19. heinäkuuta 2018

Fiksuruoka.fi - Kiertotaloudella ruokahävikin vähentämiseen

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko. Vaikka ruokaa väitetään kalliiksi, niin silti sitä heitetään paljon hukkaan. Kun jossain päin maailmaa on pula ruuasta, niin meillä on silti pokkaa heittää vaikkapa "parasta ennen" -merkinnän ylittänyt juusto tai makkarapaketti roskiin. Onneksi suurin osa kaupoista tajuaa myydä näitä vanhaa päiväystä lähestyviä tuotteita alennuksella, tai lahjoittaa ruoka-apuna hyväntekeväisyyteen. Tästäkin huolimatta ruokahävikkiä syntyy paljon. Jos arvostat ruokaa, älä siis haaskaa sitä ja heitä rahaa roskiin. Kirjoitin jokin aika sitten ResQ-palvelusta, jonka avulla ravintolatasoista ruokaa voi syödä halvemmalla ja samalla vähentää ruokahävikkiä ja sen kuormitusta ympäristölle. Nyt kiertotalouden mahdollisuuksiin on liittynyt Fiksuruoka.fi -verkkokauppa, jonka avulla pystyt ostamaan pitkään säilyviä kuivatuotteita 20-90 % alennuksella.

Palvelun logiikka - Mitä on myynnissä


Fiksuruoka on perustettu kesäkuussa 2016 ja verkkokauppa avattiin elokuussa 2016. Palvelun valikoima koostuu elintarvikeketjun poisto- ja jäännöseristä, jotka syystä tai toisesta eivät ole löytäneet tietään kaupan hyllyille ja ovat sen takia vaarassa tulla hävitetyksi. Syynä tähän voi olla tuotteen poistuminen valikoimasta, myyntipakkausten uudistaminen, brändimuutos, liian suuret varastot, huonosti arvioitu menekki tai jotain vastaavaa. Fiksuruoka tarjoaakin ratkaisun ongelmaan, jolla elintarvikeketjun valmistajan tai tukkurin ei tarvitse heittää isoa erää tuotteita pois hävitettäväksi ja toisaalta kuluttaja saa hävikistä ruokaa halpaan hintaan. Fiksuruoka voi ostaa suurenkin erän tuotetta myyntiin ja myydä sen halvalla kuluttajille netin kautta ympäri Suomen. Palvelun logiikka on siis sama, kuin ruotsalaisen kilpailijansa Matsmartin.

Mukana on jo yli 40 tavarantoimittajaa ja myynnissä puhutaan tuhansista tilauksista kuukaudessa. Ruokahävikkiä vähennetään yli 10 000 kg kuukaudessa. Uudenlaista kiertotaloutta siis parhaimmillaan, jossa vajaakäytössä olevat resurssit pyritään hyödyntämään tehokkaammin, jolloin se on kuluttajalle halvempaa ja säästää luontoa. Palvelun idea kuulostaakin erittäin järkevältä, mutta toimiiko se myös käytännössä? Vertailun ja mielenkiinnon vuoksi muuten Asiakastieto kertoo, että Fiksu Ruoka Oy:n liikevaihto vuonna 2017 oli 163 000 euroa ja liiketoiminnan tulos -30 000 euroa.

Nettikaupan kautta saa tilattua pääasiassa elintarvikkeita ja jonkin verran käyttötavaroita. Kaikki tuotteet ovat kuivatuotteita, joten mitään kylmäketjua vaativaa tuotetta palvelun kautta ei siis saa. Jokainen tuote myydään vähintään 20-90 % alennuksella ja tuotteet saa tilattua noutopisteelle toimitettuna, tai kotiinkuljetuksella. Toimitus noutopisteeseen maksaa 3,9 €/20 kg, 7,90 €, 20-40 kg ja yli 59 euron tilauksiin saa ilmaisen toimituksen. Toimituskulujen takia ihan pientä määrää tuotteita ei siis kannata tilata, vaikka vähän alennuksella saisikin. Palvelu sopii kuitenkin sellaiselle, joka tilaa säilyvää tavaraa vähän enemmän kerralla vaikkapa muutaman kerran vuodessa. Tai henkilöille, jotka pystyvät tekemään esimerkiksi yhteisostoksen tai muuten vain asuvat kaukana kaupasta. Tällaisille henkilöille suosittelisin myös tutustumaan Feelian ruokakauppaan, josta saa aivan uudella prosessilla tuotettua ja erittäin pitkään säilyvää kotimaista valmisruokaa kotiovelle toimitettuna.
  

Mystery Shopping - Oma testiostokseni



Pääsin blogiyhteistyön kautta tutustumaan palvelun toimintaan lahjakortin muodossa. Tein tilauksen illalla 19.2.2018, josta sähköposti-ilmoitus ja seurantakoodi saapui mallikkaasti. Tehty tilaus lähti matkaan seuraavana päivänä Turun varastolta ja 22.2. iltana se oli jo noudettavissa lähimmästä noutopisteestä. Saapumisesta sain tekstiviesti-ilmoituksen. Noutopisteeksi valitsin itse lähimmän R-kioskin noin kahden kilometrin päästä. Kiitettävän nopea toimitus siis ja tuotteiden pakkaus oli tehty mallikkaasti. Ennen tilausta kyselin vähän veljeltäni, olisiko hänellä tarvetta jollekin tuotteelle. Veljeni vastasi, että ei kyllä keksi mitään, mitä tuolta tarvitsi, kun samat tuotteet saa lähimmästä Citymarketista. Hänestä verkkokaupan valikoima vaikutti jotenkin suppealta. Ensivaikutelma on varmasti juurikin tämä. Palvelu on vain niin hyvä, kuin sieltä löytyvät tuotteet ja saatava alennus. Suurellakaan alennusprosentilla ei tee mitään, jos kiinnostavia tuotteita ei löydy. Vaikka valikoima ei vielä päätä huimaa, niin kyllä verkkokaupasta silti saa ihan hyvää ja suhteellisen halpaa tavaraa. Otetaan vertailuun osa omasta ostoslistastani:

  • Sana-sol D-vitamiini 50µg mustaherukka 100tabl;              Fiksu hinta: 5,90;  muualla 8,25
  • Sana-sol monivitamiinivalmiste 200tabl;                            Fiksu hinta: 5,90;  muualla 9,95
  • 8kpl Elovena 350g suklaa-vadelma mysli;                          Fiksu hinta: 14,90;  muualla 21,52
  • Elovena minipala kaurakeksi yrtti-valkosipuli 200g;          Fiksu hinta: 0,99;  muualla 2,49
  • 24KPL CLIF Shot energiageeli Chocolate 34g;                   Fiksu hinta: 29,90;  muualla 35,76
  • Turun Sinappia 490g Väkevä muovipullo;                           Fiksu hinta: 1,29;  muualla 2,90
  • Sun-Maid, Kalifornia rusinoita 250g;                                   Fiksu hinta: 1,49;  muualla 1,95
  • Pringles Tortilla Nacho Cheese 180g;                                   Fiksu hinta: 0,99;  muualla 2,29

Yhteissumma noille tuotteille oli Fiksuruaka.fi -verkkokaupan kautta 61,36 euroa, kun vastaavat tuotteet saisi muualta noin hintaan 85,11 euroa. Alennus noin 28 %. En pyrkinyt maksimoimaan ostoksessani alennusprosenttia, vaan ostin mielestäni halpoja tuotteita, joita oikeasti tarvitsen. Onko alennus kuranttia, ottaen huomioon lähestyvän päiväyksen? Laki ei määrittele miten pitkään tuotteita saa myydä parasta ennen -päiväyksen jälkeen. Fiksu Ruoassa käytetään kuitenkin harkintaa päiväysten suhteen. Myytävät tuotteet ovat joko ylittäneet parasta ennen päiväyksen äskettäin, tai yleensä melko lähellä sitä. Paljon on kuitenkin myös tuotteita, joissa päiväystä on vielä paljon jäljelle. Esimerkiksi omasta ostoslistastani vitamiinivalmisteilla, rusinoilla ja energiageeleillä oli vielä reilu vuosi parasta ennen päivämäärään. Tämä päivämäärä on myös hyvin esillä nettikaupan tuotesivulla, joten omaa järkeään voi myös itse käyttää puntaroidessa säilyvyyttä alennusprosentin suuruuteen. 


Fiksuruoka.fi -palvelusta tilattua tavaraa. Hinta noin 70 euroa ja paino noin 8 kg. 


Palvelulle risuja ja ruusuja - Mitä pitää parantaa


Verkkokaupan vertailuhinta perustuu toimittajan suositushintaan, tai se pyritään etsimään halvimmasta tarjolla olevasta. Yleispätevää vertailuhintaa ei kuitenkaan läheskään aina saa. Tämä on mielestäni aika paha puute, koska nyt näytettävään alennusprosenttiin ei voi luottaa. Tämän palvelun elämisen ja kasvamisen pohjalla on alennushinta, jos kuluttaja ei voi sitä helposti tarkistaa tai siihen luottaa, niin hän jättää tuotteen todennäköisesti ostamatta. Palvelussa ärsytti myös se, että mitään alennushinnan jälkeistä kilohintaa tai muuta ei näytetä. Joku vertailukilohinta on joskus, mutta se on laskettu aivan päin persettä (ei herätä luottamusta, syynä verkkokauppa-alustan puute). Jos tiedät vaikkapa rusinoiden kilohinnan lähikaupassa, niin et osaa kuitenkaan sanoa, onko jokin 350 gramman pakkaus 30 % alennuksella tätä halvempi vai ei. Helpon vertailun mahdollistama kilohinta pitäisi aina olla esillä. Pikkuisen oli turhauttavaa tehdä ostoksia, kun yhdellä välilehdellä oli auki Fiksuruoka, toisella Prisman tuotehintavertailu ja kolmannessa K-Ruuan vastaava. Sylissä vielä taskulaskin, jotta erikokoisten pakkausten ja hypoteettisten alennusten vertailu olisi mahdollista. Vaikka palvelussa ollaan vielä alussa, niin tällaiset perusasiat luulisi olevan jo mietitty ja hallussa.

"Tavoitteena on ottaa haltuun koko Suomen markkina. Toivottavasti jossain vaiheessa kaikki poistoerät kulkevat meidän kauttamme."

Ylhäällä Fiksuruoka.fi -palvelun tavoite. Suuret on suunnitelmat. Palvelu, jossa ekologisuus ja raha puhuvat samaa kieltä kuulostaa hyvältä. Mutta onko tälle kysyntää? Valikoima on vielä aika suppea ja vaihtelee melko paljon. Se on sinänsä ihan ymmärrettävää ja lähikaupan valikoimaan ei palvelun toimintalogiikan takia voida edes päästä. Koska vähäisiin ostoksiin lisätään postikulut, niin kovin pientä määrää ei kannata tilata kerralla, oli alennus lähes kuinka hyvä tahansa. Onneksi verkkokaupan sivuilta näkee, kuinka monta kappaletta tarjoustuotetta on varastossa, joten sen perusteella voi suunnitella vaikkapa omaa yhteistilausta kaverin kanssa.

Palvelusta jäi kuva potentiaalista, jota ei ole vielä jalostettu ihan loppuun asti. Vähän jäi jotenkin epämääräinen ja hämmentynyt olo. Testiostosta tehdessä nimittäin luulin säästäväni enemmän. Jos luvataan 20-90 % alennusta, niin oman ostokseni 28 % alennus on vähintäänkin laimea. Alennushan sekin on, mutta jos vaihdat kaupan Lidliin, niin saat varmaan tuotteet samaan hintaan, kuin nyt vertailussa käyttämäni Prisman tai K-Ruuan hinta. Silloin on vielä käyttöpäiviä Fiksuruokaa enemmän jäljellä ja samalla saa hoidettua muutkin ostokset. Jos alennus olisi vaikkapa oikeasti se 40 % kaikissa tuotteissa, niin todennäköisesti tilaisin täältä testiostokseni kaltaisia tuotteita muutaman kerran vuodessa. Toisekseen harmitusta aiheutti myös se, että saapuneesta paketista puuttui myös yksi reilun euron arvoinen tuote. Olin sen kyllä tilannut ja se luki lähetyslistassa, mutta saapuneessa paketissa se ei kuitenkaan ollut (reklamaatio tehty ja saatu hyvityksenä 3 euron arvoinen alennuskoodi, joten hyvästä asiakaspalvelusta plussaa). Katsellaan, miten Fiksuruoka lähtee tästä tulevaisuudessa kasvamaan ja toivotaan onnea sekä menestystä palvelulle.


Testiostoksen jälkeinen käyttö ja muu toiminta


Yhteistyöpostauksesta meni viestiä eteenpäin toiminnasta vastaavalle ja sain kiitosta jutusta ja rehellisestä palautteesta. Tämä palaute oli kuulemma aiheellista ja näitä asioita laitetaan jatkuvasti kuntoon. Esimerkiksi alennettujen vertailuhintojen puute/virhe johtuu yrityksen mukaan siitä, että käytetyssä verkkokauppa-alustassa ei ole tällaista ominaisuutta ja toistaiseksi yrityksellä ei vielä ole ollut resurssia rakentaa sitä itse. Eli vertailuhinta ei siis muutu, kun hintaa muutetaan.

Meniköhän oma tilaus jo vähän överiksi. Reilut 13 kg mysliä :)

Pienistä puutteista huolimatta Fiksuruoka on tullut osaksi jo omaa ruokahuoltoani. Testiostoksen jälkeenkin olen jo tilannut sieltä kaksi kertaa suuremman määrän tavaraa. Molemmat hyvällä menestyksellä ja ilman ongelmia. Viimeisin ostokseni käsitti pelkästään 38 kpl mysliä, jota on siis omat ja osittain myös veljen kaapit täynnä :) On muuten törkeän hyvää ja 13 kg riittää aika pitkäksi aikaa. Olen myös positiivisesti yllättynyt, että postikulujen ja ilmaisten toimitusten rajahinta on hivenen laskenut. Kannattaa testata palvelua, jos vähänkään kiinnostaa. Offerilla tarjoaa 20 euron arvoisen lahjakortin hintaan 10 euroa. Tuolla saa siis -50 % alennusta pienestä ostoksesta. En keksi mitään syytä, miksi ei hyödyntäisi 10 euron arvoista ilmaista rahaa.

Päivitys 19.7.2018. Sain eilen oudon viestin Adtraction Affiliate-palvelusta: "Joudumme valitettavasti poistamaan sinut Fikuruoan mainosohjelmasta mainostajan pyynnöstä". Kyselin syytä ja sain vastaukseksi (arvostan muuten Adtractionin rehellistä vastausta tässä): "Mainostaja koki postauksesi heitä kohtaan liian negatiivisena, eikä tämän takia valitettavasti halunnut enää jatkaa yhteistyötä kanssasi". Siis mitä, nyt en ymmärrä? Artikkelia ja testiostosta tehdessä sain kiitosta jutusta ja rehellisestä palautteesta. Jutusta kuluu puoli vuotta, sitten joku vetää tästä herneen nenään ja estää kumppanuusmarkkinoinnin? Rahaa affiliate-linkeillä en ole tehnyt kuin muutaman euron, joten vaikutus tuloihin on nolla. Kyse on kuitenkin periaatteesta. Eihän tätä markkinointia ja palvelun mainostusta näin voi hoitaa. Kenen mielestä tämä artikkeli oli negatiivinen? Kehitettävää palvelussa toki on ja sen mainitsinkin, mutta niin myös potentiaalia. Kaikki mitä kerroin, perustuu omaan kokemukseeni ja on rehellisesti kerrottu, muuta en voisi tehdäkään. Näin se palvelu nyt vain toimi. Jos Fiksuruoka on tästä kehittynyt ja toiminta parantunut (niin kuin voisi olettaa), niin oikeampi tapa olisi ollut ottaa yhteyttä minuun ja pyytää vaikka tekemään uusi testiostos. Nyt jäi toiminnasta hivenen hämmentynyt ja paska maku. Omalta osaltani ostaminen taitaa jäädä tähän... Kenen mielestä muuten tämä uusin päivitys blogiini antaa Fiksuruuasta sitten paremman ja positiivisemman kuvan?


Alkuperäinen artikkeli julkaistu 25.2.2018

16 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Olen tiennyt palvelusta jonkin aikaa, ja tänään juuri satuin käymään nettisivuillakin katsomassa tarjontaa. Periaatteessa vaikuttaa hyvältä palvelulta, mutta kirjoituksessa toit hyvin esiin myös niitä ongelmia ja parannettavia asioita.
    Itse en ole tilannut mitään erityisesti postikulujen takia, koska pitäisi tilata sen niin suuri määrä, että olisi kannattavaa, eikä ainakaan pikaisen selailun perusteella löytynyt niin kiinnostavia tuotteita, että olisin innostunut tilaamaan. Hyvä huomio myös siitä, että olisi mukava tietää myös kilohinnat alennusten jälkeen, mikä helpottaisi vertailua.

    Lisäksi aiheeseen liittymätön huomio / kysymys: Tullessani blogiisi koneeni laittaa pankkitoimintojen suojauksen automaattisesti päälle, enkä ole saanut sitä estettyä. Osaatko sanoa mistä tämä johtuu ja saisiko sitä jotenkin pois päältä?

    VastaaPoista
  2. Itse olen myös tuohon palveluun perehtynyt, mutta homma on jo pari kertaa kaatunut siihen, etten lopulta kuitenkaan raaski maksaa postikuluja :D Pitäisi tilata ihan älyttömästi kaikkea, että viitsisi maksaa posteja, sillä pieni tilaus on varmaan ihan plus miinus nolla säästöjen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se vähän on. Paljon pitäisi tilata, jotta ostoksessa säästäisi. Tätä helpottamaan lisäsin muuten alennuskoodin blogiini.

      Onneksi kuivatuotteet kyllä säilyvät, että voi kerätä vaikka vähän varastoon. Itselläni nuo ostetut rusinat, geelit ja myslit kestävät omalla kulutuksellani varmaan vähintään puolen vuoden päähän. Sen jälkeen sitten uusi tilaus...

      Poista
  3. Kiitokset vinkistä! Fiksuruoka ei ollut minulle tuttu entuudestaan ja kävin nyt kirjoituksesi luettuani sivuja vilkaisemassa. Saatanpa jossakin vaiheessa tilatakin. Muutamia tuotteita löysin, joita kannattaisi hankkia, mutta jotkut tuotteet taas ovat selkeästi halvempia muualla.
    Huomiosi sivuston hinnoittelusta tai siis sen puutteellisuudesta oli oikea. Itsekin taskulaskimen jouduin esiin kaivamaan, kun hintoja aloin tutkimaan. Pitänee laittaa palautetta suoraan fiksuruokaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että juttu koetaan hyödylliseksi. Kyllä tästä yhteistyöpostauksesta menee palautetta ja linkki suoraan toimitusjohtajalle. Näin on sovittu. Kannattaa siis kommentoida myös kommenttikenttään, jos epäkohtia tulee mieleen. Muutoksia varmasti tehdään ja toimintaa hiotaan. Sinänsä vähän huvittavaa tuo hinnoittelun puutteellisuus ja niiden tutkiminen, koska toimitusjohtaja on tuotantotalouden opiskelija Aalto yliopistossa. Luulisi siis laskemisen olevan hallussa...

      Poista
  4. Lisään vielä tuohon klo 11.56 kommenttiini. Ostoslistallasi oli mm. vitamiineja. Käytkö koskaan Saiturinpörssissä? Kun joskus sellaisen ohi pyöräilet, niin käy vilkaisemassa. Myymälöissä on paljon erilaisia poistoeriä, mitä milloinkin. Itse ostan sieltä satunnaisesti vitamiineja, omegaa, proteiinipatukoita, raakasuklaata, yms todella edullisesti. Sieltäkin löytyy tuotteita sekä pitkällä päiväyksellä että parasta ennen päivä lähestymässä. Ainoa miinus on, että joutuu menemään paikan päälle katsomaan mitä löytyy, vaikka osa tarjouksista on myös nettisivuilla nähtävillä. Itselleni Malmin Saituri sattuu sopivasti työmatkan varrelle, joten siksi helppo aina välillä siellä poiketa.

