10. lokakuuta 2014

Ebola-epidemia - Taudin historia ja nykyhetki



Kaikkien aikojen suurin ja pahin Ebola-epidemia historiassa riehuu Länsi-Afrikassa. Yritykset saada epidemia kuriin kangertelevat. Ebola on yksi maailman vaarallisimmista taudeista ja vaarana on, että se leviää hallitsemattomasti rajojen yli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan epidemian kulkeutuminen Länsi-Afrikasta Suomeen on erittäin epätodennäköistä. Sanomalehtien otsikot ja palstatila Ebolaan liittyen ovat kuitenkin kasvaneet. Media heijastelee omia pelkojamme, epidemiasta näytetään pääosin vain sen pahin puoli: Röykkiöittäin kuolleita ihmisiä ja lääkäreitä suojapukuihin verhoutuneina, missään ei juurikaan kerrota parantumistarinoita Ebolan uhreista tai auttamiskertomuksia heitä hoitaneista lääkäreistä. Media hakee näin enemmän lukijoita ja hyödyntää tätä pelkoa. Vielä ei kuitenkaan povata maailmanloppua. Uhkakuvat ovat todellisia, mutta liioiteltuja. Mistä kaikki alkoikaan Ebolan kohdalla ja mihin on nyt tultu? Tiede ja historia Ebolan takana on mielenkiintoista, joten ajattelin jatkaa vielä yleissivistävää ja luonnontieteen popularisointiin pureutuvaa "Tieteen takana"-osiota, jonka ensimmäinen juttu oli Biotekniikka hyttysaseena.

Ebola löydettiin liki 40 vuotta sitten ja sen tarina alkaa Antwerpenista Belgiasta. Trooppisten tautien instituuttiin tuli vuonna 1976 verilähetys Kinshasasta Keski-Afrikasta, jossa Belgialainen nunna oli mystisesti kuollut uuteen sairauteen lähetysasemalla. Näytettä tarkasteltiin elektronimikroskoopilla, joka paljasti uuden matomaisen viruksen. Tutkijaryhmä lähti salaperäisen viruksen alkulähteille Kongoon, jossa lähetysasemalla epidemiaan oli jo kuollut 15 nunnaa, terveydenhoitajaa ja pappia. Tauti sai nimen Ebola, läheisen joen mukaan. Tutkijat huomasivatkin pian Ebolan leviävän sairaalasta steriloimattomien neulojen kautta ja hautajaisriittien mukana, joissa vainajat pestiin ennen hautaamista. Ebola on suhteellisen harvinainen tauti. Jos nykyistä epidemiaa ei lasketa, niin Ebolaan on kuollut vuoden 1976 jälkeen kaikkiaan 1700 ihmistä. Tautia on kyllä tavattu Keski-Afrikasta muutamia kertoja, mutta tapaukset ovat olleet suhteellisen pieniä ja rajoittuneet paikallisiksi. Tämänhetkinen epidemia (Zaire-versio) on pahempi kuin aikaisemmat yhteensä. Matkustus ja kaupungistuminen ovat lisääntyneet ja virus voi nyt helpommin siirtyä lentoteitse maista toiseen.

Ebola-viruksen aiheuttamat epidemiat ja näiden uhrimärät eri aikoina. Kuvan lähde.


Nyt meneillään oleva ja kaikkien aikojen laajin Ebola-epidemia alkoi 6. joulukuuta 2013 Guineasta, Länsi-Afrikasta, jossa ensimmäinen lapsi menehtyi syrjäisessä kylässä salaperäiseen kuumeeseen, ripuliin, oksenteluun ja verenvuotoon. Tuntemattoman poikalapsen nimeä ei tiedetä, mutta hänestä tuli taudin tutkijoille Ebolan niin sanottu "nollapotilas", johon tauti voidaan jäljittää ja josta koko epidemia on levinnyt yhä laajemmalle. Muutamassa päivässä nollapotilaan kuolemasta pojan äiti, sisar ja isoäiti kuolivat kärsien samoista oireista. Sitten kuoli kaksi sairaanhoitajaa, jotka olivat hoitaneet perhettä. Epidemia oli alkanut. Se oli saanut ehkä alkunsa hedelmälepakoista, joita syödään yleisesti ja jotka ovat voineet toimia viruksen oireettomina kantajina. Guineassa ei ole koskaan ollut Ebolaa, joten tautia ei osattu tunnistaa ja virus levisi naapurikyliin luultavasti hautajaisväen mukana. Tartuntaketju levisi näin yhä laajemmalle, koska ihmiset eivät tajunneet saati osanneet suojautua oikein. Esimerkiksi vainajia haudattiin paljain käsin. Maaliskuussa 2014 se oli jo ryöstäytynyt käsistä. Taudin tuloa ja sen tulevaa laajuutta ei osattu ennustaa, eikä siihen reagoida. Vasta elokuussa 2014 julistettiin hätätila.

