PlayStation VR ja virtuaalitodellisuus - Onko siitä mihinkään?

Oletko koskaan kokeillut virtuaalitodellisuuslaseja? Sellaisia, jossa laitat jonkinlaiset lasit päähäsi ja niiden avulla pystyt kokemaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman kolmiulotteisena. Voit siis kotisohvaltasi vaikkapa kokea kiipeileväsi Mount Everestin huipulla, vierailevasi maailman korkeimmalla vesiputouksella Venezuelassa (Angelin putouksilla), tai vaikkapa istua safarilla, kun norsulauma kävelee aivan vierestäsi. Vähän kuin siis Star Trekin holokansi, jossa kaiken mahdollisen kokeminen ja näkeminen oli mahdollista aivan aidontuntuisesti. Itse kokeilin virtuaalilaseja ensimmäisen kerran joskus vuoden 2017 loppupuolella Sijoitus Invest -messuilla, kun olin kuvausryhmän mukana Kuplat -jaksoa varten. Olihan se aika jännää kokeilla kypärää ja ohjaimia jonkinlaisen "korjaa liukuhihnan toiminta" demon kanssa. Pelistä se oli kaukana, mutta osoitti hyvin virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet. Tunnet todellakin olevasi läsnä uudessa tilassa.

Pyörälenkki: Sastamala-Urjala-Loppi-Helsinki, 222 km päivässä

Minulta on silloin tällöin kysytty, mikä on pisin polkemani matka pyörällä yhden päivän aikana. Joskus kysyjä on yllättynyt, kun kerron vastaukseksi reilut 200 km. Jatkokommenttina tulee yleensä, miten sellaisen matkan jaksaa edes polkea. Lyhykäisyydessään vastaus on, että helposti. Ei se matka tapa, vaan vauhti. Pitää vain osata kuunnella omaa kehoaan ja annostella vauhti sen mukaan energia- ja juomahuolto huomioiden. Liian lujaa ei kannata koskaan aloittaa. Jos reissu on kunnolla suunniteltu ja rasitus mitoitettu oikein, ei tällainenkaan reilu 200 km matka pyörällä oikeastaan tunnu seuraavana päivänä yhtään missään. Itse asiassa paljon lyhyemmät matkat ovat paljon kavalampia, koska niissä tuppaa yleensä ajamaan aivan liian lujaa.

Tähän liittyen muistan vieläkin yhden reissun veljeni kanssa, jossa ajoimme vain noin 80 km pitkän ja hyvävauhtisen maantielenkin vanhaa Tour de Helsinki -reittiä. Evästauon jälkeen takaisin poljettaessa huomasin jalkojen olevan yhtäkkiä täysin tyhjät. En päässyt enää lujaa edes tasaisella veljeni peesissä. Jalkoja ei hapottanut, niistä ei vain saanut yhtään mitään voimaa polkemiseen. Vaiva paheni ja paheni ja lopulta pienikin ylämäki oli pakko taluttaa. Oli jopa vähän pelottavaa ja nöyräksi veti, kun en ole koskaan pahojakaan ylämäkiä joutunut taluttamaan. Kotona muutaman tunnin huilailu palautti voimatason, mutta en tähän päivään mennessä vieläkään ymmärrä, mitä tuo oikein oli ja johtuiko se kenties huonosta palautumisesta ja liian kovasta rasituksesta heti flunssan jälkeen? Onneksi ei ole enää vastaavaa tullut koettua.

Vuoden 2016 reissulla käytetyt pyörät, omani oikealla. Laukkuihin menee hyvin evästä ja muuta tarvittavaa.