27. joulukuuta 2016

Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2016

Vuosi alkaa olemaan kohta pulkassa. Nyt on siis aika julkaista jo perinteinen ja jokavuotinen kirjanpitoni. Paljonko sain vuodessa tuloja ja paljonko oli menoja, miten ne jakautuivat, oliko eroja viime vuoteen verrattuna ja tuliko jossain asiassa skarpattua tai toisessa asiassa repsahdettua. Tuloja ja menojani seuraan siis oman kirjanpitoni kautta, jota hoidan taulukkolaskentaohjelmassa. Kirjaan siihen menot yleensä kerran viikossa kuittien ja laskujen pohjalta ja tällöin hommaan menee se minuutti tai kaksi. Tuota hommaa ei voi millään muotoa pitää vaivana, vaan pikemminkin palkintona, kun numeroiden pohjalta näkee selkeästi, miten oma talous kulkee.

Jos saarnaa säästämisestä ja sijoittamisesta, niin luonnollisesti pitää myös rehellisesti näyttää, miten omaa polkuaan kulkee. Nyt kiinnostuneet saavat jälleen tirkistellä luvan kanssa ja vieläpä kommentoida, jos siltä tuntuu. Se on mielellään jopa suotavaa, jos kysymyksiä kirjanpidostani tulee. Vaikka kulupuoli on omasta mielestäni tässä artikkelissa se kiinnostavampi asia, niin luonnollisesti asiayhteydessä pitää mainita myös itse tulot. Pienistä puroista nimittäin kertyy pitkällä tähtäimellä yllättävän suuri summa.


Tulot ja menot - Kirjanpitoni vuonna 2014

Kirjanpito ja budjetti on yksi tärkeimmistä välineistä oman talouden hallintaan. Jos et tiedä paljonko kulutat mihinkin asiaan, on oma taloudenpito erittäin vaikeaa. Tällöin eletäänkin yleensä kädestä suuhun. Rationaalinen suhtautuminen rahaan ja tavaroiden hankintaan puuttuu kokonaan. Kun palkka saapuu tilille, se tuhlataan yleensä heräteostoksiin ja sitten kuukauden lopussa voivotellaan, miksi rahat ovat aina niin vähissä eivätkä riitä mihinkään. Jos tilanne on tuttu, niin syyllinen löytyy peilistä. Vain tarkan ja luotettavan kirjanpidon avulla voit löytää omasta taloudestasi ne rahareiät, köyhyytesi riippakivet, jotka syövät joka hetki varallisuuttasi ja mahdollisuutta rahan säästämiseen ja rikastumiseen. Mitä pidempään kirjanpitoa teet, sitä luotettavampi siitä tulee ja sitä enemmän johtopäätöksiä sen pohjalta voi tehdä. Väitänkin, että varakkaaksi ei voi tulla ilman kirjanpitoa ja budjettia. Sen avulla löydät parhaat säästökohteet, vähennät kulutustasi ja mahdollistat rahan säästämisen. Tietotaidon, tahdon ja innokkuuden kasvaessa myös säästetyn rahan sijoittamisen astuu luonnostaan mukaan ja rikastumisen oravanpyörä lähtee liikkeelle.

Kuvan lähde.

Kirjanpito ja budjetti oli yksi ensimmäisiä tämän blogin artikkeleita. Avasin tässä tekstissäni omia tulojani ja menojani eri vuosina ja kerroin myös vähän kirjanpitoni rakenteesta ja sen täyttämisestä. Kirjanpito ja budjetti -artikkelin lopusta löytyy myös käyttämäni pohja taulukkolaskentaohjelmassa toimivalle kuukausi- ja vuosikohtaiselle kirjanpidolle, jonka voi ottaa halutessaan käyttöön ja tietenkin muunnella omaan talouteen sopivaksi. Kannattaa lukaista artikkeli ja sen ohjeet, jos kirjanpito ja budjetti omalla tyylilläni kiinnostaa. Nyt kuitenkin paneudumme vähän vuoden 2014 kirjanpitooni. Mitä se oikein pitääkään sisällään? Mikä on tulojen ja menojen suhde ja paljonko rahaa jäi säästöön? 

6. joulukuuta 2016

Nordnet Private Banking - Sikariportaan piilotetut edut

Sanotaan, että raha tulee rahan luo. Rikkaille on yleensä tarjolla enemmän mahdollisuuksia sijoitusomaisuuden hoitoon ja verojenmaksun optimointiin, kuin tavallisella tallaajalla. Varakkaamman henkilön on myös usein helpompi neuvotella vastapuolen kanssa erilaisista kulurakenteista ja palkkioista alaspäin, kun suuri rahamassi antaa neuvotteluvoimaa. Joku on joskus tokaissut, että köyhät tuovat pankin lattialle vain hiekkaa. Jos tätä on uskominen, niin finanssialalla kannattaa siis pitää ainakin rikkaat tyytyväisinä. Miten tätä filosofiaa on Nordnet lähtenyt toteuttamaan omalla Private Bankin -palvelullaan?


Nordnet Private Bankin palvelut ja edut on tarkoitettu sijoittajille, joiden sijoitusvarallisuus on yli 200 000 euroa. Kovin monella ei tällaista osakesalkkua löydy, joten Private Bankin palveluista ja eduista saa vain haaveilla. Oma osakesalkkuni kolkuttelee jo tätä rajaa, joten katsotaanpa, millaisia erikoisetuja ja palveluita tällaisella varallisuudella voi Nordnetiltä saada normaaliasiakkuuden lisänä? Näitä niin sanottuja sikariportaan etuja on kyllä luoteltu Nordnetin sivuilla tässä ja tässä, mutta mitään kovin täsmällistä niistä ei ole kerrottu. Herää ihan kysymys, miksi osa asioista on piilotettu? Private Bankin edut: