Toistaiseksi sielu ei ole antanut myöten ostaa reilun 7 000 euron hintaista kinneriä, jota joutuisi myös odottelemaan ulkomailta vajaan vuoden verran, joten täytyi tyytyä toiseen ratkaisuun. Kuten Ice Sprint X triken kolmipäiväisessä testissä kerroin, niin vaikka pyörä olikin erittäin rento ja mukava ajaa, sekä kantoi hyvin kuorman, niin trikeissä on myös kompromisseja. Painon takia ylämäet ovat raskaita ja edes alamäessä pyörä ei ole normaalia pystypyörää nopeampi. Huonon tien monttuja on myös kolmipyöräisenä vaikeampi väistää, kuin kaksipyöräisenä. Matalan ajoasennon takia näkyvyys on myös vähän huono ja vaikkakin trike oli kokoon taitettava, niin säilytys omassa kerrostalokaksiossa olisi haastavaa. Osin yllä mainituista syistä johtuen ostinkin vuoden 2018 keväällä triken sijaan kaksipyöräisen Challnge Furai nojapyörän käytettynä Nojapyöräfoorumin myyntipalstalta. Hintaa kertyi noin 1300 euroa. Kahden kesän jälkeen sillä on kuitenkin tullut ajettua vain noin 850 km. Aivan naurettavan vähän siis. On siinä kilometreille hintaa, jos pyörää vain säilyttää kaksion eteisessä. Ajattelinkin kertoa tässä, miksi olenkin päättänyt laittaa nojapyörän myyntiin.
 |
| Kuvakollaasi Challenge Furai nojapyörästäni. Vähän kojelautaa, iskaria ja juomasysteemiä. |
Otetaan käsittelyyn ensiksi se helpompi insinööripuoli, eli aluksi vähän tekniikkaa ja ominaisuuksia. Nojakki on alkuperäistä kevyempi ja nykyistä myynnissä olevaa varustetasoa paremmin varusteltu (Light allround package). Pyyntihinta uudesta Challenge Furaista rahteineen olisi valmistajan sivuilta 3110 euroa. Joku voisi kysyä, että mikä helkutti nojapyörissä maksaa noin paljon? En tiedä, ehkä pieni valmistusmäärä ja vähän erikoisempi runko. Aika suuri osa komponenteista on kuitenkin samoja, kuin normipyörissä, joten kysymys on ihan oikeutettu.
Osina on Sram x-9 ja vaihteita 27 (3 x 9) gripshift vaihtajilla. Jarruina Avid BB7 mekaaniset levyjarrut ja takana Rock Shoxin säädettävä ilmajousitus. Penkki on mukavaa verkkomateriaalia. Maksamaani hintaan nähden siis ihan hyvät osat ja tekniikka kunnossa. En tiedä painosta, mutta sitä on näppituntumalla vähemmän kuin kolmipyöräisissä trikeissä yleensä, joten sen ei luulisi olevan niin raskas ylämäkeen poljettaessa. Istumakorkeus on myös tavallista 2-pyöräistä lowraceria korkeammalla (noin 53 cm), joten tältä osin näkyvyydenkin pitäisi olla muita matalia nojapyöriä ja etenkin maan tasolla olevia trikejä parempi. Kahden renkaan ja yläohjauksen ansiosta menopeli on myös kapea, joten ilmanvastuksen pitäisi olla pienempi ja sitä kautta nopeuden suurempi. Kapen rakenteensa ansiosta pystyn myös säilyttämään pyörää eteisen pyörätangossa. Kaksi peräkkäistä rengasta muodostaa vain yhden ajouran, joten huonolla tiellä monttujen väistökin on helpompaa. Näin paperilla ominaisuudet kuulostavat hyviltä ja sitä ne kyllä ovatkin. Jostain syystä pyörä ei vain siltikään ole kerännyt ajokilometrejä niin, kuin olisin olettanut. Miksi?
