10. syyskuuta 2021

Polkupyörän säilytys ja huolto kerrostalossa

Miten yhdistää pyöräilyharrastus ja kerrostalossa asuminen? Keskustan ulkopuolella omakotitalossa asuttaessa polkupyörää on helppo säilyttää vaikkapa autotallissa. Sinne mahtuukin yleensä monta pyörää ja autotallissa myös pyörän huolto onnistuu kätevästi. Mutta mihin vähän arvokkaamman pyörän voi viedä ja missä sitä voisi turvallisesti säilyttää, jos muuttaa vaikkapa maaseudulta kerrostaloon? Yleensä kerrostaloista löytyy pieni pyörävarasto tai vastaava, mutta jos pyörän hinta liikkuu vaikkapa reilussa 2 000:ssa eurossa, ei sitä viitsisi muiden mummopyörien joukkoon laittaa. Kateellisia ynnä muita varkaita ja pahantekijöitä kun kaupungissa ja lähiöissä on joka lähtöön. Onko siis ainoa vaihtoehto kantaa pyörä sisään asuntoon joka lenkin jälkeen ja katsovatko muut asukkaat sitä pahalla? 

Oma eteiseni ja siellä oleva pyörätanko. Kuva vuodelta 2021. Paljon ei ole lähes 10 vuodessa mikään muuttunut, jos vertaa alempana oleviin kuviin.


Itse asun kerrostalon toisessa kerroksessa. Taloyhtiöstä löytyy viereisen rapun kellarikerroksesta pyörävarasto, joka on kuitenkin suhteellisen kaukana. Tämä pyörävarasto on myös pieni ja yleensä aivan täynnä pyöriä. Pyörävarastossa pyörä myös altistuu ilkivallalle ja muiden asukkaiden välinpitämättömälle käytökselle, kun viereisiä pyöriä siirrellään, lukitaan ja kaivellaan mahdollisen romun alta. Pyörien lukituskin on pyörävarastossa hoidettu huonosti siten, että itse pyörän voi kyllä lukita telineeseen, mutta se teline itsessään on aika heppoisesti kiinni rakenteissa. Onpahan taloyhtiöni varastoon sattunut murtojakin, vaikka sinne mennessä pitää kulkea kahden lukitun oven kautta. Jos veisin vajaa kaksi tonnia maksaneen hiilikuituisen maantiepyöräni taloyhtiön yhteiseen pyörävarastoon, niin ennemmin tai myöhemmin se varmasti houkuttelisi pitkäkyntisiä. Jokin kaunis päivä se olisikin mystisesti sitten kadonnut. Ei kiitos. Kyllä kalliin pyörän säilytykseen pitää löytyä jokin idioottivarma ja helppo ratkaisu. Jos suostuu ajattelemaan ja toimimaan vähän eri tavalla, niin erilaisia ratkaisuja kyllä löytyy.



Vakuutus ei tee autuaaksi


Joku voisi tietysti väittää, että vakuutushan sen varkauden korvaa. Pitää kuitenkin ottaa huomioon omavastuu (itselläni 100 euroa) ja ikävähennys (10 % vuodessa). Korvattava summa on siten jälleenhankinta-arvo – ikävähennys – omavastuu. Kalliit maantiepyörät ovat kestäviä ja yleensä ne ovat käytössä vuosia. Tällöin vastaavien pyörien tekniikka ja materiaalit kehittyvät ja jälleenhankinta-arvokin laskee. Voi hyvinkin olla, että 5 vuotta sitten ostetusta 2 000 euron maantiepyörästä saisi vakuutuksen kautta takaisin vain noin 1200 euroa. Tähän sitten päälle vielä ruljanssi vakuutusyhtiön kanssa ja korvaavan tuotteen hankinta. Ei kuulosta houkuttelevalta. 5 vuotta on vieläpä aika lyhyt käyttöaika hyvälle maantiepyörälle. Omani on ostettu vuonna 2013 ja uskoisin käyttäväni sitä vuoteen 2025 asti. Pyörän säilytys asunnossani tai omassa häkkivarastossa on siis itselleni ainoa järkevä keino säilyttää rakkaita harrastevälineitä turvallisesti. Kaikki jotka säilyttävät pyöriään pyöräkellarissa varmasti ennemmin tai myöhemmin ymmärtävät, jos joku kantaa arvokkaan pyöränsä asuntoon talteen. Fakta nyt vain on se, että ainoa varma keino saada arvokas pyörä säilymään hyvässä kunnossa ja ehjänä on säilyttää se sisällä asunnossa tai sitten lasitetulle parvekkeelle.


Pyörätanko säästää tilaa


Omassa kerrostalokaksiossani on erittäin iso parveke. Pyörän säilytys parvekkeella olisi siis yksi vaihtoehto, mutta itse olen ratkaissut pyörien säilytysongelman (katso omistamani pyörät) siten, että ne nostetaan eteisessä kuvan mukaiseen pyörätankoon/torniin päällekkäin. Tilan puutteessa pitää siis laajentaa ylöspäin. Säädettävä pyörätanko on alumiinia ja se on kiristetty seinän ja katon väliin, mitään porauksia tai vastaavia säätöjä/työkaluja ei tarvita tangon kiinnitykseen. Sen paikkaa on helppo vaihtaa, tai ottaa vaikka muutettaessa näppärästi matkaan. Tangossa on kahdelle pyörälle säädettävät, pehmeällä kumilla päällystetyt koukut, joihin keveät maantiepyörät on helppo nostaa. Koska maantiepyörän tanko on hyvin kapea, ei siitäkään aiheudu ongelmia eteisessä kulkiessa. Maastopyörän leveämpi tanko voisi jo aiheuttaa ongelmia. Olen myös käärinyt pyörätangon ympärille kangaspussin/lokerikon, joka on hyvä paikka tärkeimmille ja eniten tarvituille työkaluille ja tavaroille (rasvanpoisto, ketjuöljy, rättejä, rengasraudat, paikkarasia, kuusiokoloavaimia, ketjun venymän mittaus yms.). Kangaspussista ne saa tarvittaessa helposti käsille. Mahtuupahan tangossa säilyttämään myös pyörien vararenkaitakin. Tanko on pysynyt hyvin paikoillaan jo vuosia, eikä siitä ole mitään negatiisista sanottavaa. 

Valitsen käytössä olevan pyörän yleensä aina sään mukaan, joten sadesäällä käytän lokasuojallista pyörää ja kuivalla säällä maantiepyörää. Lumituiskussa alle valikoituu puolestaan läskipyörä. Jos ulkona on kunnon koiranilma ja pyörä on ihan kurassa, niin vien sen hetkeksi häkkivarastoon kuivumaan, tai pyyhin pahimmat kurat ja liat pyörästä ajon jälkeen rätillä. Näin sisällä säilyttäminen ei oikeastaan edes likaa kämppää. Jos omistaisin vaikkapa koiran, jo siitäkin tulisi enemmän likaa sisään asuntoon. Eteisestä löytyy tietysti kuramatto ja pyörien alle on vielä levitetty muutama sanomalehti, joihin vesi ja muu kuivunut kura ja hiekka sitten lopulta tippuu. 


Omien pyörieni säilytys eteisessä. Jouluna koristelen pyörätangon. Kuvat vuodelta 2013.


Tämänkaltaisesta säilytysratkaisusta on myös se etu että voi mukavasti öljytä ketjut eteisessä. Pyörää on myös helpompi alkaa rempata, kun työkalut ja pyörä ovat samassa paikassa. Ei tarvitse miettiä, mitä työkaluja sinne pyörävarastoon tarvitseekaan raahata. Paljon mukavampaa puuhastella kotona lämpimässä ja vaikka musiikkia kuunnellen kuin hämärässä ja viileässä pyörävajassa. Kun pyörät ovat irti maasta, myös imurointi niiden alta on tarvittaessa helppoa. Välillä eteisen ahtaus tulee kyllä vastaan, kun tangossa roikkuu jo kaksi pyörää, korjaan kolmatta eteisen keskellä ja vielä pitäisi yrittää ahtautua samaan aikaan eteisen vieressä olevaan vessaan. Jos taloudessa eläisi kauniimpi puolisko, niin varmaan tulisi jo sanomista :)

Kuraisen maastopyörän säilytys onkin jo vähän ongelmallisempi tapaus. Periaatteessa sitä voisi säilyttää hyvin lasitetulla parvekkeella, mutta pyörän kantaminen asunnon läpi olisi aika sotkuista puuhaa ja usein tehtynä myös rasittavaa puuhaa. Syksyn sateiden ja talvisten sohjokelien takia pyörä on useimmiten turhan likainen ja oikein tiputtelee kuraa, rätillä tuota ei millään jaksa joka kerta putsata. Oma häkkivarastoni sijaitsee aivan asuntoni vieressä, joten kuraisen maastopyörän ongelman olen ratkaissut säilyttämällä maastopyörää sitten lukittuna siellä. Samassa tilassa on vain 5 kappaletta muiden häkkejä, joten varkaalle tuo varasto ei ole niin houkutteleva, kuin taloyhtiön iso pyörävarasto. Jos keli on kuiva ja pyörä muuten puhdas, niin pidän maastopyörää keittiön toisessa pyörätangossa. Tässä tila ei ole niin kortilla, kuin eteisessä. Jos maastopyörälle on käyttöä heti seuraavana päivänä, niin saatan jättää sen suoraan eteiseen odottamaan, enkä nosta pyörää keittiön tankoon roikkumaan. Vaiva se on pienikin vaiva. Maastopyörän leveä tanko tosin aiheuttaa välillä haasteita eteisessä kävellessä.

Nyt ne ovat vallanneet jo keittiönkin, mihin tässä vielä joudutaankaan :) Kuva vuodelta 2015.



Mitä maksaa ja mistä näitä saa?


Mistä pyörätankoni on sitten hankittu ja paljonko ne maksoivat? Eteisen pyörätangon nimenä/mallina on Minoura Bike Tower, hintana vuonna 2010 oli 143 euroa ja ostopaikkana netistä Wiggle. Täysin samanlainen nykyinen tuote ei näytä enää olevan, mutta erot taitavat olla lähinnä esteettisiä. Jos haluaa selvitä pyörien säilytyksestä pienemmällä budjetilla, niin Rosesta näyttäisi löytyvän alle 50:llä eurolla Xtreme Multiflex stand Storage BD 2. Keittiössä mallina on puolestaan Xtreme Storage BD 340 Multiflex stand (ostohintana 102 euroa vuonna 2015). Molemmat sopivat hyvin tarkoituksiinsa, mutta tykkään enemmän Minouran versiosta, jossa on paremmat koukut. Olisi kiva kuulla, miten muut ovat ratkaisseet pyörien säilytysongelman kerrostalossa ja miltä se näyttää? Ehkäpä joku on juuri tämän takia hankkinut vaikkapa taittopyörän...

Päivitys 10.9.2021. Koska olen vähentänyt pyörieni määrää, niin nyt keittiöstä löytyvä Xtreme pyörätanko on turha ja tarpeeton. Laitoin sen myyntiin Huuto.net- palveluun ja ostaja maksoi tästä 69 euroa.

Jos tykkäsit näppärästä ratkaisusta pyörien säilytyksessä, niin kannattaa lukea artikkeli: Floreti kukkateline, jolla huonekasvit saa helposti kerrostaloon. Tässä tilan puute on ratkaistu vähän samanlaisella filosofialla.



(Artikkeli julkaistu alun perin joulukuussa 2013 ja nyt päivitetty)


10 kommenttia:

  1. Hei!

    Itse käytän Topeak:in telinettä. Tilasin ChainReactionCyclesista kotiovelle, tangonpidike (lisävaruste 10€) on hyödyllinen, kun ilmailen jarruja (ei ohjaustanko heilahda ja nesteet lentele pitkin seiniä/lattioita).
    Tässä opasvideo: https://www.youtube.com/watch?v=p51ftAsb8rE
    Pyöräni säilyvät eteiskäytävässä, välillä teline on lasitetulla partsilla. Itse en pyri likastamaan rappukäytäviä, mutta hiilikuiturunkoista alle 10-kiloista täysjoustofillariani Shimanon XTR -osilla EN KOSKAAN veisi edes kanahäkkivarastoon. Minulta on jo yksi pyörä pöllitty edellisessä talossa, ja se oli sentään "vain" alle 1000 euron pyörä, josta sain onneksi vakuutusrahat kotivakuutuksellani. Uskaltaisin väittää, että metsälenkiltä palaava koirantaluttaja tuo enemmän likaa taloon kuin me maastopyöräilijät.

    VastaaPoista
  2. Kaksi pyörää olen vuosien mittaan menettäny säilyttämällä niitä kerrostalon pyörävarastossa, häkkivarastosta on lähteny kerran auton jarrulevyt. Molemmat asunnot mistä noita katosi oli hieman "huonommalla seudulla" joten ei mikään ihme, tuttavapiirissä katoamisia on enemmänkin erinäisten tavaroiden kohdalla. Kuten sinä ja edellinenkin kommentoija totesi niin en koskaan säilyttäisi mitään vähänkään arvokkaalta näyttävää pyörää yleisessä varastossa. Omat menetetyt olivat onneksi vanhoja ruoskia, mutta tuntuu että vaikka nykyään ratasvaihteet ovat arkipäivää niin ne ja maantiepyörän ulkomuoto kiinnittävät hämärähemmojen huomion kuin kärpäspaperi.

    Nykyisin asuntona pieni rivitaloyhtiö, itsellä iso takapiha terassilla sekä pieni about 3x3m varasto autokatoksen etuosassa. Varastoon pyörä on helppo lukita aika varmalla tavalla jos auto on katoksessa, ajaa vain niin lähelle ettei varaston ovi mahdu auki, jos auto ei ole katoksessa niin silloin varmasti parempi viedä pyörä sisätiloihin. Sitä varten ajattelinkin jossain vaiheessa tilata tuommosen telineen jota mainostit :)

    VastaaPoista
  3. Olemme juuri muuttaneet ja uuden asunnon pyörävarastoon ei kertakaikkiaan mahdu kaikki meidän fillarit, joten kuumeisesti aloitin googlaamaan vaihtoehtoja. Teksisi oli nyt vastaus ongelmiimme. Kiitos :) Ei kai tässä muuta kuin teline(et) tilaukseen!
    -Mari

    VastaaPoista
  4. Muutimme mieheni kanssa vuosi sitten, ja suunnittelimme alusta lähtien uuteen asuntoon jonkinmoista pyörien säilytystä. Asumme kerrostalon toisessa kerroksessa, kaksiossa. Parveke on pieni ja lasittamaton. Asumme melko hyvällä alueella, ja pyörävarastoon jopa mahtuisi muutama pyörä lisää, mutta silti parhaimpien pyörien säilytys siellä arvelutti. Ja naapurilta kuulimme, että on sieltä varastostakin pyöriä varastettu. Meille varastokoppi ei ollut hyvä vaihtoehto.

    Nykyään minulla on kaksi pyörää ja miehelläni neljä. Yleensä mies säilyttää kahta pyörää kotona ja kahta pyörävarastossa ja minä joko molempia pyörävarastossa tai toista siellä ja toista kotona. Eli meillä on asunnossamme 2 tai 3 pyörää.

    Säilytysratkaisuksi valitsimme myös tolpan. Ostimme sen Ikeasta (Stolmen; http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20179940/ ). Pyörät on eteisen ja olohuoneen välissä, kohdassa, jossa ei enää ole kapea käytävä, vaan tilaakin ympärillä. Tolpassamme on koukut pyörän ripustamiseen ja hintaa tälle tuli joku nelisenkymppiä. (Pelkkä tolppa on 30 €, mutta kaikki ripustinjutut maksaa erikseen.)

    Se, mitä meillä on ehkä erilaista, on pyörien alle tolpan sivuille sijoitetut kaksi matalaa laatikkokaappia. (Ikeasta Bestå, valitsemamme kokonaisuus yhteensä 90 €) Jonkinmoinen kuva näkyy blogissani tällä sivulla, kolmas kuva; http://mihinrahakuluu.blogspot.fi/2015/06/toukokuun-ostokset.html Kaappien pinnalla on siis lasilevyt, jotka on helppo pitää puhtaana. (Eikä niitä pyöriä ihan älyttömän kuraisina tonne ripustella.) Kaksi pyörää mahtuu päällekkäin laatikoiden päälle jäävään tilaan, ja pienellä asettelulla tuohon alas laatikoiden päälle voi laittaa kolmannen pyörän. Ja toinen laatikko on täynnä pyörän korjausvempeleitä, joten nekin on näppärästi lähellä, mutta siististi piilossa. :) Vaatehuoneestamme löytyy sitten lisää isompia vempeleitä kuten jalkapumppu ja pyöränkorjausteline ja edellisen asunnon käytävämatto, joka on pyhitetty pyöränkorjausalusmatoksi.

    Meillä pyörät siis toimii jonkinlaisena sisustuselementtinä, ja nyt jouluna ne on tietenkin saaneet myös joulukoristeita päälleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa tee se itse-meininkiä :) Melkein hävettää, kun itse ostin valmiina. Itse asiassa joskus muistan lukeneeni, että Ikeasta jotkut olivatkin juuri ostaneet tarvikkeet tällaiseen pyörätankoon, mutta niitä ei enää myytäisi. Nähtävästi kuitenkin myydään nimellä Stolmen.

      Harmittavasti näitä tarvikkeita ei välttämättä edes löydä Ikean nettisivuilta, jos ei satu ihan oikealla hakutermillä etsimään. Kiitos kullanarvoisesta ja rahaa säästävästä vinkistä. Voin hyvin kuvitella, miten teidänkin ystävät aina hämmästelee pyörienne määrää ja niiden säilytystä sisätiloissa :)

      Poista
  5. Sanomalehdistä voi jäädä jäljet lattiaan. Parempi suoja alle olisi vaikka Bilteman tai Ikean kenkäkaukalot. Sellaisia noin 75x35cm muovialtaita matalalla reunuksella. Toimivat hyvin toki kenkienkin kanssa, mutta tuohon sinun pyörätelineen alle passelit 2kpl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon lattialla olevan pitkän eteismaton päällä, sanomalehtien alla on tällä hetkellä vielä pitkä muovikaistale, joten noista lehdistä ei jälkiä jää. Tuo Ikean kenkäkaukalo oli kuitenkin erinomainen vinkki. Kiitos siitä, pitää käydä ihan livenä tutustumassa. Taitaa mennä hankintaan, ei nuo sanomalehdet esteettisesti kyllä silmää miellytä...

      Poista
  6. Itsellä sama ongelma. Aina ei tiedä mahtuuko pyörä taloyhtiön tiloihin. Myös mainitsemasi varkaat ovat ongelma. Voit kuitenkin kysyä talotekniikkapalvelusta, olisiko varastoon mahdollista asentaa ylimääräinen terästanko seinään kiinni johon pyörän voi laittaa omalla lukolla kiinni.

    VastaaPoista
  7. Tuo pyöräsäilytys vaikuttaa toimivalta. Me olemme nyt muuttamassa, joten täytyy katsoa selvittää vielä tarkemmin vaikka kiinteistöhuollolta, minkälaisia tiloja olisi säilytykseen. Meillä on vain yksi suurempi maastopyörä, mutta olisi kiva, jos ei sitä tarvitsisi aina raahata kuudenteen kerrokseen. Olisi hyvä, jos olisi turvalliset säilytysratkaisut keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hankala homma, jos pitää 6. kerrokseen raahata. Tietenkin riippuu myös pyörän koosta ja painosta, jos vaikka saakin näppärästi hissiin. Kokemuksesta voin sanoa, että mitä hankalampaa tuo pyörän raahaaminen, niin sitä vähemmän sitä tulee myös käytettyä. Kompromissi turvallisuuden ja helppouden välillä...

      Esim itse raahasin noin 60 kg triken (Drymer Leisure, jonka arvostelu löytyy tästä blogista), joka mahtui juuri ja juuri pystysuoraan nostettuna hissiin. Oli kyllä aina semmoinen operaatio, että vieläkin puistattaa. Olisi pitänyt oikeastaan videoida koko homma, niin olisi saanut hyvää YouTube-kamaa :)

      Poista