    (En tiedä, haluatko jonkin yksittäisen liikkeen nimeä mainittavaksi tänne, mutta poista viesti, jos se tuntuu tarpeelliselta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole koskaan Saiturinpörssissä käynyt. Piti ihan nettisivuja vilkaista ja entinen Tarjoustalohan tuosta tuli mieleen. Katselin samalla missä lähin liike olisi. Suhteellisen läheltä löytyisi, mutta ei kuitenkaan niin, että tuonne tarjousten perusteella välttämättä jaksaisin lähteä. Mieluummin kävelen Tokmanniin, kun on lähellä omaa ruokakauppaa. Kiitos kuitenkin vinkistä.

      Poista
  5. Kannattaa tutustua https://www.matsmart.fi/ ainakin omalla kurkkailulla täältä on löytynyt superhyperhyviä juttuja - joskus ei, joskus kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä olennainen jäi puuttumaan, niin on minusta paljon halvempi kuin muut lafkat :)

      Poista
    2. Tuosta olen vähän kuullutkin, mutta en vielä kunnolla tutustunut. Pikaisella vilkaisulla näytti melkein siltä, että Fiksuruoka olisi tästä kopio yksi yhteen. Ainakin siis ulkoasun perusteella. Matsmartissa tavaravalikoima ehkä vähän laajempi ja hinta/yksikkötiedot näyttivät olevan paremmalla tolalla. Pitää varmaan kysellä blogiyhteistyöstä, niin saadaan tämäkin vertailuun :)

      Poista
    3. Matsmart mainostaa huimia prosentteja mut kuka maksaa esim. Mars-patukasta 1 euron?? Siitä saa jo 50% alennusta helpostikin... :(

      Poista
  6. Mäki oon tutustunu vaan tuohon matsmartiin aiemmin. Se vaikuttaa vähän edullisemmalta. En ole kyllä tilannut mitään.

    VastaaPoista
  7. Kävin tietenkin katsomassa tuon sivuston ja täytyy sanoa, että silmään pisti heti se, että jos minulla olisi pieni lapsi, joka söisi purkkiruokaa niin ne tulisi todella edullisiksi tuolta. Ja niitähän menee ihan älyttömästi niin isot erät ois helppo ostaa. Muutoin ei tosiaan muutaman tuotteen takia järkeä mutta vinkkasin mun ystäville!

    VastaaPoista
  8. Aika nolo veto yritykseltä, luulisin kestävän rakentavaa kritiikkkiä. Uskoisin, että heitä harmittaa se, että hintoja verrataan oikeisiin, muiden tarjoamiin hintoihin eikä johonkin keinotekoiseen ovh-hintaan. Itse kokeilin kerran eikä muuta huomautettavaa kuin kapea tuotevalikoima (tai ainakin vähän omaan käyttöön tarpeellisia) sekä vähän oikeasti edullisia tuotteita. En varmaan saanut omaa alennusprosenttiani edes noin ylös kuin sinä. Lisäksi hiukan ärsyttää melko agressiivinen sähköpostimainonta. Kerran viikossa riittäisi aivan hyvin, mutta fiksuruoka lähestyy sähköpostitse monta kertaa viikossa. Tarpeetonta tai ainakin epätoivoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla näin. Vain Fiksuruuan väki tietää syyn. Itseänikin muuten hiukan ärsytti tuo sähköpostimainonta, joten lopetin sen. Samoin on tosin aika monen muunkin markkinoijan kanssa. Jos tuote tai palvelu jollain tasolla kiinnostaa ja liityt postituslistalle, niin sitten sitä mainosviestiä pukkaa kyllästymiseen asti. Itselläni riittäisi kerran kuussa.

      Poista
  9. Fiksuruoka tarjoaa 5€ alennuksen tällä koodilla! https://prz.io/5BQY6LHO

    VastaaPoista