 |
| Nojapyörällä harjoittelua ilman lukkopolkimia. Maisemat ja värit kuin jostain maalauksesta. |
Aloitetaan vaikkapa nopeudesta, onko Challenge Furai tavallista pystypyörää nopeampi? Riippuu vähän maastosta, mutta ei oikeastaan. Koska painoa on enemmän ja ajoasento ei mahdollista seisomaan nousua, niin etenkin jyrkät ylämäet ovat raskaita. Siitä ei vain päästä mihinkään. Toki treenaamalla varmasti päästäisiin parempiin tuloksiin, mutta se vaatisi paljon enemmän kilometrejä alle. Loivat ja matalat ylämäet ajaa vielä massan tuomalla liike-energialla, jos ennakoi vauhdinoton, mutta näin maantiepyöräilijänä jotenkin vain kaipaan sitä spurttausmahdollisuutta tangolle noustessa. Alamäissä nopeutta on vähän enemmän, mutta maantiepyörällä pysyy yhä hyvin peesissä. Etu on siis enemmän marginaalinen. Pahassa vastatuulessakaan tämä nojapyörä ei tunnu niin hitaalta kuin pystypyörä, mutta sekin voi johtua enemmän vähemmästä tuulen suhinasta korvissa erilaisen ajoasennon takia, kuin oikeasta wattien säästöstä pyöräillessä. Olen ajanut nojapyörällä muun muassa Porvooseen ja 222 km lenkin mummolasta kotiin, eikä niiden datan perusteella vauhti ollut ainakaan nopeampi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kääntyy mielestäni vähän enemmän maantiepyörän voitoksi.
 |
| Challenge Furai nojapyöräni S-market Urjalan pihassa. Tarakalla iso Ortliebin City sivulaukku. Juominen tapahtuu juomaletkulla. |
 |
| 222 km lenkki mummolasta kotiin. Taukopaikka Teurolla. Reissulla lukkopolkimet käytössä. |
Penkki ja ajoasento on juurikin niin mukavaa, kuin sohvalla istuessa voisi kuvitella olevankin. Tämähän nojapyörien tärkein meriitti onkin. Siitä kasin arvosana. Kympistä jäädään, koska jostain syystä yläohjaus alkaa itselläni pidemmillä reissuilla tuntua vähän oikeassa olkapäässä. Ei ihan kipua, mutta jonkinlaista juilintaa kuitenkin. En tiedä onko tuo pieni epämukavuuden tuntu vain tottumattomuutta vai mitä. Ajoasento käsille on kuitenkin aika kapea ja staattinen. Kädet vähän kuin lepäävät kylkien vieressä ja mahan päällä. Periaatteessa pystyn ajamaan tätä nojapyörää yhdellä kädellä, kun nopeutta on tarpeeksi, joten sikäli käsien luulisi olevan aika rentoina jos näin pystyy tekemään. Alaohjaus toimisi tässä suhteessa ehkä paremmin, mutta sitten pyörä olisi kyllä ihan toinen...
Vaikka Challenge Furain 53 sentin istumakorkeus onkin suhteellisen korkea, niin se on kuitenkin kompromissi näkyvyyden ja nopeuden suhteen. Välillä toivoisinkin istuvani korkeammalla, jotta näkisin liikenteen paremmin. Ei ole kerta eikä ensimmäinen, kun lähestyvässä risteyksessä ei näe pusikon tai aidan takaa yhtään mitään. Pääkaupunkiseudulla ne onkin suunniteltu aivan liian usein päin persettä. Siksi yhteislenkillä veli ajaakin aina ensimmäisenä risteykseen, kun näkee pystypyörällä paremmin. Joku voi tietysti sanoa, että sitten pitää ajaa risteykseen hiljempaa. Kyllä, näin se periaatteessa meneekin. Tällaisella kaksipyöräisellä nojapyörällä vain on se ongelma, että pysyäkseen pystyssä se vaatii tietyn nopeuden ja kävelyvauhdilla ajo tuntuu jo hasardilta. Mitä hitaampi vauhti, niin sitä huonompi on tasapaino ja vakaus. Se että takapuoli ei puudu on turha hinta siitä, että jää joskus pimeässä risteyksessä auton alle.