Richard Preston julkaisi vuonna 1995 romaanin The hot zone (suomeksi Tappajavirus), joka on hyytävä tosikertomus tappajaviruksen yrityksestä tunkeutua ihmisrotuun ja epätoivoisesta taistelusta sitä vastaan. Kirjassa virus tappoi yhdeksän uhria kymmenestä niin nopeasti ja raa’asti, että kokeneimmatkin tutkijat olivat kauhuissaan. Se oli erittäin tarttuva, levisi ilman kautta, tunkeutui verenkiertoon ja sisäelimiin – ja uhkasi talvella 1989 miljoonia ihmisiä amerikkalaisessa suurkaupungissa. Virus oli saanut nimen Ebola. Se oli murtautumassa ulos Yhdysvaltain armeijan salaisesta tutkimuslaboratoriosta, jossa säilytettiin virusta kantavia apinoita. Richard Prestonin Tappajavirus on kauhistuttavaa luettavaa, jännityskertomus tositapahtumista, jotka olisivat voineet järkyttää koko maailmaa. Se on jäänyt lukukokemuksena mieleeni myös sen sisältämän brutaalin Ebola-kuolemiskuvauksen johdosta, jota ei yksinkertaisesti pysty lukemaan yhdellä kertaa ilman inhotuksen ja ällötyksen tunnetta.

Valitettavasti Richard Prestonin kirjaa ei löydy kirjahyllystäni, mutta Suomen Kuvalehti numero 38 julkaisi 19.9.2014 jutun: Ebolan viemät. Jutussa oli todennäköisesti lainattu juuri tätä Tappajavirus-kirjaa ja siinä kuvattua Ebola-kuoleman etenemistä. Jos olet herkästi järkyttyvää tyyppiä, niin en suosittele lukemaan seuraavaa vähän vastenmielistä pätkää Ebolaan sairastuneen uhrin taudinkuvan etenemisestä, vaan kehotan hyppäämään suoraan toiseen kappaleeseen. (typistetty lainaus Suomen Kuvalehden sivulta)

 "Se alkaa kuin flunssa: väsymystä, päänsärkyä, kolotusta. Sitten nousee kuume ja vatsaa kouristaa. Pian iskevät ripuli ja oksentelu. Virus on vasta päässyt vauhtiin ja monistuu. Ihminen alkaa hajota sisältäpäin. Ripuli muuttuu veriseksi ja oksentaminen on tuskaa. Veri ei enää hyydy, suonet alkavat pettää ja kivut ovat sietämättömät. Verta valuu silmistä, korvista, ikenistä, peräaukosta ja rakkuloista ihon alta. Nielurisat vuotavat mätää ja kurkkukipu on niin raju, ettei uhri pysty nielemään edes omaa sylkeään. Lopulta hän oksentaa limakalvon ulos. Verensiirrot eivät auta, koska uhri vuotaa kuin seula ja sydän pumppaa veren suoraan ulos. Aivot sammuvat ja uhri vajoaa koomaan ja sitten kuolemaan."

