16. huhtikuuta 2014

Omat vai yhteiset rahat - Kulujen jakaminen parisuhteessa

Erisuuruiset tulot hiertävät parisuhteessa ja raha on yleensä yksi suurimmista riidan aiheista. Näin olen siis ymmärtänyt, vaikka en itse parisuhteessa eläkään. Tässä taannoin olin työkavereiden kanssa yhteisellä sushi-illalla aikaa viettämässä. Pöytä notkui herkuista ja hauskaa oli, kiitoksia emännälle :) Jossain vaiheessa iltaa puhe kääntyi myös raha-asioihin parisuhteessa. "Miten se onkin niin epäreilua, kun vaikkapa poikaystävä ansaitsee enemmän, eikä silti osallistu tasapuolisesti kulujen jakoon", joku sanoi.

Pariskuntien rahariidat johtuvat usein siitä, että arjen rahankäytöstä ei alun perinkään suhteen alkaessa puhuttu ja sovittu selkeästi. Asian näin pidempään jatkuessa ajaudutaankin helposti tilanteeseen, joka ei tunnu reilulta ja alkaa pikkuhiljaa hiertämään. Jos tulot ja elämäntilanteet ovat vieläpä kovin erilaiset ja muuttuvat, epäoikeudenmukaisuus ja riidat ovat tosiasia ja sopimista tarvitaan. Siteeraan Savon Sanomia:

"Epäoikeudenmukaisuuden ja hyväksikäytetyksi tulemisen tunne jää hiertämään parisuhdetta, jos sitä ei ota puheeksi. Kysymys on myös luottamuksesta toiseen ja siihen, että kumppani ei yritä pettää tai hyötyä toisesta rahallisesti."


Mitään yhteistä mallia rahankäyttöön, joka sopisi kaikille, ei tietenkään ole. Toiset avaavat yhteisen tilin, kun taas toiset hoitavat yhteiset menot jotenkin muuten. Sushi-illan jälkeen jäinkin pohtimaan, miten itse hoitaisin raha-asiat ja kulujen jakamisen, jos eläisin parisuhteessa? Mikä on oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen menettelytapa parisuhteessa menojen jakamisessa? Kun pelisäännöt ovat selvät, rahasta ei tarvitse myöhemmin riidellä.

Ensimmäinen kysymys olisi yhteinen tili vai kokonaan omat rahat? Itse kallistuisin tässä välimuotoon, jossa kummallakin on omat rahat, mutta jossa yhteiset kulut (ruoka, sähkö, vesi, vuokra yms.) maksetaan yhteiseltä tililtä. Koska harrastan sijoittamista ja olen tarkka rahojen kanssa, niin on vaikea edes kuvitella tilannetta, jossa jakaisin kaiken varallisuuteni ihmisen kanssa, joka voisi olla täydellinen vastakohta itselleni. Ehkä en edes ajautuisi parisuhteeseen tällaisen ihmisen kanssa, mutta koska rakkaus on tunnetusti sokea, niin tämä ratkaisu kuulostaa järkeenkäyvältä.

Mitä sitten, jos pariskunnalla on erisuuruiset tulot? Suurempituloisella puolisolla on mielestäni oikeus käyttää ansaitsemaansa rahaa omiin tarkoituksiinsa ja harrastuksiinsa, oli se sitten taksilla ajelu pitkin kirkonkyliä tai pyöräily kalliilla hiilikuitupyörillä. Palkkatulohan ei ole edes avioliittolain mukaan yhteistä omaisuutta, joten miksi se olisi sitä seurustellessa? Usein suurempituloinen kuitenkin osallistuu perheen yhteisiin menoihin suuremmalla prosenttiosuudella, mikä mielestäni tuntuukin ihan oikeudenmukaiselta. Pitäähän menojen olla jossain suhteessa tuloihin. Tällöin vaarana on kuitenkin se, että köyhempi kumppani heittäytyy vapaamatkustajaksi, koska tietää sinulla olevan siihen varaa. Vapaamatkustaja haluaa ylläpitää elintasoa, johon hänellä ei oikeasti olisi varaa ja jonka rikkaampi puoliso joutuu kustantamaan.

Ei siis tunnu ihan reilulta, että isompituloisempi puoliso maksaisi suurimman osan kuluista. Reilua tosin ei olisi kulujen jakaminen puoliksikaan, jos palkkatuloissa on suuria eroja. Kompromissi olisikin siis maksaa yhteiset kulut yhteiseltä tililtä, jonne molemmat maksavat rahaa palkkojensa suhteessa. Otetaanpa esimerkiksi Milla ja Tomi. Milla on pienipalkkaisessa työssä ja tienaa 1600 euroa kuukaudessa. Tomi puolestaan ansaitsee nettona 2500 euroa kuukaudessa. Pari asuu yhteisessä vuokrakaksiossa ja kirjanpidon mukaan heillä menee yhteisiin kuluihin noin 1150 euroa kuukaudessa. Tomin palkka 2500 euroa on noin 61 % parin yhteenlasketuista palkoista, joten Tomi maksaa myös parin yhteisistä 1150 euron kuluista 61 %, eli noin 701 euroa ja Milla loput.

Asian voi tässä nähdä myös siten, että vaikka maksetut summat palkoista ovatkin erisuuruiset, niin yhteisen parisuhteen eteen tehty työmäärä rahan tienaamisessa ja yhteisten kulujen kattamisessa on kummallakin yhtä suuri. Jos kumpikin siis työskentelee kokoaikaisesti, niin molemmat käyttävät noin 40 tuntia viikossa aikaansa ansiotyössä. Millan kuukausipalkka oli siis 1600 euroa/kk ja tuntipalkaksi tästä saadaan noin 13,33 euroa/h (1600euroa/120tuntia), Tomin kuukausipalkka 2500 on tuntipalkkana puolestaan 20,83 euroa/h. Kun yhteiset kulut 1150 euroa/kk jaettiin yllä olevan esimerkin mukaan palkkojen suhteessa, niin huomataan, että  Tomin osuus 701 euroa vaatii ansiotyötä noin 33,7 h/kk ja Millalle jäävä osuus 449 euroa vaatii myös saman 33,7 h/kk ansiotyötä.

Molemmat luovuttavat siis omasta ajastaan tasa-arvoisesti yhtä suuren osuuden ansiotyön tekemiseen kattaakseen yhteiset kulut. Kulutetun ajan vertaaminen olisikin mielestäni kaikista reiluinta. Aikaa ei voi korvata ja sitä on molemmilla yhtä paljon. Toinen nyt vain sattuu ansaitsemaan tunnista enemmän kuin toinen. Itse työn tekeminen on siis jaettu reilusti tasan, vaikka se lompakkoon kertyvässä palkassa arvotettaisiinkin eri tavalla. Millan ja Tomin esimerkissä, kuten muidenkin parisuhteessa elävien kanssa, maksu pitäisikin periaatteessa suhteuttaa siis tehtyyn työaikaan. Molempien ollessa kokoaikatyössä, työaika on yleensä aika sama ja siksi sitä ei tarvitse yleensä ottaa huomioon. Jos Tomi tekisi kuitenkin vain puolikasta työpäivää Millaan nähden ja siltikin palkkatulo olisi edellä mainittu, niin tämä pitäisi reiluuden nimissä jo huomioida. Tällöin Tomin tuntipalkka nousisi jo 41,67 euroon/h ja kulujen maksusuhteet olisivat: Tomi 871,21 euroa/kk ja Milla 278,79 euroa/kk. Tällöin molemmat tekisivät yhteisten kulujen eteen 20,9 tuntia/kk töitä.

Mielestäni yllä oleva esimerkki vaikuttaa oikeudenmukaiselta, joskin menee jo hieman liian analyyttiseksi. Soppaa saisi kuitenkin vieläkin hämmennettyä, jos työaikaan laskettaisiin työmatkaan kulunut aika jne :) Tai mitä sitten, jos toisella puolisoista olisi vielä pääomatuloja, pitäisikö ne huomioida? Mielestäni ei, koska kyseessä on niin sanotusti omaisuuden kerryttämä tuotto. Joskus pääomatuloja tulee paljon, joskus ei yhtään ja voihan niistä tulla tappiotakin. Miten silloin meneteltäisiin? Tuotto-osuudet voi vaihtaa myös kasvu-osuuksiksi, jolloin osinkoja ei kerry. Toisaalta sijoitukset voi myös paketoida niin sanotun verokuoren, eli sijoitusvakuutuksen alle tai siirtää ulkomaille. Toisin sanoen pääomatulojen huomioon ottaminen olisi erittäin hankalaa. Niiden kerryttämiseen käytettyä aikaa on myös vaikea mitata. Eri asia sitten on, jos puolison kaikki tulot ovat pelkkiä pääomatuloja omasta yrityksestä tai vaikkapa asuntosijoittamisesta.

Näin siis itse ajattelisin yhteisistä rahoista ja kulujen jakamisesta parisuhteessa. Joltain se saattaa kuulostaa vähän kylmältä, mutta parisuhteessahan ollaan yhdessä toisen kanssa, eikä TOISEN RAHOJEN kanssa. Kun kummallakin on omat rahat, mutta yhteiset kulut palkkojen (ja ehkä käytetyn työajan) suhteessa, niin toisen menoja ei tarvitse kytätä. Jos kummankin harrastuksissa ja kiinnostuksen kohteissa on suuria eroja, niin kumpikin voi käyttää omia rahojaan näihin ilman huonoa omaatuntoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Tällöin myös sijoitukset voi tehdä omien kiinnostusten ja riskinottokykyjen mukaan. Avoimuus ja keskustelu rahankäytöstä siis auttaa pitkälle. Kun sen on jo heti alussa tehnyt ja sopinut kulujen jakamisesta, ei tarvitse riidellä.



6 kommenttia:

  1. Me vaimoni kanssa pyrimme maksamaan elinkustannuksia suurin piirtein saman verran, mutta mitään tarkkaa laskelmaa ei olla pidetty ja yhteinen tili on ainoastaan lainanhoidon osalta. Lainanlyhennykset menee omistusosuuksien suhteessa (emme omista asuntoa yhtä suurin osuuksin), mutta vastikkeet maksetaan puoliksi. Jälkimmäinen on nimittäin elinkustannus ja lyhennys ei.

    Vaimoni maksaa veden, koska hän pitää pitkistä kuumista suihkuista. Minä puolestani maksan sähkön, koska pidän aina tietokonetta ja TV:tä päällä, minkä lisäksi käytän usein sähkölämmitteisessä saunaamme. Sähköön menee euroissa enemmän kuukausittain, mutta ei se niin tarkkaa ole. Tärkeämpää on yrittää vaikuttaa meidän tuhlaileviin tapoihin.

    VastaaPoista
  2. Tuo onkin oikeastaan aika hyvä ja motivoiva tapa yrittää säästää kustannuksissa ja muuttaa tuhlailevia tapoja, kunhan kustannukset menevät suurin piirtein tasan ja koetaan oikeudenmukaisiksi. Melkein pitäisi laittaa tapanne esimerkiksi suoraan artikkeliin. Erittäin hyvä pointti kulujen jakamisesta ja säästämisen yhdistämisestä. Eipä tullut tämä näkökulma itselleni edes mieleen asiaa pohtiessani.

    VastaaPoista
  3. Me teemme kuten olet kuvannut tässä postauksessasi. Tienaamme lähes saman verran, 300€ ero nettotuloissa. Yhteinen tili kaikille talousasioille jonne molemmat laittavat yhtä paljon rahaa. Ainut missä maksan enemmän on ruokalasku koska syön enemmän.Loput rahat saa joko tuhlata (tyttöystävä) tai sijoittaa osakkeisiin (minä) =D

    VastaaPoista
  4. Meillä yhteiset kulut maksetaan nettotulojen suhteessa, mies tienaa 50% enemmän. Jäävän osan saa kumpikin käyttää mihin lystää. Vaikka teen lyhennettyä työviikkoa, tätä ei huomioida kulujen jakamisessa, vaan kotityön; pikkulapsiperheessä kun yksi ylimääräinen "vapaapäivä" kuluu lapsen leikittämisen lisäksi pyykkäämiseen ja siivoamiseen. Tämä on ollut hyvä järjestely molemmille, viikonloppu on sitten kummallakin vapaata eikä miehenkään tarvitse aloittaa lauantaita imuroimalla :) (jos kummallakin olisi täysi työviikko, vaatisin heti töiden jakamista tasan).

    VastaaPoista
  5. Kannatat näköjään samaa menojenjakomallia kuin minä eli menojen jakamiseen samassa suhteessa kuin kummankin tulot. Hyvä oivallus tuo tulojen hankkimiseen kuluvan työajan vertailu!
    Vielä voisi soppaan lisätä näkökulman kotitöihin kuluvista työtunneista, johon Anonyymi tuossa edelläni viittaa. Oma oletukseni on, että kotityöt jaetaan pariskunnan kesken puoliksi. Tilanne on toinen, jos toinen on uraohjus ja toinen koti-isä/äiti tai vaikkapa osa-aikainen toisen uran mahdollistaja. Tämä voi olla tilanne esim. ulkomaille lähetetyn työntekijän perheillä. Mielestäni silloin olisi reilua, että selvästi enemmän kotitöitä tekevä maksaisi vielä pienemmän osuuden yhteisistä menoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olet aivan oikeassa. Kotitöihin kuluvat työtunnit pitää myös huomioida, jos niitä ei jaeta tasapuolisesti. Toinen asia, jota moni ei tule ajatelleeksi, olisi sitten eläkkeen karttumisen huomioiminen. Koti-isä/äiti ei kerrytä itselleen eläkettä ja vuosia jatkuessaan tämä alkaa olla jo merkittävää. Periaatteessa toinen puoliso voisikin kartuttaa toisen vapaaehtoista eläkekassaa.

      Yksinkertaisesta asiasta kulujen jakamisessa alkaakin pian tulla tosi hankalaa, jos kaikki asiat pitäisi osata huomioida ja vieläpä laskea oikein tai vähintään edes sinnepäin :) Huh.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...