Nojapyörän pituus tuo myös omia ongelmia. 120 cm akseliväli ei ehkä kuulosta kovin isolta, mutta vähän kääntyvän yläohjauksen takia pyörän kääntösäde on kuin linna-autolla. Ja tässä en siis liioittele ollenkaan. Todennäköisesti jopa jumbojetti kääntyy paikallaan paremmin, kuin nojapyörä. Kun maantiepyörällä pystyy juuri ja juuri tekemään tavallisella kevyenliikenteen väylällä U-käännäksen kävelynopeudesta, niin nojapyörä vaatii vähintään 3 x levyisen tien (kääntösäde ehkä noin 9 metriä), tai mieluummin enemmän. Yleensä turvallinen U-käännös kuitenkin vaatii pysähdyksen, penkiltä nousun ja pyörän kääntämisen käsin. Kun yhdistää nojapyörän epävakauden hitaalla vauhdilla, lukkopolkimien käytön jossa jalka ei irtoa ihan sillä sekunnilla ja suuren kääntösäteen, niin kukin voi kuvitella pahimman mahdollisen skenaarion. Tiukka risteys jyrkän mäen laella, jossa näkyvyys on olematon saa stressitason hipomaan taivaita. Kapeilla teillä ja risteysalueilla saa ajolinjojen kanssa ollakin todella tarkkana. Kerran on pyörätiellä jopa tullut vastaan niin tiukka risteys, että siitä ei ole ajamalla päässyt. V:n muotoiseen kurviin ei vain kääntynyt tarpeeksi.
 |
| Nojapyörällä Porvoossa. Jokivarren hyvä taukopaikka. Kuva vuodelta 2018. |
Mitä tulee ikävä ja mitä seuraavaksi?
Mitä tulee ikävä Challenge Furaissa? Ensiksi tietenkin se timanttisen mukava ajoasento. Näin mukava penkki, takaiskunvaimennin ja Scwalbe Kojakin 24" ja 40 mm leveät renkaat tasamaastoa poljettaessa on kuin jossain paratiisissa polkisi. Pienestä peilistä vieläpä näkee kaiken, mitä takana tapahtuu. Tarakkaan on myös helppo kiinnittää vaikkapa kaksi Ortliebin City sivulaukkua ja tavaraa kulkee vaikka pienelle armeijalle ilman, että se tuntuisi juurikaan ajettavuudessa. Tuohon kun vielä modaa itse 1,5 litran juomapullon ja juomaletkun, niin imusuuttimen saa todella näppärästi suuhun ja nestettä riittää vaikka kuinka pitkään. Näitä kaikkia asioita tulee todellakin ikävä, eikä niitä pystypyörässä saa näin hyvin toteutettua millään ilveellä. Jos asiaa katsoo kuitenkin objektiivisesti, niin kaksi vuotta ja vain 850 ajettua kilometriä kertoo surutta sen, että negatiiviset asiat painavat itselläni vaa'assa enemmän kuin positiiviset. Jos asuisin enemmän maaseudulla, kuin kaupungissa, niin tuskin pyörää myisin. Mutta kun en asu.
Tämä kahden vuoden aika ja 850 km kokeilu kuitenkin opetti, että normaalia matalan ajoasennon trikeä, tai kaksipyöräistä nojapyörää ei tähän talouteen enää tule. Kinneri kuitenkin saattaisi tulla, koska se poistaisi yhtälöstä aika monta ongelmaa paremman tasapainon ja nopeuden suhteen. Vaatimuksena pitää kuitenkin olla jonkinlainen sähkömoottori. Silloin hinta on kyllä lähempänä 10 000 euroa...
Päivitys 24.4.2020. Tässä artikkelissa kerrottu nojapyöräni on nyt myyty Huuto.netissä hintaan 1200 euroa kaikkine varusteineen (sivulaukut eivät kuuluneet hintaan). Saatu hinta oli siis vähän pienempi, kuin mitä siitä itse aikoinaan maksoin (1325 euroa) huhtikuussa 2018. Tähän hankintahintaan pitää tietysti vielä lisätä 3 kpl 9-sp ketjuja, jotka nojapyörään uusin (hinta noin 90 e) plus varastoni perukoilta haalitut ja nojapyörään lisätyt varusteet, kuten pullotelineet, juomasysteemi yms. Kaiken kaikkiaan takkiin tuli siis noin 200 euroa, eli saturainen vuodessa. Tältä ajalta ehdottomasti kaiken rahan väärti omistaa ja jäähän tästä ainakin uudet kokemukset ja hienot muistot erilaisilta reissuilta. Toivottavasti uusi omistaja on tyytyväinen ja nauttii ajokistaan. Saadut rahat on muuten investoitu vähän erilaisempaan pyörään, josta lisää ehkä kesän kynnyksellä...
(Alkuperäinen teksti julkaistu 12.9.2019 ja nyt päivitetty)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti