Julkaistu: 28. helmikuuta 2025

Millainen on toiminnallisesti hyvä blogi - Omat top 10 -muokkaukseni

Kukaan ei ole seppä syntyessään ja kaikkien uusien asioiden opettelu lähtee nollasta. Niin on myös blogin pitämisen kohdalla. Joillakin se vain luonnistuu paremmin kuin toisilla. Itse tekemällä ja omista virheistä oppimalla kartuttaa ehkä parhaiten osaamistaan. Kirjoista ja muiden ajatuksista on myös hyvä ammentaa lisää viisautta. Asioita kannattaa kyseenalaistaa, mutta jos joku on niin sanotusti jo keksinyt pyörän, niin turha sitä on keksiä uudestaan. Siinä vain heittää omaa aikaansa hukkaan. Aloitin blogin pitämisen vuoden 2014 alussa ja reilun vuosikymmenen kokemuksella ajattelinkin nyt jakaa muutamia vinkkejä mielestäni hienompaan ja toimivampaan nettisivuun. Nämä ovat tietenkin osittain makuasioita, mutta silti tosiasioita ei voi kieltää. Esimerkiksi autossa pitää olla voimanlähde ja renkaat. Sama logiikka toimii blogien suhteen. Tietyt asiat vain pitäisi olla käytössä. Yritän perustella näkemystäni jokaisen väittämän kohdalla, mutta saat toki olla eri mieltä. Minkälainen on toiminnallisesti hyvä blogi ja miten olen muokannut omaani? Pölli tästä, jos siltä tuntuu :) Tai pikemminkin kannustan, että teet näin...


Suunnistus ilman kompassia - Rannekello kompassina

Oletko joskus menettänyt suuntavaistosi vieraassa maastossa tai oudossa kaupungissa? Pyöräilet esimerkiksi tuntematonta reittiä ja eteen tulee risteys, josta toinen suunta vie vasemmalle ja toinen oikealle. Karttaa, kännykkää tai kompassia ei ole, mutta tiedät, että sinun pitäisi päästä kohti etelää. Kumpi suunta vie etelään? Tällaisissa tilanteissa olisi hyödyllistä saada määritettyä pohjoinen ja muutkin ilmansuunnat tyydyttävällä tarkkuudella. Joskus koulussa opetettiin katsomaan suuntaa muurahaispesistä, puiden oksista, naavasta, sammaleesta tai jäkälästä. Homma onnistuu kuitenkin mukavasti ja helposti myös tavallisella viisareilla varustetulla rannekellolla.

Pertti Jarlan Fingerpori huumori on sitä parasta huumoria :)

Näkyvyyttä yritykselle - Sponsoriksi mainostamaan


Tämän artikkelin sisällysluettelo. Linkkiä klikkaamalla pääset suoraan tekstiin. Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 4.7.2019 ja päivitetty viimeksi 21.2.2025.


Kirjoittajasta - Kuka on Jarmo Vestola?




Jos Grok 3 teoälyltä kysyy kuka on Jarmo Vestola, niin se vastaa seuraavasti: 

"Jarmo Vestola on suomalainen henkilö, joka on tullut tunnetuksi säästäväisestä elämäntavastaan ja pyrkimyksestään saavuttaa taloudellinen riippumattomuus varhaisessa iässä. Hän on syntynyt vuonna 1983 ja asuu Vantaalla. Vestola työskentelee osa-aikaisesti ravintola-alalla, 20 tuntia viikossa, ja sijoittaa suurimman osan tuloistaan osakkeisiin. Hänen tavoitteenaan on ollut jäädä "eläkkeelle" eli saavuttaa taloudellinen vapaus 45-vuotiaana, jolloin hän voisi elää pääosin osinkotuloilla ja valita, haluaako tehdä töitä vai ei.

Vestola on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti, mutta hän ei ole löytänyt työtä, joka olisi hänen intohimonsa. Sen sijaan hän arvostaa vapaa-aikaa, jota hän viettää esimerkiksi pyöräillen, meloen ja uiden. Hän pitää tarkkaa kirjaa menoistaan ja elää säästeliäästi, välttäen turhia kuluja. Hänen osakesalkkunsa arvo on kasvanut merkittävästi; esimerkiksi vuonna 2021 sen arvo oli noin 400 000 euroa, mikä on seurausta pitkäjänteisestä säästämisestä ja sijoittamisesta, joka alkoi osin 40 000 euron perinnöllä.

Lisäksi Vestola kirjoittaa blogia nimeltä Downshiftaus – Elämän Leppoistaminen, jossa hän jakaa ajatuksiaan säästämisestä, sijoittamisesta ja rennommasta elämäntavasta. Hän on esiintynyt myös mediassa, kuten Ilta-Sanomissa ja Ylellä, jossa hän on kertonut downshiftaus-filosofiastaan, eli siitä, miten hän pyrkii vähentämään työntekoa ja kulutusta elääkseen itsensä näköistä elämää. Vestola korostaa, että taloudellinen vapaus ei tarkoita laiskottelua, vaan vapautta valita, miten aikansa käyttää."


Näkyvyys ja maine eri medioissa


Aloitin tämän blogin pitämisen Bloggerin omalla alustalla vuoden 2014 alussa. Jo perustamisesta lähtein olen kirjoittanut omalla nimelläni ja kasvoillani. Miksi? Koska vain avoimuudella saavutetaan oikea luottamus. Blogin tavoitteista voit lukea täältä. Jos vaikkapa ihmettelet, missä olet ehkä tähän blogiin ja sen aiheeseen joskus törmännyt, niin blogin kirjoittaja on näkynyt erilaisissa medioissa seuraavasti uusimmasta vanhimpaan:



25.1 2018 Ilta-Sanomien kannessa maininta. Jutun aiheena taloudellinen riippumattomuus. Sama juttu julkaistu myös Taloussanomissa netissä otsikkona: Puolikasta työviikkoa tekevä Jarmo, 34, aikoo ”eläkkeelle” 45-vuotiaana – näin hän on koonnut jo 240 000 euron osakepotin. Jutun voi lukea tästä.




20.1.2018 Iltalehti. Aiheena downshiftaus ja miten elämään voi saada lisää mielekkyyttä tekemällä vähemmän töitä. Miten se onnistuu käytännössä ja mikä on työnteon motiivi. Jutun otsikko: Downshiftaava Jarmo, 33, sanoo voivansa lopettaa kaiken työnteon 45-vuotiaana - ”Jos harrastukset ovat mielekkäämpiä kuin työnteko, miksi käyttäisin aikaani siihen?” Jutun voi lukea tästä.






3.1.2018 A-Studion Kuplat sarja. Kaksi toisilleen vierasta ja ajatusmaailmaltaan lähes vastakkaista henkilöä vaihtaa ajatuksiaan ja näkökulmiaan työn merkityksestä. Otsikko: Downshiftaaja kohtaa työhimoisen pomon. Vastapuolena on Pihlajalinnan entinen toimitusjohtaja Aarne Aktan. Oma tavoitteeni on lopettaa työnteko 45-vuotiaana. Miksi työnteko on pahasta? kysyy yritysjohtaja Aarne Aktan, kun tapaamme. Ohjelman voi katsoa Yle Areenasta tästä ja laajemman tekstiversion lukea tästä. Kirjoitin kokemuksesta myös kulissien takana artikkelin: Minä Kuplassa - Kuuluisuuden vaihtoehtokustannus.



Elokuu 2016, Triathlon lehden 3/2016 aukeamalla (sivut 21-25) kisaraporttini: Lohja Triathlon 2016 - Hieno kisamatka. Blogitekstiäni oli käytetty hyväksi kisatarinana lehtiformaattiin muokattuna. Myös kuviani käytettiin lehdessä. Lehti on luettavissa tästä.





6.8.2016 Yle uutiset Kotimaan erittäin lyhyt haastattelu artikkeliin: Suomessa blogien kirjoittaminen on ammattimaistunut – tulojen muodostus on kuin palapelimaakuntalehdissä. Aiheena laajasti blogitulojen ansaintalogiikka, tulojen suuruus, asiasta vaikeneminen ja avoimuuden parantaminen. Linkki artikkeliin luettavissa tästä. Sama juttu julkaistiin myös radiossa Yle Radio Suomen uutisissa.




16.5.2016 Lännen Median maakuntalehdissä, muun muassa Pohjan Sanomat, Aamulehti ja Hämeen Sanomat. Otsikkona: Rennosti kohti turvattua taloutta. Aineena oma elämäntapani ja lopussa vielä kolme pointtia oman talouden hallintaan. Linkki artikkeliin luettavissa tästä(Kuvan lähde: Mico Pihlajinen)




Maaliskuu 2016, Viisas Raha lehden 3/2016 aukeamalla (sivut 26-29) haastattelu aiheeseen: Sijoittajan seitsemän kuolemansyntiä ja lyhyt faktalaatikko itsestäni. Tarkoituksena tuoda esiin sijoittajan yleisimmät virheet. Kerron perusteiden välissä mitä kannattaa välttää, mistä ottaa oppia ja mitä suosia omien kokemuksieni pohjalta





11.2.2015 A-Studion haastattelussa (jakso 5/1872) koskien työttömyyskassoja: Työttömyyskassat kisaavat duunarin sielusta ja rahoista. Pääpointtina halvimman työttömyyskassan JATTK:n valinta.




Halpaa ja tehokasta näkyvyyttä - Blogini kävijämäärä ja -profiili


Miksi mainostaisit blogissani? Todennäköisesti pääset hakutoloksissa top3 sijalle (katso alhaalta yhteistyökumppanit -taulukosta referenssit). Hinta on se mitä maksat, arvo se mitä saat. Määrittelet itse parhaiten, minkä arvoista on luottamusta herättävä ja korkealaatuinen sisältö hyvällä näkyvyydellä.

Hyväkään tuote tai palvelu ei myy itse itseään. Se pitää aina saada ihmisten mieliin ja tietoisuuteen. Asioiden tuputtaminen ja pakkomyynti ei ole enää tätä päivää. Asiakkaat hakevat nykyään tietoa verkosta, koska palveluiden ja kokemusten vertailu siellä on helppoa. Mielipidevaikuttajien painoarvo, suositukset ja sijoittuminen hyvin Googlen hakutulokissa ovat yhä suuremmassa roolissa. Osin tästä syystä erilaisissa sanomalehdissä ja televisiossa mainostaminen koetaan häiritseväksi ja tehottomaksi. Toisin kuin perinteinen ja laaja printtimainonta, verkkomainonta tarjoaa tehokkuutta, mitattavuutta ja kohdistettavuutta. Sitä kautta tiedät, että maksat vain tuloksista, etkä syydä rahaa tehottomaan ja tarpeettomaan mainontaan. Blogimainonta kasvaa ja kehittyy. Suurin osa yrityksistä käyttääkin blogia markkinointiin ja pitää sitä tehokkaana väylänä.

Blogini sivulataukset ovat olleet parhaimmillaan noin reilut 20 000 sivun katselua kuukaudessa, joten mikset sinäkin hyödyntäisi tätä potentiaalista asiakasmäärää? Vertailukelpoisempaa ja tarkempaa tietoa antava Google Analytics puolestaan kertoo, että sivulatauksia on noin 6 000/kk ja käyttäjiä noin 2 500/kk.

Graafin tietolähteenä Bloggerin oma tilasto sivun katseluista koko historian aikana. Huomaa vuoden 2018 piikki, johon selitys A-Studion Kuplat ja iltalehtien jutut. Sivulataukset asettuneet vajaan 20 000 tietämille/kk.


Google Analytics näyttää seuraavaa dataa 30 päivän ajalta kesällä (kuva otettu 18.7.2019), joka on blogini hiljaisinta aikaa. Samaan aikaan Bloggerin oma tilasto näyttää noin 14 000 sivulatausta. Miksi Blogger näyttää noin 3x sen mitä Analytics? Analytics ei laske hakukonerobotteja ja muita "spammi-botteja". Analytics laskee siis oikeat ihmiset.



Minkälaiset ihmiset blogia käyttävät ja mitä he hakevat? Suosituimmat artikkelit pyörivät rahan, rikastumisen, säästämisen ja sijoittamisen ympärillä. Paljon haetaan vinkkejä veroilmoituksen täyttöön, tietoja Nordetistä, superrahastosta, työttömyyskassoista ja opintotuesta. Eri asiat ovat luonnollisesti pinnalla kausiluontoisesti. Esimerkiksi syksyllä huomaa omenamehun teon ja sienestyksen olevan pinnalla. Kesäisin taas melonnan ja pyörämatkailun. Paljon on myös kiinnostusta fatbikeä kohtaan.
Blogini top -10, eli suosituimmat artikkelit koko ajalta. Kuva vuoden 2017 alusta.
Blogini top-10 kesäaikaan yhden viikon aikana (kuva otettu 18.7.2019). Huomattava ero talviaikaan :)

Kävijöiden ikärakenne ja sukupuoli. Tulos ei yllätä ainakaan itseäni, että painotus on oman ikäiseni nuoret miehet. Lähde Google Analytics.



Vaikuttajamarkkinointi - Mahdollisia yhteistyökuvioita ja esimerkkejä


  • Mainosbanneri, erilaisia ja erikokoisia
Voit ehdottaa mainosbannerin kokoa ja mainonnan kestoa. Tarjolla on esimerkiksi parhaalla näkyvyydellä sivun oikeaan yläkulmaan sijoitettava banneri/mainos, jonka normaalikoko on 300x250 pikseliä. Hinta tälle mainokselle on 60 euroa/kk, 150 e/vuosineljännes, tai 500 e/vuosi (hintaan lisätään vielä ALV 24 %). Mainospaikka näkyy koko sivustollani ja siitä on linkki mainostettuun tuotteeseen/palveluun (esimerkkinä Tradetrackerin Nordnet mainokset, Evervest, Seikkailupuisto Huippu ja Kickbike.com, jotka ovat tätä käyttäneet). Tähän kannattaa luonnollisesti liittää oma tracking-linkki, jotta voit arvioida mainontasi tehokkuutta.

  • Maksettu mainosartikkeli tuotearvostelun tai muun muodossa
Haluatko tuotteesta, palvelustasi, tapahtumastasi tai vaikkapa kirjastasi tuotearvostelun? Tai käyttäjäkokemuksia, jotka löytää netistä top 3 sijalta? Pientä palkkiota (noin 150-250 e + ALV), ilmaista tuotetta tai osallistumista vastaan voin kirjoittaa siitä sopivan arvostelun (esimerkkinä Kaarikinneri Oy, Triathlon Challenge Helsinki ja Ostohyvitys.fi, jotka ovat tätä käyttäneet). Periaatteessa voin hyvin laittaa päälle vaikka yrityksen mainospaidan tai muuta vastaavaa, jos niin halutaan.

Pyrin kuitenkin olemaan mahdollisimman objektiivinen, joten rahalla ei ole vaikutusta lopputulokseen. Jos en jostain syystä tykkää tuotteesta, niin sen myös kerron ja luonnollisesti perustelen. Testaus- ja tutustumisjakson tuotearvostelussa pitää luonnollisesti olla riittävän pitkä, jotta pystyn muodostamaan tuotteesta riittävän tarkan ja objektiivisen kuvan.

Jos olet perustamassa tapahtumaa tai aloittamassa uutta liiketoimintaa (esim Kaarikinneri Oy) urheilun parissa, niin suosittelen tapahtumanäkyvyyttä tässä blogissa. Esimerkiksi Sipoonranta HUUB Triathlon ja Lohja Triathlon -tapahtumat järjestettiin vuonna 2016 ensimmäistä kertaa. Kummastakaan ei löytynyt netistä omien tapahtumasivujen lisäksi yhtään kokemuksia tai kommentteja tapahtumasta. Nyt tämän blogin yhteistyön tuloksena kummastakin tapahtumasta löytyy kattavat artikkelit kokemuksista ja siitä, miten tapahtumat ovat onnistuneet. Seuraavina vuosina tapahtumiin ilmoittautumista pohtivat varmasti lukevat nuo positiiviset kokemukset läpi ja osallistujamäärä kasvaa. Ehdottomasti win-win-tilanne kaikille.


  • Pelkän dofollow -linkin myyminen
Jos edustat esimerkiksi jotain lainoja myyvää firmaa tai haluat yksinkertaisesti saada pelkän linkin näkyviin (pagerank nosto) johonkin hyvään ja suosittuun artikkeliini, niin sekin on mahdollista. Hintahaarukka on 150-300 euroa + ALV. Mitä huonommin linkki sopii sivustooni, sitä enemmän se maksaa ja päinvastoin. Esimerkkeinä tästä ovat muun muassa Vertaalaina.fi, Financer.com ja Talouteen.com, jotka ovat tätä käyttäneet.

Korso MTB 69 km maastopyörätapahtuman maalissa, tyhjään paitaan saisi hyvin yrityksen logon. Kuka on kiinnostunut :) 



Yhteydenotto - Toimi näin



Halutessasi ottaa minuun yhteyttä esimimerkiksi yhteistyökumppanuutta koskevissa asioissa, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen: jarmovillev(at)gmail.com. Kerro samalla vähän yrityksestäsi ja suunnittelemastasi yhteistyöstä. Mitä haluat ja mitä olisit valmis siitä maksamaan. Epämääräisissä yhteistyökyselyissä oletan sinut uhkapelisivustoksi. Tällöin en siis välttämättä jaksa edes vastata, jos et kerran itse jaksa kertoa taustaasi.




Blogin yhteistyökumppanit, yhteistyökuviot ja meriitit aikajärjestyksessä


Sponsoroinnista ja kaupallisesta yhteistyöstä tulee aina lyhyt kuvaus/maininta alta löytyvään yhteistyökumppanit-listaukseen. Pelkkiä linkkimyyntejä ei tähän ole listattu. Jos mietit onko jokin artikkeli "sponsoroitu tai muuten maksettu", niin taulukosta voit tarkastaa, ketkä ovat blogissani mainostaneet ja miten. Toistaiseksi (3.8.2020) 100 % yhteistyöpostauksista on tapahtunut niin, että itse olen ottanut yritykseen yhteyttä ja sopinut diilistä. Toisin sanoen yksikään artikkeli ei ole perinteisessä mielessä maksettu. Ehkä tärkein asia on kuitenkin se, mitkä ovat olleet tulokset. Pääsääntöisesti artikkelini ovat Googlen hakutuloksissa top3:ssa! Jokainen voi haarukoida tällaisen sijoituksen arvoa hakutuloksissa.


Mainoskuva Yhteistyökumppani ja kuvaus Yhteistyökuvio Muuta mainittavaa
Folkhälsan
Nuuksion Pitkäjärven melontapaikka Solvallassa.
Yhteistyöpostaus ilmaisia kokeiluja vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
3. sija Googlessa haettaessa: Melontaa Nuuksion Pitkäjärvellä
Melontaranta
Vantaanjoen varrella sijaitseva melontakaluston ja SUP lautojen vuokraamo.
Yhteistyöpostaus ilmaista kokeilua vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
2. sija Googlessa haettaessa: Melonta Keravanjokea Tikkurilaan
Oikia sipsikauppa
Real Snacksin verkkokauppa Oikia sipseille ja snackseille.
Yhteistyöpostaus ilmaista kokeiluostosta vastaan.
Kokemuksia tuotteista tästä.
2. sija Googlessa haettaessa Oikia sipsikauppa
5. sija haettaessa: Oikia sipsit kokemuksia
Feelia
Feelian ruokakauppa, jossa valmisruokaa voi tilata kätevästi verkkokaupasta.
Yhteistyöpostaus ilmaisia kokeiluostoksia vastaan.
Kokemuksia tuotteista tästä.
1. sija Googlessa haettaessa: Feelia kokemuksia
4. sija haettaessa: Feelia valmisruoka
Alma Talent
Heikki Keskivälin Tähtäimessä Osakkeet - sijoituskirja verkkokaupassa.
Yhteistyöpostaus ilmaisia kirjoja vastaan.
Arvostelu kirjasta tästä.
2. sija Googlessa haettaessa: Tähtäimessä osakkeet arvostelu
Extreme Esport
Tapiolassa sijaitseva aktiviteettiareena.
Yhteistyöpostaus ilmaista kokeilua ja kirjoituspalkkiota vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
4. sija Googlessa haettaessa: Extreme Esport kokemuksia
Otsolahden Melontakeskus
Tapiolan keskustan vieressä sijaitseva melontapaikka.
Yhteistyöpostaus ilmaista kokeilua vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
6. sija Googlessa haettaessa: Kokemuksia Otsolahden melontakeskus
Lähdevesille
Kajakkivuokraamo Espoon Pitkäjärvellä.
Firma lopettanut.
Yhteistyöpostaus ilmaista kokeilua vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
2. sija Googlessa haettaessa: Lähdevesille kokemuksia
Floreti kukkateline
Kotimainen vihersisustusinnovaatio. Kiinnitykseen ei tarvita työkaluja ja huonekasvit saa helposti vaikka kerrostaloon.
Yhteistyöpostaus ilmaista tuotetta vastaan.
Kokemuksia tuotteesta tästä.
1. sija Googlessa haettaessa: Huonekasvit helposti kerrostaloon
Fiksuruoka.fi
Verkkokauppa, jossa kiertotalouden avulla kuluttajalle voidaan tarjota hävikkiruokaa alennuksella.
Yhteistyöpostaus ilmaista ostoskokemusta vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
4. sija Googlessa haettaessa: Fiksuruoka kiertotalous
ResQ Club
ResQ-palvelun avulla on mahdollista pelastaa ravintolan hävikkiruokaa halvemmalla. Nouto ravintolasta voi tapahtua vaikka työmatkan ohessa.
Yhteistyöpostaus ilmaisia krediittejä ja kokeilua vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
1. sija Googlessa haettaessa: ResQ kokemuksia
Kaarikinneri Oy
Kaarikinneri Oy on Arto Joutsimäen yhden miehen yritys, joka vuokraa ja maahantuo muutamaa erilaista nojapyörää (ICE ja Azub) Vantaan Kuninkaanmäessä.
Yhteistyöpostaus ilmaista kokeilua vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
1. sija Googlessa haettaessa: Nojapyörän vuokraus
Evervest ja Taaleri Impakti - Automaattinen varainhoitopalvelu
Riippumatonta ja automatisoitua sijoittamista läpinäkyvällä ja kustannustehokkaalla tavalla räätälöityä indeksisijoittamista hyödyntäen.
Yhteistyöpostaus, banneripaikka ja linkkimyynti rahallista palkkiota vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
3. sija Googlessa haettaessa: varainhoitopalvelu Taaleri Impakti
Fressi - Liikunta ja hyvinvointikeskus
Alan suurin kotimainen liikuntakeskusketju, jonka viihtyisistä tiloista löydät sekä kuntosali- ja ryhmäliikuntapalvelut, että kattavat oheispalvelut.
Yhteistyöpostaus kahta ilmaista hierontapalvelua vastaan.
Kokemuksia palvelusta tästä.
8. sija Googlessa haettaessa: Fressi hierontapalvelut
Tuusulanjärvi Triathlon
Järvenpään pyöräilijöiden järjestämä triathlonkauden avaus Tuusulanjärven upeissa rantamaisemissa. Matkoina sprintti ja perusmatka.
Yhteistyöpostaus ilmaista osallistumista vastaan.
Kokemuksia ja kisaraportti tästä.
7. sija Googlessa haettaessa: Tuusulanjärvi triathlon
Huvipiste Verkkokauppa
Erikoistunut elektroniikkatarvikkeisiin ja maahantuojana sivustolta löytyy akkuja erilaisiin mobiililaitteisiin ja kannettaviin.
Yhteistyöpostaus
Huvipiste tarjosi itselleni alennuksella MacBook Airin uuden akun.
1. sija Googlessa haettaessa: MacBook Air akun vaihto
Korkee köysiseikkailupuisto
Puistot Helsingin Mustikkamaalla ja Paloheinässä.
Yhteistyöpostaus ilmaisia kokeiluja vastaan.
Arvosteluni Korkee-seikkailupuistosta tästä, ja Paloheinän paikasta tästä.
1. sija Googlessa haettaessa: Seikkailupuisto Korkee kokemuksia
Zippy köysiseikkailupuisto
Puisto Helsingissä tarjoaa huikeita itsensä ylittämisen elämyksiä upean luonnon ympäröimänä.
Yhteistyöpostaus ilmaisia kokeiluja vastaan.
Lue arvosteluni Zippy-seikkailupuistosta tästä.
2. sija Googlessa haettaessa: Seikkailupuisto Zippy kokemuksia
Sipoonranta HUUB Triathlon
Kesällä 2016 ensimmäistä kertaa järjestetty Sipoonrannan sprinttitriathlon. Tapahtuma kisataan Suomenlahden rannan merellisissä maisemissa.
Yhteistyöpostaus ilmaista kokeilua vastaan.
Kokemuksia ja kisaraportti tästä.
2. sija Googlessa haettaessa: Sipoonranta Triathlon
Hakuna Matata Sup Rental
Kahden opiskelijan perustama yritys tarjoaa SUP-lautojen ja kajakkien vuokrausta upeissa maisemissa Töölönlahden rannalla. Halvat hinnat ja hyvä varauskalenteri.
Yhteistyöpostaus muutamaa ilmaista kokeilua vastaan.
Kokemuksia SUP-laudan vuokrauksesta voi lukea tästä.
5. sija Googlessa haettaessa: Suppailu Töölönlahti
Lohja Triathlon ja TriathlonSuomi.
Kesällä 2016 ensimmäistä kertaa järjestetty Lohja Triathlon on kenelle tahansa sopiva sprinttitriathlontapahtuma.
Yhteistyöpostaus ilmaista osallistumista vastaan.
Kokemuksia ja kisaraportti tästä.
6. sija Googlessa haettaessa: Lohja triathlon kokemuksia
Helsinki Triathlon Challenge
Triathlon Challenge Finland Oy järjesti  Helsingin Hietaniemessä uuden triathlonkilpailun ainutlaatuisissa kaupunkimaisemissa. Päämatkana on Olympiamatka.
Yhteistyöpostaus ilmaista osallistumista vastaan.

Kokemuksia ja Kisaraportti tästä.
10. sija Googlessa haettaessa: Next Triathlon
Kickbike.com
Vuonna 1994 perustettu Kickbike Worldwide oy on modernien Kickbike potkulautojen sekä Kickspark - potkukelkkojen kehittäjä. Tuotteet edustavat suomalaista designia. 
Yhteistyöpostaus.

Kickbike Worldwide Oy sponsoroi itselleni alennuksella Kickbike sport G4 -mallin.
1. sija Googlessa haettaessa: Kickbike kokemuksia
Seikkailupuisto Huippu.
Espooseen, Leppävaaran urheilupuistoon vuonna 2015 avattu köysiseikkailupuisto. Hyviä näkymiä puiden latvuksista ja pitkiä vaijeriliukuja.
Yhteistyöpostaus muutamaa ilmaista kokeilua vastaan.

Lue kokemuksistani tästä ja uusin Tarzan-hyppy tästä.
2. sija Googlessa haettaessa: Seikkailupuisto Huippu kokemuksia
Ostohyvitys.fi
Ostohyvitys.fi on täysin ilmainen palvelu, jonka avulla voit saada bonusta verkko-ostoksistasi ja säästät selvää rahaa. Bonukset maksetaan suoraan pankkitilillesi, kun tilitysraja on saavutettu. 
Yhteistyöpostaus ilmaista kokeiluostosta vastaan.

Arvosteluni ja ilmaisen kokeiluostoksen palvelusta voi lukea tästä.
2. sija Googlessa haettaessa: Bonusta nettiostoksista
Bikester-pyöräkauppa
Yksi harvoista, hyvistä ja halvoista nettikaupoista, joita itsekin käytän. 
Linkkimyynti ilmaisia ostoksia vastaan.

Bikester nettikauppa sponsoroi itselleni Kona Wo-fatbikeen lokasuojat ja White 3 Fat Pro läskipyörään eturattaan.
5. sija Googlessa haettaessa: White läskipyörä
Akkula.fi
Ystävällisen palvelun akkukauppa, josta löytyy akkuja monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Todennäköisesti suomen halvimmat Eneloopin akut. 
Yhteistyöpostaus alennusta  vastaan.

Kokemuksia Eneloopin akuista voit lukea äskeisen linkin takaa.  
5. sija Googlessa haettaessa: Sanyo Eneloop
Karttatelineet.com
Mka Tervalan Karttatelineet.com tarjoaa pyöräsuunnistukseen, seikkailu-urheiluun ja vapaa-aikaan ammattitason karttatelineitä.
Yhteistyöpostaus alennusta vastaan.

Green Onen karttatelineen käytöstä seikkailukisoissa voi lukea tästä.
3. sija Googlessa haettaessa: Karttateline polkupyörään
Pyörä ja ihminen-kirja
Docendon julkaisema teos. Kirja kertoo vihdoinkin sen, mikä pyörää liikuttaa. Paljonko tehoa polkija tuottaa, mikä vaikuttaa vierintävastukseen ja aerodynamiikkaan jne.
Yhteistyöpostaus ilmaista kirjaa vastaan.

Lue kirja-arvosteluni tästä.
5. sija Googlessa haettaessa: Pyörä ja ihminen
MaastoMittelöt duathlon-tapahtuma
Pyöräilyä ja juoksua merkityillä reiteillä erilaisissa maastoissa. Yhdistelmäkisa järjestettiin 24.5.2014 ja kisakeskuksena toimi Hotelli Kuninkaantie Espoon keskustassa. 
Yhteistyöpostaus ilmaista osallistumista vastaan.

Lue kisaraporttini tästä.
4. sija Googlessa haettaessa: Maastomittelöt
Erilainen ote omaan talouteen-kirja
Pasi Havian, Ville Lappalaisen ja Antti Rinta-Lopin uusi kirja.  Neljän vuoden projektin tuloksena Talentum on julkaissut kirjan, joka antaa ohjeet oman taloudenpidon eri osa-alueille ja syyt, miksi näitä ohjeita kannattaa noudattaa.
Yhteistyöpostaus ilmaista kirjaa vastaan.

Lue kirja-arvosteluni tästä.
8. sija Googlessa haettaessa: Erilainen ote omaan talouteen
Korso 96 MTB
Vantaan Korsosta käytävä maastopyörätapahtuma, jossa kilpailukeskuksena toimii Vierumäen koulu.  Erinomainen ja hieno reitti sisältää muutamia teknisiä osuuksia ja kulkee pääosin metsäpolkuja/hiekkateitä ja latupohjia pitkin. 
Yhteistyöpostaus ilmaista osallisumista vastaan.

Lue läskipyörällä käyty kisaraportti tästä.
11. sija Googlessa haettaessa: Korso MTB



Sisällysluettelo - Kaikki blogissa julkaistut tekstit

Tälle sivulle on tarkoitus koota kaikki Downshiftaus - Elämän Leppoistaminen-blogissa julkaistut artikkelit kätevästi päivitys/julkaisujärjesteyksessä uusimmasta vanhimpaan kuvan, otsikon ja lyhyen kuvauksen kera.

Skriptin toteutuksesta ja toiminnasta vastaa ChatGPT 4. Jos joku haluaa tämän saman toiminnon blogiinsa, niin sisällysluettelon automaattisesta toteutuksesta löytyy ohjeet tästä artikkelista: Millainen on toiminnallisesti hyvä blogi - Omat top 10 -muokkaukseni.



Sisällysluettelo - Kaikki sivustoltani löytyvät tekstit



Bloggerin Postaukset
Postauksia yhteensä: 87
Puhelinmyynnin kieltäminen - Robinson palvelu
Puhelinmyyjät tuskastuttavat varmasti monia. Mikä voisikaan olla ärsyttävämpää, kuin rauhallisen koti-illan häiritseminen turhien tavaroiden tai palveluiden tuputuksella. Ei, en tilaa Pelaaja-lehteä tai Aku Ankkaa, jota olen viimeksi lukenu...
Veroilmoitus ja veronpalautus - Mitä verovähennyksiä vuonna 2025?
Esitäytetty veroilmoitus tippuu postilaatikkoon suurimmalle osalle keväällä huhtikuun aikana ja kahvipöydissä käy keskustelu veronpalautusten suuruudesta. Tuliko sitä nyt taas mätkyjä vai palautusta. Veroilmoituksen täyttöä ei kannata jättä...
Pakastamisen fysiikkaa - Miksi lämpötila on -18 C?

Ihmiset toimivat paljon autopilotilla. Aika moni asia tehdään tietyllä tavalla, koska näin on aina tehty ja se on osoittautunut järkeväksi. Kädet pestään ennen syömistä, hampaat harjataan ennen nukkumaanmenoa ja kesän marjat säilötään pa...

AI ja Tekoäly - Miten minä näen ja käytän tekoälyä

Tekoäly ei osaa tehdä ruokaa, siivota kämppääsi, vaihtaa puhjennutta pyöränrengasta, tai pestä pyykkiäsi. Silti tuntuu, että lähes kaikki puhuvat tekoälystä ja sen mahdollisuuksista. Ainakin rapakon takana pörssissä on ollut tekoälyhype....

Purkkaratkaisuja Bloggeriin - Vierekkäiset kuvat ja sisäinen linkitys

En ole koskaan kokeillut WordPress-julkaisujärjestelmää, vaan käyttänyt Bloggeria jo noin 8 vuotta. Tuon ikäinen tämä sivusto nyt nimittäin on. Aika huimaa, että sivustollani alkaa kohta murrosikä :) Vaikka en ole koskaan WordPressiin ko...

Sähköpyörän tehokas etuvalo - Light5 EB1000
Inhoan shoppailua. Tai oikeastaan inhoan sitä prosessia ja tunnetta, joka sitä edeltää. Vähänkään kalliimman tuotteen kohdalla pitää tehdä vertailuja siitä, mikä olisi itselle se paras hankinta. En halua ostaa paskaa, joka hajoaa jo muutama...
Millainen on toiminnallisesti hyvä blogi - Omat top 10 -muokkaukseni
Kukaan ei ole seppä syntyessään ja kaikkien uusien asioiden opettelu lähtee nollasta. Niin on myös blogin pitämisen kohdalla. Joillakin se vain luonnistuu paremmin kuin toisilla. Itse tekemällä ja omista virheistä oppimalla kartuttaa ehkä p...
Suunnistus ilman kompassia - Rannekello kompassina
Oletko joskus menettänyt suuntavaistosi vieraassa maastossa tai oudossa kaupungissa? Pyöräilet esimerkiksi tuntematonta reittiä ja eteen tulee risteys, josta toinen suunta vie vasemmalle ja toinen oikealle. Karttaa, kännykkää tai kompassia ...
Näkyvyyttä yritykselle - Sponsoriksi mainostamaan

Tämän artikkelin sisällysluettelo. Linkkiä klikkaamalla pääset suoraan tekstiin. Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 4.7.2019 ja päivi...
Sisällysluettelo - Kaikki blogissa julkaistut tekstit
Vanhan kalenterin käyttö uudelleen - 11 vuoden sykli

Seuraava juttu on varmasti blogini historian lyhin kirjoitus ja sopisi varmasti pelkäksi twiitiksikin. Ajattelin kuitenkin julkaista sen näin artikkelin muodossa, jotta säilyttäisin edes jonkinlaisen tuntuman ja rutiinin blogini kirjoitt...

Reilut 10 vuotta kirjanpitoa - Näkyykö inflaation vaikutus?

Olen pitänyt jo reilun vuosikymmenen kirjanpitoa. Tarkalleen ottaen tasan 15 vuotta. Vuosi 2010 oli ensimmäinen kokonainen ja täydellinen vuosi, jolta lukuja löytyy. Oikeastaan jo ensimmäisen vuoden jälkeen huomasin, että en noita lukuja...

Osakesalkkuni vuonna 2024 - Tulosvaroittajien käsi

Aloitetaan huonolla vitsillä. Mitä legendaarinen keihäänheitossa menestynyt Seppo Räty sanoisi, jos olisi sijoittanut viime vuodet Suomeen? "Suomi on paska maa. Hesuli, hyi saatana. Vittuillakseni sijoitin vain Suomeen". Otin k...

Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2024

Kaikki tavara kallistuu ja eläminen maksaa yhä enemmän. Vai maksaako kuitenkaan? Onko kyse enemmän vain omista valinnoista ja huonosta rahankäytöstä? Paljon on puhuttu inflaatiokuopasta, jossa ostovoima katoaa. Vaatimattomat palkankorotu...

Liikuntasetelit tai SporttiPassi vanhenee? - Vinkkejä käyttöön
Mitä jos vaikkapa 150 euron arvosta liikuntaseteleitä uhkaa käydä vanhaksi, mihin niitä esimerkiksi itse käyttäisin? Erilaiset liikuntasetelit ja SporttiPassi (ePassi) käyvät moneen paikkaan, joten on melkeinpä ihme, jos niitä ei saa itse k...
Ulkoiset kustannukset - Missä viipyy järkevä kadun avausmaksu?

Tietöiden alkaminen on kiistaton kevään merkki. Yhtä varmasti kuin muuttolinnut saapuvat etelästä, niin kevyen liikenteen väylät on kaivettu auki parhaaseen pyöräilykauteen ja ne ovat auki koko kesän. Hyvällä tuurilla voi nähdä muutaman ...

Omenamehun teko - Näin mehustat itse omenasi
Vuosi 2018 on taas erinomainen omenavuosi. Omenapuiden oksat notkuvat omenien painosta ja maa omenapuiden alla on täynnä pudokkaita. Satokausi on suhteellisen lyhyt ja jos omenapuita on paljon, niin hyviä omenoita kertyy sitä tahtia, että n...
15 kiloa läskiä vuodessa - Työmatkapyöräily hyötyliikuntana
Pyöräily on ekologista, vähentää ruuhkia kaupungissa autoiluun verrattuna, tehostaa kaupunkitilan käyttöä esimerkiksi vähäisempänä parkkipaikkatilan tarpeena ja ehkäpä tärkeimpänä pyöräily on terveellistä. Eläisit todennäköisemmin pide...
Cooperin testi - Missä kunnossa olet?

Ihmiset vihaavat monia eri asioita. Joillekin ananas pitsassa on ylitsepääsemätöntä, toiset vihaavat puhelinmyyjiä ja jotkut hyttysiä ja sateisia kesiä. Vois...

Sähköfätti tuli taloon - Tunturi Tribe sähköpyörä

Nyt se sitten vihdoinkin tapahtui. Olen jo reilut pari vuotta fiilistellyt ja pohtinut sähköpyörän ostoa. Hinta on kuitenkin aina vähän hirvittänyt ja kun tuosta olin vihdoin päässyt yli, niin sopivia pyöriä ei ole löytynyt. Tuntui vähän...

Pyörälenkki: Helsinki-Porvoo-Helsinki, 130 km
Kesä on pyörämatkailun aikaa ja lämmin sekä hyvä sää saa aina himopyöräilijät liikkeelle. Siis nuo trikoisiin pukeutuneet, maantiepyörillä tykittävät karjut, joiden reidet ja pakarat ovat kuin ravihevosella :) Kesälomien alkaminen ja erinom...
Espoon kiintorastit - Hauskaa suunnistusta ilmaiseksi

Itselläni on mielikuva, että suunnistus on potentiaaliinsa nähden ehkä yksi vähiten näkyvyyttä ja arvostusta saavista urheilulajeista. Koulun liikuntatunneilla pelataan kyllä jalkapalloa, koripalloa, käydään uimassa ja vaikka mitä, mutta...

E-kirjasto - Lue Kauppalehti ja Arvopaperi maksutta

Vaikka mielestäni seuraan uutisia ja ajankohtaisia tapahtumia melko hyvin, niin olen melkein kokonaan sivuuttanut valtakunnallisen E-kirjaston aukeamisen, joka tapahtui 23. huhtikuuta 2024. Tähän on muutamakin syy. Ensinnäkin fyysinen le...

Miksi siirryin pörssisähköön - Uhka vai mahdollisuus?
Nykyinen määräaikainen sähkösopimukseni umpeutui nyt syksyllä 2022 ja tarkan markan miehenä olin jo tietenkin kilpailuttamassa uutta sähköntoimittajaa. Kilpailuttaminenhan on erittäin yksinkertaista, helppoa ja nopeaa ja olen tästä kirjoitt...
Tänäänkin on hyvä syy erota AY-liikkeestä

Suomi ei näytä enää hyvinvointiyhteiskunnalta. Edellisen hallituksen politiikka oli jakaa rahaa ja vielä lisää rahaa jokaisen ongelman paikkaamiseen, vaikka siihen ei ollut varaa. Velkarahan jakaminen kaikille on se, mitä sosialistit käy...

Foodoran erikoinen markkinointikampanja

Törmäsin äskettäin Foodoran markkinointikampanjaan, jossa ruuankuljetuspalvelu Foodoran uudet jäsenet saavat 15 € alennusta seuraavasta ostoksesta käyttämällä koodia: HERKKU. Itse en ole koskaan palvelua käyttänyt, mutta nyt piti ...

Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2023

 Pienituloisuuden raja on 60 % koko väestön mediaanitulosta. Yhden hengen taloudessa elävälle raja oli noin 16 910 euroa vuodessa (noin 1 410 euroa kuukaudessa) vuonna 2022, kertoo Tilastokeskus. Liikuntaa harrastavana sinkkumiehenä kuul...

Osakesalkkuni vuonna 2023 - Suomi mörnii

Suurimmalle osalle sijoittajista vuosi 2023 oli tappion vuosi, ainakin jos sijoitti pelkästään Suomeen. Helsingin pörssin tuottoindeksi OMX Helsinki GI laski vuodessa noin -1,8 %. Saksassa puolestaan noustiin noin 20 % ja Jenkkilässä tek...

Miksi erosin kirkosta - Kolme järkiperäistä syytä
Vuonna 1970  evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 95 % väestöstä. Siitä se on pikkuhiljaa laskenut ja vuonna 2000 luku oli 85 %. Vuoden 2022 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului enää 65,1 % väestöstä. Määrä vähenee noin yhden ...
Televisio on kuolemassa - YouTube Premium mietityttää

Omasta mielestäni lineaarinen televisio on jo kuollut. Miksi kukaan katsoisi televisiosta jonkun muun valitsemaa ohjelmaa juuri tiettyyn aikaan vuorokaudesta, kun muista suoratoistopalveluista saa rahaa vastaan valita mitä oikeasti halua...

Toisen roska voi olla toisen aarre

Turhien tavaroiden kerääminen on sairautta. Jokainen on varmasti joskus nähnyt kuvia tai ohjelman niin siivottoman kuntoisesta asunnosta, jossa ei oikeastaan pysty edes kävelemään. Kaikki paikat ovat täynnä tavaraa, jota ei ole pystytty ...

Korkojen renessanssi - Määräaikaistalletus, korkorahasto vai jotain muuta?

Elämme poikkeuksellisia aikoja. En nyt viittaa Ukrainassa käytävään sotaan, korkeaan inflaatioon tai velkarahaa surutta törsäävään Marinin hallitukseen. Viittaan korkojen renessanssiin. Oikeastaan viimeiseen vuosikymmeneen lyhyistä koroi...

Koronavilkku - Miten koronasovellus oikeasti toimi(i)?
Suomen ainut ja virallinen koronatartuntojen jäljittämiseen tarkoitettu Koronavilkku-sovellus on nyt vihdoin ja viimein julkaistu (31.8.2020). Sarkastisesti voisi sanoa, että ei siinä kauaa kestänytkään, tätähän oli jo koko kesä odoteltu. S...
Garmin Forerunner 110 - Rikkoontuneen rannekkeen korjaus
Joskus sitä oikeasti miettii, miksi esineitä ei ole suunniteltu kestämään pidempään? Taloudellisesti valmistajan ei ole ehkä järkevää suunnitella laitettaan kestämään vaikka 15 vuotta. Mieluummin myyt tuona aikana henkilölle kolme tuotetta ...
Melontaa Nuuksion Pitkäjärvellä - Laskujokea Nupurinjärveen
Kuinka moni lukijoistani tietääkään, mistä blogini "kansikuva" on peräisin? Väittäisin, että tuskin kovinkaan moni. Etusivun kuvat ovat peräisin Nuuksion Pitkäjärven rannalta Solvallan urheiluopistolta. En edes tarkkaan muista mil...
Vaihdoin lomarahat vapaaksi - Onko mitään järkeä?

Haluatko nauttia ihanasta keväästä tai syksystä vähän kauemmin? Omassa työpaikassani (kaupan alan työehtosopimus) on aina ollut mahdollisuus vaihtaa lomarahat vapaaksi. En ole siihen koskaan tarttunut, vaikka olen kyllä ollut siitä jo pi...

Ursan aurinkokuntamalli - Tutustu retkeilemällä mittakaavaan
Rakastan avaruutta. Tunnen jotain kummallista vetovoimaa ja kunnioitusta tuota tyhjyyttä ja äärettömyyttä kohtaan. Suunnaton mittakaava, maailmankaikkeuden ikä ja kiertoratojen harmonia tekee jotenkin nöyräksi. Vaikka tiedämme avaruudesta j...
Mitä tehdä kesällä - Toimintaa ja aktiviteetteja pääkaupunkiseudulla
Korona on rajoittanut monen matkustelua. Ulkomaille ei välttämättä kovin hyvin päässyt, tai edes halunnut lähteä. Kotimaan matkailu koronan aikaan oli se juttu. Joillekin se on sitä vieläkin. Kaikki eivät välttämättä ...
Bestway Aqua Cruiser - Kokemuksia ilmatäytteisestä SUP-laudasta
Olen välillä fiilistellyt sitä, miltä tuntuisi omistaa oma kajakki. Lähtisi aina vapailla merille melomaan ja olisi vaikka yötä jollain saarella. Kesälomalla tekisi vaikka viikon pituisen matkan jonnekin kauas. Pitää kuitenkin huomioida rea...
Kehitysavun kirous - Enemmän haittaa kuin hyötyä

Ex-suurlähettiläs Matti Kääriäisen kirja Kehitysavun kirous on aika karua luettavaa. Pääsanoma on se, että kehitysavusta on saajille enemmän haittaa kuin hyötyä. Kehitysavun tavoitteet ovat korkealla, mutta konkreettiset tulokset ovat ne...

Abloy PULSE - Lukitusjärjestelmä taloyhtiön hankintalistalla

Kevät on taas yhtiökokousten aikaa ja myös omaan postilaatikkoon tippui kokouskutsu. Tällä kertaa kokouksessa käsiteltävistä asioista yksi hyppäsi silmiini ylitse muiden: "Päätetään koko talon lukitusuudistuksesta Abloy PULSE järjes...

Saksalaiset lähdeverot takaisin - Palautukset osinkoverosta
Joku tuntee varmaan lauseen: "Saksa on paska maa". Sitaatti ei ole peräisin sijoittajan suusta, mutta voisi erittäin hyvin ollakin. Vaikka Suomen ja Saksan välillä on voimassa oleva verosopimus, niin silti Saksa kohtelee ulkomaisi...
Varallisuus kunniaan - Suomalaiset ovat persaukista kansaa

Näin vaalien alla on hyvä kerrata miten Suomella ja tarkemmin sanoen suomalaisilla menee. Poliitikot osaavat hyvin maalata mustan valkeaksi ja väittää, että taloudellisesti kaikki on hyvin. Esimerkiksi velkalukuja suhteessa bruttokansant...

Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2022

Mitä vähemmän omaat rahaa, niin sitä enemmän sen puute stressaa. Raha ei tuo onnellisuutta, mutta se helpottaa elämistä ja eteen tulevia valintoja. Energiakriisi tai noussut inflaatio ei tunnu niin pahalta, jos tietää omaavansa sopivasti...

Onko ravintolassa syöminen kallista? - Vuosi lounasbuffettia takana
Ennen kuluttaminen ja reissaaminen oli suurelle osalle ihmisistä luksusta. Ulkomaille ja varsinkin etelään piti päästä vähintään vuosittain. Sitten tuli korona ja vähän kaikki muuttui. Enää ei välttämättä päässyt matkustamaan vapaasti. Osa ...
Helenin Fiksusähkö Takuu 6kk - Ajatuksia tarjouksesta

Mikään ei taida nyt herättää enemmän keskustelua, kuin sähkönhinta ja kaikki mahdollinen sen ympärillä. Olen vähän hämmästynyt, että Helen toi äskettäin markkinoille Helen Fiksusähkö Takuu -sopimuksen. Helenin hallituksen puheenjohtajana...

Kaupankäyntikuluni ja niiden osuus salkusta
Osakesäästäjän ja -sijoittajan yhtenä pitkäaikaisena tavoitteena on minimoida kaupankäyntikulut. Turhia osto- ja myyntitoimeksiantoja pyritään välttämään, koska niistä aiheutuu vain kuluja. Kukaan ei pysty ajoittamaan toimeksiantoja mark...
Osakesalkkuni vuonna 2022 - Osinkoennätys ja torjuntavoitto

Piensijoittajalle vuosi 2022 oli karu. Suurin osa teki tappiota. Inderesin foorumin mukaan yli puolet teki tappiota vähintään -30 %. Hyvää sisältöä Inderesillä tuottava Verneri Pulkkinen kertoi itse pannuttaneensa salkun tuotoksi huimat ...

Eläminen osinkotuloilla - Salkkuni osinkotuotot ja suhde kokonaismenoihin
Jokainen on varmaan kuullut aforismin, että tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka ja sillä kerätyt opit. Pienten haasteiden kautta oppii aina jotain uutta ja yllättävää itsestään. Näin on myös sijoittamisessa ja säästämisessä. Nopeasti ja h...
Kulutetun veden hinta - Paljonko vesi oikeasti maksaa
Kevät on yhtiökokousten aikaa ja monen taloyhtiön yhtiökokoukset ovatkin silloin käsillä. Yhtiökokoushan on se paikka, jossa osakkeenomistajat voivat paikalla ollessaan tai valtakirjan valtuuttamina vaikuttaa taloyhtiönsä asioihin ja osalli...
Sähkölaitteiden virrankulutus - Valmiustilan kulutus ei enää yllätä

Petteri Järvinen kirjoitti aikoinaan Tietokone-lehdessä 3/2007 mielenkiintoisen kolumnin: "Ydinvoimala sinun vuoksesi". Se herätti silloin minut ja varmasti monet muutki...

Kokemuksia Takeoff lentosimulaattorista - Airbus A320:n puikoissa

Oletko koskaan halunnut lentää matkustajalentokonetta ja miettinyt millaista siellä ohjaamon puolella oikein olisikaan? Onko Lentoturmatutkinta -sarja mahdollisesti yksi suosikeistasi ja sen perusteella tunnet palavaa halua tarttua matku...

Läskipyörien uusi kuningasperhe - White 3 Fat Pro ja Lite
Norjalainen urheilukauppaketju XXL Store on rantautunut Suomeen rytinällä ja teki jo ensimmäisenä toimintavuotenaan Suomessa pienen positiivisen tuloksen. Kauppaketjun hinnoittelu on aggressiivista, tuotteet hyviä ja hinnat erittäin kilpail...
Huonekasvit helposti kerrostaloon - Floreti kukkateline
Tykkään katsella Leijonan Luola -ohjelmaa, niin amerikkalaista, kuin suomalaistakin versiota. On jotenkin hienoa nähdä, mitä kaikkea uutta ihmismieli pystyykään keksimään tai kehittämään ja miten oma idea saadaan markkinoitua bisnesenkeleil...
Lasitettu parveke - Vehreä puutarha ja monikäyttöinen lisähuone
Kirjoitin tämän jutun parvekkeestani alun perin kevättalvella 2014. Jotenkin hauska lukea blogini varhaisimpia tekstejä näinkin monen vuoden takaa. Oikeastaan mikään kirjoitustyylissä, tai artikkelin ydinviestissä ei ole muuttunut. Par...
Pyörälenkki: Lohjan paras nähtävyys - Tytyri Elämyskaivos, 100 km

 Vaikka olenkin asunut pääkaupunkiseudulla jo vaikka kuinka kauan, niin en ole koskaan kuullut Tytyrin Elämyskaivoksesta. Olisi ehkä pitänyt kuulla, koska sehän on Lohjan suurimpia nähtävyyksiä. Syvällä maan alla on entinen kalkkikivikai...

Freezing Order - Tositarinoita rahanpesusta ja salamurhista

Ei ole olemassa eroa venäjän hallinnon ja järjestäytyneen rikollisuuden välillä. Itänaapurin vallankahvassa on hullu mafiapomo, joka voi tehdä mitä vain. Valitettavasti tähän tilanteeseen on jo pitkään suhtauduttu kuin juoppoon vaimonhak...

Pyörälenkki: Inkoon kautta Raaseporin linnaan, 150 km

Vaikka pyöräily on omasta mielestäni todella hienoa ja rentouttavaa, niin siinä on yksi ongelma. Etenkin pitkien matkojen pyöräilyssä hyvien reittien ja kohteiden keksiminen alkaa tuntua jo vaikealta. Voihan sitä huvikseen katsella lähia...

Vesipostit pääkaupunkiseudulla - Ilmaista vettä päiväretkelle

Kesällä hellettä piisaa ja vähänkään pidemmille reissuille pitää juomavettä varata mukaan riittävästi. Esimerkiksi itselläni on peukalosääntö, että yksi 0,75 litran juomapullo kuluu noin tunnissa. Joskus tämä riittävästi saattaa olla se ...

Tradeka Tuotto-osuus - Kannattaisiko sijoittaa?

Kirjoitin vähän aikaa sitten OP Tuotto-osuudesta, josta saa 3,25 % koron (vuonna 2022 saa vielä lisäkoron 1,25 %). Se on varovaiselle sijoittajalle ihan ...

OP Tuotto-osuus - Kannattaisiko sijoittaa?

Talletustilien korot ovat nollassa. Kirjoitushetkellä säästötilille parasta tuottoa tarjoaa Bank Norwegian 0,75 % koro...

Vain tyhmät eivät liity työttömyyskassaan - Halvin työttömyyskassa
Myönnetään heti alkuun, että otsikko on hieman provosoiva, koska tarkoituksena on puhua tärkeästä asiasta. Jos otsikko olisi yhtään tylsempi, harva jaksaisi lukea sitä pidemmälle. Vaikka o...
Sähköhammasharjan epämääräinen puhelinmyyntikampanja

Olen jo melkein vuosikymmen sitten rajoittanut puhelinmyyjien soittojen määrää liittymällä Robinson -palveluun. Hommahan maksaa vain parin panttitölkin verran, eli noin 0,39 € ja on voimassa 3 vuotta. Olenkin kirjoittanut tuosta hyvän ar...

Blogini harvinaisimmat kuvat - Top 10 erikoisuudet
Lähes jokaisesta blogista löytyy jokin "suosituimmat artikkelit" -kooste, tai muu vastaava. Onhan se ihan hyvää palvelua kerätä kiinnostavimmat jutut helposti lukijoiden saataville. Olen itsekin harkinnut sellaisen kirjoittamista,...
Halvin puhelinliittymä peruskäyttöön
Olen tässä blogissa kertonut muun muassa turhista vakuutuksista ja
Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2021

Reilu vuosikymmen kirjanpitoa takana ja big data kertoo (artikkelini: Reilut 10 vuotta kirjanpitoa - Näkyykö inflaation vaikutus?), että kulutukseni on tipp...

Osakesalkkuni vuonna 2021 - Hävisin indeksille

Vuonna 2020 osakesalkkuni nousi noin 28 % ja voitti indeksin reilusti. Tänä vuonna tarina on toinen ja rehellisesti sanoen sain indeksiltä turpaan. Oma osakesalkkuni nousi 5,4 % vuonna 2021, kun OMX Helsinki Cap GI, eli Helsingin ...

Rahan tekoa ei voi estää - Toiminta ja pikavoitot listautumisanneissa

Muistan vielä hämärästi, kun lähes vuosikymmen sitten olin sijoitusurani alussa. Silloin en pahemmin korviani lotkauttanut listautumisanteihin. Olisi ehkä kannattanut. Silloin ehkä ajattelin, että miksi vaivautua ottamaan selvää jostakin...

Työnantajan lisäeläkejärjestely - Mandatum Lifen sijoitusten hoitopalvelu
Työnantajani (iso kansainvälinen pörssissä listaamaton suuryritys) on tehnyt päätöksen liittää kaikki työntekijät lisäeläkejärjestelyyn. Jokaiselle talon työntekijälle siivoojasta ihan ylimpään pomoon asti maksetaan sama summa, jonka konser...
Kirjastojen palvelut - Konsolipelien lainaus ja paljon muuta
Mitä tekisin eläkkeellä, tai silloin kun taloudellinen riippumattomuuteni joskus (toivottavasti 45-vuotiaana) toteutuu? No tietysti...
Maksatko turhaan vakuutuksistasi?
Miksi ihmiset lottoavat? Monen mielestä on hauskaa haaveilla siitä, mitä tekisi jos voitto osuisi omalle kohdalle. Haaveilu ei ole kiellettyä ja saahan sitä aina unelmoida mahdottomasta. Miksi en itse lottoa? Siksi, että päävoiton saaminen ...
Celestron Skymaster 25x70 - Kokemuksia avaruuskiikareista

 Olen aina rakastanut avaruutta. Sen suuruus ja arvoituksellisuus kiehtoo. Samalla se on kuitenkin koko ajan läsnä ja jokainen voi yötaivaalla ihastella tähtiä, kuuta ja planeettoja. Sinun tai kenenkään muun toiminnalla ei ole mitään vai...

Polkupyörän säilytys ja huolto kerrostalossa
Miten yhdistää pyöräilyharrastus ja kerrostalossa asuminen? Keskustan ulkopuolella omakotitalossa asuttaessa polkupyörää on helppo säilyttää vaikkapa autotallissa. Sinne mahtuukin yleensä monta pyörää ja autotallissa myös pyörän huolto onni...
Oculus Quest 2 - Kokemuksia toisesta sukupolvesta
Pessimisti ei pety. Näin moni ajatteli, kun ensimmäisiä huhuja ja kuvia Oculuksen kehityksen alla olevasta uudesta laitteesta vuosi nettiin. Halvempi hinta, kevyempi kokonaisuus ja julkaisu ennen vuoden vaihdetta ei voi viitata oikein mihin...
SupBox Rental - Suppailua Laaksolahden Pitkäjärvellä

Jokaisella pilvellä on hopeareunus, niin myös koronalla. Kun tapahtuma-alalta työt loppuivat, niin osa työntekijöistä mietti miten voisi työllistää itsensä. Niin teki myös Antti Jouppila ja pohdiskeli, että pääkaupunkiseudun rannoilla pi...

Vaihtoehtoja pikavipille - Näin itse lainaisin rahaa

Itselläni on vähän kaksijakoinen suhtautuminen pikavippeihin ja kulutusluottoihin. Ensinnäkin kannatan yksilön vapauksia ja vapaata markkinataloutta. Mitä vähemmän ihmisiä holhotaan, yleensä sen parempi. Mielestäni on poliitikoilta jopa ...

Opintolaina ja opintolainahyvitys - Lainaa negatiivisella korolla
Miltä kuulostaisi sijoituskohde, jonka vuotuinen reaalituotto olisi noin kymmenen prosenttia? Mitä jos joku tarjoaisi tällaisen sijoituksen rahoittamiseksi lainaa vielä negatiivisella korolla? Lähes jokaisella olisi tähän vieläpä mahdollisu...
Sijoittajan hankintameno-olettama - Milloin sitä kannattaa käyttää?
Verosuunnittelu on keino selvittää erilaisia vaihtoehtoja ja näiden tulevia veroseuraamuksia. Verosuunnittelu on jokaisen oikeus ja se on verottajankin mielestä hyväksyttävää. Jokainen meistä tekee sitä, koska täyttää vähintään veroilmoituk...
Schiller S1-C waterbike - Vesipolkupyörä koeajossa

Asutko pääkaupunkiseudulla ja Töölönlahden naapurissa? Pidätkö vedestä elementtinä ja rakastat myös pyöräilyä? Omaatko myös vähän seikkailuhe...

Pyörälenkki: Vanhaa kolmostietä Hyvinkään Rautatiemuseoon, 92 km

Maantiepyöräilyssä parasta on tietenkin maisemat, vauhti ja se fiilis, kun saa vain ajaa. Matka on usein tärkeämpi, kuin päämäärä. Välillä kuitenkin päämäärälläkin on väliä. Itse esimerkiksi tykkään kerran vuodessa käväistä Hyvinkään Rau...

Melontaa Vantaanjoella - Keravanjokea Tikkurilaan
Puritaanisille melojille ainoa oikea paikka on lähteä merille melomaan, koska se tarjoaa eniten haastetta ja vapautta. Merellä voit meloa mihin ilmansuuntaan tahansa ja vain mielikuvitus määrää reitin. Joudut kuitenkin tarkkailemaan enemmän...
Robo-sijoittaminen - Automaattinen varainhoitopalvelu Taaleri Impakti
Finanssi- ja varainhoidon sektorilla on mielestäni aina vallinnut jonkinlainen epäluottamus. Tietämättömille asiakkaille myydään yleensä sitä, millä myyjä tienaa parhaiten. Kärjistetysti sanottuna "Rahat pois asiakkaalta" -periaat...
MacBook Air M1 - Kokemuksia uudesta laitteesta

Joskus vuosikymmen sitten Apple oli jonkinlainen innovaattori. Sen kannettavat tietokoneet olivat paljon tyylikkäämmän näköisiä ja niissä kesti akku kilpailijoitaan pidempään. Magneettinen Magsafe-virtaliitin ol...

Drymer Leisure - Kallistuva sähköavusteinen trike Hollannista
Käsi ylös, jos ostaisit aivan uniikin menopelin, jollaista Suomessa ei vielä tietojeni mukaan ole yhtäkään. Menopelistä ei löytyisi suomeksi artikkeliakaan ja englanniksi oikeastaan yhtä vähän. Valmistajan nettisivutkaan eivät tietomäärällä...
Muoviroskan erilliskeräys - Onko muovin kierrätys oikeasti järkevää
Maailman merissä kelluu muovijätettä enemmän, kuin kukaan osaa arvata. Siihen on herätty vasta viime vuosina. YK:n mukaan vuosittain meriin päätyy 8 miljoonaa tonnia muovia, eli rekka-autollinen joka minuutti. Tällä menolla vuoteen 2050 men...
Elektroniikan ja muidenkin tavaroiden korjausvinkkejä
Kenellekään tulee tuskin yllätyksenä, että nykyisin tuotteet kestävät vähemmän kuin ennen. Syynä ei kuitenkaan välttämättä ole se, että ne on tehty halpatyönä jossain Kiinassa, vaan se, että ne on suunniteltu hajoamaan tietyn ajan kuluttua....
Koronarokote - Mitä siitä ajattelen
Edustan tervettä skeptisyyttä viranomaisia ja instituutioita kohtaan. Sen voi nähdä esimerkiksi artikkeleista: