20. kesäkuuta 2014

Korso 96 MTB 2014 - Läskipyörällä maastoon

Sunnuntaina 8.6 Korson Vierumäen koulun ja kuntoradan ympäristössä riitti vilskettä, kun Korso 96 MTB maraton kisattiin aurinkoisissa ja kuivissa olosuhteissa. Yhteensä tapahtumaan otti osaa karvan alta 500 kuskia, mikä on Korso 96 MTB maratonin uusi osanottajaennätys. Toistasataa ensikertalaista ja 50 lastensarjalaista suorittivat maratonin onnistuneesti. Kuninkuusmatkalle eli 96 kilometrille (3 kierrosta) uskaltautui 41 kilpailijaa ja normaalimatkalle (2 kerrosta, eli 64 km) ilmoittautui lähes kolmesataa kuskia. Myös itse osallistuin tälle 64 km matkalle, nyt menopelinä oli alla Kona Wo-fatbike. Pakkohan se on kokeilla, miten läskipyörällä suoriutuu tällaisessa vähän haastavammassa, mutta kuitenkin nopeassa maastokisassa. Tällä kertaa fatbikeille oli jopa oma sarjansa. Vierumäen ja Mätäkivenmäen leppoisa mäntykankainen maasto ja ratamestarin onnistunut reittisuunnittelu tekivät reitistä mieluisan ja vaihtelua ei todellakaan puuttunut. Reitin merkkaus oli erinomaista ja huolto toimi mallikkaasti.

Kilpailunjohtaja Pasi Juntunen oli erittäin tyytyväinen kilpailun järjestelyiden onnistumiseen. Hän antaa kiitoksensa kaikille kilpailun järjestelyihin osallistuneille vapaaehtoisille. Lisäksi suuren kiitoksen ansaitsee Metsähallitus, jonka kanssa Korson Kaiku on solminut viisivuotisen sopimuksen Korso 96 MTB:n järjestämisestä Mätäkivenmäen alueella. Sopimuksen piiriin kuuluu muun muassa tapahtuman kehittäminen ympäristöystävällisempään suuntaan. Tänä vuonna merkittävin askel oli antaa virallinen suositus geelipullon käytöstä kilpailun aikana. Suosituksella saatiin merkittävästi vähennettyä roskaamista reitin varrella. Geelipullojen suosio jopa yllätti tapahtumajärjestäjät, kun kaikki geelipullot oli myyty loppuun jo reilusti ennen ensimmäistä kilpailustarttia.

Blogistin kellertävä paita paistaa taustalla, sieltä se läski tulee :) Kuvan lähde: Ari Alanko.

Se siitä esipuheesta ja nyt itse asiaan. Ajopäiväksi luvattiin sadetta, mikä olisikin tehnyt reitistä haastavan. Juurakot, kosteikot ja kalliot muuttuvat märkinä todella liukkaiksi. Lähdin aamupäivästä polkemaan kohti Vantaan Korsoa ja varauduinkin sateen tuloon ottamalla ohuen takin mukaan. Kaikeksi onneksi tummat pilvet kuitenkin kiersivät pääkaupunkiseudun ja vain muutama sadepisara ripsahteli taivaalta. Kisan ajaksi oli siis luvassa hyvää säätä, eikä viimevuotisen tapaista näännyttävää helleaaltoakaan tullut, vaikka sitäkin vähän ehkä povattiin. Veli oli jo lähtenyt aikaisemmin kisapaikalle jälki-ilmoittautumaan, koska oli unohtanut ilmoittautua ajoissa koko kisaan. Kisapaikalta piti vielä hakea pyörään nippusiteillä kiinnitettävä kilpailunumero ja ruokakuponki, jotka veljeni oli jo noutanut. Järjestäjän kanssa olin sopinut, että jos mainostan tätä Korso 96 MTB-tapahtumaa blogissani, niin pääsen osallistumaan tapahtumaan ilmaiseksi. Kuinka ollakaan, nimeäni ei ollutkaan listalla. Onneksi veljeni oli aikaisin jälki-ilmoittautumisessa ja puhumalla pääsin kuitenkin niin sanotusti jälki-ilmoitautumaan fatbike sarjaan. Tuloksista kuitenkin näkee, että nimeäni ei oikeasta sarjasta edelleenkään löydy. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että olen tuosta pettynyt. Näin se yhteistyö tahon kanssa toimi :( Miten olisikaan käynyt, jos veljeni ei olisi tullut jälki-ilmoittautumiseen ajoissa ja itse olisin tullut kisapaikalle vasta 20 minuuttia ennen lähtöä. Tuskin siinä olisi asioita kerennyt välttämättä sumplia. Kummastusta herättää myös se, miksei Virike-seteleitä voi käyttää maksuvälineinä, ne kun olisivat liikuntapalvelun tarjoajalle halvempi vaihtoehto kuin Smartumin vastaava.

Toisella kierroksella ja vieläkin hymyilyttää. Kuvan lähde Ari Alanko.
Kilpailukeskus sijaitsi nyt Vierumäen koululla, jonka läheisyydessä myös lähtö oli. Suuren osallistujamäärän takia lähtöpaikka oli aika ruuhkainen, mutta onneksi loppupäässä oli vielä tilaa. Jos katsoo viime vuoden ajoaikoja, niin turha sitä on ryhmän kärkeen edes mennä ajelemaan ja toisten ajoa hidastamaan. Lähdetään suosiolla loppupäästä. Viime vuoteen nähden nyt alla oli siis paksurenkainen läskipyörä. Renkaissa oli painetta noin 0,5 baria ja käytössä oli myös lukkopolkimet. Viime vuonna en niitä maastossa uskaltanut käyttää, mutta nyt ajattelin vihdoinkin kokeilla. Maantiepyöräilyssä niistä on ainakin huomattavasti hyötyä, joten miksei maastossakin. Tavoitteena oli tietysti päästä hyvin mielin, kaatumatta ja turvallisesti maaliin, samalla ehkä parantaen vähän viimevuotista aikaa. Ja pitihän veljelle näyttää, kumpi on parempi kuski :)

Lähtöä odotellessa jäi jotenkin mieleen se, että kuuluttaja hölötteli kaikenlaista turhanpäiväistä ja tarpeetonta, vaikka olisi hyvin voinut kertoa jotain järkevääkin kisaan liittyen. Ehkä hän näin jossain vaiheessa alussa tekikin, mutta ainakin se 10-15 minuuttia ennen lähtöä oli informaatioarvoltaan lähellä nollaa. Olisi voinut esimerkiksi kertoa juomapisteiden sijainnista, poluilla olevien isompien kivien keltaisella merkkauksesta, mitä vierekkäin olevat kaksi nuolta reittimerkeissä tarkoittavat, painottaa roskaamattomuuden tärkeyttä yms. No kukin taaplaa tyylillään ja mikä minä olen näissä "viisaampia ja kokeneempia" neuvomaan, jäipähän vain mieleen.

Lähdön jälkeen ajettiin hetki auton perässä, kunnes käännyttiin hiekkatielle, josta alkoi vapaa vauhti. Kuten viime vuonnakin, myös nyt syntyi ruuhkaa heti ensimmäisessä kapeammassa ja mukamas maastoisemmassa kohdassa. Jopa kävelyvauhti oli liikaa ja hetkeksi oli pakko pysähtyä, jotta kaikki reilut 300 kuskia mahtuisi pullonkaulasta sopuisasti läpi. Toivomus olisi, että viimeistään ensi vuonna tämä jotenkin huomioitaisiin vaikkapa reittisuunnittelussa. Ajamaanhan tänne on tultu, eikä kävelemään ja pyörää taluttamaan. Kuten jo alussa mainitsin, reitin merkkaus oli ensiluokkaista ja maasto monipuolista ja vaihtelevaa. Parempaa maastoreittiä ei oikeastaan voisi ollakaan. Juuri kun olet kyllästymässä johonkin paikkaan, niin eteen tulee aivan toisenlaista maastoa tai haastavampia esteitä. Jos kyllästyt juurakkoisessa maastossa ajamiseen, niin eipä aikaakaan, kun siirrytään hetkeksi kevyen liikenteen väylälle ja sieltä sorapintaiselle pätkällä ajamaan. Kun hiekkapätkä tuntuu jo liian helpolta, niin sitten lähdetäänkin hiki hatussa ja puuskuttaen melkein laskettelurinteen kokoista ja vähintään yhtä jyrkkää mäkeä kipuamaan. Kuten gps-jäljestä näkee, niin reitti pyörii aika pienen säteen sisällä, ollen silti pitkä ja vaihteleva. Juuri tämän takia reitin hyvä merkkaus on kaikki kaikessa. Kuvat eivät oikeasti pääse oikeuksiinsa tämän reitin kanssa, vaan alla oleva video kertoo paljon enemmän.

Tarkempaa tietoa reitistä saa Garmin Connect-palvelusta.

Nyt reitti oli ihan virallisestikin 64 km, kun viime vuonna se oli noin 4 km vajaa. Ehkä tästä syystä en saanut parannettua omaa viime vuotista aikaani. Pitäisikö tästä sitten syyttää pyörää vai ajajaa? Tällä kertaa reitti sujui mielestäni kuitenkin paljon paremmin ja jotenkin rennommin, vaikka se ei ajassa kuitenkaan näkynytkään. Nyt aikani oli virallisilta tulossivuilta lukien 4 tuntia ja 3 minuuttia. Jos lähdön jälkeinen seisoskelu jäisi vähemmälle ja juomapisteillä ei tulisi vietettyä niin pitkiä aikoja, neljän tunnin loppuaika alittuisi selvästi. Banaanit, suolakurkut yms. ovat kuitenkin sen verran maukkaita ja rakkokin pitää kerran käydä tyhjentämässä, joten tuo taukopaikkojen ohittaminen ei ole oikeastaan minulle edes järkevä vaihtoehto. En edes ymmärrä, miten kukaan pystyy ajamaan reitin ilman juoma- ja energiatankkausta taukopaikoilla. Voiko muka pelkkä juomarepussa oleva energiajuoma riittää koko matkalle? Paljon tuli ainakin vastaan sellaisia ajajia juomareppujen kanssa, jotka ohitin vähintään kaksi kertaa, koska he pääsivät aina taukopaikoilla ohitseni.

Ryhmässä ajaminen ei ollut fatbikellä mitenkään erikoisen vaikeaa, joskaan ei myöskään mitään nautintoa. Pyörän jarrut ovat mitä ovat ja jokainen vähän äkäisempikin jarrutus aiheuttaa kunnon vinkunaa. Voin hyvin kuvitella, miten tuo voi jotain kanssakisailijaa ärsyttää, kun se ärsytti jo itseänikin välillä. Toisekseen pyörän massa ja vaihteiden välitykset ovat sellaisia, että jonossa ajaessa ei oikein pääse omaan pyörän tarvitsemaan rytmiin. Aina mennään joko liian hiljaa tai liian kovaa. Vaikeammassa maastossa pyörä rullaisi ehkä muita nopeammin, mutta joudun hidastamaan, jolloin juurakon ylitys vaan vaikeutuu. Kun muut taas kiihdyttävät, jään jälkeen. Vähän sellaista aaltoilua. Asvalttipätkillä puolestaan vaihteet alkavat loppua kesken ja on pakko päästä muiden peesiin, jos haluaa ajaa lujaa. Mutta heti kun pääsee ajamaan yksin ja omaa vauhtiaan, niin ajaminen muuttui nautinnoksi. Sujuvaan etenemiseen tarvittiin jonkinlainen kynnysnopeus, jonka nopeammalla puolella läskipyörän renkaat söivät kivet ja juurakot ja meno tasoittui. Silti olisin ehkä toivonut vielä jonkinlaista jousitusta pyörääni, koska yhdessä haastavassa alamäessä radan loppupuolella tärinä ja hakkaus jotenkin revähdytti jotain selkäni lihasta. Sen jälkeen kaikki tärinä vähän vihlaisi selkää ja vaikeammat alamäet oli pakko laskea vähän varovaisemmin.

Tällä kertaa reittiä oli saatu myös maustettua erilaisin estein, josta ainakin reitin loppupuolen jonkinlainen "metallinen kukkula" jäi hyvin mieleen, ainakin rämisevän äänen perusteella, kun sen ylitti. Mitä muuta sitten jäi vielä mieleen Korso MTB:stä? Ainakin se, että jostain syystä sormet olivat puutuneet koko ekan kierroksen ajan, toisella kierroksella ei ollut enää ongelmia. Jännitinkö ja puristinko ohjaustankoa liikaa, vai mistä tuokin johtui? Tällä kertaa myöskään jalat eivät krampanneet. Periaatteessahan se on ihan hyvä juttu, mutta voi kertoa myös siitä, että en sitten ajanut tarpeeksi lujaa. Itse asiassa koko matka sujuikin omasta mielestäni viime vuotista helpommin, enkä todellakaan antanut itsestäni kaikkea. Vain täyttömäelle noustessa puuskutin, muuten mentiin aika leppoisasti. Ehkäpä sykemittari ensi kerralle olisi hyvä idea ja ajaisi ja sovittaisi vauhdin sitten sykkeen mukaan.

Vaikka en kaikkea mielestäni itsestäni antanutkaan, niin silti aivan reitin lopussa alkoi jo luultavasti energiat olla vähissä, koska kesäkuumalla alkoi jo vähän jonkinlainen vilu tulla. Muutama kilsa ennen maalia olikin pakko pysähtyä minuutiksi ja tankata yksi energiageeli sekä juoda vähän reippaammin vettä. Onneksi se auttoi ja pääsin lopulta suhteellisen virkeänä maaliin veljen tullessa muutama minuutti perässäni. Paikat siis vaihtuivat viimevuodesta. Reitti ja järjestelyt olivat siis nytkin mahtavat ja ensi kerralla todennäköisesti uudestaan. Kalusto on vielä harkinnassa ja täysjousto houkuttelisi aivan kuten jo viime vuonnakin. Lukkopolkimilla ainakin mennään, ei niistä ainakaan haittaa ollut. Se pirun takapuoli ja selkä ei vain kuitenkaan millään tykkää tällaisesta ajosta :( Voisi olla ainakin satulan vaihto paikallaan. Jos joku nyt tuloksia kaipailee, niin ne näkyvät siis täällä. Erityismaininnan ansaitsee vielä herkullinen lihakeitto maalissa. Miten voikaan jokin keitto olla niin hyvää.




Korso MTB 64 km 2014 from Mikko Vestola on Vimeo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...