10. syyskuuta 2014

Pyörä ja ihminen: Miten pyörä ja polkija pelaavat yhteen

Sain tiedekustantaja Docendolta yhteistyön merkeissä arvostelukappaleen kirjasta Pyörä ja ihminen: Miten pyörä ja polkija pelaavat yhteen. Kirjan englanninkielinen nimi on Cycling Science - How rider and machine work together ja teoksen kirjoittajana toimii Max Glaskin. Tämän brittiläisen tiedetoimittajan intohimoja ovat muun muassa maastopyöräily ja teknologia, joten puitteet tältä osin vaikuttavat olevan kunnossa. Kirjan englanninkielinen nimi kertoo parhaiten sen, mitä kirja pitää sisällään. Kyseessä ei siis ole mikään treeniopas. Näkökulmana pyöräilyyn on puhtaasti (populaari)tieteellinen ja erilaisiin kysymyksiin pyritään etsimään vastausta erilaisten tutkimusten kautta kerätyn tiedon ja aineiston pohjalta. Mikä pyörää liikuttaa? Mitä lihaksia polkija käyttää, miksi pyörä ei kaadu, paljonko tehoa polkija tuottaa, mikä vaikuttaa vierintävastukseen ja aerodynamiikkaan? Keskeisellä sijalla on tietenkin fysiikan ymmärtäminen ja sen tarjoamat mahdollisuudet pyörän ja polkijan yhteispelin parantamiseen. Tässä onkin siis kirjalle selvästi hyvä markkinarako. Selkeät ja viihdyttävät tekstit, havainnollistavat kaaviot ja kuvat avaavat pyöräilyn saloja sekä tarjoavat jokaiselle pyöräilijälle uusia oivalluksia ja selityksiä mieltä vaivaaviin kysymyksiin. Kirjan suomennoksen on tehnyt Eero Sarkkinen.

Kirjan esittelytekstin perusteella luvassa on siis kansantajuista fysiikkaa ja polkupyörien tekniikan kehitystä höystettynä havainnollisilla kuvilla ja kaavioilla 192 sivun verran. Oivallinen lisä siis kotimaiseen pyöräilyaiheiseen valikoimaan. Kirja on jaettu kuuteen eri lukuun ja jokainen luku koostuu aina aukeaman mittaisista kappaleista eri aiheista. Tyyli on tästä johtuen rento ja selailtavuus hyvä. Kirja onkin äärimmäisen helppolukuinen. Koska jokaista asiaa käsitellään vain aukeaman verran, on tieto helppo ja nopea omaksua. Kirjan lukeminen onnistuukin hyvin ja helposti vain muutamankin minuutin jaksoissa ja on siten erinomainen kirjaehdokas esimerkiksi kahvipöydälle tai vaikkapa vessareissulla. Tämä on toisaalta myös kirjan ehdottomasti suurin puute. Yhteen aukeamaan on joskus mahdotonta saada mahtumaan kaikki mielenkiintoinen tieto tietystä aiheesta. Tästä johtuen tietoa on pyritty myös tiivistämään ja popularisoimaan liiaksi ja välillä tutkimustieto ja tulokset annetaan lukijalle kuin jumalan sanana asiaa yhtään enempää perustelematta. Juuri kun aloit kiinnostumaan lukemastasi aiheesta, niin siirrytäänkin jo seuraavaan.


Tiedekirjassa tekstin, tulosten ja johtopäätösten oikeellisuus on kaikki kaikessa. Viitteet on merkitty kirjaan hyvin, joten alkuperäisen lähteen jäljille pääsee varmasti niin halutessaan. Itse olen kuitenkin laiska ja epäilen, ettei kovin moni muukaan lukija jaksa ruveta lähteitä tarkistamaan, jos jokin asia jäi vähän epäilyttämään. Suurin osa tuloksista vaikuttaa ihan järkeenkäyviltä, mutta osa tuntuu sotivan jo vähän arkijärkeä ja omia kokemuksiakin vastaan. Joskus kirjassa käytetyssä tutkimuksessa otos on ollut todella pieni ja tästä on silti vedetty johtopäätös tiettyyn suuntaan. Kirjaa lukiessa et kuitenkaan usein tiedä tutkimusten taustoja, niiden suoritusta, otosten kokoa tai tulokseen perustuvien lähteiden määrää, joten välillä herääkin harmillinen epäilys yleistysten luotettavuudesta. Suoranaisia virheitä ei välttämättä ole, mutta asiat on ilmaistu niin epämääräisesti, ettei asiayhteydestä edes ilmene, mitä oikeasti tarkoitetaan. Otetaan esimerkiksi kirjasta lainaus:

"Ranskan ympäriajon vuoristoetappien kilpailijat polkevat keskimäärin melkein 300 watin teholla. Kun kuuluisa Alpe d'Huez oli vuonna 2004 käytössä aika-ajoetappina, Lance Amstrongin tuottamaksi tehoksi mitattiin 495 W. [viite] Tasaisemmilla etapeilla ryhmästä irtautuvat pyöräilijät tuottavat jopa 275 W."

Fillarikesä-blogissakin pohdittiin, että Lancen osalta viitataan varmastikin keskitehoon, mutta mitä tuo loppu tarkoittaa, koska ryhmässä irtauduttaessa tuotetaan kyllä paljon enemmän tehoja? Vaikea siis sanoa edes asiayhteydestä, onko kyseessä painovirhe, vai ajatusvirhe. Toinen mieleen jäänyt "aivopieru" koski aerodynaamisten ajoasentojen vertailua (kirjan sivu 137), jossa Cris Boardman ajoi tunnin aika-ajon maailmanenätyksen 56,375 km. Sivulla oli vertailun vuoksi muut matkat, jotka hän olisi ajanut, jos ei olisi käyttänyt teräsmiesasentoa. Esimerkiksi maantiepyörällä kädet lepuuttajilla tulos olisi 31,981 km ja mummopyörällä pystyasennossa kädet tangon päällä 14,893 km. Ai ei muka huippu-urheilija pääsisi Jopolla yli 20 km/h. Hahhah, mistähän hatusta nämä tulokset (muut kuin maailmanennätys) on saatu ja vieläpä metrin tarkkuudella?

"Mitä energialle tapahtuu jarrutuksessa"-jutussa (sivu 117) olevassa, jarrutusajat-taulukossa ja sen selityksessä puolestaan väitetään takajarrun pysäytystehon olevan noin 76 % etujarrusta ja 65 % etu- ja takajarrujen yhteisvaikutuksesta. Kokemuksesta kaikki kuitenkin tietävät, että jarrutuksessa paino siirtyy eteen, jolloin jarrutuksessa takapyörä vain liukuu lukossa ja jarrutus on tehotonta. Etupyörällä se kunnon pysäyttävä jarrutus suoritetaan. Mitä tutkimusta se sellainen on, jossa jo jarrutusaikavertailun lähtönopeuksissakin on melkein 5 km/h eroa? Millähän pyörillä, ajajilla ja jarruilla tätä nyt oikein testattiin? Se ei ainakaan käy ilmi kuvatekstissä. Oikeampi tulos takarajulle olisi mutu-menetelmällä luokkaa 40 % tai alle.

Kirjan kappale kamppailusta ilmaa vastaan ja etupinta-alan vertailusta eri pyörätyypeillä.

Nyt kun on päästy valittamisen makuun, niin jatketaan vielä vähän itse kirjan sisällöstä ja sen aiheista. Koko luku materiaaleista tuntui pääosin turhalta. Pimeä energia, kvanttikenttäteoria, kvarkkeja ja leptoneitä. Siis mitä helv**** kirjassa tekee tällainen teksti? Ei kaikelle kannata todellakaan aukeamaa varata. Turhan tiedon tiivistäminen ja tärkeämmän tiedon esiintuominen kunniaan. Myös materiaalien kimmoraja, vetolujuus, rungon geometria yms olisivat ansainneet paljon paljon vähemmän sivutilaa muiden mielenkiintoisempien asioiden tieltä. Tekisi mieli esittää kysymys, kuka tämän luki, ennen kuin teos pääsi painoon ja miksei asialle tehty mitään, jos osa teksti vaikutti suoraan sanottuna ihan"shaisselta" :D Huonot aiheet tahtovat melkein pilata koko kirjan kokonaisuuden.

