muiden pyörien joukosta. Kun vihdoin aloin kiskoa märkäpukua pois jaloista, niin vasemmassa peukalossani vähän vihlaisi. Jotenkin hätiköin siinä märkäpuvun kiskomisessa ja sain peukaloni revähtämään. Menin hetkeksi jotenkin hämilleni siitä, mitä oikeastaan tapahtuikaan, kunnes tajusin käyttää muita sormia peukaloa lukuun ottamatta apuna. Lähtihän se pirulainen jaloista :) Vielä vaihtoalueella mietin, ottaako irtohihat pyöräilyyn vai ei. Pyörän satulaan hypätessäni alkoi hivenen tihkuttaa ja pelkäsin, että hihojen jättö vaihtopaikalle oli väärä päätös. Sade kuitenkin loppui lähes samaan aikaan kuin alkoikin ja sain lämmön päälle yllättävän nopeasti. Uusi triathlonpuku tuntui päällä hyvältä, eikä yhtään märältä. Hyvä ostos.

Nopeimmat menijät näyttivät käyttävän vain triathlonpyöriä. Kuvan lähde: Mikko Vestola.

Pyöräily on paljon myös aerodynamiikan optimointia. Kuvan lähde: Juha Nurmela.

Pyöräilyosuus kulki suhteellisen tasaista Lahdentietä pitkin siten, että aina oli 5 kilometriä pirullista vastatuulta ja toiset 5 kilometriä mahtavaa myötätuulta. Peesikiellon takia myötätuulessa mentiinkin sitten vajaa 40 km/h, kun vastatuuleen nopeus laski karvan alle 30 km/h, ylämäkeen jopa alle 25 km/h. Erittäin vaihtelevaa menoa siis. Pyöräilyosuutta varten olin täksi vuodeksi hankkinut pyörääni lisävarusteena erillisen triathlontangon (Profile Design T2+ DL). Vastatuulessa se tuntui toimivan erittäin hyvin. Ongelmana oli kuitenkin se, että tangon päässä ei ole oikean triathlonpyörän tapaan vaihteita. Tästä syystä otetta piti vaihtaa aina, kun mäkiprofiili muuttui tai vaihtoehtoisesti ajaa aina samalla vaihteella ja kasvattaa sitten tehoja esimerkiksi ylämäessä. Kumpikaan ei ole ihan optimaalinen kunnolliseen triathlonpyörään verrattuna. Aina kun polkeminen vihdoinkin alkoi tuntui rennolta, niin reitti kääntyi takaisin ja balanssi tehon ja vaihteiden suhteen piti hakea uudestaan. Pahempi ongelma pyöräilyssä oli kuitenkin alaselän puutuminen, se ei jostain syystä tykännyt pyöräni lisävarusteesta. Ehkä siihen olisi pitänyt tänäkin vuonna totutella vähän enemmän.

Pyöräilyosuudella tuli jälleen ohiteltua toisia ajajia kymmenittäin ja sarjan osalta sijoitus parani tällä osuudella noin 30 pykälää. Myös itseäni ohiteltiin, mutta tällöin kyseessä melkein aina olikin jokin kunnon triathlonpyörällä menijä. Kypärä, pyörä ja ajoasento oli niin aerodynaamisia kuin mahdollista ja takana oli levykiekko. Tällaisen menopelin "huminan" erotti hyvin, kun se lipui ylväästi viereltä. Ai että tekisi mieli kokeilla jotain vastaavaa. Harmi, ettei pääkaupunkiseudulla taideta vuokrata tällaisia triathlonpyöriä? 40 kilometrin pyöräilyosuuden loppuaika oli 1:12:20. Noin 20 sekuntia viimevuotista nopeampi (kärki noin 53 min ja melkein keskinopeudella 43 km/h). Erinomainen suoritus itseltäni tuuliolot huomioon ottaen.




Toisessa vaihdossa vaihdoin lenkkikengät jalkaan, lippiksen päähän ja ajanottokellon ranteeseen kymmenisen sekuntia viime vuotta nopeammin, vaikka jälleen kerran en heti kunnolla hahmottanut omaa vaihtopaikkaani. Juoksu lähti sujumaan jo alkumetreiltä lähtien hyvin, vaikkakaan ei rennosti. Vauhti oli noin 5 min/km eli karvan alle 12 km/h. Siihen nähden, että en ole muutamaa kertaa enempää tänä vuonna juossut, niin vauhtia voi pitää hyvänä. Fyysisesti ongelmia ei juuri ollut, mutta henkisesti juoksu oli raskasta. Hitaampien ohittamisia ja siitä saatavaa energiaa ei oikein tullut. Sata metriä edempänä juoksevat kisaajat olivat ja pysyivät yhtä kaukana lähes koko juoksumatkan. Jossain vaiheessa muistan jopa miettineeni, että mitä hittoa varten oikein "kidutan" itseäni tällaisissa kisoissa ja vieläpä maksan niistä. Jokainen vähänkään pidempää matkaa juosseena varmasti tietää, että tuollaiset ajatukset tuppaavat yleensä tuhoamaan koko juoksun. Onneksi puolivälissä juoksua katsoin kelloani ja se kertoi, että tästä on tulossa viime vuotista parempi kokonaisaika. Siitä sain sentään jotain positiivista ajateltavaa.

Juoksuosuudelta pääsin maaliin ajassa 50:30 (kärki noin 36 min). Viime vuonna samaan matkaan meni aikaa vain noin 48 minuuttia, joten pari minuuttia tuli takkiin. Loppuaika 2:45:18. Parannusta viime vuoteen noin 13 minuuttia ja Voimarinteen teräsmieskisoihinkin verrattuna noin 7 minuuttia, vaikka olosuhteita ei näiden kahden eri tapahtuman välillä voi ihan verratakaan. Taas oli hyvin järjestetyt kisat kaikin puolin. Vähän vielä treenausta (tai varustehankintoja), niin alle 2:40 menee kyllä rikki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...