Ebola on siis erittäin virulentti, eli tarttumiskykyinen virus. Se on nauhamainen virus, joka kulkee veren mukana ja ottaa käyttöönsä ihmisen soluja. Kaapatut solut monistavat sitä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Uudet syntyneet virukset tuhoavat uusia soluja monistuessaan yhä edelleen ja edelleen. Verisuonten sisäpinnan solut vaurioituvat, mikä saa aikaan sisäistä verenvuotoa ja äsken luetellut kauheudet. Ebolan itämisaika on kahdesta päivästä kolmeen viikkoon. Tyypillisesti tauti puhkeaa viisi-kuusi päivää tartunnan jälkeen ja uhri kuolee tyypillisesti 12 päivän kuluttua. Ihminen, jolla ei ole taudin oireita, ei tartuta muita. Sairastuneilla on kuitenkin toivoa, koska taudinkuva on hyvinkin erilainen potilaasta ja hänen immuunijärjestelmän kunnosta riippuen. Huonolla tuurilla tauti voi viedä mennessään jo parissa päivässä. Jotkin potilaat käyvät aallonpohjalla hyvinkin nopeasti. Jotkin potilaat puolestaan ovat suhteellisen hyvässä kunnossa lähes koko ajan ja he jopa juoksevat aamulenkkinsä odottaessaan kotiinpääsyä. Tartuntatapaukset ovat siis hyvinkin erilaisia ja välillä kaukanakin median luomasta groteskista kuvasta.

Ebola ei leviä ilmateitse, vaan se vaatii selkeän kontaktin sairaan eritteisiin (veri, virtsa, oksennus, uloste, hiki, sylki, siemenneste yms). Oireeton henkilö ei levitä Ebolaa. Suurimmassa riskissä sairastumiseen ovat terveydenhuollon henkilöt, sairaan perheenjäsenet ja muut sairaan kanssa kontaktissa olevat ihmiset. Oireisiin kuuluu kuume, lihas- ja nivelkivut, oksentelu, ripuli, hikka ja verenvuoto. Länsi-Afrikassa Ebolan tappavuus (nykyinen Zaire-versio) on onneksi ollut "vain" 50 % luokkaa, kun se yleensä on ollut paljon suurempi muissa Ebola-tapauksissa (Ebola-zairella (EBOV) 60-90 prosenttia). Ebolasta on tavattu viittä eri muotoa, joissa kuolleisuus vaihtelee. Tapausmäärät ovat kuitenkin pieniä, jolloin sattumalla on suuri osuus kuolleisuudessa. Ebolalle ei vielä ole laajamittaista lääkettä, vaan sairastuneita hoidetaan oikeastaan kivunlievityksellä, nesteyttämisellä ja perushoidolla. Epidemian leviämisessä ja taudin estämisessä tärkeintä on, kun fyysinen kosketus sairaan eritteisiin estetään. Tähän käytetään suojavarustutusta, johon kuuluu suojapuku, saappaat, käsineet, maskit yms. Potilasta käsitellään kolminkertaisin hansikkain. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien päivät ovat yleensä pitkiä. Kuumuuden takia suojapuvun sisällä voi olla vain 45 minuuttia kerrallaan. Väsyneenä ihminen tekee myös virheitä ja tarpeellinen suojaus tai oikea tapa varusteiden pukemiseen ja riisumiseen voi tällöin unohtua. Otollisissa oloissa virus säilyykin esimerkiksi suojavaatetuksessa niin kauan, että se voi tarttua. Suoraa kontaktia ihmisten välillä ei siis välttämättä tarvita, vaan kosketus infektoituneisiin vaatteisiinkin riittää.

Liberialaiset hoitajat kantamassa Ebola-uhria hautaukseen. Kuvan lähde.


Tilanne ei ole vielä kontrollissa länsi-Afrikan kolmen maan alueella (Liberia, Sierra Leone, Guinea). Olemattomat terveyspalvelut (yksi lääkäri 71 000 ihmistä kohti vs. Britanniassa yksi lääkäri 350 ihmistä kohti), taikausko, epäluulo hallitusta kohtaan, vanhat tavat ja perinteet, kaikki nämä ovat omiaan edistämään epidemian laajenemista. Maaseudulla ruumiita haudataan yhä käsin ja kuolemassa olevan vanhemman kädestä kiinni pitäminen kuuluvat yhä tapoihin ja perinteisiin, vaikka uhrin pelättäisiinkin sairastavan Ebolaa. 144 lääkäriä ja hoitohenkilökuntaa on jo kuollut Ebolaan. Osa lääkäreistä ei taudin vuoksi uskalla tulla töihin ja sairaaloissa ei pystytä potilasvirran ja lääkärivajeen johdosta enää hoitamaan edes helposti hoidettavia sairauksia. Koska sairaalat ovat jo täynnä Ebola-potilaita, ei sinne välttämättä edes uskalla vähäisen sairauden vuoksi mennäkään. Myös stigmatisointi nostaa päätään. Uskotaan, että Ebola-keskuksesta kotiutuneet ja terveet sairastavat yhä ebolaa.

Kukaan ei tiedä varmuudella, miten kauan epidemia jatkuu. Arvailuja on heitetty 9 kk-1,5 vuoden väliltä. Tulevista kuolonuhreista ei ole myöskään tarkkaa arviota. Jos viimeisen 3 viikon aikana on kuollut 3 000 ihmistä, niin tästä voi jokainen arvioida tulevien kuolonuhrien määrää. A-studio Talkin mukaan Suomi on antanut jo 800 000 euroa humanitääristä apua ja kokonaisuudessaan Ebola-epidemian nujertamiseen on arvioitu meillä annettavan noin 1,7 miljoonaa. Rahaa on myönnetty muun muassa SPR:n klinikoihin. Suurin ongelma ei ole kuitenkaan raha, vaan se, että kouluttaminen toimintaan ja paikallisiin oloihin on hidasta. Ennalta ehkäisevä työ onkin kaikkein tärkeintä, jotta tällaisia tapauksia ei tule. Jos Etelä-Afrikan terveyspalvelut ja koko järjestelmä olisi ollut riittävän vahva, todennäköisesti näin ei olisi koskaan edes käynyt.

Nykyiseen Ebola-epidemiaan sairastuneet ja kuolleet. Kuvan lähde wikipedia.


Miksi lääkehoito on jäänyt kehittämättä? Tauti on ollut aikaisemmin pieni ja paikallinen, lääkeyhtiöiden hyötyminen tästä rahallisesti on ollut vaikeaa ja siksi kiinnostusta ei juuri ole ollut. Kiinnostus on kuitenkin kasvussa, kun tauti kolkuttelee kohta jo kotiovella. Välinpitämättömyys Ebola-tutkimusta kohtaan loppui viimeistään terrori-iskuissa Amerikassa syyskuussa 2001. Rahoitusta tutkimukseen lisättiin, kun viruksen arveltiin olevan potentiaalinen bioterrorismissa käytettävä ase ja A-luokan riski. Rokotteen ja taudin hoidon kehittäminen on kuitenkin vaikeaa, koska virusta ja sairastuneita ihmisiä on vähän. Lääkekandidaatteja on (Zmapp, TKM-Ebola), mutta niitä on pystytty testaamaan vain eläinkokeissa. Lääkehaittoja ei haluta, mutta kokeellisia lääkehoitoja voidaan kokeilla niitä tarvitseville ja niiden riskit hyväksyville. Ebolasta selviytyneet ja heidän verensä vasta-aineet ovat kuitenkin avain taudin torjuntaan. Jotkin tahot ennustavat, että 3-5 vuoden kuluttua rokote voisi jo olla valmis.

Ehkäpä pisimmälle edennyt Ebola-lääke on nimeltään Zmapp, (ei testattu laajamittaisesti ihmisillä), perustuu Ebola viruksen kiinnittymisulokkeiden toiminnan estämiseen. Virus ei voi enää kiinnittyä ihmisen solun pintaan ja monistua niissä. Elimistön tuottamat omat vasta-aineet pystyvät nujertamaan Ebolan, mutta koska tauti on niin nopea ja raju, riittävästi vasta-aineita ei yleensä kerkiä muodostumaan. Zmapp-lääkkeellä immuunijärjestelmän toiminta kuitenkin tehostuu, kun virus on niin sanotusti valmiiksi rampautettu. Elimistölle annetaan aikaa tuottaa tarpeeksi vasta-aineita ja helpompi mahdollisuus tunnistaa sekä torjua virus. Käytännön haasteita lääkkeen laajamittaisessa tuotannossa geneettisesti modifioidussa tupakkakasvissa ja sen proteiinituotteen puhdistamisessa kuitenkin riittää.

Nicotiana benthamiana, geneettisesti modifioitu tupakkakasvi toimii Zmapp-lääkkeen tuotannossa Ebolaa vastaan. Kuvan lähde.


Entäpä ne kauhukuvat? Mitä tapahtuisikaan, jos joku olisi Ebolan oireeton kantaja? Sen voi jokainen itse kuvitella. Klassinen esimerkki kroonisesta taudinkantajasta on Mary Mallon (lavantauti Mary, 1869-1938). Lavantauti on Salmonella typhi-bakteerin aiheuttama suolistoinfektio. Taudin oireita ovat korkea, pitkään jatkuva kuume sekä ripuli tai ummetus. Hoitamattomana kuolleisuus on noin 10–30 %. Keittäjänä ja pyykkärinä toiminut Mary oli ensimmäinen Yhdysvalloissa tavattu oireeton lavantaudin kantaja. Useissa paikoissa toimineena kokkina hänellä oli keskeinen asema taudin leviämisessä. Epidemiologiset tutkimukset osoittivat Maryn olevan todennäköisesti epidemian lähde (sappirakko infektoitunut). Mary ei suostunut terveysviranomaisten hoitoon ja sappirakon poistoon, joten hänet eristettiin kolmeksi vuodeksi. Hänet vapautettiin Maryn luvattua hankkia jonkin muun kuin keittäjän työn. Hän kuitenkin vaihtoi nimeään kadoten viranomaisilta ja toimi taas kokkina hotelleissa ja ravintoloissa tautia levittäen. Hänet löydettiin uudestaan viiden vuoden kuluttua ja määrättiin pidätettäväksi. Eristys jatkui hänen kuolemaansa vuonna 1938 saakka.

Kaikista pahin skenaario tietysti olisi, että virus mutatoituisi ilmateitse leviäväksi. Ebolan kaltaiset virukset voivat muuntua geneettisesti, riski taudin muuntumiseen tai laajempaan leviämiseen on todellinen. Ebola-viruksen evoluutiovauhti on noin neljäsosa influenssa A virukseen verrattuna. Flunssan tavalla leviävä tauti, johon ei olisi riittävästi lääkettä ja joka tappaisi joka toisen sairastuneen olisi kuitenkin kauhuskenaario. Tässä mennään jo Hollywood-katastorfileffojen puolelle, mutta tätäkin skenaariota on varmasti joku miettinyt ja siihen suunnitelmat tehnyt. Espanjalainen sairaanhoitaja on jo sairastunut Ebolaan ja maasta löytyy jo muitakin tartuntatapauksia. Norjasta ja Yhdysvalloista epäillään löytyneen Ebola-tapauksia. Joissakin maissa on jo karanteeni riskimaista saapuville ihmisille ja Yhdysvallat ilmoitti juuri aloittavansa Liberiasta, Sierra Leonesta ja Guineasta saapuvien matkustajien pakolliset tarkastukset rajalla. Matkailijoiden ruumiinlämpö mitataan ja heille esitetään matkaan liittyviä kysymyksiä.

Voisiko tauti sitten levitä myös Suomeen? Suomella on vähän kontakteja epidemia-alueille ja todennäköisyys leviämiseen tänne on pieni. Itse veikkaisin yksittäistapauksia kuitenkin tulevan. Miten meillä on varauduttu? Ohjeistusta tietenkin löytyy eri organisaatioille ja erikoisambulanssi, jolla potilas viedään Meilahteen, jossa odottaa kahden ilmaeristetyn potilashuoneen erikoisyksikkö infektiotilanteita varten. Osastolle kulku järjestyy erillisestä ovesta kadulta, jotta infektiopotilasta ei jouduta kuljettamaan sairaalan läpi. Laboratorioanalyysilla saadaan tarkka tunnistus. Oikeaa kokemusta Ebola-potilaan hoidosta ei kuitenkaan ole. Jakamalla lisää asianmukaista tietoa voidaan välttää paniikkia, vähentää pelkoa, ahdistusta ja hämmennystä. Se on myös tämän artikkelin tarkoitus.



Artikkelin pohjana on käytetty pääsoin seuraavia lähteitä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...