Onneksi kirjan helppo ja nopea selailtavuus pelastaa tilanteen siltä osin, että huonoa sisältöä ei ole pakko lukea. Hypätään vain helposti seuraavalle ja seuraavalle aukeamalle, niin kauan kunnes vastaan tulee taas mielekästä sisältöä. Edellä kuvattua valitustani ei pidä kuitenkaan ottaa siltä kannalta, että kirja olisi huono. Parannettavaa toki olisi, mutta pääosin kirja on erittäin viihdyttävä ja mielenkiintoinen. Jopa tällainen vuosia pyöräillyt, työmatkoja ja kisoja usealla eri pyörätyypillä ajava sunnuntaipyöräilijäkin oppii uutta. Erityismaininnan kirja saa muun muassa kappaleista: Kuinka tehokasta polkupyöräily on, pyöräilyn vaikutus omaan elinikään ja ympäristöön, turvallisuus, tehon tuotanto ja jousituksen vaikutus tehokkuuteen, voimansiirron tehohäviöt, pinnojen jännitys. Etenkin koko luku aerodynamiikasta ja sen optimoinnista, voittamisesta ja peesauksesta oli rautaa ja sitä samaa olisi toivonut lisääkin.

Etenkin pyöräily on täynnä erilaisia uskomuksia ja mutu-menetelmillä hankittuja kokemuksia, uskomuksia ja tuloksia eri aiheista. Vaikka tämän kirjan tekstiä ei kannatakaan ottaa ihan viimeisimpänä virallisena totuutena, niin on silti hienoa, että näitä myyttejä päästään vihdoinkin murtamaan ja tutkittua tietoa tuomaan esille. Nyt on ainakin jotain mustaa valkoisella siitä, kuinka tehokas ketju on (Paras mitattu hyötysuhde 98,6 % ja pienin 80,9 %) tai mikä on peesauksen etu (tuulitunnelissa toisena ollut ajaja käytti vain 61-66 % johtajan energiasta ja kolmas vieläkin vähemmän, eli 57-62 %). Paljonko on täysjouston etu jäykkäperään hapenkäytössä? (Vastaus: täysjousitetun pyörän ajaja tarvitsi 30 % vähemmän happea kuin jäykkäperäisen ajaja samalla radalla. Syke oli myös hitaampi 20-50 lyönnillä minuutissa). Paljonko aloittelija parantaa 40 km aika-ajossa aikaansa, jos vaihtaa 10 kg:n pyörän 7 kilon pyörään vs. laihtuminen 70 kilosta 67 kiloon ilmanvastuspinta-alan pienentyessä (vastaus 13 sekuntia vs. 25 sekuntia 1h 12 min 56 sek kokonaisajasta).


Pääosin kirja on asialinjalla ja teksti ja taulukot ovat mielenkiintoisia.

Onko kirja silloin hyvä, jos suurimman osan ajasta kirjan tietoa haluaa ahmia, mutta välillä tahtoo tulla itku ja harmitus huonon tekstin puolesta? Jotenkin olisin niin toivonut kirjan olevan paljon paljon enemmän. Mainetta ei kuitenkaan ansaita toivomalla, vaan se pitää ottaa hyvin tehdyllä työllä ja tässä kohtaa kirjan teossa on tapahtunut jokin lipsahdus. Suosittelen kuitenkin ehkä kirjan lainaamista ennen ostoa, vaikka ei hinta paha olekaan Docendon verkkokirjakaupassa. Huonot kirjat itselläni on tapana myydä tai vaikka antaa lahjaksi muille, mutta tämä kyllä jää kirjahyllyyni. Ei siis ihan huonosti. Eiköhän tästä saa myös hyvää blogimateriaalia pyöräilyä käsitteleviin juttuihin tulevaisuudessa.

Yksi ongelma minulle kuitenkin tuli kirjan luvun myötä. Pakottava tarve päästä joskus kokeilemaan katettua nojapyörää. Velomobiili tai suomeksi ehkä paremmin kinneri on siis avaruusaluksen/raketin näköinen menopeli, makuuasennossa poljettava kolmipyöräinen katettu polkupyörä, jonka ilmanvastus on erittäin pieni ja siksi mahdollistaa todella suuret nopeudet. Kalliiksi tulee tämä parinkympin kirja, jos tuollainen pitää sitten joskus hankkia :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...